Sumu ei hellitä Chongqingissa

Aikaero teki sen, että valvoin keskellä yötä ja nukuin pitkälle päivään. Puolilta päivin puoliso sai kammettua rouvan sängystä valittamalla kiljuvaa nälkää. Koska aamupala ei kuulu huoneen hintaan, lähdimme ruoan perään kaupungille. Hotellin edessä käynnistyi samanlainen taksinäytelmä kuin eilen: suoraan hotellin kohdalle pysäköinyt taksimies keskittyi tupakointiin, eikä ensimmäinen pysäyttämämme suostunut ottamaan kyytiin. Pyysimme hotellin ovimiehen avuksi. Taas useat taksit kieltäytyivät. Kun yksi oli jo kurvaamassa hotellin rampille, syöksyi kyytiin kolme kiinalaista naista, ja sekin kyyti menetettiin. Ehkä kuudennen kohdalla tärppäsi. Vieläkään ei selvinnyt, miksi eivät ota kyytejä. Ehkä matka keskustaan on liian pitkä?

Yksi matkailuun liittyviä sääntöjämme on, että pitäisi syödä paikallisissa ravintoloissa, ei amerikkalaissa ketjupaikoissa, ja aika hyvin olemme sitä noudattaneet. Kerran Kuala Lumpurissa oli mentävä McDonald’sille, koska saavuimme keskellä yötä eikä mikään muu ollut auki. Basseterressä Saint Kittsillä kävimme Subwayssa, mutta tälle rikokselle ei ole hyväksyttävää syytä. Tänään rikoimme taas sääntöä: aamupala Starbucksissa. Ei taida olla kunnon selitystä tällekään. Ehkä Starbucksissa minimoitui riski polttaa suu? Ei nimittäin ole ehta kiinalainen ruoka hapanimeläkanaa ja friteerattuja possupalloja.

Edelleenkään en voi sanoa, että Chongqing olisi kaunis kaupunki. Jotain oudolla tavalla viehättävää tässä kuitenkin kaikessa rumuudessaan ja kaikessa pahassa hajussaan kuitenkin on. Kyllä vain täällä monin paikoin haisee, ja hajut vaihtelevat. Ihmiset ovat enimmäkseen ystävällisiä, vaikka emme löytäisi sanaakaan yhteistä kieltä. Toisaalta täällä roskataan järjettömästi, pienet lapset pissaavat kuka mihinkin ja teinitytöstä vanhempiin miehiin ihmiset sylkevät kaikkialle. Sumu on myös varsin sakea. Jokiristeilyllekään ei tee mieli, koska näkyvyys on varsin huono. Siksi valokuvatkaan eivät ole erityisen tarkkoja. Jangtse näyttää myös ruskeammalta kuin Aurajoki pahimmillaan.

Varsinaisia nähtävyyksiä täällä on varsin vähän. Kävimme Luohan-temppelissä, Chaotianmen Squarella ja Renmin Plazalla. Täällä paikkoja paljon mielenkiintoisempaa on katsella ihmisiä ja elämänmenoa maassa, jossa asuu järjettömästi ihmisiä. Erityisen mieluusti olisin myös kuluttanut matkabudjettini lukuisissa ostoskeskuksissa, mutta edelleen jouduin tänään toteamaan, että hintataso on hirvittävän korkea, kymmeniä prosentteja – joskus enemmänkin – eurooppalaista tasoa kalliimpi. Joulukuussa Saksassa saattaa ostosmopo karata käsistä ihan kertakaikkisesti…

Vaate- ja kenkäliikkeiden lisäksi täällä voi kierrellä katsomassa elektroniikkaakin tarpeettoman paljon. Kun mies kolusi pari kerrosta leluja, yritin löytää kuusikerroksisesta sähkötavaratalosta jotain kiinnostavaa. Japanissa jaksoin jopa Big Cameran hermojaraastavaa tunnaria, koska miesten tarpeiden joukossa oli aina osasto myös naisille. Sieltä löysin muun muassa maan parhaat kynsitarravalikoimat ja kauneudenhoitovälineitä, joita en olisi uskonut olevan edes olemassa. Mutta toisin on Kiinassa, jollei pesukoneita ja silitysrautoja lasketa naisten tuotteiksi.

Saimme hommattua huomiseksi junaliput Chengduun. Jäimme eilen ilman, koska ulkomaalainen tarvitsee passia junalipun ostoon emmekä tajunneet pitää niitä mukana. Keskustassa on ainakin kaksi lippuluukkua, ettei tarvitse mennä asemalle ostoksille. Hotelliltakin ne olisi järjestetty, mutta palkkio olisi 15 dollaria, mikä melkein kaksinkertaistaisi ykkösluokankin lipun hinnan.

Kaikki nämä juttuni on muuten kirjoitettu huomattavasti julkaisua aikaisemmin, sillä Kiinassa sensuuri pelaa. Facebookiin tai blogiin ei ole pääsyä paikallisista verkoista. Kuinka suuri uhka Travellover-blogi onkaan Kiinan kansalliselle turvallisuudelle!

Vielä muutama iltakuva hotellin lähikaduilta: