Etna on epäilemättä nimenä tuttu viimeistään tämän kesän jälkeen, onhan se syössyt tulta ja tulikiveä moneen kertaan. Sisilian-lentoja on peruttu, mutta asukkaille ja turisteille ei ole aiheutunut varsinaisesti vaaraa. Meillä oli Star Clippersin purjehduksella yhtenä satamana Giardini-Naxos, jossa vaihtoehtona olisi ollut rantaelämä sataman kupeessa, hikinen vierailu lähes 40-asteisessa Taorminassa, joka tietojeni mukaan on upea, tai Etna.
Olen itse käynyt Etnalla joskus, mutta koska puolisoni ei ole ja koska se kiinnosti, todellakin vuokrasimme auton. Aikataulu oli tiukka, mutta laskimme ajan riittävän. Hissiliput ostin vasta matkalta, koska piti olla varmistaa, ettei pahemmin lennä tuhkaa päälle.
Etnalle pääsee kaapelihissillä ja autolla (ei omalla). Itse ajamalla pääsee 1920 metriin. Tie on hyvä. Mutta siitä eteenpäin on turvauduttava ostettuihin palveluihin. Kaapelihissillä pääsee 2500 metriin, ja siitä vielä jeepillä lähemmäs 3000 metriin. Meillä ei ollut aikaa mennä ylös asti, mutta varsin vaikuttavaa on alempanakin. Hissilippu 2,5 kilometriin maksoi 54 euroa (meno-paluu). Kyllä rinteellä patikoijiakin näkyi.


Etna oli rauhallinen, mutta savua se tuprutteli rauhallisesti. Viileydestä varoiteltiin, ja hissifirman sivuilla kerrottiin lämpimien vaatteiden vuokrausmahdollisuudesta. Sää oli kyllä tuulinen mutta korkeallakin oli yllättävän lämmin. Olin varautunut villapaidalla, pitkillä housuilla ja takilla, mutta kaikki olivat turhaan mukana.
Maisema on ylhäällä varsin karu mutta omalla tavallaan kiehtova. Luonnon voimat jotenkin konkretisoituivat siinä savuavaa Etnaa ihmetellessä. Reilua viikkoa myöhemmin se valui taas hehkuvaa laavaa.
Etnalle meneminen on siis omatoimisesti vuokra-autolla helppoa. Navigaattoriin voi laittaa Piazzale Rifugio Sapienza ja löytää perille. Varoituksen sanasena vielä kerron, että huijarit ovat tulleet tännekin. Meille yritettiin hissin ala-asemalla pakkomyydä jeeppimatkaa ylös sanomalla, että tuulen takia kaapelirata ei olisi toiminnassa. Hetkeä aikaisemmin olimme autosta nähneet koppien kiipeävän rinnettä, joten oli helppo ohittaa tyypit. Mutta tällaiseenkin kannattaa varautua.


Jos Etna on tuttu, Stromboli ehkä ei (ainakaan meille). Kun lähdimme Liparilta, purjehdimme sen ympäri ennen kuin jatkoimme etelään kohti Sisiliaa. Stromboli tunnetaan yhtenä maailman aktiivisimmista tulivuorista. Strombolilla näkee pieniä räjähdyspurkauksia muutaman minuutin välein – ja niin mekin näimme. Kaukaa kuvien saaminen oli mahdotonta liikkuvasta laivasta pimeässä Välimeren yössä.
Strombolilla asuu viitisensataa asukasta. Se tuntuu jotenkin kuumottavalta ajatukselta, mutta mitä pimeässä ei oikein tajunnut, on, että kraatteri on reilussa 700 metrissä ja asutus lähinnä merenpinnan tasolla. Asutus on esimmäkseen myös ihan toisella puolella saarta. Turismi on siellä myös varsin vilkasta ja turrellekin oleilu kaiketi varsin turvallista, jollei ehdoin tahdoin hakeudu vaikeuksiin. Todella suosittuja vaikuttivat olevan myös tulivuoriristeilyt, joita tehdään ainakin Liparilta. Merellä oli pimeän tullen paljon pieniä aluksia katsomassa Strombolin syöksemää hehkuvaa magmaa.
Meitä ilahdutti, että teimme ylimääräisen pienen kierroksen ja saimme nähdä Strombolin. Juuri tällaiset pienet asiat saavat pitämään Star Clippersistä niin paljon.


2 comments
Kovin karun näköiset maisemat ja sellaisena komeat. Mä olen nähnyt Etnan vain alhaalta Cataniasta, jossa vietin keväällä muutaman päivän ja tykkäsin kovasti. Se pilkotti hienosti pääkadun päässä kirkkaalla säällä ja näkyi jo lentokenttäbussistakin.
Karua on. Savuttava Etna osoitti koko ajan, millaisia voimia luonnolla on. Se on vaikuttavaa.