Olemme edelleen kaupungissa, jonka nimeä en vielä toisenakaan päivänä muista, tai siis emme me täällä koko päivää olleet, vaan polkaisimme vuokra-Focuksen heti aamusta taas kohti metsää. Alue oli Maolin, ja matkaa on täältä noin 1,5 tuntia suuntaansa. Oli ihan älytöntä tulla tänne Kaohsiungiin takaisin, mutta koska emme löytäneet netistä majoitusta, ajattelimme, ettei sellaista ole. Tietenkin oli ja vaikka kuinka paljon. Halpa tämä kaupunkikämppä on (ja oikein hyvä), mutta ihan turhaa ajelua, jatkammehan taas huomisaamuna matkaa.
Maolinin alueen houkutuksia olivat Lovers’ Valleyn vesiputous, 103 metrin korkeudessa keikkuva Duonan riippusilta sekä kuumat lähteet. Visitor centerissä auttavaa englantia puhunut nainen näytti paikkoja kartalta, ja olimme sen verran kiinnostava näky ilmeisesti, että toinen työntekijä otti kuvan, mitään kysymättä. Hyvin vähän näkyi kohteissa muita, vain muutama yksittäinen kulkija ja pari bussilastillista, mutta niilläkin eri ohjelma kuin meillä. Maolin on siis selvästi Tarokoa rauhallisempi paikka, mutta esim. vessoja on yhtä tiheässä, niissä on paperia ja saippuaakin. Tänään oli siitäkin harvinainen päivä, että satoi vain satunnaisia pisaroita. Välillä jopa toivoimme sadetta: olisi vähän edes viileämpää.
Putoukselle oli tieltä matkaa kilometrin verran. Ei se mitenkään erityinen ollut, mutta kiva nähdä. Yhtäkkiä mies seisoi putouksen kupeessa portaissa odottavan näköisenä. Tiedustelin, olemmeko kiipeämässä johonkin. “Kyllä, siellä on jotain kaunista.” “Mistä tiedät?” “Tuossa luki.” “Aha, onko pitkä matka?” “Kymmenen minuuttia.” “Aha, ai kymmenen minuuttia portaita?” Portaiden päässä oli lisää putousta, ja kaunishan se oli. Hetkeä aiemmin ylös kiivenneet olivat ottaneet mukaan taitettavat muovijakkarat ja siellä he istuivat ja datailivat luonnossa.
Riippusillalle johtavan tien löytäminen ei ollut helppoa, mutta löytyihän sekin. Sinne oli rakennettu puiset portaat ja käytävät – tehty siis wanna be -urheilulliselle mukavaksi. Kostea ja kuuma sää sai hien valumaan jopa silmien alta ja poskiltakin, mutta oli silta senkin arvoinen: yli 200 metriä pitkä ja yli sata metriä korkealla. Pysähdyimme lounaalle sen keskikohtaan. Maisemat eivät olleet Tarokon veroiset (harmi), mutta huikea tunne siinä oli istuksia (ja vähän ruoan päälle makailla). Sillan toisessa päässä huomasimme, että autollahan sinne olisi jostain päässyt, ja kun palailimme autolle, näimme bussilastillisen päivänvarjoväkeä sillalla. Eivät olleet kävelleet vastaan, vaan sinne heidät oli roudattu. Laiskimukset. 🙂
Alueella piti olla kuumia lähteitä ja kylpylöitä vaikka kuinka paljon. Ensimmäiseen päädyimme Bulao Hot Springs Arealla. Se ei ollut kovin ihmeellinen, ja osa altaistakin oli pois käytöstä. Oli vain yksi kuuma ja pari (hyisen) kylmää. Pukutiloja emme löytäneet, oli vain vessat ja suihkut. Onneksi olimme ainoat asiakkaat ja saatoimme hoitaa pukeutumishommat ulkona. Vitosen pääsymaksu oli ihan kohtuullinen.
Karttamme mukaan spa tarkoittaa näillä kulmilla kuumia lähteitä. Kävin neljässä muussa paikassa, lähinnä Baolaissa, joen toisella puolella Bulaosta katsottuna, kyselemässä spa-merkityistä hotelleista kylpemismahdollisuutta, mutta sitä ei ollut. Merkillistä. Jäi vertaileva tutkimus kokonaan tekemättä.
Varailimme tänään tuleville öille hotelleja. Otimme yhden yön Tainanista ja yhden Sun Moon Lakelta. Sitten olisi vielä kaksi jäljellä ennen kotiinpaluuta. Ehkä menemme johonkin pohjoiseen yrittämään uudelleen kylpylähommia.