Unesco-suosikkejani ympäri maailmaa

Unesco-suosikkejani ympäri maailmaa

Edellisessä postauksessani oli kuva erikoisesta sillasta, Puente Bizkaiasta. Tämä silta oli laskujeni mukaan 109. Unescon maailmanperintökohde, jonka olen nähnyt. Olen toisaalta kuvitellut nähneeni niitä enemmän, eihän määrä ole kuin yksi enemmän kuin vierailemiani maita, mutta toisaalta onhan niitä nyt tuossakin. Ainakin Most Travelled People -sivustolla on Unesco-laskuri, mutta pelkistä englanninkielisistä nimistä on vaikea olla ihan varma, ollako käynyt vai eikö olla. En minä näitä(kään) metsästä, mutta todella harvassa ovat olleet Unesco-kohteet, joista en olisi pitänyt. Koska ne ovat vähän niin kuin tae laadusta, kiinnostavasta kohteesta, tulen menneeksi, jos liikun lähistöllä. 

Järjestykseen en osaa kohteita laittaa, mutta haluan esitellä minulle jollain tapaa merkityksellisimmät. Osassa syy on kauneus, osassa vaikuttavuus. Jokin kohde on päässyt listalleni vain siksi, että siellä on ollut hyvä olla. 

Kasbah, Alger (Algeria)

Unesco world heritage Kasbah Alger

Unesco world heritage Kasbah Alger

Algerin vanha kaupunki, Kasbah, teki lähtemättömän vaikutuksen. Toisaalta pidin sen ulkonäöstä, vaikka se oli osin jo huonossa kunnossa. Mutta vielä enemmän siitä, kuinka jotenkin syvälle pääsin siihen lyhyessä ajassa oppaan kanssa. Erikoinen kaupunkikierros on syöpynyt mieleeni.

Lue lisää Kasbahista

Fes (Marokko)

Unesco world heritage Fez Morocco

Unesco world heritage Fez Morocco

Marokon-kierroksella minuun teki suurimman vaikutuksen Fes. Koska olimme Marokossa uskonnollisen juhlan, Eid al-Adhan, aikaan, koko maa näyttäytyi luultavasti erilaisena kuin normaalissa arjessa. Oli hienoa nähdä tällainen kulttuurille ominainen juhla, joka hiljensi jopa Marrakeshin medinan. Fesissä medina oli silti melkeinpä jo liikaa kaikille aisteille. Se oli voimakkaita värejä, ääniä ja hajuja.

Lue lisää Fesistä.   

Vanha Havanna (Kuuba)

Unesco world heritage Old Havana

Unesco world heritage Old Havana

Olin pitkään halunnut Kuubaan ja kun vihdoin vajaa vuosi sitten pääsin, ihastuin Havannan vanhaan kaupunkiin aivan täysin. Olisin voinut vaikka koko viikon vain pyöriä sitä ympäsi, kulkea katuja, pysähtyä seuraamaan elämää. Melkein kaikkia Unesco-suosikkejani yhdistää jollain tavalla rappioromatiikka: kauniita vanhoja rakennuksia, joita aika ei ole kohdellut pelkästään hyvin. Tähän yhdistyi Havanassa vielä lämmin ja aurinkoinen sää, leppoisa fiilis, vanhat autot. 

Lue lisää Havannasta

Petra (Jordania)

Unesco world heritage Petra Jordan

Unesco world heritage Petra Jordan

Rappioromantiikan lisäksi vaikutun vanhoista rauniokaupungeista. En ole historian harrastaja, ja välillä tietämykseni on hävettävän vähäistä, joten tyydyn henkisenä blondina vain ihmettelemään, miten se kaikki on ollut aikanaan mahdollista. Jostain syystä kaikkein suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt Apamea Syyriassa, mutta jostain syystä se ei ole Unescon listalla. Kiintymystäni tietenkin vielä voimistaa Syyrian tilanne. Rauhallisen naapurimaan Petra on ehdottomasti upea, mutta toisaalta niin tunnettu ja turistien valtaama, että siitä ei saa samanlaista fiilistä.

Lue lisää Petrasta.

Medina, Tunis (Tunisia)

Unesco world heritage Medina Tunis
Unesco world heritage Medina Tunis

Välimeren eteläiset rannat ovat aika voimakkaasti edustettuna tällä listallani. Tunisia kaikkineen ihastutti pari vuotta sitten niin paljon, että sinne piti palata heti kohta uudelleen. Tunisialla on lukuisia maailmanperintökohteita, joista Tunisin medina jäi erityisesti mieleen. Sen varoiteltiin olevan vähän vaarallinen, illalla ei kehoitettu kulkemaankaan, mikä tuntui siellä ollessa kyllä liioittelulta. Toisaalta miksipä kohtaloaan uhmaamaan ja kuljin taksilla. Täällä parasta oli paikallinen elämä. Pääkaupunki ei ole Tunisian turismille olennaista. Niinpä medinakaan ei ole meille vaan paikallisille.

Lue lisää Tunisista.

Angkor (Kambodza)

Unesco world heritage Angkor Temples

Unesco world heritage Angkor Temples

Rauniokaupunkien aatelia on toki Angkor temppeleineen. Vasta nyt puolisen vuotta myöhemmin olen alkanut tajuta, mitä oikeastaan näin. On herännyt ajatus, että jospa menisin takaisin. Ihmispaljous oli kamalaa, mutta nyt ehkä osaisin suhtautua siihen paremmin. Kävisin vähemmässä määrässä paikkoja ja fiilistelisin pidempään. Tutkisin yksityiskohtia tarkemmin. Yllätyin, kuinka erilaisia jokainen temppeli oli toisiinsa verrattuna. Aika monenlaista temppeliä on kohdalle tullut, mutta Angkor yllätti. Jälkeenpäin olen kuullut, että ehkä kiinnostavimmat ovat sittenkin vielä jääneet näkemättä. 

Lue lisää Angkorista. 

Malakka ja George Town (Malesia)

Unesco world heritage George Town

Unesco world heritage George Town

Unesco niputtaa yhdeksi kohteeksi Malakan ja George Townin. Parin vuoden takaisella kesäretkelläni kävin molemmissa ja menetin sydämeni George Townille. Olen pari kertaa jo suunnitellut palaavani, mutta keksin aina jotain muuta tilalle. Vähän pelkään, että kaupunki on romantisoitunut mielessäni liikaa, että tunneside siihen johtuisikin siellä tapaamistani ihmisistä, ei niinkään kaupungista. George Town koostuu eri kansallisuuksien hallitsemista kaupunginosista, vanhojen rakennusten reunustamista kapeista kaduista ja vilkkaasta elämästä. Siellä on myös runsaasti hurmaavaa katutaidetta.

Lue lisää George Townista ja Malakasta

Hoi An (Vietnam)

Unesco world heritage Hoi An
Unesco world heritage Hoi An

Hoi Anin ihanuutta oli matkablogeissa niin paljon hehkutettu, että olihan minunkin se nähtävä – ja liityttävä omalta osaltani ihatelijoiden kuoroon. Hoi An on kertakaikkisen suloinen, kuin karamelli. Ja koska sana on kiirinyt muuallekin, esimerkiksi Kiinaan, on se ehkä turistisin paikka, jossa aikoihin olen käynyt. Mutta se ei haittaa. Jokin merkillinen vetovoima tuolla muutaman kadun vanhalla keskustalla on, ja haaveilen sinnekin vielä palaavani. Mitään uutta nähtävää siellä ei enää ole, mutta Hoi Anissa oli hyvä olla.

Lue lisää Hoi Anista.

Meteora (Kreikka)

Unesco world heritage Meteora

Unesco world heritage Meteora

Meteora on yksi Kreikan vierailluimpia nähtävyyksiä, mutta Suomessa kai vielä aika tuntematon. Omasta käynnistä on jo vuosia, mutta aina, kun joku kysyy, mihin Manner-Kreikassa kannattaa mennä, minulla on vain yksi vastaus: Meteoraan. Se on yhdistelmä uskomattomia maisemia ja kulttuuria, jyrkkien kalliomuodostelmien päälle rakennettuja luostareita.   

Venetsia (Italia)

 Unesco world heritage Venice
 Unesco world heritage Venice

Jos olet blogiani ennen lukenut, ehkä aloit jo ihmetellä, eikö Venetsia ole listallani ollenkaan. On toki. Mutta jos olisin nostanut sen ensimmäiseksi, kaikki muu olisi jäänyt sen varjoon. Suurin rakkauteni, kaiken tavallisen arjen yläpuolella, oikeastaan kaikkien sanojen tavoittamattomissa. En oikeastaan tiedä, miksi Venetsia minua niin kiehtoo. Sen kauneus, sen erilaisuus.  Sen jokainen yksityiskohta. Ykkösen vesibussiajelu ja lipuminen pitkin Canal Grandea. 

Lue lisää Venetsiasta.

Luontokohteet haluan nostaa erikseen. Niiden vaikuttavuus on niin erilaista kuin ihmisen luomien kulttuurikohteiden. Näihin pitäisi alkaa tutustua paljon enemmänkin, mutta ehkä kaikelle on aikansa. Toisaalta olen alkanut vasta viime vuosina löytää luontoa. Vasta nyt olen alkanut tajuta, että ulkoilmassakin on kohteita, jotka voivat vaikuttaa vähintään yhtä paljon kuin ihmisen tekemä.  

Cirquesit ja pitonsit (Réunion)

Unesco World Heritage Réunion

Unesco World Heritage Réunion

Réunionilla löysin luonnon. Siitä on vasta vajaat neljä vuotta. Mutta tuon pienen Ranskalle kuuluvan afrikkalaisen saaren vetonaula on luonto. On siellä rantojakin ja ranskalaisen perinteen velvoittamana huippuhyvää ruokaa, mutta sinne matkustetaan luonnon vuoksi. Ja siellä Cirqueseja ylös kiivetessäni tai tulivuorimaisemaa katsellessani oikeastaan vasta tajusin, että kyllä minä oikeasti haluan matkoilla myös luontoon. 

Lue lisää Réunionista

Bwindi (Uganda)

Unesco World Heritage Bwindi Uganda

Unesco World Heritage Bwindi Uganda

Bwindin kansallispuistoa enempää luonnossa en ole koskaan ollut. Siellä asuu vuoristogorilloja, ja jos niitä haluaa nähdä niiden oikeassa elinympäristössä, on mentävä syvälle metsään. Kun kiipeää rinnettä rehevän aluskasvillisuuden joukossa, ei ole aikaa miettiä, onko tämä raskasta vai ei. Ja sitten yhtäkkiä edessä köllöttelee upea musta eläin. Gorillaretkien eettisyyttä sopii miettiä, ja paljon olen minäkin sille ajatuksia uhrannut. Mutta ilman järjettömän kallista pääsymaksua gorillojen elintila pienenisi entisestään ja sukupuutto uhkaisi taas yhtä lajia. 

Lue lisää Bwindin gorilloista.

Ha Long Bay (Vietnam)

Unesco World Heritage Halong Bay

Unesco World Heritage Halong Bay

Luonnon kauneudesta pääsee nauttimaan vaivattomammin laadukkaan risteilylaivan kannelta, kun lähtee Halong Baylle. Se on juuri niin kaunis, kuin kaikissa kuvissa voi nähdä. Suurin osa on risteilyllä vain yhden yön, ja silloin ei mennä varsinaiselle maailmanperintöalueelle. Koska matka Hanoista on aika pitkä ja raskas, jo sen takia kannattaa olla kaksi yötä, ja kyllä toisen päivän näkymät olivat vielä ensimmäistäkin kauniimmat. Maisema on kuitenkin sen verran samanlaista, että pidemmästä ei minusta edes kannata haaveilla. 

Lue lisää Halong Baysta.

Plitvicen kansallispuisto (Kroatia)

 Unesco World Heritage Plitvice Nationalpark
 Unesco World Heritage Plitvice Nationalpark

Voi olla, että joskus tulee aika, jolloin sanon toisin, mutta toistaiseksi kauneinta eurooppalaista luontoa on ollut Plitvicen kansallispuistossa Kroatiassa. Plitvice on siitäkin ihana, että se on helppokulkuinen ja siten lähes kaikkien saavutettavissa. Mitään eräjormafiiliksiä siellä ei saa, mutta tiedän ainakin yhden, jolle se on pelkästään hyvä asia. Sen sijaan sieltä saa silmät täyteen kauneutta. Plitvice on täydellinen Unesco-kohde.

Lue lisää Plitvicestä.  

Kansikuva on Antiguasta Guatemalasta. Mitkä ovat sinun Unesco-suosikkejasi, vai kiinnostavatko maailmanperintökohteet ylipäätään?

 

Next Post:
Previous Post:
There are 34 comments for this article
  1. sari /matkalla lähelle tai kauas at 22:16

    Tottatoki maailmanperintökohteet kiinnostavat. Tuolla on paljon sellaisia, joita en ole vielä nähnyt mutta on haaveissa, kuten Petra, Hoi an, Halong bay ja Angor wat, Sitten on niitä samoja lemppareita kuin itsellänikin kuten Meteora ja Plitvice. Listaan voisin lisätä Rauman vanhankaupungin ja Cinque Terren. Nyt tärmään toiseen juttuun, missä kirjoitetaan Reunionista. Mielenkiintoinen paikka tuokin.

    • Annika Author at 08:03

      Réunion on aivan mielettömän ihana! Suosittelen lukemaan juttujani sieltä. Toisaalta sen jälkeen et ehkä saa paikkaa mielestäsi ja alat jo varailla matkaa. 🙂 Cinque Terre on minustakin ihana. Se olisi varmaan ollut seuraavana luontokohteista, jotka olisin ottanut listalleni, mutta johonkin oli vedettävä raja.

  2. Elina Marjaana Travel Blog at 11:17

    Tosi kiva listaus suosikeista! Mun täytyy myöntää, että en ole oikein koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, onko kohde maailmanperintökohteiden listalla enkä itse asiassa osaisi yhtään sanoa olenko käynyt vain muutamassa vai useissa. Tämän innoittamana goolasin kohdelistan ja silmäilin sitä läpi. Kyllä sieltä löytyi tuttuja paikkoja eikä mulla tosiaan ollut aavistustakaan, että ne kuulivat listalle. Itse asiassa tuosta koko listauksesta löytää aika helposti uutta matkainspiraatiota. 🙂

    • Annika Author at 11:36

      Kyllä vain! Listalla on niin paljon kaikkia tuonkin haluaisin nähdä -kohteita! Varsinkin kaupunkien kohdalla ei tule ajatelleeksi, että kokonainen vanha kaupunki vai kokonainen Venetsia voisi olla maailmanperintökohde.

  3. Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta at 15:26

    Meteora näyttää huikealta, meni mun bucket-listalle välittömästi! En ole varsinaisesti laskenut, kuinka monessa Unesco-kohteessa olen käynyt, mutta Italian Unesco-paikoista on tullut tässä vuosien mittaan monessa käytyä ihan sivumennen. Kuten sanoit, samoin kun olen siellä päin liikkunut. Pitäisikin nyt systemaattisesti kiertää loputkin ja siirtyä sitten vaikka naapurimaihin 🙂

    • Annika Author at 15:36

      Meteora on ihan mieletön! Unesco-kohteissa aika usein kokee WAU-fiiliksiä. Kun olen valinnut kohteen, saatan tarkistaa, onko siellä Unescoja jotenkin helposti saavutettavissa. Esimerkiksi Tunisiassa olen kiertänyt niitä oikeastaan tarkoituksellakin, koska niiden avulla on tullut nähtyä maata aika laajasti. Mutta toisaalta joskus on kiva vaikka vain maata rannalla ajattelematta mitään kulttuuria. 🙂

  4. Aron / Ja sitten matkaan… at 21:54

    Mekin yritämme sopivasti kohdalle osuviin maailmanperintökohteisiin tutustua, joskaan emme niitä keräile. SInun listallasi oli vain yksi, jossa olemme käyneet, nimittäin Angkor. Moni muukin noista kyllä kiinnostaa. Vietimme kaksi päivää Angkorin temppeleihin tutustuen, toisena kävimme hieman etäämmällä olevia kohteita katsomassa. Olimme liikkeellä heinäkuussa, jolloin turisteja ei ollut ihan kamalasti. Toisaalta sää ei ollut ihan parhaasta päästä, iltaisin sateli vettä, eikä päivisinkään juuri sinistä taivasta näkynyt. Haluamme ehdottomasti palata Angkoriin takaisin, listaisin sen ehdottomasti omiin Unesco-suosikkeihini. Lisäksi suosikkilistalle nousee Napolin vanhakaupunki, jossa on myös nähtävissä mainitsemaasi rappioromantiikkaa. Luonnon puolesta voisin valita pari Jenkki-kohdetta: Grand Canyon ja Kalifornian punapuumetsät.

    • Annika Author at 16:18

      Napoli kiehtoisi minuakin. Tällä hetkellä se on ainoastaan ainoa Italian kaupungeista, joka erityisesti houkuttelee.
      Taisi olla myös heinäkuuta, milloin itse Angkorissa olin. Sää oli juuri kuvailemasi kaltainen. Muistaakseni huhtikuuta suosittelivat. Ainakin silloin olisi parhaat auringonlaskut.

  5. Elina | Vaihda vapaalle at 08:44

    Mahtavia kohteita! Vaikka olen käynyt kymmenissä Unescon kohteissa, oli tässä Venetsiaa lukuunottamatta kaikki muut sellaisia, joissa en ole käynyt. Erityisesti Angor Wat ja Halong Bay ovat sellaisia, jonne haluaisin mielelläni piankin. Niiden turistisuus vähän toki häiritsee, mutta ymmärrettäväähän se on, että näin upeisiin kohteisiin haluaa muutkin matkustaa.

    • Annika Author at 16:20

      Turistisiahan nuo ovat, ja sen jälkeen, kun kiinalaiset alkoivat vallata maailmaa ja matkustella, on tuntunut, että ihan yhä harvemmassa ovat enää kiinnostavat paikat, jotka eivät olisi turistimassojen kansoittamia.

  6. Ansku BCN at 11:09

    Upeita paikkoja! Näistä olen käynyt vain Venetsiassa eli vielä on paljon näkemättä. Minulla on reissussa aina tapana tsekata, että onko lähellä UNESCO-kohteita. En välttämättä matkustaisi maailmanperintökohteiden takia minnekään kauemmas, mutta aina kun sellainen sattuu sopivasti matkan varrelle, käyn ehdottomasti kurkkaamassa 🙂

    • Annika Author at 16:23

      Joihinkin paikkoihin olen matkustanut juuri UNESCO-kohteen vuoksi, vaikkapa Halong Baylle ja Angkoriin, mutta yksittäiset vaikkapa temppelit tai rauniot ovat juuri tuollaisia siinä sivussa tulevia, kun kerran kulmilla ollaan. Tunisiassa olen tehnyt kohdevalintoja myös UNESCO-lista käsissäni, koska olen halunnut maahan, mutten ole oikein tiennyt, mihin siellä kannattaisi mennä. Rantakaupungeista ensimmäisellä kerralla valitsin Soussen juuri sen medinan vuoksi.

  7. Heidi / Himomatkaajan Turinoita at 12:35

    Joskus käy niin ettei tiedä menevänsä Unescon maailmanperintökohteelle kuten meille kävi viime viikolla. Seikkailimme Pohjois-Irlannissa ja kävimme Giant`s Causewayllä joka osottautui olevan myös ko. listalla. En varsinaisesti kerää näitä kohteita, mutta kyllähän se on niin, että niiden joukosta löytyy satoja mielenkiintoisia paikkoja, joihin on vain mentävä.

    • Annika Author at 16:24

      Ai sekin on? Olenkohan mahtanut omaan listaukseeni edes ruksia. :O On se kyllä hieno, niin erilainen luontokohde.

  8. VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA at 16:24

    Maailmassa on kyllä niin upeita paikkoja että! Tykkään bongailla itsekin Unescon kohteita ja täältähän löytyi iso kasa tuttuja paikkoja myös itselle. Sellaisia missä en ole itse käynyt noista sun kohteista mitä mainitisit, niin Venetsia, Havanna ja Plitvice kiehtoisi todellakin. Harmittaa, etten aikaisemmilla Kroatian matkoilla oo vieläkään saanut aikaiseksi käydä tuolla. Taas tunsin pienen piston sydämessä, ehkä sitten ensi kerralla. 🙂

    • Annika Author at 16:26

      Minusta Plitvice on ollut ehkäpä parasta Kroatiaa. En ole maasta esimerkiksi rantakohteena mitenkään viehättynyt. Kauniina alkukesän päivänä Plitvice oli jotenkin kertakaikkisen ihastuttava. Vähän kuin jokin satumaa.

  9. Liisa at 18:53

    Maailmanperintökohteet kiinnostavat paljon! Bongailen niitä samalla periaatteella, kuin sinäkin: pidän Unesco-merkintää tietynlaisena laadun takeena ja käyn katsastamassa ne aina kun mahdollista. Yksittäistä suosikkia on vaikea nimetä, pitäisi varmasti tehdä tällainen lista!

    • Annika Author at 16:29

      Olen ajatellut, että syt päästä listalle ovat useimmiten niin painavat, että kohteessa täytyy olla jotain kiinnostavaa. Tottakai maailmassa on vaikka mitä vähintään yhtä hienoa listan ulkopuolistakin. Esimerkiksi Pulan areena on hieno, mutta ovat siellä tehneet päätöksen olla hakematta listalle, koska UNESCO-statuksesta ei ole pelkästään hyötyä. Nykyään areenaa voi esimerkiksi vuokrata vaikkapa häihin, jos joku haluaa vähän massiivisemmat, mutta listalla olevia paikkoja ei enää voi käyttää kaupallisesti mihin vaan.

  10. Ne Tammelat at 12:20

    Upeita kohteita olet ehtinyt bongaamaan! Me tykätään myös kierrellä Unesco-kohteita läpi, jos niitä matkan varrelle osuu. Suomen lisäksi mm. Krakovassa ja Prahassa on näitä kohteita ihailtu ja blogissakin raportoitu niistä.

    • Annika Author at 16:31

      Mä niin vierastan bongaamista edes sanana omalla kohdallani. 🙂 Maailmalla näkee niin paljon kaikenlaista sen kummemmin keräilemättä. Haaviin vaan tarttuu paikkoja, kokemuksia, elämyksiä. Ai Prahan vanha keskustakin on UNESCO? Onhan se kyllä hieno! Vappuna olenkin uudelleen menossa. Pitääpä olla UNESCO-tutka päällä tarkemmin.

  11. Martta / Martan Matkassa at 14:32

    Aika mahtavia kuvia ja huikeissa paikoissa olet käynyt, löytyi samoja kohteitakin viimeisenä esim. Kuuba. Unesco postaukset ovat kiinnostavia, Itse päivitin juuri oman listani ja kuvat toivat mukavia muistoja mieleen reissuilta. Itse bongailen UNESCO-kohteita mielelläni mikäli ovat kohteessa tai lähistöllä, mutta muuten varsinaista bongausta en harrasta, siten että matkustaisin niiden vuoksi johonkin tiettyyn kohteeseen.

    • Annika Author at 16:33

      En minäkään! En oikein ymmärrä koko bongaamisen ideaa. Mutta joihinkin kohteisiin olen mennyt kyllä vain sen kohteen vuoksi, en toki siksi, että on UNESCO vaan koska on hieno, esimerkiksi Halong Bay ja Angkor ovat sellaisia, jotka eivät mitenkään osu matkan varrelle. 🙂

  12. Kati / Lähinnä Kauempana at 21:20

    Jossain vaiheessa, ehkä vuosi sitten, pyöri blogeissa Unesco-postauksia. Ajattelin jo silloin, että pitäisi perehtyä itsekin ja käydä vähän läpi listaa. No, täytyy tunnustaa, en ole vieläkään sitä tehnyt. Mutta tämän postauksen inspiroimana aion nyt päällisin puolin katsella, tuleeko itselle siellä paljon yllätyksiä. Monessa on varmaan tullut käytyä, tietoisesti tai tietämättä. Mutta ihan varmasti vain murto-osa listan kohteista. Tän sun listan kaikki paikat vaikuttaa kaikki upeilta, itse en ole käynyt näistä kuin ihan muutamassa. Näistä Meteora ja Kuuba kiehtoo – siis jos kaikkia ei voi valita. 🙂 Mutta komppaan muita: Unesco-kohde taitaa olla tae siitä, että kohde kannattaa käydä tsekkaamassa.

    • Annika Author at 16:38

      UNESCO-kohteita on yli tuhat, eli olen nähnyt niistä hädin tuskin kymmenen prosenttia. 🙂 Tietämättä tulee käytyä varmasti monissa vanhoissa kaupungeissa. Eipä heti tulisi ajateltua, että Tallinnan vanha kaupunki on UNESCO-kohde. Monet ovat myös kaupunkiensa ja alueidensa suosituimpia nähtävyksiä, ja siksi niitä menee katsomaan tietämättä statuksesta.

  13. Marja at 10:00

    Upeita kiinnostavia paikkoja jokainen! Monta näistä on jo haavelistalla, mutta tästä se lista taas pitenee. Havannasta, Meteorasta, Petrasta ja Pohjois-Afrikasta olen jo jonkin aikaa haaveillut, mutta nyt kyllä Reunion yllätti, olen pitänyt sitä vain rantakohteena. Ja nuo gorillat, oioi. UNESCO-listaa en ole pitänyt juuri silmällä, kun kiinnostavia kohteita on toivelistalla ihan järjetön määrä jo muutenkin, mutta tämän listan perusteella kyllä kannattaisi;)

    • Annika Author at 16:39

      Reunion on oikeastaan enemmän luonto- kuin rantakohde. Se on ihan erilainen kuin naapurinsa Mauritius, joka on tunnettu vain paratiisirannoistaan. On Reunionilla rantoja, mutta ne eivät ole mitenkään erityisen hienoja. Jos rantakohdetta valitsisin, en menisi Reunionille, mutta yhdistelmä luontoa, rantaa ja ranskalaista ruokaa toimii!

  14. Pirkko / Meriharakka at 11:23

    Tämä olisikin hyvä juttuidea vaikka kopioida itselleenkin joskus 🙂
    Monia samojakin kohteita päätyisi luultavasti listalleni. Algerin kasbahista pidimme mekin, mutta ehkä vielä enemmän Tipasan raunioista Algeriassa Välimeren rannalla. Satuimme paikalle sunnuntaina ja yhdistelmä perheitä ja lapsia historiallisten raunioiden keskellä teki paikasta mielestäni ihanasti yhdistelmä uutta ja vanhaa ja piti paikan elävänä, ei vaan historiallisina raunioina.
    Ugandan puolen gorillaretkestä emme senioreina olisi ehkä selvinneet kunnialla, mutta “samat” gorillat Ruandan puolella tekivät kyllä lähtemättömän vaikutuksen. Seurueestamme pari miestä kävi myös Ugandan puolella gorillaretkellä, mutta vaikuttivat kyllä palatessaan aika voipuneilta raskaan retken jäljiltä, eli hyvässä kunnossa selvästi olet edelleen (tai olit ainakin Ugandassa käydessäsi 🙂 )

    • Annika Author at 16:26

      On totta, että gorillaretki Ugandassa vaatii kohtuullista kuntoa. Ei se mikään maraton ole, mutta rinteillä pitää kavuta ylös ja alas ja aika ripeää oli vauhti. Kyllä minäkin sen jälkeen vähän väsyksissä olin, mutta toisaalta gorillojen näkeminen ja tietynlainen jännitys myös lisäsivät adrenaliinia, jonka voimin kummasti jaksaa. Tuo on kyllä siis ihan tärkeä näkökulma, että ei kannata maksaa 600 dollaria retkestä, jos epäilee omaa jaksamista.

      Me olimme silloin aikanaan vain Algerissa, joten Tipasa on ihan tuntematon kohde jopa ihan nimeltä. Välimeren etelärannan maissa on kyllä uskomattoman hienoja rauniokaupunkeja. Karthagoon olin kyllä pettynyt. Siellähän ei ollut oikein mitään.

  15. Saana | Live now – dream later at 12:39

    En osaa yhtään edes arvailla, monessako olen käynyt, enkä myöskään matkusta Unesco-kohteiden perässä. Mutta kuten moni muukin, piipahdan mielelläni, jos matkakohteesta Unesco-kohde löytyy. Välillä saa reissun päällä oikein yllättyä huomatessaan että tuli käytyä uudessa Unesco-kohteessa ihan vahingossa sitä etukäteen tietämättä. Viimeksi niin kävi Mallorcalla.

    Kun lempparikohdetta kysytään, on vaikea olla vetämättä kotiinpäin, kun lähin Unesco-kohde löytyy linnuntietä puolen kilometrin päästä. Vanha Rauma on kyllä ykköspaikkansa ansainnut ihan kotiinpäin vetämättäkin, sillä se osaa aina yllättää jollakin ihanalla yksityiskohdalla, jota en ole koskaan ennen huomannut. Siksi sen katuja jaksaakin astella kamera kaulassa päivä toisensa jälkeen! 🙂 Rauma on muuten Suomen ainoa kaupunki, jolla on kaksi Unesco-kohdetta. Sitäkään ei kovin moni tunnu tietävän, vaikkei Suomessa kovin montaa maailmanperintökohdetta olekaan.

    Tällä sun listallasi on kyllä monta sellaista kohdetta, missä haluaisin käydä. Kiva päästä kuvamatkalle näihin paikkoihin.

    • Annika Author at 13:19

      Olen ollut Raumalla vain kerran. Silloinkin mennyt Vanhan Rauman katuja vain hyvin vähäpukeisena tanssien. :O Olen siis osallistuut aktiivisina samba-aikoinani Pitsiviikoille. Silloin muinoin ainakin oli sambakulkue kaupungin poikki. Pitäisi ehdottomasti tulla sinne Raumalle ajan kanssa oikeasti tutkimaan paikkoja.

      Minulla on tapana kohde jo valittuani katsoa, onko kulmilla Unescoja ja ovatko ne kiinnostavia, helposti lähetyttäviä tai menemisen arvoisia.

  16. Anne/ Matkahetket at 09:57

    Huikeita paikkoja! Itse olen käynyt Meteorassa ja Venetsiassa noista listaamistasi. Ja Unescon kohteet kiinnostavat suuresti, muutama puuttuu vielä Suomen kohteista, niihin aikakin pitäisi käydä tutustumassa lähivuosina.

    • Annika Author at 13:02

      Suomi-kohteita minullakin on näkemättä. En vain osa ajatella, että minulta puuttuisi jotain. Olen enemmän iloinen siitä, mitä olen jo nähnyt.

  17. Sonja | FIFTYFIFTY at 12:00

    Huh huh, luin tätä postausta kieli pitkänä ja sydämet silmissä! Toinen toistaan upeampia kohteita, joista moni on vasta mun kaukaisella haavelistalla, ainoastaan Venetsiassa olen käynyt, enkä valitettavasti jaa samaa rakkautta paikkaan.

    Mutta esimerkiski Algerian medina näyttää ihastuttavan tunnelmalliselta, samaten Havannan! Hoi Ania olen ihaillut blogeista, tahtoisin kyllä niin käydä sielläkin. Ja Meteorasta kuulin myös täällä matkablogimaailmassa ja ensisilmäyksestä lähtien olen halunnut sinne! Yleisesti ottaen mua sykähdyttää ennemmän luontokohteet, nuo Ugandan gorillat olisivat varmasti joitain aivan unohtumatonta. <3

    Mä en ole Unescon kannalta miettinytkään kohteitani, pitäisi varmaan tarkistaa, kuinka paljon niitä on ylipäänsä tullut käytyä läpi. Joskus kävi mielessä, että pitäisi vierailla Suomen seitsemässä kohteessa.

    • Annika Author at 13:01

      Venetsia jakaa mielipiteitä. Suurimman osan olen kuullut tykänneen, mutta toisille esimerkiksi turistien määrä on liiallinen. Tietyillä alueilla minustakin on, mutta kaupungissa on paljon hiljaisiakin kulmia. Unescon listalla on toista tuhatta kohdetta, ja niiden joukossa kyllä ihan mielettömiä helmiä. Listalla olevat vanhat kaupungit (old town tai medina) ovat olleet minusta kaikki hienoja. Niissä historia yhdistyy nykypäivän elämänmenoon, ovathan ne edelleen ihmisten asuttamia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.