Eilinen shoppailureissu tuotti uusia tarpeita: koska espadrillokset olivat nahkaisine sisäpohjineen kaikkineen kertakaikkisen mukavat, halusin ehkä parin tai kaksi niitä lisää. Lähdin toivioretkelle, mutta Ekò-niminen vaatehtimo ei avannutkaan lauantaina enää illaksi.
Päivällä lämpötila oli noussut yli 30 asteen, ja vielä iltapäivälläkin tuntui mukavammalta kävellä varjossa kuin auringon puolella. Ajauduin kävelemään vähän sivuun tavallisimmilta reiteiltäni ja päädyin sivukaduille, ihmisten kotikaduille, sivuun barokkikeskustan hyvin hoidetuista julkisivuista.
Hiljaista oli. Jossain näytti, että kolme sukupolvea naisia istui jakkaroilla asunnon edessä, jossain koira haukkui tuntematomalle pihaan tulijalle. Muutama teinipoika ja jokunen muu kulki omilla kotikulmillaan. Välillä sivukujalta sukelsi pakettiauto, josta oli pitänyt peilitkin kääntää sisään, että mahtuu. Miksi kaikkialle pitäkään tunkea autolla?Ortygian saari on oikeasti pieni, ja vaikka kuinka olen paljon kävellyt, näemmä vielä löytää helposti nurkkia, joissa en ole käynyt. Kun kiersin saaren, kuljin näidenkin kulmien ohi korttelin, parin päästä pitkin meren rantaa.
