Type and press Enter.

Vene, jäävuoret ja valaat – veneretkellä Grönlannissa

Näimme lauantai-iltana Tupilak Travel -nimisen retkitoimiston ovessa lapun, että sunnuntaiaamuna yhdeksältä lähtisi koko päivän vuonoristeily. Kun aamulla kahdeksalta palasimme, lappu oli viety pois, puhelinnunero ei vastannut ja toimisto ei aukeaisi koko päivänä. Yleensä hotelleissa osataan neuvoa jotain, mutta kuten omamme, suuri osa muistakin keskustan majapaikoista näytti olevan itsepalveluperiaatteella ilman henkilökuntaa. Kalleimman (Hotel Hans Egede, halvin huone yli 200 euroa yö) aulassa vinkattiin toisesta matkatoimistosta, jolla oli palvelupiste hotellin aulassa. Ei auttanut kuin hortoilla kylillä kymmeneen ja palata, kun firma aukeaa. Ehdimme tutustua kirkon tienooseen ja kirpparimeininkiin keskustassa. 

PAP04483

PAP04487
Hans Egede perusti Nuukin.

PAP04484

PAP04490

PAP04497

PAP04498

Rannassa kirkon kupeessa oli jotain erilaista kuin vielä edellisenä iltana: yksinäinen jäälautta. Siinä se oli, ehkä 20 metrin päässä laiturista. Siitä yksittäisestä lautasta tuli jotenkin koko Grönlannissa olomme symboli. Mietimme, mistä se on tullut, mihin se on menossa, miten vuorovesi siihen vaikuttaa. Ainakin minä olin siitä aivan lapsellisen innoissani. Olin nähnyt lauttoja (Vai vuoria, en tiedä, mikä niille olisi oikea sana. Icebergeistä tuntuivat kyllä puhuvan.) lentokoneesta käsin, mutta tässä oli jotain paljon konkreettisempaa: siinä se kellui melkein käden ulottuvilla. Eihän sellaista voi olla kuin Grönlannissa.

PAP04491

Pääsimme veneretkelle. Vaikutti siltä, että olemme vielä vähän aikaisessa. Ilmeisesti elokuussa retket toteutuvat paremmin, ja näin heinäkuussa varmimmin sunnuntaisin. Meitä eniten kiinnostaneelle ei ollut enää mahdollista päästä, koska sitä oli vain sunnuntaisin (ja ehkä keskiviikkona), mutta lähtö oli ollut aamulla ennen retkimyynnin alkamista. Kun kotoa käsin kyselimme sähköpostilla Tupilakista retkiä, kehottivat tulemaan paikan päälle ja kaikki hoituisi, mutta ihan näin ei mennyt. Jos tulet Nuukiin vain muutamaksi päiväksi, kannattaa retkiä kysellä valmiiksi. Maanantaille kukaan ei luvannut mitään, koska silloin satamaan tulisi risteilylaiva ja kaiketi kaikki kalusto olisi sen käytössä.

PAP04502

PAP04504

Vuosia sitten Islannissa valasretkellä tarjottiin pilkkihaalarit talon puolesta, mutta täällä saa pärjätä omilla. Sukkahousut (paksut), farkut, pitkähihainen trikoopaita, villatakki, kevytuntuvatakki, huivi, pipo ja hanskat tuntui hädin tuskin riittävältä varustukselta olla veneen kannella ensimmäiset pari tuntia, mutta sitten oli turvauduttava veneen sisätiloihin.

Kylmästä ja valitettavasti pilviseksi menneestä säästä huolimatta neljän tunnin veneretki oli mielettömän hieno. Missäpä muualla pääsisi katsomaan meressä ajelehtivia jäävuoria? Niin, se aamulla näkemämme oli yksittäinen, satunnainen lautta. Veneretkellä niitä oli lukuisia ja kaiken kokoisia myös. Niiden näkeminen lentokoneen ikkunasta oli jo mahtava kokemus, mutta aivan viereen veneellä ajaminen ihan omaa luokkaansa. Vesiputoukset ovat aina hienoja, eikä nyt näkemämme ainakaan pieni ja vaatimaton ollut.

PAP04525

PAP04554

PAP04547
Nuukin rumuus ja kauneus näkyvät hyvin myös mereltä.

PAP04581

2014-07-22 21.24.12

PAP04599

PAP04614

PAP04617

PAP04643

Kapteeni kertoi tarinoita veneen rinnalla uineista valaista, Hillary Clintonin kyyditsemisestä vesiputoukselle, CIA:n vaatimuksista. Mutta me emme nähneet yhtään eläintä, paria lintua lukuunottamatta, vaikka lupailtiin, että valaita ja hylkeitäkin saattaisi näkyä. Karuun maisemaan alkoi vähän jo turtuakin. Mutta sitten yhtäkkiä aika kaukana edessä näkyi valaan – ja toisen – ilmoille puhaltelema vesisuihku. Kaikki odottelu oli palkittu, kun pääsimme lähelle ja tuli uusi suihku ja sen perään pintaan selkää ja mielettömän komea pyrstö. Aikani yritin täydellistä kuvaa, mutta eihän sellaista saanut. Oli parempi vain jäädä seuraamaan kaksikon kulkua. Kapteeni tiesi kertoa, että kyseessä oli äidin ja poikasen kaksikko. Kertaalleen ne nousivat pintaan rinnakkain, toinen valtava, toinen paljon pienempi, aivan rinnakkain. Jos satasen retki tuntui jossain vaiheessa kalliilta, hinta menetti merkityksensä kaksikkoa katsellessa.

PAP04682

PAP04704

PAP04679
Siellä ne menevät – äiti ja poika.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 comments

  1. Upeita maisemia! Tykkään!

    1. En voi kuin kompata

  2. Hieno retki teillä 🙂 Myös Alaskassa pääsee näkemään meressä lilluvia jäälauttoja, kuten myös jäätiköitä. Me näimme niitä muutamassakin paikassa. Tosin osasta on vielä postaus tekemättä.

  3. Jäätiköitä näimme vain lentokoneesta. Emme päässeet sellaiselle retkelle, joka olisi ajanut jäätikön valumakohtaan. Islannissakin nähty vain kaukaa, kun ei ollut sellaista autoa, jolla olisi saanut mennä edes lähelle.