Omanissa saa ainakin näin high seasonina menemään pari sataa euroa hotelliyöhön, on majapaikassa tähtiä sitten kolme tai viisi. Vaikka paikalle siis pääsisi kohtuullisen edullisesti, samaa ei voi sanoa majoituksesta. Samaan hintaan sai teltan aavikolta ja toisenlaista luksusta Grand Hyattista. Aavikolta paluun jälkeen kokeilimme siis myös jälkimmäistä.
Käytävän paksu, upottava matto vaimensi kaikki äänet, kun eksyimme huonetta etsiessä. Jostain syystä saimme upgraden sisäänkirjoittautuessa. Hiukan jännitti, positiivisella tavalla, millaisen huoneen saimme, mutta sanottava on, että voisin vaikka tottua tällaisiin: erittäin tilava makuuhuone, aivan valtava olkkari, jonka keskilattialla on tilaa vaikka tansseille, kylppäri, erillinen veski ja parveke, niin pehmeät ja painavat pyyhkeet, etten kotiin ole raaskinut moisia ostaa.
Koska tämä reissu on ollut taas aika vauhdikasta kiertämistä, kun kaikki pitää ehtiä näkemään, oli mahtavaa yksi iltapäivä vain olla mötkötellä Fatboy-säkkituolissa uima-altaalla, hilautua välillä allasbaariin yhdelle ja jatkaa tuolin paikallaan pitämistä. Tämä oli matkamme ensimmäinen hotelli, jossa alkoholia ylipäätään tarjoiltiin. Ei sillä, että erityisesti olisimme sitä kaivanneet, mutta kävipä tuuri: osuimme paikalle profeetan syntymäpäivänä, mikä tarkoitti tarjoilun päättymistä kello 18.
Ihan parasta koko Grand Hyattissa oli kuitenkin päästä suppailemaan! Kun tajusin lautoja olevan olemassa, kesti viitisen minuuttia ja olin jo vedessä. Oli vain varmistettava, millaisessa asussa rannalla oleminen on sopivaa, olinhan lukenut, että näissä maissa bikinit ovat nounou. Kun päälle veti uimatopin, asu sai hyväksynnän.
Alkuun meno oli säälittävää räpistelyä, mutta lähtihän se taas. Ei voi sanoa, että rannalla maisemat olisivat olleet erityisen kauniit – mutta sen verran pienessä aallokossa pystyssä pysyminen vaati keskittymistä, etten olisi mitään paratiisia joutanut katselemaankaan. En kyllä keskustelemaankaan, mutta joku uimarisetä alkoi jututtaa. Ilmeisesti en enää ollutkaan kiinnostava, kun kerroin olevani vain turisti.
Ja olihan siinä oma lisänsä, kun muessiinit kutsuivat lähiminareeteista rukoilemaan samalla, kun minä meloin menemään pitkin Intian valtameren rannikkoa.
Myöhään iltapäivällä ranta täyttyi paikallisista. Käynnissä oli useita jalkapallomatseja, grillejä viriteltiin, leijoja lennätettiin, hölkättiin, vierastyöläinen leikki koiransa kanssa. Oli perjantai, muslimien pyhä. Muuten hotellin ympäristö oli täysin hiljainen. Vain moskeijoiden liepeillä liikkui miehiä. Ravintoloita ei näkynyt, vain naapurihotellin snackbaari. Jossain oli säästettävä ja otettava illallinen muutamalla eurolla siitä.
Loppuillan nautimmekin sohvalla lojuen National Geographicista, Venäjän arktisten alueiden sekä Alaskan luonnosta. Aavikolla ajelun jälkeen vihreä luonto tuntui luovan uusia tarpeita. Palveluun kuului toki myös jääpala-astian tuominen illalla huoneeseen. Siitä oli kiva kilauttaa pala naapurisnackista halvalla ostettuun kevytlimuun.
Sänky oli muuten niin mukava, että olisin jäänyt siihen, jollei lento Bahrainiin olisi ollut heti aamulla.
Viikonloppuna matkailen lähinnä vain mielikuvissa ja hengailen Matkamessuilla virallisena messubloggaajana. Luultavasti somehommatkin keskittyvät lähinnä Facebookiin ja Twitteriin, joita seurailemalla pääset mukaan virtuaalisesti, jollet itse tule paikalle Messukeskukseen.
