Oli vuoden viimeinen päivä. Olisi oikeastaan ollut aika kiva jäädä auringonpaisteiseen Nuwara Eliyaan aamupäiväksi kuljeskelemaan teeviljelmille, mutta matka jatkui Udawalaween. Vaihtoehtona oli halpa kahdeksan tunnin vaihdollinen bussimatka tai neljän tunnin vähemmän hikinen pakutaksikyyti. Mukavuudenhalu voitti.
Maaseutu oli taas kaunista, mutta venäläisten naapurien valvottamana torkuin. Kuski herätteli pari kertaa: veskitauko kauniilla näköalalla ja jalottelua vesiputouksella. Kerran pysähdyimme buddhalaiselle temppelille. Tien varressa oli pieni alttari. Kuski ajoi suoraan sen kohdalle, nousi autosta, kilautti kolikon peltiseen lippaaseen, suoritti salamannopean rukouksen, ja taas mentiin. Drive in -rukoilua en ollutkaan ennen nähnyt.
Udawalaween mennään norsujen takia. Tai ainakin norsut olivat minun ainoa syyni. Uuden vuoden ateria oli hyvä, dj soitti puolille öin, ilotulitus oli vaatimattomampi kuin mikään kotikutoinen ikinä, mutta kun aamukuudelta hyppäsimme safariauton kyytiin, alkoi loman paras päivä.
Jos et ole kiinnostunut aasiannorsun yhdestä alalajista, srilankan elefanteista, ei ehkä kannata jatkaa lukemista. Tästä eteenpäin en oikein muusta puhu. Elefantit ovat syy matkustaa maailman ääriin, ja kun näen elefantteja, menen liikutuksesta suunnilleen sekaisin.
Sri Lankassa on norsujen orpokoti Pinnawala, josta olen lukenut todella ristiriitaisia arvioita. Ajatuskin siitä, että srilankannorsut ovat siellä jostain muusta kuin suojelusyistä, sai pysymään poissa. Sen sijaan kansallispuistoissa ne ovat kotonaan. Ainoa uhka on ihminen: salametsästys ja luonnon ottaminen omaan käyttöön uhkaavat norsuja, mutta koska vain noin neljällä prosentilla srilankannorsuista on syöksyhampaat ja nekin aika vaatimattomat afrikannorsuihin verrattuna, ei kiinalaisten tarvitse näitä kavereita salametsästyttää. Erittäin uhanalaisia kaikki aasiannorsut silti ovat.
Kun sanoin matkakaverille olevani kirjoittamassa norsuista, hän naureskeli, montako söpö-sanaa tulee tekstiini. ”Taitaa tulla ennätys”, naureskeli. Mutta kun norsut. Söpö. Söpö. Söpö.
Safarimeininki on Sri Lankassa aika samanlaista kuin Afrikassa: aamulla aikaisin mennään, ajellaan kansallispuistossa olevilla teillä, ei mitään off roadia, mennään takaisin majapaikkaan, relataan päivä ja iltapäivällä/illalla uudelleen. Koko päivän safarejakin on, mutta kahdeksan tuntia yhtä kyytiä on aika paljon. Koska minulle ei kerta norsuja riitä, menimme aamulla ja iltapäivällä. Double entrance on Udawalawen kansallispuistoon vähän kahta erillisenä ostettua kertaa halvempi. Lähialueen hotellit järjestävät safareita, ja jos haluaa puistoon vaikka vain ohikulkumatkalla, oli sen portillakin reilusti toistakymmentä autoa odottamassa vilkkaimpaankin turistiaikaan.
Jos oikein tuuri käy, voi nähdä leopardin. Me näimme vain jälkiä. Jos on kiinnostunut linnuista, näkee Udawalawessa monenlaisia ja tosi kauniita. Vihreitä, keltaisia, papukaijoja, kymmeniä riikinkukkoja.
Mutta siellä näkee myös kymmeniä norsuja.
Norsut natustelevat ruohoa ja pistelevät poskeensa pusikoita monesti ihan tien vieressä. On ihan huikeaa, kun autosta sammuttaa moottorin ja voi kuulla äänen, miten norsu nyhtää ruohoa maasta. Voi haistaa leikatun ruohon tuoksun. Jos niitä alkaa ihmisen läsnäolo häiritä, ne kääntävät selkänsä ja muhkeat takamukset keinuen ja hännät puolelta toiselle heiluen ne tallustavat kohti pusikkoa. Ei kestä kauaa, kun ei näy jälkeäkään norsusta. Melkein kuin taikatemppu: miten kätket asuntovaunun kokoisen otuksen? Pensaisto on niin tiheää.
Ehkä söpöintä koskaan, ikinä, oli kuukauden ikäinen pikkunorsu. Äiti piilotteli sitä paksujen jalkojensa takana, mutta eihän mini siellä suostunut pysymään. Välillä äiti työnsi kaverin jalallaan taaemmas, mutta pikkuinen pönki taas näkösälle. Siinä se opetteli ruohon nyhtämistä, mutta kärsäili välillä lauman muita norsuja. Ja paikalle kertyneet turistit huokailivat. Kuinka söpö jokin voi olla? Läsnäolomme ei ilmeisesti ollut uhka, koska lauma pysyi tien reunassa kauemmin kuin autot.
Eivät norsut pelkästään söpöjä ole. Ne piereskelevät. Kuultu on. Ja haistettu. Aika peruselintoimintojen tasolle mennään myös, kun urosnorsu alkaa kakkia ja pissiä, ja koska tyypin massa lasketaan tonneissa, ei tuotostakaan kerättäisi maatuvaan Hauska koirankakkapussiin. Tehtyään asiansa norsu alkoi lähestyä autoamme kohtuullisen uhkaavan näköisenä. Monta askelta ei olisi tarvittu ja tyyppi olisi astunut päälle. En tiedä, miten kuskimme sen teki, mutta ilmeisesti puhuu norsua: norsujätti peruutti. Tämän jälkeen alkoi heitellä multaa ja ruohoa päälleen. ”He isn’t happy”, sanoi kuski. Jaa, no miksi me tässä vielä ollaan? Antaa kaverin olla kotonaan rauhassa.
Lintujen ja norsujen lisäksi näimme oikeastaan vain pari kroksua, jotain varaanityyppistä kömpijää, puhveleita, jokusen kauriin tapaisen ja koiramaisesti lönkötteleviä shakaaleja. Sri Lankassa safarimeininki ei siis ole samanlaista kuin vaikka Keniassa ja Ugandassa, joissa ollaan oltu, että näkee kirahvia ja leijonaa siellä, virtahepoa täällä, norsua ja gnuta kaikkialla. Mutta maisemat ovat todella kauniita. On rehevää ja vihreää. On ruokaa ja suojaa.
Oma kuskimme oli tosi hyvä. Joissain autoissa oli mukana oppaita, mutta meidän kaverimme osasi kertoa eläimistä, haukankatseensa näki pienimmätkin liskot ja parhaiten suojavärinsä turvin piiloutuneet linnut. Näytti myös siltä, että luonto oli kuskeille tärkeä: omamme pysähtyi kahdesti poimimaan maasta roskan, ja samaa näin muidenkin tekevän. Udawalawen kansallispuisto oli todella siisti.
Kaikille norsufaneille vielä muutama kuva:
19 comments
Ne on söpöjä!
Ne on ihan mielettömän söpöjä. Norsut. ♥️
Voi että miten söpöjä! Oma Sri Lankan matka on parin viikon päässä ja tulee kyllä nää sun blokkaukset juuri sopivasti matkakuumetta nostamaan. Norsuja on päästävä katsomaan. 🙂
Oih, pääset katsomaan norsuja! Nauti!
On ne ihania! Minäkin jaksaisin ihastella norsuja vaikka kuinka monta päivää ja onhan sitä tullutkin safareilla tehtyä 😀 Udawalawe oli mulle ihan uusi tuttavuus. Me käytiin Sri Lankassa Yalan kansallispuistossa. Nähtiin siellä tosin vain muutamia norsuja, muuten sakaaleja ja samoja eläimiä kuin sinäkin Udawalawessa. Me käytiin myös Pinnawelassa ja siitä jäi ihan hyvä fiilis. Vasta jälkikäteen luin negatiivisia kommentteja, mutta tottakai mieluummin norsuja näkee ihan puhtaasti luonnossa, kun siihen kerran on mahdollisuus.
Kuulin ja luin, että norsujen näkemiseen Udawalawe Yalaa parempi. Luin juttusi Pinnawalasta. Todellakin olisin halunnut nähdä kylän poikki kylpemään menevät norsut, mutta ei se sitten osunut reiteille eikä oikein osutettukaan, kun pelkäsin, jos siellä tulee paha mieli.
Voi kuinka söpö tuo norsuvauva! Norsut on kyllä hauskoja otuksia, varsinkin ne pikkuiset (tosin mun mielestä kaikki eläinvauvat on söpöjä)…
Totta! Kaikki eläinvauvat ovat mielettömän ihania. Mutta norsut <3 Kaiken kokoiset.
Voi miten ihanaa! Juuri tuollaiseen Sri Lankaan minäkin haluan.
Miellyttävää lukea tekstiä, jonka kirjoittaja on noin innoissaan aiheesta 🙂
No todellakin olen innoissani norsuista! Tuotakin tuli kirjoiteltua vähän flow’ssa. Joskus asioita on helppo sanoa, joskus ei.
Vau, ihania kuvia. Voin kuvitella liikutuksen, jonka tuollaisten eläinten näkeminen aiheuttaa – itse menisin sekaisin varmaan jo hirvestä 🙂
Hirvestä. 😀 Toisaalta ymmärrän sua, koska haluaisin nähdä poron. En ole nähnyt koskaan poroa (paitsi Tallinnan joulumarkkinoilla, mutta sitä ei lasketa). Tykkyluminen puu ja poro. Mutta norsuvauvaa ei voita edes koko tokka poroja.
Niin mahtavan söpöjä, en kestä! <3
Eikö! Aivan uskomattoman ihania otuksia!
Itse asiassa sri lankan norsut eivät ole afrikan norsun alalaji vaan intian norsun alalaji.
Eron näkee korvien koosta (afrikan norsulla ne ovat paljon suuremmat), naarailla ei ole syöksyhampaita,
kärsän päässä on pieni sormi ja ovat n. puolimetriä pienempi. Kolmas pääryhmä on afrikan vuoristonorsu,
jonka aluksi kuviteltiin olevan pygmi, mutta geneettinen tutkimus on soittanut sen olevan oma lajinsa.
Siitä, että pääsit näin lähelle norsuja on merkki siitä, että nämä ovat jo melko pitkälle
domestikoituja.
Kaikille vain tiedoksi, eivät villinorsut ole olleenkaan näin söpöjä. Vuosittain kuolee
parisataa turistia kun menevät liian lähelle norsuja, vaikkapa emon ja poikasen väliin tai eivät huomaa
hepulikohtauksen saaneen urosnorsun elekieltä (korvat ovat levittäytyneet sivuille ja silmistä valuu
öljymäistä nestettä). Ei ole kiva kuolla kappaleeksi revittynä tai norsun tallomana.
Joka tapauksessa hienoja kuvia. Itselläni oli kerran hieman samanlainen norsukaiho, kunnes kuulin
muutamasta surullisesta tapauksesta.
Muuten salamanteri kuvan jälkeen neljännessä norsukuvassa (suoraan edestä otettuna) näkee
elefantin suhtautuvan kuvaajaan hieman epäluuloisesti (katso korvien ja pään asentoa). Mikä mahtaa olla syynä ?
Tietenkin aasiannorsu! En tajua, miksi olen kirjoittanut afrikannorsu! Olen molempia nähnyt, ja todellakin erotan ne. Kirjoittaessani olen ollut ajatuksissani näköjään jossain muualla kuin norsujen luona.
Jos ihminen itse menee emon ja poikasen väliin, on kyllä hölmö. Ei tietenkään villieläin ole pelkästään söpö. Kyllä ihminenkin puolustaa hätääntyneenä itseään ja poikasiaan, miksi norsu niin tekisi.
En oikein nyt tiedä, mistä norsukuvasta puhut, mutta kuten kirjoitinkin, yksi norsu todella hermostui läsnäolostamme ja minulle tuli siitä todella kurja olo. En todellakaan halua kiusata niitä vaan antaa niiden elää omaa elämäänsä.
Ihan oikeassa olet aasian norsu on se oikea nimi, mutta toisinaan sitä sanotaan intian norsuksi korvan muodon vuoksi. Kyllä optikolla pitäisi käydä jos ei niitä erota toisistaan 🙂 Eroa vähän kuin henkilö- ja pakettiauton välillä.
No, se sisiliskokuvan jälkeen neljäs ylhäältä päin laskettuna. Se mikä on otettu suoraan edestäpäin ja oikea korva enemmän ulospäin ja vasen hieman sisällä. Vaikuttaa kovin uhmakkaalta.
Itse olen sivunnut norsuja blogissani matka jakartaan postauksessa http://matka-jakartaan.blogspot.fi/2015/07/toiveiden-tayttymys-elefantti.html ja hieman lisää Vietnamin lak järveltä. Lisää pohdiskelen kunhan kirjoituksissa pääsen Thaimaaseen ja siellä oleviin luonnonpuistoihin. Erityisesti tulen pohtimaan ihmisen ja elefantin suhdetta, joka – ikävä kyllä – on usein ihmisen ahneuden värittämä. Toisaalta olen tavannut muutaman ihmisen, jotka osaavat norsukieltä. – Ihan oikeasti.
Eläinten ahdinko tosiaan harvoin johtuu toisista eläimistä. Kyllä ihminen saa peiliin katsoa.