Sukhumvit, Bangkok – vähän syntinen kaupunginosa

Melkeinpä jokainen viimekertaisista Kaukoidän-matkoistani on päättynyt yöhön tai pariin Bangkokissa. Välillä on tullut fiilis, että en saa kaupungista oikein mitään enää irti, mutta tiedän syyn olevan minussa, ei kaupungissa. Luulen yhden syistä olevan se, että olen rynninyt kaupungin puolelta toiselle ja yrittänyt löytää kiinnostavaa vähän sieltä ja täältä. Nyt ajattelin pysyä vain yhdessä kaupunginosassa, olisinhan Bangkokissa vain 1,5 vuorokautta. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Koska olin vielä syntymäpäiväjuhlafiiliksissä, valitsin osoitteenkin sen mukaan, että vähän voisin pörrätä baareissa. Sukhumvit oli siis valintani.

Sukhumvit on sekä kaupunginosa että sitä halkova pääkatu, yksi Bangkokin pääsuonista. Moni sen sivukatu on nimetty vain Soi + numero. Yhdellä tällaisella minäkin asuin ihan Nana-ilmajuna-aseman lähellä. Kuvittelin ehtiväni katsomaan tullessani auringonlaskua johonkin kattobaareista, mutta lentokentän taksikoomaaminen vei puoli tuntia ylimääräistä ja perjantain alkuillan ruuhka ylimääräiset 45 minuuttia, joten minä seurasin auringon laskemista taksin ikkunasta. Vaikka olin tosi pettynyt, silti one night in Bangkok -fiilis alkoi kohota, ja todella löysin sisäisen bilettäjäni. Olin nälissäni, mutta mitä tein vaatteet vaihdettuani? Lähdin baariin. (Ihanaa, jos joku taas tulee kommentoimaan, miten suomalainen aina juo alkoholia reissussa. Olin tosiaan ollut matkalla jo viikon ja juonut korkeintaan yhden alkoholiannoksen päivässä, aina en sitäkään.)

Silloin, kun aloin käydä Kaukoidässä, Bangkokissa oli kaksi the paikkaa: Lebuanin ja Banyan Treen baarit. Ne olivat must go -paikkoja. Onneksi olin ottanut selvää, mitä uutta on, etten taas suunnannut samoihin. Itse asiassa muutaman baarin takia tukikohdakseni valikoitui juuri Sukhumvit.

Roof top baareja – Sukhumvit, Bangkok

Tällä hetkellä ehkä muodikkain on Pastel Aira Hotelin 22. kerroksessa. Se on nuorten ja upeiden paikka ja hirveän suosittu. Olin hämmästynyt, kuinka pieni se on. Istumapaikat ovat kaikki pöydissä, ja suuri osa asiakkaista tulee myös syömään. Pöytävaraus on ehdottomasti tehtävä. Ilman varausta pääsee kyllä oleilemaan: baaritiskiltä voi tilata juoman, maksaa ja siirtyä johonkin hengailemaan. Myönnän, että yksin ja tällä meiningillä en viihtynyt kovin hyvin. Mutta ymmärrän Pastelin viehätyksen. Olin myös luultavasti liian aikaisin.

Cocktailien hinnat olivat alkaen reilusta kympistä, ja niissä oli käytetty mielikuvitusta: ainakin osa tarjottiin varsin kiinnostavista laseista, vaikkapa kylpyammeen tai pandan näköisestä. Omassani lasi oli tavallinen, mutta juoma kaadettiin tuhannen ja yhden yön lampusta. Jotain tosi viehättävää paikassa on, mutta en taida ainakaan palata syömään kallista välimerellistä ruokaa, mutta cocktail auringonlaskussa tai pistäytyminen bileiden alettua vähän myöhemmin voisi olla toteuttamisen arvoinen.     

Yhden cocktailin juotuani sain kuningasidean: otan Boltin mototaksin seuraavaan paikkaan. Skootterikuskit pujottelevat autojen väleistä niin letkan liikkuessa kuin liikennevaloissa. Kyllä motolla paljon nopeammin pääsee kuin taksilla tai tuktukilla, mutta ihan varma en ollut turvallisuudesta. Toisaalta mitään vaaratilanteita ei tullut, ja fiilis oli aika siisti. Että oli se oikeastaan aika huippua!

Suuntasin 1826 Mixology & Rooftop Bariin Rembrandt Hotel & Suites Bangkokin katolle 26. kerrokseen. Olin lukenut siellä olevan Bangkokin parhaat cocktailit ja 360 asteen näkymä yli kaupungin. Meno oli ihan jotain muuta kuin Pastelissa. Se oli suorastaan unelias. Keski-ikä aleni, kun menin paikalle, ja muutenkin vieraita oli vain vähän. Ulkoterassilta ei näkymää ollut kuin ehkä 180 astetta. Sisätiloista saattoi nähdä loput. DJ soitti pöydän jakaa Maciltaan vähän kuin loungemusaa. Halusin vähän eloa ja pyysin yhtä biisiä, mutta sitä ei kuulemma voinut soittaa, koska ”tänään on 90’s ilta”. En usko kenenkään asiakkaista tätä huomanneen. Oletin paikan cocktaileilta jotain erityistä. Kyllähän baarin nimikin jo lupailee sellaista, mutta innovatiivisemmat olivat nekin minusta Pastelissa. (Älä huoli, täällä myös söin vähän.)

Ja ei muuta kuin tuktuk ja kohti seuraavia seikkailuja!      

Kolmas kehuttu Sukhumvitin rooftop on Octave Rooftop Lounge & Bar, Marriotin nelikerroksinen kokonaisuus, jonka ylin kerros on 49., eli tuplasti korkeammalla kuin muiden käymieni. Siellä on avoin 360 asteen näkymä oli kaupungin. Kello lähenteli jo puolta yötä, joten meininki oli täällä parhaimmillaan. (1826:ssa meno ei reipastunut lainkaan.)

Juhlinnassa oli vähän maailmanlopun meininkiä, koska poikkeuksellisesti anniskelu loppui koko kaupungissa puolilta öin. Alkoi Makha Bucha day, uskonnollinen juhlapäivä, mikä tarkoitti alkoholimyynnin päättymistä vuorokaudeksi. Kuulin muualla Thaimaassa (ainakin joissain turistipaikoissa) mojitojen virranneen siitä huolimatta, mutta Bangkok muuttui kuivaksi. Päivästä voit lukea lisää täältä.

Tämä ilta oli aivan huikea lopetus muutaman viikon kestäneille juhlaviikoilleni. Saarilla olin viettänyt todella rauhallista elämää ja olin kämpillä viimeistään kymmeneltä. Aivan mahtavaa, että vanhasta muijasta irtoaa vielä kunnon bilettäjä!

Beach Bar keskellä Bangkokia

Miltä kuulostaa ajatus uima-altaasta allasbaareineen keskellä suurkaupunkia? Entä jos samalla reissulla voi käydä IKEAssa tai ostaa vaikka auton? Emsphere-ostoskeskuksessa kaikki tämä on mahdollista. Tykkäsin ostarin todella avarista tiloista ja jotenkin uudenaikaisesta meiningistä, mutta kieltämässä autokaupat saivat hämmästymään. Kiinnostavinta oli kuitenkin Tribe Sky Beach Club ostarin 5. kerroksessa.

Triben kohdalla saatan joutua käyttämään vähän ylisanoja. Se on tavattoman tyylikäs ja hyvällä maulla suunniteltu. Myös sen ajatus on minusta hirveän kiinnostava: päivällä voi loikoilla uima-altaalla ja auringon laskettua alkaa bailata. Päivällä paikalla oli kaikenikäisiä nuorista aikuisista lapsiperheisiin ja ikäihmisiin. Illan pimennettyä asiakaskunta epäilemättä homogeenistuu, koska musiikki vaihtuu teknoon.

Tribeen haluan ehdottomasti uudelleen. Silloin vain pitää tajuta tehdä varaus ajoissa, että saan aurinkotuolin altaan reunalta. Ajatus muutamasta tunnista urbaanissa keitaassa tuntuu minusta aivan huumavalta. En tiedä aurinkotuolien hintaa, mutta jonkinlainen kulutusminimi niissäkin varmasti on, koska ihan tavalliselle sohvapaikallekin se on 500 TBH, joka kului jo pieneen välipalaan ja mocktailiin.    

Shop until you drop – Sukhumvit shoppailijalle

Emspheren lisäksi Sukhumvitissa on ainakin pari luksusmerkkejä myyvää ostaria Emporium ja EmQuartier. Siellä on K Village ja Rain Hill Plaza ja vaikka mitä muita pienempiä ostareita. Siellä on räätäleitä ja yömarkkinoita. Mutta jostain syystä vuodesta toiseen pitää pintansa Terminal 21. Olin ostohousut jalassa ja halusin täyttää muutamia tarpeita, mutta ostettavaa en löytänyt kuin tuliaiseksi.

Mutta Terminal 21:n sisustus on minusta kiinnostava. Jokainen kerros on kuin jokin kaupunki maailmalla: on Pariisi, Lontoo, Tokio, Istanbul ja San Fransisco. Rullaportaiden päissä on kyltit vähän kuin lentoasemalla, mihin seuraavaksi saavutaan. Niinpä vähän jopa unohdin kierrellä kauppoja, koska lähinnä kiertelin kerroksissa ja innostuin aina, kun näin jotain sen kerroksen kaupungille tyypillistä: itämaisia lamppuja, sumopainijapatsaan, punaisen puhelinkopin, riisipaperivalaisimia tai Golden gaten. Myös vessat ovat joka kerroksessa teeman mukaiset, esimerkiksi Lontoossa kuin metroasema.

Sukhumvitin syntisyys

Jos cocktailien imeminen kattobaareissa tai hillitön shoppaileminen ei täytä vielä synnin määritelmä, on Sukhumvit paljon enemmän vielä. Siellä on kaksi tunnettua punaisten lyhtyjen aluetta: Soi Cowboy ja Nana Plaza. Minussa heräsi akateeminen uteliaisuus nähdä paikat. Ensisijaisesti halusin nähdä Soi Cowboyn neonvalot, joista olin lukenut. Nana Plazaan suhtauduin epäilevämmin, koska oletin siellä menon olevan vielä rajumpaa, mutta alkuillan läpikävelyn halusin molemmissa kuitenkin tehdä.

Soi Cowboyn tapahtumat naurattavat minua. Tiedän sen olevan prostituution keskus, kuten Nanakin. Olin kävellyt sen läpi päivällä, jolloin kaikki baarit olivat kiinni ja muutama katuruokakärry päivysti kujalla. Kuja oli  lähinnä terasseja, joilla tyttöihin voi tutustua, ja sisäclubeja, joista en tiedä mitään muuta kuin sen, mitä nyt kuvittelemaan pystyy. Mutta illallakaan ei näkynyt neonvaloja. Näkyi muutama avoinna oleva baari ja jokunen tyttö. Satunnaisia turisteja kävelyllä, kuten minäkin. En tiedä, mitä naiset baareista huutelevat tavallisena iltana, mutta nyt vähän vinosti hymyilevästä suusta kuului pari kutsuhuutoa: ”Come and have a Coke.” Oli Makha Bucha Day, joka selvästi hiljensi bisneksen.

Samasta syystä Nana Plaza oli kokonaan kiinni. The World Largest Adult Playground -kyltti oli sammuksissa ja portilla vaksit.

(En ota kantaa suuntaan enkä toiseen itse ilmiöön. Minulla on siitä näkemykseni, mutta sen jakaminen tässä yhteydessä ei hyödytä ketään. Sinulla on toivottavasti myös omasi, mutta pidäthän sen omanasi. Jutellaan tässä blogissa lähinnä matkailusta.)