Pressimatka (Slovenian Tourist Board)
Vain 30 kilometrin päässä Ljubljanasta pääsee kauniisiin vuoristomaisemiin, raikkaaseen ilmaan, keskelle historiaa – ja lehmiä. Siellä on Velika Planina, pala Kamnik-Savinja Alppeja. Jo matka Ljubljanasta on kaunis. Kaupungin keskustastahan näkee vuorille, ja kun lähtee ajamaan, on matkalla pieniä kyliä, niiden takana kurkkivia vuoria, jokaisessa kylässä vähän korkeammalla mäen päällä kirkko. Velika Planina on saavutettavissa myös julkisilla. Silloin pitäisi ottaa bussi Kamnikiin ja vaihtaa siellä. Kamnik itsessäänkin oli kaunis.
Velika Planina elää kuin se on elänyt 500 vuotta. Rakennukset ovat samanlaisia, kuin ovat aina olleet. Paimenet oikeasti huolehtivat lehmistä, kuten ovat aina tehneet. Heidän joukossaan on vanhoja naisia, jotka ovat olleet vuorella vuosikymmeniä. On myös nuorehkoja miehiä, jotka ovat lähteneet enemmän mukaan turistihommaan ja tarjoavat mahdollisuuden esimerkiksi maistaa ruokaa, jollaista täällä on syöty se sama 500 vuotta. Tässä kohtaa totean, että olen oikein iloinen, että en ole sen aikakauden lapsia. Jos silloin olisi ollut varaa nirsoilla mausta, en olisi näillä eväillä päässyt lihomaan. Mutta kokemushan se tämäkin oli.
Ylös pääsee kaapeli- ja tuolihisseillä. Ei matka patikkanakaan mitenkään pahalta näyttänyt, jos lämpötila ei olisi keikkunut reilusti yli 30 asteessa. Velika Planina on talvella hiihtokeskus, jossa hiihdetään vain luonnon lumilla. Joinain vuosina laskupäiviä on muutama, toisinaan kymmeniä.
Kun katsoin kuvia, Velika Planina näytti lähinnä mökkikylältä. Kuvat valehtelevat tunnelmasta. Niin tekevät ehkä omanikin. Vaikka paimenten mökkejä ja myös eri tavoin varusteltuja vuokramökkejä (pelkistetyistä porealtaalliseen luksukseen) on aika paljon, ylhäällä on silti avaraa. Vaikka viikonloppuna paikalla on paljon paikallisia, muutama askel poluilta sivuun ja voi olla täydessä hiljaisuudessa. Pienessä kappelissa on joka sunnuntai messu. Oikeastaan palvelus pidetään ulkona, koska sisälle ei mahdu.
Lehmät todella laiduntavat siinä ulkoilijoiden kanssa samoilla laitumilla. Siksi jalkoihin katsominen kävellessä on suotavaa. Jotenkin kaupunkilaisessa mielessäni olen ajatellut lehmänkellot Sveitsin Alppien mainoskikaksi, mutta niin vain kellot kalkattavat täälläkin. Milloin lauman johtolehmä on sitä mieltä, että on aika siirtyä, porukka seuraa kellokaulaa ja paimen myös tietää laumansa sijainnin.
Velika Planina on hyväntuulisia ihmisiä ja hymyileviä kasvoja. Olen aina pitänyt slovenialaisista. Heissä on jotain tarttuvaa myönteisyyttä. He ottavat kävelysauvat kantoon ja kiipeävät vuorille. He soittavat ja laulavat ravintolapöydässä ilman paitaa (okei, paita olisi kiva). He makailevat reppu pään alla tyynynä nurmikolla ja ottavat nokoset. Ylhäällä olevan ravintolan ruoka ei muuten ole 500-vuotisella reseptillä tehtyä. Siinä terassilla on hyvä tankata.
Muutaman kilometrin päässä, jos tietää etsiä, on rotko, jonne laskeutumalla huomaa ilman viilenevän muutaman asteen. Sen hyisessä vedessä toiset käyvät uimassa. Virkistävää, epäilemättä! Siellä on lähellä myös järvi, jonka muuttuminen turistinähtävyydeksi harmittaa paikallisia. Olisivat halunneet pitää oman keitaansa. (Kunnioitan toivetta enkä jaa edes kuvia.)
Paluumatkalla jäin pyörimään lähikyliin. Pysähdyin kaksi kertaa juomaan jotain, ja kas, olin ollut molemmilla kerroilla Kamnikissa mutta vain kylän eri puolilla. Sloveniassa tiet ovat hyvät ja liikennemäärät kohtuullisia vielä sesongin alkupuolella. Vuoristoteillä pitää vain muistaa varoa pyöräilijöitä. Heitä on paljon.
