Montmartre, Pariisin taiteilijakukkula

Montmartre, Pariisin taiteilijakukkula

Kun toista päivää (yhteensä kahdesta matkapäivästä) satoi, alkoi koko Pariisi käydä hermoille. Ei ole nautinto kulkea sateenvarjon alla, väistää miljoonaa muuta sateenvarjokansalaista, housunlahkeet märkänä viimassa.…
Pariisi – seitinohut, sateinen lauantai

Pariisi – seitinohut, sateinen lauantai

”Pariisi on maailman romanttisin kaupunki!” kuulee sanottavan. Samaa kuulee kyllä Venetsiastakin, ainakin aina silloin, kun olen menossa kaupunkiin yksin. Minulle romantiikka on enemmän mielentila kuin…
Minä ja Pariisi vuosina 1992 ja 2010

Minä ja Pariisi vuosina 1992 ja 2010

Vanhojen paperikuvien selailu on joskus hauskaa. Filmikameralla ei tullut tietenkään otettua niin paljon kuvia kuin nykyään digikameralla. Piti tarkkaan miettiä, mihin filmiä tuhlaa. Kameroiden laatu,…
Melkein yksin matkalla, osa Pariisi

Melkein yksin matkalla, osa Pariisi

Olen ollut arka matkustamaan yksin, mutta olen rohkaistunut jo muutaman kerran itsekseni lähtemään. Parin viikon päästä on tiedossa A-luokan kevätretki, kuten ikiomaa minilomaani tapaan kutsua.…