Fesin kapeilla kujilla oli paljon muutakin nähtävää kuin kaikenlaisen kaupan oleminen. Kapeimmillaan kujat olivat alle metrisiä, leveimmilläänkään eivät suuren perheauton ajettavia. Autoja ei medinassa kyllä kuljekaan, mutta tavaran täytyy liikkua, ja sitä varten on erilaista kärryä ja heinämoottoria apuna.
Ehkä mielenkiintoisinta (ja samalla kuvottavinta) Fesin medinassa oli nahkavärjäämö, jossa nahat pestään ja värjätään perinteisillä menetelmillä käsin ja luonnon omilla väriaineilla. Monia perinteisiä asioita tehdään turistien silmäniloksi, mutta tämä oli kyllä ihan todellista.
Opas vei meidät liikkeeseen, jossa myytiin lähinnä laukkuja ja takkeja. Ovella saimme käteen kimpun tuoretta minttua. Ei kestänyt kauaa, kun ymmärsimme, mihin minttua tarvitaan: nahkahommat haisevat aivan kuvottavalle. Kiipesimme pari kerrosta ylöspäin, ja avoimista ikkunoista saattoi seurata pesu- ja värjäyshommia (kunhan piti mintut tiukasti nenän alla).
Tietenkin tällaisiin paikkoihin kuuluu aika pakkomyyminen. Täällä se oli yllättävän hillittyä. Ei tuotteissa sinänsä mitään vikaa ollut, mutta jotenkin ne vain näyttävät itämaisilta – erilaisilta kuin ne, joita olen tottunut käyttämään. Koska en kiinnostunut kaupan olevista, en osaa sanoa mitään hintatasosta. Tyylikkään nahkahameen tai -housut olisin kyllä halunnut. Kumpiakaan ei ollut, ei edes tyylittömiä. Kopiokamaa oli vain vähän: joitakin Chanel-laukkuja, ei muuta.
Vaikka iltapimeällä olin pitänyt Fesiä ahdistavana paikkana, mieleni muuttui, kun aurinko nousi. Suuri merkitys oli myös oppalla, joka kuljetti meitä näkemässä tämän kaiken. Ehkä olisin enemmän voinut kuulla näkemistäni asioista, mutta toisaalta vaitonainen opas ei täytä tilaa äänellään vaan antaa turistin ihmetellä ja katsella rauhassa. Sen verran erilaista kaikki taas oli, että ehkä näkemisessä ja haistamisessa oli riittävästi aisteja yhdelle päivälle.
