Kun kylmässä ja lumisessa Helsingissä muistelen aurinkoista ja suorastaan paahtavan kuumaa Syyriaa, parhaiten eivät nouse mieleen kuvat Damaskoksesta ja Alepposta eivätkä rannikkokaupunki Latakiasta. Kyllä lähtemättömän vaikutuksen tekivät sittenkin Apamea raunioineen ja Hama erikoisine vesipyörineen ja kylään kutsuvine ihmisineen.
Hamassa ei ole suurta, historiallista vanhaa kaupunkia kuin Damaskoksessa ja Aleppossa. Itse kaupunki ei ole erityisen kaunis, mutta sen houkutin ja viehätys on Norioissa, vanhoissa vesipyörissä. Yksi kuva Lonely Planetissa sai haluamaan Hamaan. En osaa sanoa, miksi ne viehättivät, kai siksi, etten ole moisia missään muualla nähnyt. Kävelimme pitkiä matkoja nähdäksemme kaikki karttaan merkityt, vaikka aika samaltahan ne kaikki näyttivät. Silti jokainen oli näkemisen arvoinen.
Hamasta teimme päiväretken Apameaan. Siitäkin olin nähnyt matkaoppaassa yhden kuvan, mutta en voinut käsittää, että paikka on suorastaan mykistävä. Matkaa Hamasta Apameaan on noin 45 kilometriä. Otimme taksin. Näillä seuduilla sopimushinta autolle ja kuskille on yleensä erittäin kilpailukykyinen sille, että lähtisi seikkailemaan julkisilla, joilla ainakaan Apameaan ei ihan viereen olisi edes päässyt. Apamean tärkein nähtävyys on kaksikilometrinen pääkatu, jonka varren rauniot ovat toiselta vuosisadalta ennen ajanlaskun alkua. Pääkatua kävellessä tuntui, kuin olisin ollut jonkin elokuvan kulisseissa. Mikään valokuva ei tee sille oikeutta.
Aluetta ei ole mitenkään aidattu tai rajattu, raunioilla saa vapaasti liikkua, siellä ei ole matkamuistokojuja eikä mitään muutakaan rihkamamyyntiä, mitä nyt yksi mopomies yritti kaupata kaivauksissa löytyneitä kolikoita. “Lyön vetoa, että kolikot ovat yhtä kiinalaisia kuin tuon äijän mopo”, totesi mieheni. Epäilemättä. Mopomies sai sitkeän viivytystaistelunkin jälkeen pitää aarteensa. Kaikkein merkillisintä minusta oli, että meidän lisäksemme koko valtavalla alue oli aivan autio. Meidän ja mopomiehen lisäksi näkyi vain yksi turistipariskunta. Ei ollut valtavia parkkipaikkoja täynnä busseja, kuten missä tahansa vastaavassa paikassa muualla olisi.
Kävimme samalla retkellä läheisissä kuolleissa kaupungeissa (Dead cities), mutta Apamean lumoihin jäätyäni en mitenkään vaikuttunut niistä. En edes saanut otettua selville, mistä oli kyse. Kyllä vain on kivillä ja kivillä eroa!
Mielenkiintoinen seikka oli vielä hotellilla. Kaikissa muissa käymissäni arabimaissa hotellien uima-altaat ovat olleet avoimia ja niitä on käytetty jokainen vakaumuksensa mukaan pukeutuen. Haman hotellilla oli erikseen naisten vuorot sekä sekavuorot. Naisten vuoron ajaksi koko pikkuisen allasalueen ympärille vedettiin paksut verhot niin, ettei altaalle ollut näköyhteyttä mistään. En tiedä, olisiko minun kristittynä ollut lupa mennä näille vuoroille, luultavasti, mutta en mennyt. Olisi ollut tirkistelijäolo.
2 comments
Oijoi, luin tänään juuri Suomen kuvalehden jutun Alepposta ja tuntui kamalalta elämä siellä tällä hetkellä, ja mitä tapahtui kaikille taloille. Ihmisistä puhumattakaan.
Kauniilta näyttää näissä kuvissasi, ja myös tuossa edellisessä postauksessa Aleppo.
Käyn täällä aina kurkkimassa, en tosin enää muista enää, mistä löysin blogiisi. Pidän tästä anyway.
Kiitos Mari. Oliko Alepposta uusimmassa SK:ssa? Pitääkin etsiä lehti käsiini. On kyllä hirvittävän surullista, mitä tekevät ihanalle maalleen ja kansalleen. Jos en olisi maassa käynyt ja olisin vain lehtitiedon varassa, en luultavasti koskaan sinne edes lähtisi.