Arvoin pitkään, mitkä kaupungit mahdutan viiden päivän ja neljän yön Belgia – Luxemburg-turneeseeni. Päädyin Brysseliin (halusin nähdä pienen pissaavan pojan) ja Gentiin Belgian puolelta. Lisäksi halusin Luxemburginkin uutena maana mukaan, kun kerran kulmille menisin, mutta ehkä ratkaisu ei ollutkaan oikea. Ainakin Gentistä pidin niin paljon, että ehkä olisi pitänyt kiertää Brygge ja Antverpen tuntien Belgia – Luxembur – Belgia-junamatkailun sijaan. Onneksi lento Helsingistä Belgiaan on niin lyhyt ja tarjouksessa myös halpa, että paluu on mahdollinen – myös todennäköinen.
Aamulennolla (kello 7.35) Brysseliin, heti seuraava juna (9.54) Gentiin, ja tavarat hotellille. Yhdeltätoista olin jo vaihtanut kevättakkiin ja olin valmis valloittamaan kaupungin. (Vinkki: Best Western Chamade on hinta-laatu-suhteeltaan mainio hotelli, ja sijaintinsa, lyhyt kävelymatka rautatieasemalta, ratikka suoraan ovelta keskustaan, puolesta hyvä valinta, mutta jos olisin kaupungissa enemmän kuin yhden yön, ottaisin majoituksen ehdottomasti keskustasta, keskeltä kaikkea.) Koska oli pitkään epävarmaa, pääsenkö koko matkalle, en ollut selvittänyt aikatauluja lukuunottamatta mitään etukäteen. Matkaopasfriikkinä olin kuitenkin hommannut Lonely Planetin Belgia – Luxemburgin ja Top Tenin Bryssel-Brygge- Gent-Antverpenin. Oppaat laukussa lähdin kävelemään ratikkakiskoja seuraten kohti keskustaa.
Lomailun ja vapaan pitkän viikonlopun alkuhuumassa kävelymatka oli juuri sopiva, mutta ei niin antoisa, että olisin enää takaisin päin kävellyt. 1,20 euron hintaisia ratikkalippuja ostin ihan mieluusti jalkoja säästääkseni. Kaskusta-alue on laajalti kävelykatuja – aivan mahtavia vain ympäriinsä kävelyyn. Tarkoituksella vain menin, mihin milloinkin mieli teki, karttaa vilkuilematta. Annika kartanlukijana toisaalta on lähes vitsi, joten ei kartoista sen enempää.
Sää alkoi lämmetä auringon tultua pilviverhosta esiin. Terassit alkoivat täyttyä lounasajan ruokailijoista. Kyllä vain terassilla tarkeni syödä lounasta. Ihan en voi sanoa vielä vakuuttuneeni belgialaisesta ruoasta. Sanoisin, että oli varsin mautonta, vaikka epäilemättä hyvistä aineksista tehtyä. Uskaltauduin pyytämään naapuripöydän nuortamiestä ottamaan itsestäni kuvan – pitihän ensimmäisestä ulkona syömisestä saada todiste. Ensikontaktini (hotellin naisen jälkeen) belgialaisen kanssa oli ainakin miellyttävä. “Would you please take a photo?” “Sure, you and me?” Ja hysteerisesti naurava suomalainen rikkoi jäätä gentiläisen työporukan ja suomalaisen matkailijan välillä. Suosittelivat muutamaa matkaoppaidenkin ylistämää kirkkoa, eikä minulla muutakaan suunnitelmaa ollut, joten kirkoille mars.
Olematta uskonnollinen olen kirkkofriikki. Mitä suurempi ja mahtavampi, sitä mieluummin haluan kirkon nähdä. Kirkkokuntien kilpavarustelu ja rikkaus voidaan tuoda esille niin monella tavalla, ja suurin osa kirkoista vain yksinkertaisesti on minusta erittäin kauniita. Vanhan kamerani kirkko-otokset olivat niin käsittämättömän pimeitä, ettei kuvia tehnyt mieli julki tuoda, mutta kiitos joulupukin, voin nyt jakaa kirkkokokemuksetkin. Sint-Baafskatedral on aivan käsittämättömän kokoinen ja vaikuttava rakennus.
Pienen lepohetken sallin itselleni hotellilla, minkä jälkeen oli Design museon vuoro. Design museo (Design Museum Gent, Jan Breydelstraat 5, http://design.museum.gent.be) kiinnosti minua jo nimensä perusteella, ja koska se oli Eyewitnesstravelin Top 10:ssäkin mainittu Gentin kymmenen parhaan nähtävyyden joukossa, halusin sitä suuremmalla syyllä museon nähdä. Suuret odotukseni olivat liian suuret, tai ehkä vain odotin toisenlaista designia, kuin museo tarjosi. Oli museolla kuitenkin omat hetkensä.
Vanhat huonekalut ovat kauniita. Mieluusti kiertelen erilaisissa palatseissa ja kotimuseoissa, mutta niissä huoneet ovat useimmiten kokonaisuuksia. Designmuseossa huonekaluja on kerätty huoneiksi, mutta kaikesta paistaa, että tavaroita ei suinkaan ole hankittu alunperin samaan tilaan. Tiloista ei oikein muodostu kokonaisuuksia.
Vanhojen huoneiden lisäksi museossa on kolmikerroksinen ilmeisesti uudempi museo-osa, josta nyt oli avoinna vain kaksi. Jonkinlaisena teemana tuntuivat olevan erilaiset istuimet ja vaasit. Vaaseja oli Ikea-hyllyjä muistuttavissa kuutioissa lasin takana. En innostunut ottamaan edes kuvia. Oli maljakkoa, lasiesinettä ja kaikenlaista muoviastiaa, kuten Tupperwareja. Suomalaista muotoilua edustivat Iittalan Ultima Thule -jäkiruokakulhot ja minulle tuntemattomat kallankukkaa muistuttavat maljakot. Arkipäivän designia oli esillä yksi seinällinen. Vitriineihin oli päässyt monenikäistä pienkodinkonetta, vatkaimia, silitysrautoja yms. En vieläkään ole päässyt kammosta ottaa kuvia erityisen rumista asioista. Niinpä saatte vain kuvitella mielessänne 70-luvun Kenwoodit.
Kolmesta kerroksesta yksi oli kiinni vasta seuraavana päivänä avautuvan uuden näyttelyn vuoksi. Hämmästyksekseni minulle tarjottiin kutsua sen avajaisiin. Etukäteen maksettu hotelli Luxemburgissa ei sallinut edes harkita jäädä vielä toiseksi yöksi Gentiin, vaikka kyllä kutsu houkutteli jäämään. Avajaiset olisivat luultavasti olleet mielenkiintoinen kokemus. Olisinpa saanut erinomaisen syyn mennä ostamaan vaikka uuden mekonkin.
Ostosten puolesta kyllä kiitän itseäni: hienoa Annika, kuinka paljon onnistuit säästämään rahaa! Gent on vanhan arkkitehtuurin lisäksi myös mahdollisuuksien kaupunki shoppailijalle. Edullisten ketjuliikkeiden (Zara, C&A, Bershka, H&M jne.) lisäksi suuria omia liikeitä on mm. keskihintaisilla Tommy Hilfigerillä ja Marc O’Pololla. Desingmerkkien omia liikkeitä en nähnyt, mutta luksukseen keskittyviä putiikkeja on runsaasti. Mutta näiden Suomessakin tunnettujen, tai ainakin muotilehtien esittelemien, lisäksi kaikkialla on pikkuliikkeitä, jotka myyvät persoonallisia, erittäin tyylikkäitä ja ainakin näyteikkunasta kuikuiltuna hyvälaatuisen näköisiä paikallisia tai muualta Euroopasta tuotuja ihanuuksia. Muutaman kaupan vetovoima olisi käynyt kohtalokseni, jos eivät olisi olleet jo kiinni osuttuani kohdalle. Suurin osa kaikista museoista ja kaupoista, jopa tavaratalo Galeria Inno, menee kiinni jo kuudelta. Voi mitä mekkoja jätinkään Innoon. Miten hyvän kodin olisivatkaan minulta saaneet. Varsinaisia ostosalueita ei minusta ollut, vaan kauppoja on laajalti eri puolilla keskusta-aluetta.
Jossain vaiheessa iltaa istuin terassilla Sint-Beefskatedralin edessä aukiolla. Ihmettelin hetken edestäni suihkulähteeltä kuuluvaa kovaäänistä huutelua, kuin jonkinlaista kannustamista. Ihmisjoukon takaa näkyi yksi hellyyttävimpiä erikoisia näkyjä: aikuiset uittivat kilpaa erivärisiä kylpyankkoja. Kovin kauaa kisat eivät harmikseni kestäneet, enkä ehtinyt käydä ottamassa kuvaa tarinani vahvistukseksi. Terassilla otin viimeisen silmäyksen oppaaseen: onko olemassa mitään yli kuuden auki olevaa nähtävyyttä? Ei päämäärättömässä kulkemisessakaan vikaa ole, pidän siitä itse asiassa valtavasti, mutta koska jo seuraavana aamupäivänä jatkaisin matkaa, en halunnut minkään must see -paikan jäävän näkemättä.
Klein Begijnhof (Lange Violettestraat, Gent, www.kleinbegijnfof-gent.be) olisi auki kymmeneen, ei sisäänpääsymaksua, kartan perusteella mukavan kävelymatkan päässä. Koska tähän asti olen aina ollut innostunut – ja useimmiten myös erittäin vaikuttunut – kaikesta UNESCOn maailmanperintölistalle päässeestä, lähdin varsin määrätietoisesti marssimaan kohti tuntematonta. En nimittäin saanut matkaoppaan kuvauksesta oikeastaan minkäänlaista käsitystä siitä, mikä minua perillä odottaisi:
“There are three béguinages in Gent, but this is by far the prettiest. With stepgableb, whitewashed houses set around a little park and Baroque church, it is a classic of its kind – a fact recognized by its status as a UNESCO World Heritage Site. It was founded as a community of single women in about 1235, and has been continuously occupied. Although the residents are no longer béguines. Most of the present houses date from the 17th century.”
Kunhan olin saanut sisäisen navigaattorini ja karttani viritettyä oikeaan suuntaan, ei paikan löytäminen ollut vaikeaa. Kadulla on portti, portissa vielä kyltti, jotta tiesin löytäneeni oikeaan. Portin toiselta puolelta, muurien sisäpuolelta, paljastuikin ihan oma maailmansa, täysin ympäröivästä kaupunkimiljööstä poikkeava minikylä, jos niin voi sanoa. Aina silloin tällöin ulkomailla tulee Liisa Ihmemaassa -olo. Se tulee aina, kun päädyn johonkin aivan erilaiseen, kuin mitä koskaan olen nähnyt. Klein Begijnhof on taas yksi sellainen kokemus. Kuin olisi siirtynyt aikakoneella johonkin aivan toiseen maailmaan, aivan toiseen aikaan.
En osaa sanoa kuvista oikein mitään. Pitäisi kulua enemmän aikaa, jotta voisin sulatella, mitä ajatuksia paikka herätti. Salaiseksi puutarhaksi mielessäni kutsumani pieni, hylätynoloinen, portilla rajattu hoitamaton puistikko varsinkin oli alttareineen varsin pysäyttävä. Voin vain kuvitella, minkälaista elämää naimattomat naiset ovat satoja vuosia sitten alueella eläneet. Nykyää kujilla liikkui satunnaisia asukkaita, ihan tavalliselta näyttäviä belgialaisia. Muita turisteja en nähnyt.
Vielä vähän kuvia ympäri kaupunkia:
One comment
Gentin alttarikaappi (polyptyykki) on erinomainen esimerkki aikansa kristillisestä kirkkotaiteesta:
Maalaus on avattuna kooltaan 3.5 x 4.6 m ja se käsittää kaikkiaan 24 paneelia, 12 suljettuna ja 12 avattuna (Jaakobin poikien ja Apostolien lukumäärä). Uskonpuhdistuksen aikaan alttarimaalauksen hienot raamit tuhottiin. Niissä on saattanut olla mekanismi taulun avaamiseen ja sulkemiseen sekä mahdollisesti myös jonkinlainen taidokas soittokone. Jokainen siipi on maalattu molemmin puolin; avatessa ja sulkiessa siis aihe vaihtuu. Arkipäivinä ulommat siivet pidettiin suljettuina ja usein vaatteella peitettyinä. Taideteoksen ensimmäisestä tekijästä Hubert van Eyckistä tiedetään hyvin vähän. Tekijältä on peräisin teoksen kokonaissuunnittelu, mutta hän kuoli vuonna 1426. Homma siirtyi hänen nuoremmalle ja paremmin tunnetulle veljelleen Jan van Eyckille vuosina 1430-32. Alttarikaapin toimeksiantajat olivat kauppiaita, pankkiireja ja poliitikkoja. Tuohon aikaan Bavon katedraali oli seurakuntakirkko, joka oli pyhitetty kaupungin suojeluspyhimykselle Pyhälle Johannes Kastajalle.
Ylärivi
Paneelit ovat kahdessa rivissä. Ylärivi esittää Kaikkivaltiasta Kristusta, Mariaa ja Johannes Kastajaa. Niitä reunustavat laulavien ja soittavien enkelten kuoro. Laitimmaiset paneelit esittävät Aatamia ja Eevaa. Alarivin keskellä erilaiset ihmisryhmät palvovat Jumalan Karitsaa; heidän yllään Pyhää Henkeä edustaa kyyhkynen. Kautta aikain alttarikaapin uhkana on ikonoklasmi (kuvien raasto) ja tulipalot. Vuonna 1934 oikeudenmukaiset tuomarit ja Johannes Kastaja varastettiin. Varas palautti pian jälkimmäisen, mutta edellinen on edelleen kadoksissa. Natsi-Saksa varasti alttarikaapin ja säilytti sitä suolakaivoksessa, jolloin se vaurioitui. Sodan jälkeen alttarikaappi restauroitiin ja puuttuvasta osasta maalattiin kopio.
Kaikkia kolmea keskeisestä henkilöä ylärivin paneelissa reunustaa sädekehä. Neitsyt Marian ja Johannes Kastajan persoonallisuudesta ei jää epäselvyyttä. Keskimmäinen paneeli esittää joko Kristusta tai Jumalaa. Papillisesta vaatetuksesta päätellen hän on majesteetillinen Kristus tai Kolmiyhteinen Jumala yhdessä persoonassa. Hänestä voi myös käyttää nimeä Kaikkivaltias. Päässään hänellä on kolmikerroksinen tiara. Kaikkivaltiaan takana on paneeli täynnä kirjoitusta ja symboleja. Helmien koristamat kreikankieliset kirjoitukset ovat Kaikkivaltiaan helmassa, mikä on peräisin Ilmestyskirjasta REX REGUM ET DOMINUS DOMINANTIUM (“Kuningasten kuningas ja herrain Herra”). Kultainen brokadi esittää pelikaania ja viiniä, mikä viittaa ristiinnaulitun Jeesuksen vuodattamaan vereen. Pelikaanien uskottiin ruokkivan poikasiaan verellään ja viini viittasi ehtoollisen sakramenttiin. Kaikkivaltiaan jaloissa on kruunu, jonka molemmin puolin portaissa on tekstejä, jota ei tosin tässä kuvassa näy. Kruunu on liittymäkohta alapaneeliin: ihmiset osoittavat kunniaa Jumalalle.
Neitsyt Maria ja Johannes Kastaja
Vasemmassa paneelissa Maria lukee vihreään vaatteeseen verhottua kirjaa, joka on varsin poikkeuksellinen Marian attribuutti, peräisin ehkä Robert Campinin Neitsyen ilmoituksesta. Marialla on kukkien ja tähtien koristama kruunu ja hänet on puettu morsiameksi. Pään yläpuolella olevassa holvikaaressa lukee: ”Hän on aurinkoa ja tähtien armeijaa kauniimpi; hän on valoa kirkkaampi. Hän on toden totta ikuisen valon heijastus ja Jumalan tahraton peili.”
Marian tavoin Johannes Kastajaa pitelee kädessään pyhää kirjaa, mikä on hänellekin epätavallinen attribuutti. Se on yksi paneelisarjan 18 kirjasta. Hänen yllään on vihreä viitta kamelinkarvapaidan päällä. Hän katsoo kohti Kaikkivaltiasta, käsi kohotettuna siunaukseen hänelläkin, lausuen hänelle tyypilliset sanat: ”Katso, Jumalan Karitsa.”
Musisoivat enkelit
Molemmat enkelitaulut ovat samankokoisia, Vasemmassa enkelitaulussa laulavat enkelit ovat puusta veistetyn nuottitelineen takana kaartuneina, oikealla enkelit ovat ryhmittyneinä kielisoittimia ja pilliurkuja soittavien enkelien kanssa. Kaksi enkeliryhmää jumaluuden molemmin puolin heijastavat ”taivaat ovat auki” –motiivia. Enkelit ovat pukeutuneita liturgisiin vaatteisiin Alankomaiden aikalaistavan mukaan, joka on peräisin latinalaisesta liturgisesta draamasta. Enkelit ovat Kuninkaiden kuninkaan vastaanotolla – se on suosittu motiivi 1400-luvun hagiografiassa. Tässä tapauksessa enkeleillä ei ole siipiä ehkä sen tähden, että heillä on selvästi inhimillisiä ilmeitä. Enkelit muistuttavat siis aikansa kirkollista musiikkikulttuuria, joka samalla heijastuu taivaalliseen sfääriin. Enkelit seisovat Kristogrammilla IHS koristelluilla maiolica-tii
lillä. Vasemmassa enkelipaneelissa lukee MELOS DEO LAUS (“Musiikkia Jumalan kunniaksi”), oikeassa LAUDATE EUM IN CORDIS ET ORGANO (“Ylistäkää häntä kielisoittimin ja uruin”). Enkeleiksi henkilöt voi päätellä paneelien kontekstistä. Enkelit ovat sukupuolettomia, kerubikasvoisia olentoja, jotka muodostavat kontrastin paneelisarjan ihmisolentoihin, kuten Eevaan, verrattuina. Enkelit ovat koristeellisissa puvuissa, enimmäkseen punaisissa ja vihreissä liturgisissa asuissa. Vaatetuksesta päätellen he osallistuvat alarivin keskipaneelissa kuvattuun messuun. Enkelit edustavat moniäänistä kuoroa, mikä käy ilmi suusta ja huulista. Laulajan ilmeistä voi päätellä, kuka laulaa sopraanoa, kuka alttoa, tenoria ja bassoa. Tavallisesta kuorosta enkeliryhmä eroaa kuitenkin kuorolaisten aaltoilevan järjestyksen, pituuden ja kasvojen suunnan puolesta. Neljä enkeliä rypistää otsaansa, kolmella on kapeat silmäluomet, he ovat vertaa vailla, kuten näyttävät olevan jotkut apostolit Lampaan palvontarivissä.
Oikeanpuoleisessa enkelipaneelissa ainoa kokonaan näkyvissä oleva enkeli on urkuri, jonka ympärille muut muusikot ovat kokoontuneet. Vain neljä kasvoa näkyy, mutta joukko on tarkoitettu suuremmaksi kuin mitä näkyy. Näillä enkeleillä on soittimia, joihin kuuluu pieni harppu ja jonkinlainen viulu. Instrumentit on kuvattu hyvin tarkasti. Pyhän Cecilian soittamien urkujen koskettimien pinnassa näkyy paikoin valon heijastuksia. Aikaisemmasta maalaustaiteesta poiketen tämän maalauksen enkelit näyttävät olevan ammattimuusikkoja, jotka eivät samanaikaisesti laulaessaan lennä ja soita.
Aatami ja Eeva
Kaksi ulommaista paneelia esittävät alastonta Aatamia ja Eevaa luonnollisen kokoisina. Nämä edustavat Alankomaiden naturalistisen taiteen ensimmäisiä alastonhahmoja, joiden katse suuntautuu enkeleihin ja Jumalaan. Hahmot yrittävät peittää alastomuutensa viikunanlehdellä Genesiksen kertomusta mukaillen, mikä tarkoittaa, että he ovat syntiinlankeemuksen jälkeisessä tilassa. Eeva pitää oikeassa kädessään hedelmää, joka ei näytä olevan perinteinen omena, vaan sitrushedelmä, todennäköisesti sitruuna. Molempien henkilöiden kasvot on alas luotuja, häpeää ilmentäviä. Ovatko he häpeissään perisynnin tähden vai kauhuissaan siitä, millaisena he nyt näkevät maailman edessään? Maalaus on hyvin realistinen. Kaarevan mahan vastapainona on koukistunut sääri.
Alastomat hahmot alttaritaiteessa aiheutti myöhemmin hämmennystä. Kun Itävallan ja Unkarin keisari Joseph II vieraili katedraalissa 1781, hän vaati alastonpaneelien poistamista. Sama toistui myöhemmin, minkä seurauksena alastonhahmot maalattiin uudelleen nahkavaatteet päällä. Tämäkin versio maalauksesta on näytillä Bavon katedraalissa. Muihin aikalaismaaluksiin verrattuina tästä maalauksesta puuttuu käärme, puu ja Eedenin puutarha.
Aatamin yläpuolella on pieni grisaille (harmaa maalaus), joka esittää Abelia, joka uhraa Jumalalle laumansa esikoisen ja Kain puolesta uhraa osan maansa sadosta. Eeva yläpuolella oleva grisaille kuvaa, miten Kain surmaa veljensä Abelin aasin leukaluulla. Hän on kateellinen veljelleen, jonka uhri on Jumalalle mieluisampi. Aatamille ja Eeva on piirretty napa, koska navaton henkilö olisi vaikuttanut epäluonnolliselta.
Alarivi
Mystisen Karitsan palvonta
Alarivin paneeleja yhdistää sama maisemapanoraama. Keskuspaneeli esittää Jumalan Karitsan (AgnusDei) palvontaa Johanneksen evankeliumin mukaan. Ihmisryhmiä virtaa kohti keskusta. Keskuspaneelissa on neljä ihmisryhmää, jotka ovat kukin omassa paneelin kulmassaan. Ulommissa paneelissa tulevat toiset neljä ihmisryhmä kahdessa eri ryhmässä. Vasemmalla ovat Kristuksen soturit ja oikeudenmukaiset tuomarit, oikealla pyhät erakot ja pyhiinvaeltajat. Kahdeksasta ryhmästä vain yhdessä on naisia. Vasemmanpuoleisissa paneeleissa on edustettuina Vanhan testamentin henkilöitä. Äärimmäisenä oikealla olevassa paneelissa on jättiläismäinen Pyhä Kristoferus, matkustajien suojeluspyhimys. Sisemmässä oikeapuoleisessa paneelissa erakkojen takana on voiteita kantava Magdalan Maria. Neljä sivupaneelia on 10 senttiä leveämpiä kuin keskipaneeli, mihin syytä ei tiedetä. Hahmot näyttävät noudattavan Pyhäinpäivän liturgiaa.
Ihmisryhmät alttarin ympärillä vastapäivään ovat miesmarttyyrit, pakanalliset kirjailijat ja juutalaiset profeetat, miespyhimykset ja naismarttyyrit. Lammas seisoo alttarilla kasvot kohti kuvan katsojaa ympärillään 14 enkeliä. Joillakin on käsissään Kristuksen kärsimyksen symbolit, kaksi enkeliä heiluttaa suitsutusastioita. Karitsalla on rinnassaan haava, josta pursuaa veri kultaiseen maljaan. Ei kuitenkaan näy minkäänlaista kivun merkkiä, mikä viittaa Kristuksen uhriin. Enkeleillä ovat eloisat moniväriset siivet ja he pitävät käsissään Kristuksen kärsimysvälineitä, joihin kuuluu risti ja piikkikruunu. Antepediumin (alttarin edessä oleva liina) yläosassa on sanat
John 1:29; ECCE AGNUS DEI QUI TOLLIT PECCATA MUNDI (“Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnit “). Kankaan taitoksissa lukee: IHESUS VIA (“Jeesus on tie”) sekä VERITAS VITA (“totuus ja elämä”).
Karitsa on kuvan keskiössä, joten katsoja on pakotettu luomaan katseensa etualan yli keskiöön.
Elämän lähde on samassa kuvatilan linjassa kuin sen yläpuolella oleva alttari. Pyhän Hengen kyyhkynen liitelee matalalla Karitsan yllä samankeskisten valkoisten ja keltaisten ympyröiden keskellä, ulommaiset ympyrät näyttävät nimbus –pilviltä. Kyyhkysestä lähtevät kultaiset säteet samoin kuin Karitsan päästä ja jumaluutta kuvaavissa ylärivissä olevista henkilöistä. Van Eyck näyttää maalanneen säteet valmiin maiseman ylle valaisten sen taivallisella, ylimaallisella valolla. Tämä näyttää koskevan erityisesti valoa, joka lankeaa alttarin edessä olevien pyhien ylle. Tämä valo ei näytä heijastelevan eikä luovan varjoja. Historioitsijat näkevän siinä Ilmestyskirjan uuden Jerusalemin (Ilm. 21:23 – ”Kaupunki ei tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa”). Tämä valaistus on siis kontrasti neljän ylärivin ja uloimpien siipipaneelien valaistukselle. Tällä halutaan korostaa Jumalan paratiisimaista läsnäoloa keskipaneelissa. Pyhän Hengen kyyhky ja Jeesusta edustava Karitsa ovat samassa pystysuorassa linjassa ylärivin Isä Jumalan kanssa; pystysuora linja edustaa Pyhää Kolminaisuutta.
Elämän lähde
Etualalla oleva elämän lähde yhdistyy jalokivin peitettyyn jalustaan. Horisontissa oleva kaupunkimaisema tuo mieleen uuden Jerusalemin. Lukuisat tunnistettavat Pohjois-Euroopan ja Välimeren kasvilajit on kuvattu kasvitieteellisellä tarkkuudella. Samoin kaukana olevat pilvet ja kalliomuodostelmat vastaavat tutkittuja havaintoja. Horisontissa olevia kirkkoja voi tunnistaa. Vuorten kuvaamisessa taiteilija käyttää alueperspektiivimaalausta. Maalaus ei kuitenkaan pyri tarkkaan realismiin, vaan vain ainutlaatuiseen, luovaan klassisen raamatullisen näkymän kuvaukseen. Lähteen ympäryskiveen on kaiverrettu sanat HIC EST FONS AQUE VITE PROCENDENS DE SEDE DEI + AGNI (“Tämä on elävän veden lähde, joka lähtee Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta”). Elämän lähde saa vetensä Karitsan verestä. Keskellä lähdettä on pylväs, jossa on enkeli pronssisten lohikäärmeiden yllä. Pylväästä virtaa vesi altaaseen. Lähteen ja alttarin välillä on vertikaali linja, jossa virtaava veri todistaa hengestä (1 Joh. 5:6-8). Kuten alttari ja sitä ympäröivät enkelit, lähdettä ympäröivät hahmot ovat erilaisissa ryhmissä.
Profeetat, apostolit ja kirkolliset henkilöt
Kolmen hengen ryhmästä lähteen oikealla puolella voi tunnistaa. Lähteen vasemmalla ja oikealla puolella olevat hahmot käsittävät useita raamatullisia, pakanallisia ja kirkollisia hahmoja, jotkut heistä ahtautuneina lähteen viereen. Vasemmalla juutalaisuuden edustajia ja profeettoja, jotka ovat ennustaneet Kristuksen tulon, oikealla on kirkon edustajia. Vasemmalla on Vanhan testamentin todistajia pukeutuneina vaaleanpunaisiin kaapuihin polvistuneina, lukemassa avointa Raamattua, katse kohdistettuna keskialalle, selin kuvan katsojaan. Heidän takanaan on suuri ryhmä pakanallisia filosofeja ja kirjailijoita. Nämä miehet näyttävät tulevan eri puolilta maailmaa. Joillakin on itämaiset kasvot ja erilaisia päähineitä. Laakeriseppeletä pitävää valkoista hahmoa pidetään yleisesti Vergiliuksena, jonka kerrotaan ennustaneen Messiaan tulon. Jesaja seisoo kädessään oksa, oman profetiansa symbolina (Jes.11:1). Vastapäätä oikealla on polvistuneina 12 Uuden testamentin apostolia miespyhimysten edessä. Punaisiin vaatteisiin pukeutuneet, marttyyreihin verrattavia ovat paavit ja muu papisto, jotka edustavat kirkon arvojärjestystä. Useita voi tunnistaa, kuten Pyhän Stefanuksen, joka kantaa kiviä, joilla hänet kivitettiin. Kolme paavia etualalla edustavat lännen kirkon skismaa, Martinus V, Greogorius VII ja vastapaavi Aleksanteri V. Edustaakohan vastapaavin ja paavien seisominen vierekkäin sovintoa?
Tunnustajat ja marttyyrit
Keskellä, alttarin oikealla ja vasemmalla puolella, on kaksi muuta ihmisryhmää: miesmarttyyrit (kaikki näkyvissä olevat ovat papistoa) ja naismarttyyrit. Tunnistettavat raamatulliset hahmot kantavat palmun oksia. Ryhmät astuvat kuvaan järjestyksessä, miehet vasemmalla, naiset oikealla. Naismarttyyrit, jotka tunnetaan erityisesti pyhinä neitsyinä, ovat kokoontuneet vehmaalle niitylle, joka on hedelmällisyyden symboli. Monet henkilöt tunnetaan attribuuteistaan: Pyhä Agnes kantaa karitsaa, P. Barbara pientä tornia, P. Katariina Aleksandrialainen on hienosti pukeutunut, ja Dorothea kantaa kukkia; taempana P. Ursula kantaa nuolta. Kaikilla on päässään kukalliset kruunut. Miehet vasemmalla edustavat tunnustajia, paaveja, kardinaaleja, apotteja ja munkkeja, jotka ovat pukeutuneet siniseen.
Oikeamieliset tuomarit ja Kristuksen ritarit
Mystisen Karitsan vasemmalla puolella olevat paneelit näyttävät ritarien ja tuomarien ryhmiä. Ryhmien raamatullinen alkuperä käy ilmi paneelien kehyksistä. Äärimmäisessä vasemmassa paneelissa lukee “CHRISTI MILITES”(Kristuksen soturit), ja sisemmässä paneelissa “IUSTI IUDICES” (Oikeamieliset tuomarit). Kanonisoimattomien pyhimysten, tuomarien esiintyminen on poikkeus, jota taidehistorioitsijat ovat yrittäneet selittää. Todennäköisesti täällä viitataan Jodocus Vijdin asemaan Ghentin yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän edisti taideteoksen ottamista Ghentin katedraaliin. Oikeamielisiin tuomareihin näyttää kuuluvan sekä Janin että Hubertin omakuvat kolmantena ja neljäntenä ratsain esiintyvänä tuomarina.