Type and press Enter.

Test & go – näin matkustat omatoimisesti Thaimaahan korona-aikaan

Thaimaa avasi rajojaan turisteille, mutta ei suinkaan tehnyt matkustamista helpoksi. Kun uudet säännöt julkaistiin syyskuussa, varasin lennot, mutta myönnän, että sen jälkeen pariin kertaan alkoi mietityttää, onko tässä mitään järkeä. Vielä muutamaa päivää ennen lähtöä maahantuloa kiristettiin, mutta silloin olin ikään kuin turvassa: olin saanut himoitun QR-koodin (Thailand Pass), joka oli matkustuslupani maahan. Vielä piti jännittää, olenko oireeton koronapositiivinen (tai olenko ollut sellainen viimeisten kuukausien aikana, mikä sekin näkyisi testissä ja estäisi matkustamisen). 

Olet ehkä nähnyt iltapäivälehdissä näin matkustat Phuketiin -juttuja, mutta sinne ohjeet ovat vähän erilaiset kuin muualle. Minun kokemukseni on reittilennosta Bangkokiin joulukuun viimeisinä päivinä vuonna 2021. 

Ennen Thailand Passin, eli himoitun QR-koodin, hankkimista, piti haalia kokoon seuraavat dokumentit (jpg-dokumentteina)

  • passikopio (otin kuvan kännykällä)
  • todistus täydestä rokotussarjasta (Omakannasta)
  • todistus, että on vakuutus, joka kattaa koronataudista aiheutuvia kuluja 50 000 dollariin asti (Sain soittamalla omaan vakuutusyhtiööni. Matkavakuutukseni kattaa sairauden hoidosta tulevat kulut ilman ylärajaa.)
  • varausvahvistus SHA++ hotelliin (tästä kohta lisää)

Enintään 72 tuntia ennen lähtöä pitää vielä ottaa RT-PCR-testi. Matkaan pääsyä saa siis jännittää aika viime hetkille. Ei paljon tehnyt mieli tehdä valmisteluja ennen testituloksen varmistumista.

SHA++ hotelli – ainakin Conrad Bangkok toimii loistavasti

SHA++ hotellista varattavaan yöhön sisältyy majoituksen lisäksi kuljetus lentokentältä hotellin koronatestin kautta. Hotellihuoneesta ei ole lupa poistua ennen testituloksen valmistumista. Koska en tiennyt, kauanko karanteenissa pitää olla, päätin varata todella kivan huoneen, ettei kärvistelyksi menisi. Otin Conrad Bangkokin. Test & go yö oli kallis, melkein 300 euroa. Se sisälsi yöpymisen, lentokenttäkuljetuksen, matkalla testissä käynnin, kotitestin ja kaksi huonepalveluateriaa. Ne tulivat oven taakse take away -tyyppisesti paperikassissa ja bokseissa. Kaikki toimi. Ennen kello 15 laskeutuville luvattiin testitulos vielä samana iltana. Finskin aamulennolla tulevien pitäisi siis olla vapaana jo samalla iltana. Oma tulokseni tuli vähän ennen seiskaa illalla. Ilmeisesti eri hotelleilla (ja niiden käyttämillä sairaaloilla) on erilaisia käytäntöjä, ja tulos voi mennä yöhön tai seuraavaan päivään. Jäin Conradiin toiseksikin yöksi, jolloin hinta oli huomattavasti halvempi. Ainoa riesa oli huoneen vaihto karanteenihuoneesta tavalliseen. Huone itsessään oli identtinen.

Conrad Bangkok
Conrad Bangkok
Conrad Bangkok
Conrad Bangkok

Näin kaikki sujui

Ensimmäisen kerran dokumentteja pääsi esittelemään ennen koneeseen nousua Helsingissä. Portilla kysyttiin Thailand Passia ja koronatestitulosta. Lennolla suurin osa käytti maskia, mutta hämmentävää oli, että ainakaan vieruskaverini ei vaihtanut omaansa kertaakaan koko ikuisuuslennon aikana. Suurimmalla osalla oli tavallinen kirurginen. Itse pidin FFP2-maskia, joka toivottavasti säästää minut myös takana istuneen lapsen flunssalta. Hän yski ja niisti kaiken hereilläoloaikansa. Kuulemma testattu hänkin. Lennon loppupuolella kerrottiin, että kentällä on hyvät opasteet kaikkiin toimintoihin. Myönnän, että vähän jännitti, miten kaikki menee.

Ensimmäinen tarkistuspiste oli jonoihin asetetuilla tuoleilla. Näin kai oli helppo saada jengi pitämään edes jotain turvavälejä. Siinä me kökittiin, kunnes joku tuli tarkistamaan Thailand Passin. Odotellessa piti täyttää kuponki, jossa kertoo SHA++-hotellinsa ja allekirjoituksella sitoutuu olemaan karanteenissa ja menemään uuteen testiin 5 – 6 päivää saapumisesta.

Bangkok
Bangkok

Seuraavalla pisteellä porukka ohjattiin eri jonoihin sitä mukaa, mihin olivat menossa. Thailand Passia kysyttiin tässäkin Suomessa otettua testiä. Kolmannen kerran pääsin esittelemään kuponkejani passintarkastuksessa. Se on ollut hidas paikka Bangkokissa ennenkin, mutta vielä hitaampaa nyt. Sen sijaan normaaleja jonoja ei ollut. Vain muutama samalla koneella tullut edessäni.

Eniten jännitin, miten löydän kuljettajan: onhan heitä ilmeisesti satoja odottamassa eri suuntiin meneviä turisteja. Kaikki oli järjestetty hyvin: tuloaulassa oli vieretysten isoja standeja, joissa näkyi hotellien logoja sekä joitain yksittäisiä nimikylttejä piteleviä kuskeja. Oma oli helppo löytää. Siitä sitten tiskille, nimi listasta ja kyytiin. Tai siis näin olisi sujunut, jos en olisi ilmoittanut tulevani vasta seuraavana päivänä… mokastani huolimatta en joutunut odottamaan puoltakaan tuntia. Conrad veti hyvin!

Ajoimme suoraan testiin. Ei ollut driveinissä jonoja, kuten Messukeskuksessa, vaan pääsin suoraan testiin. Ikkuna auki, tikku nenään (ja toinen suuhun), kotitestipaketti käteen ja matka jatkui. Hotellissa sitten tilasin lounasta, otin päikkärit, kävin kylvyssä, lakkasin kynnet, otin hölmöjä instastoorivideoita – kunnes vähän ennen iltaseiskaa koitti vapaus!

Tämän jutun kuvat Conrad Bangkokista ja jostain päin Rattanakosin kaupunginosaa. Otin taksin Khao San Roadille ja lähdin vaeltelemaan ympäriinsä vailla päämäärää. Auringon laskettua menin hierojalle, ja kun tulin ulos, Khao San Road oli herännyt bile-elämään. Kadun molemmissa päissä tarkistettiin koronatodistuksia.

HUOM! Ohjeet ja säännöt muuttuvat koko ajan. Tarkistathan voimassaolevat ohjeet aina Thaimaan viranomaisten sivuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

10 comments

  1. Toi lentokoneessa maskien vaihtamattomuus kiinnitti myös mun huomion! Lento on niin pitkä, että itse taisin molempiin suuntiin matkustaessa vaihtaa sen lennon aikana kolmesti. Ja voi apua sun kokemusta, ei kyllä mitenkään normaaliaikana istua jonkun niiskuttavan henkilön lähellä…
    Hyvä kokemus jäi poikkeusajan reissujärjestelyistä, Thaimaassa homma toimi moitteetta jokaisessa paikassa ja dokumentteja oikeasti syynättiin moneen otteeseen 🙂 Yllätyin Phuketin kentän järjestelyiden vetävyydestä, tehokkain paikka koko maassa 😀

    1. Samaa mieltä, että järjestelyt todella toimivat täällä Thaimaassa.

      Lentokoneen ilmanvaihto toki on hyvä, mutta melkein saatoin tuntea yskän takaraivolla. Ei auta kuin toivoa, että ipana oli sairastanut sen verran pitkään, ettei enää olisi ollut tartuttava.

  2. Ei ihan yksinkertaista… Thaimaa on ollut itselläni yksi vaihtoehto lopputalven kohteeksi, mutta Kambodza tai Malediivit taitavat vetää pidemmän korren. Niihin taitaa olla ainakin toistaiseksi olla helpompaa matkustaa kuin Thaimaahan, mutta pitää lähiaikoina vielä seurata tilannetta.

    1. Juuri kun sain tämän julkaistua, luin, että test & go -ohjelma on pantu tauolle ja normaali karanteeni (mitä se ikinä tarkoittaakaan) on palannut.

  3. Eikö se nyt ole ihan sadan prosentin sääntö, että hengitystieoireisena ei pääse lentokoneeseen? Miten mahtoi lapsen käydä Bangkokissa, huh. Olisi kyllä vanhemmilla taas miettimisen paikka.

    Mutta mahtavaa, että pääsit Bangkokiin! Mä olen arkaillut – mitä jos testi perillä on positiivinen? Tai, mikä ottaisi päähän vielä enemmän, vierustoveri lentokoneessa saisi positiivisen ja minut määrättäisiin karanteeniin? Tuntuu, että riski on liian suuri otettavaksi. Onneksi sulla meni kaikki hyvin ja pääset nauttimaan!

    Koneet ovat kuulemma toista tuntia myöhässä, koska Helsingin päässä proopuskoiden syynäys kestää niin kauan. Oliko sunkin lentosi myöhässä, ja oliko kone miten täysi? Osaatko arvioida, kauanko kesti laskeutumisesta hotelliin kaiken kaikkiaan?

    Seuraan suurella mielenkiinnolla tulevia postauksia korona-ajan Bangkokista. Miten rauhallista siellä nyt on, miten edullista, millaisia rajoituksia ja niin edelleen. Toivottavasti Thailand Pass palaa keväällä käyttöön taas.

    Oikein hyvää matkaa!

    1. No, tuo keuhkotautinen kersa oli koneessa. Toistaiseksi olen ihan terve.

      Minua myös jännitti nimenomaan se, jos testi jostain syystä täällä olisi ollut positiivinen. Toisaalta koneessa ei pitäisi olla ollut yhtään testaamatonta, mutta 72 tunnissa testin ja lähdön välissä on toki voinut hillua bileissä.

      Tämän enempää ei Bangkok-asiaa tule. Lähden ihan juuri kohti muita paikkoja. Bangkok on mulle tällainen päivän tai parin kohde. En oikein lämpene tälle enää. Luultavasti en vain osaa olla oikeilla paikoilla.

      Kone oli lähes täynnä, myöhässä ehkä puolisen tuntia, mutta johtui lastauksesta. Porukka oli koneessa ennen lähtöaikaa. Väittäisin, ettei laskeutumisesta hotellille mennyt juurikaan enempää aikaa kuin normaalisti. Vain nuo pari ylimääräistä tsekkausta ja toisaalta normaalia paljon lyhyemmät passijonot. Testisairaalakin oli ihan hotellin lähellä.

      Tänä lyhyenä aikana sanoisin, että kyllähän ihmisiä vähemmän on, mutta toisaalta tämä on miljoonakaupunki, johon turistit hukkuvat. Nähtävyyksillä en käynyt. Niissä eron voisi huomata. Hotellit ovat halvempia selvästi. Nyt voi hyvin mennä niihin, joita normaaliaikaan pitää vähän liian kalliina.

  4. Kiva lukea korona-ajan matkajuttuja,vaikka en ole ollut itse 2 vuoteen ulkomaan reissussa. Minulle nuo kaikki testaus ja karanteenihässäkät ovat vaan liikaa, enkä viitsi jännittää sitä, pääsenkö maahan vai näyttääkö testi yllättäen jossain positiivista nyt jo 3:sta rokotuksesta huolimatta ja jos, mihin leirille sitten joutuu. Syksyllä kun tilanne oli vähän parempi, varsimme matkat ja kämpän Alicanteen maaliskuulle muutamaksi viikoksi, mutta nyt sitten odottelen, mitä Espanjan maahantulosäännösten kanssa käy. Ellei pelkällä koronapassilla pääse, en kyllä lähde siihen testausrumbaan ja ota riskiä, että matka peruuntuu testin takia mutta kallis majoitus ei ole enää peruutettavissa. Huomaa kyllä, että aikamoinen muutos tapahtunut siinä, mikä riittää: jos ennen kaipasi aina vaan enemmän eksotiikkaa, nyt riittäisi tapakset espanjalaisessa kaupungissa ja käyskentely vähän muissa ympyröissä ja lämpötiloissa. Mutta jos sekin menee liian vaikeaksi, en kyllä jatka säätää ja peruutan reissun.

    1. Ymmärrän hyvin, että säätöä ei jaksa. Vähän liialta tuo tänne minusta tuntui. Toisaalta ymmärrän, että turistien ei haluta tuovan tautia mukanaan, vaikka kohdemaakaan ei olisi puhdas. Minullakaan ei ole mitään tämän jälkeen varattuna. Taidan siirtyä äkkilähtöhin, jotta matka varmasti toteutuu eikä taloudellisia riskejä ole. Mutta nyt olen hyvin onnellinen täällä. On myös aina helpompaa, jos matkustaa yksin.

  5. Kiitos tästä postauksesta! Nythän Test&Go on palaamassa 1.2.2022 Thaimaaseen, eli minäkin uskaltaudun sen jälkeen reissuun. Suuntana Koh Samui! 🙂

    1. Ai se tulee takaisin? Mahtavaa! Ihanaa matkaa sinulle!