“Do you really need all those selfies?” Esitin kysymyksen tytölle, joka säännöllisesti tukki reilun metrin levyiset pitkospuut Plitvicessä metrisellä selfietikullaan. Jono seisahtui aina siksi aikaa, kun pimu näppäili itsestään lukuisia omakuvia. Ajatukseni maailmasta vain itsekeskeisyyden kulissina vahvistui kesän reissullani, mutta se tiivistyy ehkä parhaiten tähän toukokuussa julkaistuun Instagram-kuvaan:
En tiedä, kuka ylimmän kuvan pyllistelevä tyttö on. Mutta hän halusi pyllistellä valokuvassa temppelin edessä. Minustakin olisi kiva otattaa itsestäni bikinikuvia, jos minulla olisi samanlainen kaunis vartalo, mutta Balin yhdellä pyhimmistä paikoista en pyllistelisi silloinkaan. Kuva herätti rajuja reaktioita. Kommenttiboksi tulvi kaikkea ystävällisestä poista kuva, se loukkaa -kehotuksesta aina olisi parempi, jos olisit kuollut -törkeyksiin. Balilaiset osoittivat syvää loukkaantumistaan, eivätkä syyttä. Kesti joitain tunteja, ja tili muuttui yksityiseksi. Meni vielä vähän aikaa, ja tili oli poistettu kokonaan.
Ei tyttö luultavasti tarkoittanut olla epäkunnioittava. Hän vain ajatteli paikan olevan kaunis tausta bikinivartalolleen. Mutta miten voi olla ajattelematta, että sittenkin temppeli on jotain muuta kuin pyllistelyä varten? Eihän Balilla pyhimmillä temppelialueilla saa vierailla ilman, että pukee pitkän hameen omien vaatteiden päälle – miehetkin.
Kyse on siis itsekeskeisyydestä. Kun maailman keskiö on minä. Viis historiasta, viis uskonnosta, hyvästä mausta, toisten kunnioittamisesta ja ihan vain peruskäytöstavoista.
Osalta omia matkojani minusta ei ole yhtään kuvaa. En osaa olla valokuvissa. En osaa poseerata. Kun toiset vetävät olkapäät taakse ja tissit tanaan, minulle käy juuri päinvastoin: hartiat kääntyvät eteen ja ryhti lyhistyy. En ole koskaan kokenut olevani niin kaunis, että maailma tarvitsisi satoja omakuviani, joita sitten jakelisin kaikissa mahdollisissa kanavissa. Mutta ei tässä ilmiössä taidakaan olla kyse vain kauniista kasvoista tai vartalosta.
Matkustan missä tahansa, huomaan kuvaavani luontoa, kauniita rakennuksia, raunioita, ruokalautasta, mutta aika monen itseään tai reissukaveriaan. Unescon maailmanperintökohde, arkkitehtuurin mestarinäyte tai luonnonihme on vain kaunis tausta omakuville. On aivan sama, mikä on paikan historia tai nykytila. Se ei kiinnosta, kunhan itse näyttää kauniilta sen edessä ja se kivalta juuri minun taustanani. Maailma on kuin kulissi, kun oman maailmankaikkeutensa keskipisteet asettuvat poseeraamaan sitä vasten.
Selfietikut ovat tappaneet ihmisiä. No eivät todellakaan ole, vai oletko kuullut tappajatikusta? Mutta omassa itsekeskeisyydessään vielä yhden askelen taaksepäin ottaneita on lukuisia. He ovat pudonneet kuka mistäkin, koska halusivat vielä paremman kuvan itsestään. He maksoivat hengellään, eikä kuvaakaan ehkä ehditty ottaa jälkeen jääneiden ihailtavaksi, hautajaisissa ihmeteltäväksi.
Hyvin yleinen omakuvien muoto on omat reidet ja sääret. Jossain taustalla sitten näkyy ehkä maisema. Kesän aikana omassa Facebook- ja Instagram-feedissäni näkyi lukuisia reisiä. Reiteni ovat nyt kaunissa maisemassa. Reiteni ovat nyt taustana tälle kivalle drinksulle. Osaako joku selittää reisi-ilmiötä? Eikö paljas pinta on jo so last season, niin eilistä? Vai mennäänkö seuraavaksi siihen, että näytetään oma sijainti rintojen ja paljaan pyllyn takaa?
Someaika ruokkii itsekeskeisyyttä. Halutaan näyttää elämä kauniina ja kadehdittavana. Mutta jos matkailunkin keskiössä on vain omakuvien ottaminen, miksei tekisi kuin se opiskelijatyttö, joka kouluprojektinaan kritisoi somekulttuurin tätä puolta, sanoi olevansa matkalla, mutta todellisuudessa piilotteli kotonaan, lavasti ja photoshoppasi itsensä matkustamaan ympäri Aasiaa.
26 comments
Naulaan kantaan. Nyt oli hauska kirjoitus. Mun on muutaman kerran tehnyt (kuvannollisesti ) mieli tunkea se tikku jonnekin minne ei aurinko paista.
En tarkoittanut olla hauska. Mutta hyvä niin, ettei todellinen ärsyyntymiseni välity aidolla voimallaan. Enkä muuten kiistä, etteikö minullakin mokoma tikku olisi. Joskus on hyvä bloggaajan omakin naama jossain näkyä. Ehkä.
Tuo on niin totta! En todellakaan (ilmeisesti vanhuuttani) ymmärrä, mihin maailma tarvitsee kaikkia selfieitä.
En minäkään. Ymmärrän kyllä, että muistoksi on joskus mukava ottaa tai otattaa itsestä kuva, mutta kun selfieistä uhkaa toisilla tulla koko esim. ulkomaanmatkan itsetarkoitus.
“Osalta omia matkojani minusta ei ole yhtään kuvaa. En osaa olla valokuvissa. En osaa poseerata. Kun toiset vetävät olkapäät taakse ja tissit tanaan, minulle käy juuri päinvastoin: hartiat kääntyvät eteen ja ryhti lyhistyy. En ole koskaan kokenut olevani niin kaunis, että maailma tarvitsisi satoja omakuviani, joita sitten jakelisin kaikissa mahdollisissa kanavissa.” Aamen! Oikeastaan mulla ei ole sun tekstiin mitään lisättävää. Ihan samaa mieltä olen kaikesta. Lisäksi on todella vaivaannuttavaa katsella, kun toinen ottaa selfieitä. Kerran junamatkalla yksi nuori jantteri otti itsestään niitä montakymmentä. Välillä Turku-Tampere. Varmasti se oli hänelle erityistä ja jännää. Itselleni lähinnä niin kiusallista katseltavaa, että meinasin tarjoutua ottamaan hänestä kuvan, sillä omin avuin ei näyttänyt syntyvän tarpeeksi raflaavaa…
Se nimenomaan on vaivaannuttavaa. Edelliskesänä esim. Malesiassa seurasin, kun yksi neitonen yritti koko venematkan ja sen jälkeen puolisen tuntia laiturilla pelkästään kuvata itseään. Toisella retkellä pimukaksikko kuvasi itseään ja toisiaan tapahtui ympärillä mitä tahansa. Kannattaako maksaa kallis matka vain selfieiden ottamista varten.
Minulla olisi menneeltä kesältä erinomainen mallikuva tilanteesta, jossa kuvassa oleva toinen nainen panee parastaan ja minä olen lyyhistynyt kuin mollamaija. Itseironiani ei riittänyt sen julkaisemiseen.
Aivan loistava teksti, joka osui naulan kantaan kuvatessaan nykyaikaa. Erityisesti tuo Balin bikinikuva kuvasti erinomaisesti kaikkea, mikä on vialla tässä selfie-kulttuurissa. Itse otan välillä noita minä turistikohteessa/ minä hienoissa maisemissa -kuvia ja ehkä niissä on tiedostamatta takana ajatus, että näillä voin alleviivata somessa sitä, että MINÄ olin oikeasti täällä. Suurin osa kaikista kuvista on kuitenkin ilman mun pärstää, kehoa tai ainakaan niitä reisiä :D.
Kuvien ottamisen huonona puolena on se, että silloin unohtaa helposti nauttia siitä tilanteesta, kun se tapahtuu ja kokea hienot asiat suoraan, eikä kameran linssin tai älypuhelimen läpi. Todellisuus kun on kuitenkin kaikista hienointa vaan elettynä.
Juuri tuota yritin peränkuuluttaa: kun huomio menee siihen, miltä itse näyttää kohteessa, eipä tule nautittua siitä, mitä näkee. Siksi voisi tehdä kuin se opiskelijatyttö, joka lavasti itsensä kaikkialle. 🙂 Välillä tuntuu, että ylipäätään valokuvaaminen vie turhan paljon huomiota. Mutta en oikein osaa ilman kameraakaan olla. Ja sen kerran, kun tarkoituksella lähden vain hengailemaan, tulee eteen tilanteita, joista vain olisi PAKKO saada kuva. 🙂
Somessahan me rakennetaan kuvaa itsestämme, tietoisesti tai tiedostamatta. Selfiet kuuluvat osana siihen. Millaisena haluamme näyttää itsemme: bikineissä pyllistelemässä, pelkkinä reisinä, meikattuna, laittamattomana, paikassa, jossa haluamme tulla nähdyksi…
Loistava kirjoitus! Turkkilaiset ovat myös innokkaita selfien ottajia, tunnen usein valtavaa myötahapee tuntemattomien puolesta jotka hyörivat tikun kanssa poseeraten. Ahdistun omista naamakuvistani sen verran etta kuvailen myös mieluummin muita ja paikkoja, kylla peiliin vilkaisu riittaa todisteeksi aamuisin millainen mörkö sielta katsoo.
Kameran takana minäkin mieluummin kuin edessä. Sieltä takaa saa kiinnostavampia kuviakin. 🙂 Kiinalaiset taitavat empiiristen havaintojeni mukaan olla innokkaimpia, mutta aika monet muutkin pääsevät jo lähelle.
Tosi hyvä kirjoitus ja allekirjoittan käytännössä kaiken mitä sanoit, mutta mua vähän häiritsi noi Plitvice kuvat. Oli kuinka ärsyttävä tyyppi tahansa niin mun mielestä ei ole hyvän maun mukaista ottaa ja julkaista toisista kuvia ilman lupaa – varsinkin tällaisessa kontekstissa :/
Kiitos palautteesta. Harkitsin pitkään, onko sopivaa julkaista vai ei. Koska hänelle omakuvissa poseeraaminen oli tärkeää, ajattelin hänen mieluusti olevan esillä. Siksi hän on nyt esillä täälläkin. Paikka oli myös täysin julkinen, ja julkisella paikalla kuvaaminen on sallittua. En ole salakuvannut vaan pitänyt järkkäriä ihan avoimesti esillä.
Täytyy olla vähän eri mieltä. Tai siis olen tietenkin aivan täysin samaa mieltä noista Bali-kuvista ja siitä, että selfieillään ja tikuillaan ei todellakaan tule tukkia toisten kävelyreittejä tai aiheuttaa itselleen vaaratilanteita.
Mutta noin niinku muuten, kyllä mun mielestä esimerkiksi blogeihin ja Instagramiin tuo paljon lisää se, että siellä on kuvia siitä henkilöstä myös. Olkoon ne sitten selfieitä tai muita. Selfiet on mun mielestä aika hauskoja. Ja kun katson esimerkiksi omia kuviani, jossa olen jossain kohteella ottanut selfien, niin muistan sen paikan aiheuttaman tunnetilan ja fiiliksen paljon paremmin, kun nään siinä oman naamani ja ilmeeni. Mä ainakin otan selfieitä juuri sen takia lähes joka tilanteessa, jonka haluan vielä joskus muistaa tai muun syyn takia ikuistaa. Siis silloinkin, kun tiedän, että ne kuvat eivät tuu yhteenkään somekanavaan levitykseen.
Täällä siis yksi omakuvien kannattaja selfietikku ojossa valmiina taistelemaan näkymyksensä puolesta! 😉
En minäkään sitä mieltä ole, ettei koskaan ja missään. 🙂 Olen selfie-syyllinen itsekin. Kyseenalaistin kaiken aikaa ja kaikkialla itsensä ikuistamista, kuin maailma olisi vain kulissi sille kuvaajalle. Juuri vaikka blogeissa on ihan kiva silloin tällöin nähdä myös kirjoittaja itse kohteessa, mutta olen kuitenkin paljon kiinnostuneempi paikoista kuin bloggaajasta.
Tässä on aihe josta itselläkin olisi monta ajatusta sanottavana, mutta monet jo puitkin hyvin sanoiksi. Mieheni on itseasiassa tallentanut jonkin verran kuvia hassuista tilanteista selfieiden ottajista. Esim Hallstattissa näimme tytön joka ihan kunnon kamerajalustan kanssa kiersi kaupunkia pysähdellen omakuvien ottoon. Ja kun niitä selfieitä ollaan valmiita ottamaan välittämättä tippaakaan siitä, onko siitä haittaa muille, ympäristölle, ja ikävimpiä ovat ne joissa on jopa satutettu eläimiä. Myös meillä reissukuvista usein uupuu kuvat meistä reissaajista, välillä koitetaan tsempata ja ottaa niitäkin, mutta harvoin se luontevasti käy. Aina se vaan jaksaa ihmetyttää, kuinka joku jättää ympäristön täysin noteeraamatta ja keskittyy napsimaan satoja omakuvia. Se on myös hirveän surullinen merkki siitä miten ihmiset muuttuvat itsekkäämmiksi ja piittaamattomammaksi kaikesta muusta.
Tämä mainitsemasi tyttö päätti sitten ottaa kerralla laadukkaampia selfieitä. Justiinsa.
Minulla on kuvia selfiesessioista enemmänkin, mutta kuten joku tuossa jo kommentoi, ei niiden julkaiseminen ehkä ole ihan asiallista. Toisaalta jos ottaa tai otattaa itsestään kuvia taukoamatta, ehkä vain haluaa tulla nähdyksi.
Olipas hyvä aihe ja vihdoin joku joka kirjoittaa aiheesta!
minua on tässä jo pidempään myös ihmetyttänyt etenkin se kun niin monet menevät johonkin vuoren reunalle tms. ottamaan niin sanotusti hienoja selfiekuvia. En nyt sitten tiedä eivätkö he yhtään ajattele sitä omaa henkeään eikö sillä ole väliä? vai ajattelevatko ensisijaisesti vain sitä kuvaa ja vasta sitten omaa henkeään? tietysti asiaan voi vaikuttaa vaikkapa juominen, jolloin ei ehkä tule mieleen ajatella omaa henkeä vaan napata se “naamakirjan/instan paras kuva” tms. Minä tykkään useanlaisista matkablogeista, mutta mieluiten tosiaan katselen kuvaa vaikkapa rannasta ilman että siinä on kymmeniä kuvia bloggaajanaisesta joka esittelee uusia merkkibikineitään koko kansalle ja mieluiten matkakertomusta joka ei yksistään vilisi kymmeniä tai satoja bloggaajan naamakuvia vaikka toki omia kuvia saa olla muutama jos haluaa laittaa ne matkajuttuun. Jos koko matkakertomus vilisee vain yksistään naamakuvia, niin minulle tulee ainakin tunne että oliko kyse matkakertomuksesta vai jostain muusta jutusta. Siis tottakai näin saa toimia ja voi toimia, kyllähän Seiskan tähdetkin esittelevät bikikuviaan, tosin maksua vastaan kumminkin. Eikä se ole paha juttu jos julkaisee pari bikinikuvaa matkakertomuksen kanssa, mutta se ei enää tunnu pelkältä matkakertomukselta jos koko aihe käsittelee vaan matkabloggaajan kroppaa, bikineitä ja ostoksia kohteen unohtaen. Näin ollen pistän sellaiset blogit enemmänkin lifestyle ja muoti -kategoriaan, matkailun sijasta. Mutta joku toinen voi ja saa tietysti olla eri mieltä asiasta, eikä minuakaan häiritse jos ei koko matkakertomus keskity vain jonkun kroppaan ja bikinikuviin yksistään. Tykkään lukea matkajutut erillisinä ja vaikka ne muotijutut erillisinä.
Noita selfietikkuja myydään joka puolella, pistänyt sen merkille. Minulle tulee Italiassa aina afrikkalaiskauppiaat tyrkyttämään selfiekeppejä, en todellakaan osta. Yleensä kävelen vaan pois jos joku tyrkyttää, yleensä tepsii. Kuvia voi ottaa myös kotona ja ilman kaiken huomion keräävää ja tiellä olevaa selfietikkua. Voihan se selfietikku olla kätevä jos ottaa vaikkapa suuresta kaveriporukasta/perheestä kuvan, mutta on vaan huvittavaa kun ihmiset raahaa selfietikkuja joka puolella omien kuvien ottoon. Mutta kaikkein eniten minua tosissaan ihmetyttää ne matkailijat jotka menevät johonkin reunalle/korkealle ottamaan selfiekuvia. Olenkin päättänyt etten laita sellaisiin kuviin tykkäystä, ihan vaan siksi ettei joku mahdollinen minun seuraaja tai tuttu ajattele että sellainen olisi muka hienoa kun se ei ole turvallista eikä hienoa. Kuvaaminen on hyvä ja hieno harrastus, mutta sen takia ei tarvitse tehdä aivan mitä tahansa
Onhan se tikku oikeasti joskus ihan kätevä. Kun on yksin reissussa, on kiva joskus ottaa itsestäkin jokin kuva, ja ilman tikkua pitäisi kameralla säätää itselaukaisimen kanssa tai ottaa kännykällä, mitä sen ruudulle saa mahtumaan (lyhytkätisellä onnistuu siis lähinnä naamakuvat). Mutta kun selfiet täyttävät muistikortit ja kohteesta on kuvia lähinnä itsestä, lomailu tuntuu minun näkökulmastani menevän vähän hukkaan.
P.s. tunnustan, että minulla on yksi postaus, jonka aika monessa kuvassa olen minä merkkibikineissäni. 🙂 Mutta sille oli syynsä: kirjoitin jouluaatosta yksin Malediiveilla. 🙂
Olin Barcelonassa turistibussikierroksella jossa oli aasialaisia/amerikkalaisia naisia ja he ottivat joka sekuntti uuden selfiekuvan. Oli tärkeää hommaa heille. Tosin kuviin tuli sitten niitä penkkirivistöjä
Niin, kyllä omakuva on tärkeämpi kuin Barcelona, kaupunki tuhansien kilometrien päässä kotoa. 🙂
Mä en edes tiennyt mikä on selfie-tikku ennen Venetsiaan muuttoa 😀 Rialton ja San Marcon selfie-stick-hell on sittemmin tullut liiankin tutuksi, ja nykyään välillä toivoisin että ihmiset tunkisi ne tikkunsa jonnekin missä ei aurinko paista… 😛 Kuitenkin täytyy myöntää, että jossain tilanteissa ja kohtuullisesti käytettynä se voi olla ihan kätevä – esim. sun selfietikku Lidon mojitobaarissa toimi just passelisti! 🙂 Mutta omasta pärstästä en jaksa pitemmän päälle olla räpsimässä kymmenittäin kuvia, vaikka ihminen kuvassa kuinka elävöittäisi vaikkapa blogipostaustakin.
Siellä, mihin aurinko ei paista, olisi jo mun jäljiltä muutama ärsyttäväksi käynyt tikku. 🙂 Ehdottomasti tikullekin on aikansa ja paikkansa, kuten omakuville ylipäätään. Toivottavasti mun postauksesta ei saa käsitystä, että tuomitsen koko tikun ja kaksinaismoralistina kuitenkin saatan käyttää omaani. 🙂 Tarkoitin kysyä, onko niitä oltava ottamassa (ja julkaisemassa) aina ja kaiken aikaa ja kaikkialla.
Tosi hyvä kirjoitus ajankohtaisesta aiheesta! Siis toi Bali-selfie on niin nolo, että mua alkaa hävettää tuon tytön puolesta kun kuvaa katson. Pääsin myös juuri päättyneellä Amerikan reissullani todistamaan hullumpaa selfie-touhua kuin ikinä ennen. Vierailtiin niin monissa upeissa luontokohteissa ja tuntui, että osalle kävijöistä koko visiitin päätarkoituksena oli ottaa mahdollisimman hieno selfie 😀 Juurikin niin, että se upea ympäristö on vain kulissi sille oman itsensä esiin nostamiselle. Etenkin Grand Canyonilla sai oikeasti jo vähän kauhistella ja erityisesti yksi tyttö jäi mieleen: hänellä oli nenä niin tiiviisti kiinni kännykän etukamerassa, että välillä oikeasti kävi mielessä, että vain pari harha-askelta lisää ja edessä onkin pitkä tiputus. Siitä olen kyllä samaa mieltä Merin kanssa, että henkilökuvat tuovat niin blogeihin kuin Instagramiinkin mukavaa tarttumapintaa ja lähestyttävyyttä, mutta välillä nämä selfie-meiningit tuntuvat nykymaailmassa silti jo menevän aika yli…
Minulla jäävät sellaiset Insta-tilit seuraamatta ja blogit lukematta, joissa selfiet ovat kovin tärkeässä osassa. En vain ole kiinnostunut kuvista, joissa tarkoitus on vain näyttää itseä. Mutta nämä ovat niin makuasioita. Seuraan Instassa reissukuvia, ja kuvat bikinivartalosta, jossa ehkä taustalla on jotain muuta, eivät vain sytytä. Eikä ison naaman takaakaan oikein maisemaa näe. 🙂 Voin vain kuvitella, että Grand Canyonin tapaisessa paikassa todella on riskinsä peljän puhelimen räpläämisessä. Ja miksi nähdä vaivaa lähteä kauas kotoa, jos haluaa ottaa vain selfieitä?
Norjan vaellusreissulla tuli nähtyä jos jonkinlaista selfien ottajaa, mutta suurimpiin vaaratilanteisiin tarvittiin kyllä kuvaaja, joka ikuisti suorituksen. Käsilläseisontaa 600 metriä korkean vuononseinämän reunalla, istumista jalat tyhjän päällä satojen metrien pudotusta alaspäin ja sitten monia muita henkeä salpaavia suorituksia, jossa pelkäsi kaikki läsnäolijat kuvattavan puolesta… Itsekin kävit kommentoimassa, että pitääkö maisemassa olla itse mukana?
Eniten kuitenkin otti kuppiin se, että Preikestolenin parhaalle maisemapaikalle oli joku pystyttänyt maksullisen kuvauspisteen, minne ihmiset eivät sitten pääsääntöisesti viitsineet mennä edes maisemia katsomaan – törkeää toimintaan suorastaan.
Toisaalta joissakin paikoissa on kiva olla itsekin kuvassa mukana, mutta valitettavasti ikääntyessä oma maha kasvaa samaa vauhtia ja tuppaa jo hiustenkinlähtö vaivaamaan. Eli senkään puolesta ei tarvitse enää juuri kuvattavana olla 😀
Tuo Bali-kuva kertoo karua kieltä siitä, kuinka ajattelemattomia ihmiset voivat olla. Niin kuin totesit, niin tuolla paikalla ei pitäisi edes olla bikinit päällä. Silti pidän vieläkin pahempana tuota Kroatian kuvaajaa, joka omalla itsekkäällä toiminnallaan haittaa muiden menoa jatkuvasti. Kaikkien aikojen selfietä metsästäessä ei ole unohtunut kulttuurin, uskonnon tai maan historia, vaan toisen huomioon ottaminen. Se jokaisen pitäisi tietää, jos muut taustat eivät ole tiedossa. Toki en epäile hetkeäkään sitä, etteikö Balin poseeraja olisi tiennyt mitä kaikkea oli uhmaamassa 🙁
Kiitos Rami kommentista! Tietenkin on kiva itse joskus olla kuvassa mukana. Kyllä minäkin välillä pyydän reissukaveria ottamaan minusta kuvan. Mutta postauksen pointti oli juuri siinä, ovatko omakuvat (tikulla itse otetut tai jonkun muun kuvaamat) todella jo niin itse tarkoitus, että niiden vuoksi uhmataan kulttuuria, häiriköidään muita ja jopa uhmataan omaa terveyttä ja henkeä. Tietenkin on erilaisia syitä matkustaa, ja jos jollakulla se on tulla kuvatuksi mahdollisimman monessa paikassa tai erityisen omituisessa asennossa, pitäisi kai vain todeta, että ei se sen huonompi tapa ole kuin jokin muukaan.
Kroatian ja Balin kuvaajia tosiaan yhdistää järjetön itsekeskeisyys. Sinusta Kroatian oli pahempi. Minusta Balin, koska siinä näkyy epäkunnioitus toisten pyhää kohtaan. Kroatian mimmiltä kysyin, tarvitseko hän todella jokaista selfietään. Ei tainnut ymmärtää. Balin mimmillä oli mukana se kuvaajakin. Kaksi typerystä, joille bikinikuva tärkeämpi kuin toisten uskonnollisen paikan kunnioittaminen. Molempia yhdistää myös nuori ikä. Mutta jos oma maailma vielä tuossa iässä on vain oman kuplan kokoinen, ei matkailu ainakaan mitään ole opettanut.