Bukharaan (tai Buharaan, molempia nimiä kuulee käytettävän) pitää todella haluta. Tänne ei päädy vahingossa. Lähdimme kotoa Pohjois-Helsingistä puolilta päivin maanantaina ja olimme perillä hotellilla Bukharassa tiistaiaamuna kymmenen tienoilla. Air Balticin lennolla ensin Riikaan, muutaman tunnin odotus ja jatkolento Tashkentiin. Hirvittävän kiva oli huomata lentokentällä Tashkentissa, että vaaleat housuni olivat värjäytyneet molemmista kankuista sinisiksi. En keksi muuta syytä kuin lentokoneen värjäävän penkin. Ulkomaanterminaalista piti vaihtaa kotimaanterminaaliin (ehkä kymmenen minuutin ajomatka) paikallista aikaa puoli neljän tienoilla (tullimuodollisuuksissa meni aika kauan). Seuraava odottelu siellä, olihan Bukharan lento vasta 7.30. Uzbekistan Airlinesin potkurikone tärisi menemään, ja onneksi nukahdin. Taksikuskin kanssa tingimme hinnan puoleen alkuperäisestä ja pääsimme hotelliin.
Koko päivä meni puolikoomassa. Aamupäiväunien jälkeen lähdimme kaupungille. Oli ihan järjettömän kuuma, mutta täysin pilvistä. Kolme pisaraa vettäkin tavoitti käsivarret, mutta siihen jäi haave raikastavasta sateesta. Oli meillä kartta, mutta kaikenlaista osui matkalle ilman tavoitettakin. Talojen välissä näin pilkottavan jotain. Todellakin siellä oli jotain!
Näissä vanhoissa Silkkitien kaupungeissa on säilynyt paljon kaikkea kaunista. Ainakin Bukhara on varsin uneliaan oloinen pieni kaupunki. Toisaalta vanhassa kaupungissa ei juuri ole sellaisia palveluja, joita tavallinen uzbekki tarvitsisi, emmekä me ole liikkuneet muilla muin historiallisilla alueilla. Ville Haapasalo antoi ohjelmassaan Silkkitie 30 päivässä ymmärtää, että Bukharassa olisi paljon turisteja, mutta ainakaan nyt ei ole. Toisaalta erittäin fiksua on pysyä täältä pois tällä säällä. Viime viikolla on ollut 45 asteenkin lämpötiloja, nyt jonkin verran vähemmän.
Vaikka Uzbekistanissa noin 90 prosenttia väestöstä on muslimeja, emme ole huomanneet ramadanin vaikutusta juurikaan. Ruokaa ja juomaa saa koko päivän, olutta ja votkaa juodaan terasseilla avoimesti, mutta tupakoivia paikallisia en ole nähnyt ainuttakaan. Hunnutettuja tai burkhaan pukeutuvia naisia ei näy, mutta ei näy paikallisilta olkapäitä tai polvia. Turistit eivät erityisesti mitään pukeutumiskoodia noudata, mutta kovin avonaisesti pukeutuvia tuijotetaan, sekä miehet että naiset, eivätkä katseet ole ihailevia.
