Uskomaton elämys Orheiul Vechissä

Orheiul Vechin luostarikirkon kellotornin juuressa ollut avonainen ovi tottakai houkutteli katsomaan, mihin ovesta pääsee. Eteen avautui alaspäin viettävä kallion sisään louhittu käytävä. Päädyimme kallioon louhittuun kirkkosaliin keskelle palmusunnuntain messua. (Ortodoksien pääsiäinen oli tänäkin vuonna viikon meidän pääsiäisemme jälkeen.)

Viime syksynä kiertelimme Vilnassa ystäväni kanssa jonkin verran ortodoksikirkkoja, ja silloin jo kiinnitin huomioni aivan erilaiseen kirkkokäyttäytymiseen kuin meillä Suomessa luterilaisissa kirkoissa. Vaikka käynnissä oli messu, ihmiset rupattelivat hiljaisesti kirkon takaosassa, lastenkaan ei tarvinnut istua paikoillaan vaan he saattoivat liikuskella riehumatta, kynttilä- ja jonkinlainen matkamuistokauppa kävi vilkkaana. Samoin näytti olevan tässäkin kirkossa, vaikka se oli kovin pieni. Papin sanaa kuunneltiin joko pakkautuneena pyhän miehen eteen tai taustalla jotain muuta ehkä samalla puuhaillen. 

Ortodoksisesta uskosta ja tavoista tiedän häiritsevän vähän. En esimerkiksi lainkaan tiedä, miksi kirkkoon tuodaan suuria määriä ruokaa. Kiinnitimme ystäväni kanssa tähän huomiota jo Vilnassa, ja Orheiul Vechissa ruoan määrä oli ehdottomasti vielä huomattavasti suurempi. Jäi myös häiritsemään, olisiko ollut kohteliasta itse tuoda kirkkoon leipää. Tapani mukaan kuitenkin ostin ja sytytin kynttilät. Jos vain sinulla on tietoa asiasta, mieluusti kuulisin! 

Kirkon peränurkassa on ovi. Ajattelimme, että sitä kautta ehkä pääsee ulos. Pääsi kyllä, mutta vain kapealle kallionkielekkeelle harjun toiselle puolelle.