Streymoy, Färsaaret. Ihmeellinen luonto

Streymoy, Färsaaret. Ihmeellinen luonto

Koska viikossa ei voi ottaa haltuun 18:aa saarta, ei edes niitä asuttuja seitsemäätoista, on tehtävä valintoja. Tiedän, että Mykinesille pitäisi mennä, mutta koska linnut – ja etenkin lunnit – ovat sieltä häipyneet, päätimme olla ottamatta riskiä, että juutumme saarelle. Kun säät ovat tarpeeksi huonot, helikopterit eivät lennä ja lautat eivät ui. Ehkä vielä ei ole riskiä sen sortin säistä, mutta jääpähän erinomainen syy palata saarille myöhemmin.

Tämän matkan raamattuni on Faroe Islands Tourist Guide 2015, joka maalailee Streymoyn saaren pohjoisista osista niin houkuttelevaa kuvaa, että yhden päivän ohjelmamme oli kiertää saarta niin paljon kuin mahdollista. Pääkaupunki Tórshavn sijaitsee myös Streymoylla.

Kvívíkissä piti olla jotain viikinkiaikaista, mutta en ole ihan varma, löytyikö sitä. Sen sijaan nykyaikaisen elämän seuraaminen pikkuruisessa kylässä (alle 400 asukasta) oli mielenkiintoista. Kuusi heijastinliiveihin puettua pikkuihmistä kolmen hoitajan kanssa ja kaikilla pienet ämpärit käsissään oli aika näky harmaalla kylänraitilla. Saivat myös miettimään, miten tällaiset minikylät pysyvät elinvoimaisina, miten niihin edelleen syntyy näinkin paljon lapsia (liekö ollut koko ikäluokka kerralla ulkoilemassa). Eivätkö kaikki naiset pakenekaan manner-Tanskaan ja jätä lammasfarmarimiehiä ja kalastajia jatkamaan keskenään perinteisiä elinkeinoja? Tällaisesta ei näkynyt merkkejä ainakaan Kvívíkissä.

Untitled

Kvívík

Färsaaret

Untitled

Kaikki kylät ovat vuorten kainalossa ja meren rannalla.

Untitled

Hautausmaat ovat usein meren rannassa. Meri on myös ainakin ennen ollut aika monen färsaarelaisen kalastajan hauta.

Tórshavnin jälkeen Streymoyn tunnetuin kaupunki on Vestmanna. Kuuluisan siitä tekee Vestmannabjørgini, lintukalliot, jotka kohoavat korkeimmillaan 600 metriin merenpinnasta. Aika korkeallahan nuo ovat ja varmaan aika rankat kiivetä, ajattelimme, mutta kylästä saisi lounasta ja turisti-infosta varmaan ohjeita, mistä lähteä kiipeämään. Info kiinni. Ravintola kiinni. Ehkä kaupasta saisi eväitä ja neuvoja?

Löytyi pieni kauppa ja sen kassalta englantia puhuva nainen, jolle aloin selvittää asiaani pyydellen anteeksi, että kun info on kiinni, kyselen häneltä tällaisia. “Hän on tuolla yläkerrassa”, totesi nainen ja lähti hakemaan jotakuta. Mietin siinä, että olipa sattuma, että turisti-infon ihminen asuu siinä kaupalla. Mutta yläkerrasta tulikin ratkaisu ihan kaikkeen. Ei lintukallioille nimittäin mennä ylä- vaan alakautta veneellä ja tällä herralla olisi vene, luultavasti juuri se, joka oli esittelemässäni kuvassa, että tuonne pitäisi päästä.

Untitled

Vestmanna ylhäältä tieltä

Untitled

Untitled

Untitled

Merikarhu oli 82-vuotias herra, joka on kuljettanut turisteja merelle jo 60 vuoden ajan. Hänestä sää oli liian huono ja meri liian ärhäkkä lähteä. Hän kyllä pärjäisi ja miehenikin, mutta minä kuulemma en. Vakuuttelimme, että kyllä minäkin pärjään. En viitsiny tässä kohtaa neuvotteluja kertoa, että pelkään vettä ja olen merisairas aina, jos se vain on ylipäätään mahdollista. Näin helpolla emme vesille päässeet. Herra pyysi päästä pienelle ajelulle. Menisimme katsomaan, missä kunnossa meri on. Niinpä ajelimme muutaman kilometrin kaupungin ulkopuolelle toteamaan, että ehkä sittenkin voisimme lähteä vesille. Hän siis tarkkaili merta, joka minusta näytti, noh, mereltä. Matkalla näkyi korjaamo, jolla hänen Saabinsa on fiksattavana, ohittaneessa autossa ajoi hänen tyttärensä ja tuolla asuu poika, ja herran lonkatkin on vaihdettu. Tässä kaikessa oli jotain niin epätodellista.

Kohta olimme taas kaupalla, minä takapenkillä sulloutumassa kaikkiin mukana oleviin vaatteisiin, herra juomassa lähtökahvit. Ajelun jälkeen oli retken hinnaksikin selvinnyt vajaa satanen kahdelta. Pelkäsin saarten hintatason tuntien jotain paljon kalliimpaa. Normaalisti hinta on jopa selvästi halvempi, mutta kun meitä olisi vain kaksi, maksaisimme suunnilleen kolmesta.

Untitled

Untitled

Talo lampaille

Untitled

Kun meri oli vielä melkein kesy

Untitled

Untitled

Taloja meren rannalla. Näkymä on kyllä upea, mutta aika eristyksissä tuolla olisi.

Jos ikinä tulet Färsaarille, sinun on nähtävä Vestmannan kalliot. Mitä pidemmälle ajelimme, sitä jylhemmäksi ja kauniimmaksi kaikki kävi. Minä keskityin huokailemaan ja pitämään itseni veneessä, koska merenkäynti oli melkoista. Ihmettelin melkein pystysuorilla kallioilla ruohoa mussuttavia lampaita. Ihailin kaikkialta valuvia vesiä. Huohotin, miten kaunista kaikki on. Ihmettelin muutaman talon rypästä keskellä ei oikeastaan mitään. Mutta toisaalta en ihmetellyt. Välillä olen niin erakko, että voisin vetäytyä tuijottamaan kuohuavaa merta ja lukemaan kirjoja viikoiksi. Ai niin, mutta nämä ihmiset ovat taloissaan vuosia, vuosikymmeniä… Onneksi en kertonut totuutta suhteestani veteen. Kapteeni ei olisi ottanut minua kyytiin ja en olisi nähnyt tätä kaikkea. Eihän ole paha vale, jos vain jättää kertomatta, eihän?

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Kapteeni ei luvannut meille pääsyä parhaille paikoille. Ei ollut Tanskan kuningatarkaan päässyt, kun kapteeni oli häntä kyysäillyt katsomaan lintuja, koska merenkäynti oli ollut liian kova. Olimme siis melkein kuninkaallisessa kyydissä. Ja me näimme ne kaikki. Pääsimme ajamaan kallioiden väleistä kuin porteista. Näimme, miten meri muuttui turkoosiksi, miten taas yksi putous toi vettä alas satoja metrejä korkeilta kallioilta.

Untitled

Untitled

Merenkäynti vielä yltyi, ja paluumatka oli melkoista keinutusta. Vettä tyrski pikkuruisen hytin katon yli ja laidoilta. Istuin mielelläni ulkona, mutta kun hanskat olivat läpimärät, luovutin ja menin sisään. “Welcome to first class”, kapteeni totesi hymyillen.

Ensimmäisen luokan automatkailu vei meitä vielä Saksuniin, jonka luonnon muovaama satama on kaunis, jossa laskee tietenkin vuorilta vettä ja jossa kirkollakin on ruohokatto. Alle 20 asukkaan kylässä ei varsinaisesti ollut äksöniä, mutta yhdestä talosta rynni leikkimään villi pentukoira suojakauluri päässään ja toisen talon lammaskoira paimensi autoamme kuin lammasta. Kaulurikoiran pihapiirissä oli jonkinlainen museo, joka arvatenkin oli kiinni.

Untitled

Saksun

Untitled

Maisemat muuttuivat – jos mahdollista – vielä upeammiksi, kun etsimme Färsaarten korkeinta putousta. Olin nähnyt sen salmen toiselta puolelta naapurisaarelta, mutta jotenkin onnistuimme ensi yrittämällä ajamaan sen ohi. Otimme vauhtia Tjørnuvikista, Streymoyn pohjoisimmasta kylästä, ja palasimme takaisin. Koska tie oli oikeastaan vain yhden auton levyinen, ei tielle voinut pitkiksi ajoiksi jäädä huokailemaan, mutta siellä oli suorastaan henkeäsalpaavan kaunista.

Untitled

Tjørnuvik

Untitled

Untitled

140-metrinen putous ei pääse oikeuksiinsa, kun seisoo suoraan sen alla.

Ylisanat alkavat loppua. Jos Färsaaret näyttää meille vielä jotain kauniimpaa, en oikein enää tiedä, millä sanoilla sitä kuvailisin. Täällä, maailman äärellä, karuakin karummassa maailmankolkassa, elellään luonnon ja säiden armoilla. Auringon varovainen näyttäytyminen vaihtuu sateeseen vartissa, tuuli nousee kunnon puhuriksi ehkä vielä nopeammin. Jossain täällä Pohjois-Atlantilla kaupunkilaistyttö tuntee itsensä aika pikkuruiseksi ja ymmärtää ehkä ihan vähän taas jotain uutta maailmasta.

Yhteistyössä Atlantic Airwaysin ja Visit Faroe Islandsin kanssa

Next Post:
Previous Post:
There are 42 comments for this article
  1. Avatar
    Maarit Johanna at 20:44

    Nautin joka kuvasta ja lauseesta. Unelmien kohteista lukeminen on vain niin erilaista, kuin tutkiminen jotain random kohteita internetin syövereistä. Toivottavasti tuo pappa on ens kesänä vielä hengissä, haluan sen veneeseen!

    • Avatar
      Annika Author at 21:13

      Pappa oli kyllä niin hyvässä vedossa, että uskon hänen veneilevän vielä pitkään! En ymmärrä, miten liikkuikin niin ketterästi, vaikka oli juuri vaihdettu lonkat. Poika taitaa hoidella bisneksiä enemmän, mutta isäntä oli ihana. Ehkä lisään lukuisien kuvien joukkoon vielä yhden, jossa hän on mukana. Harmi, että siinä on vain takaraivo, mutta jos menet kuvan kanssa Vestmannaan, epäilemättä sinut viedään oikean kapteenin luo!

  2. Avatar
    Maria at 08:58

    Oi kuinka upean näköistä! Aivan fantastista. Tuonne täytyy joskus päästä itsekin ja jotenkin musta tuntuu että olisin itsekin jättänyt kertomatta suhteestani mereen, varsinkin myrskyävään mereen… Ei nimittäin kuulu lemppareihini ja tulen helposti merisairaaksi. Kuivalta maalta on kuitenkin mahtavaa tuijotella merta!

    • Avatar
      Annika Author at 15:15

      Kapteeni oli niin epäileväinen suhteeni, että kilvan vakuuteltiin miehen kanssa minun kyllä pärjäävän. 🙂 Färsaaret on kaikessa karuudessaan aivan huikea paikka!

  3. Avatar
    sarrrri | La Vida Loca 2.0 Matkablogi at 22:00

    Mulla tulee näistä Färsaarten kuvista tosi surumielinen fiilis. Varsinkin alussa, ja tietysti myös hautausmaan kohdalla. Jylhää, karua ja nimenomaan epätodellista – jotenkin sitä todellakin luulisi, että nuoriso karkaisi tuolta mantereelle heti ensimmäisellä laivalla. Ehkä sitten ei. Kuinka monta aurinkoista hetkeä teille oikein sattuikaan tuolla reissulla?

    • Avatar
      Annika Author at 22:49

      Tavallaan minäkin olin vähän surumielinen, kun mietin kuihtuvia kyliä, maailmalle lähteviä nuoria, vanhenevaa saaristoväestöä, mutta mitä ilmeisimmin huolemme on turha ja itsestään tietoinen ja kansallistunteeltaan vahva väki pitää saaret kansoitettuna vastaisuudessakin. Aurinko paistoi yhden päivän, toisena ehkä puolet. Mutta toisaalta vaikka ei satanut, oli usein pilvistä ja harmaata. Ja aurinkokin saattoi vartissa häipyä ja sumu nousta. Sää on Färsaarilla todella arvaamaton. Ihan kokonaan sään takia pilalle ei mennyt kuin yksi päivä. Silloin satoi aamusta iltaan ja kovaa. Muuten pieni tihkuttelu ei lomaa häirinnyt.

  4. Avatar
    Miika ♥ Gia | matkakuume.net at 00:56

    No nyt on maisemilla paiskattu taas!

    Vähän jäätävää kyllä toi kohtelu siitä että naisena ei kyydissä pärjäisi. Että niinkun miksi ei? Hyvä että pidit puolesti, vaikka vähän joutuikin ehkä kärsimään. Niinhän se usein on että makeimmat paikat löytyy pienen, tai vähän isommankin vaivan takaa. 🙂

    • Avatar
      Annika Author at 14:56

      Pappa oli niin suloinen, että meni huolehtimisen piikkiin. Merenkäynti oli varsinkin paluumatkalla melkoista, ja osa niin upeista kuvausmahiksista meni siihen, että kelluttiin kuin lastuna laineella. Ei mitään mahdollisuutta tarkentaa mihinkään.

  5. Avatar
    Ansku BCN at 10:43

    Hurjan kaunis tarina kuvineen! Me olemme miehen kanssa haaveilleet monet kerrat, että lähtisimme vuodeksi (ei pidemmäksi aikaa, vuodenkierto olisi ihan riittävä) asumaan jonnekin vuoristoon tai saaristoon, johonkin, jossa saisi olla ihan rauhassa. Ihastuimme muutama vuosi sitten kovasti yhteen Skotlannin saarista, viime kesänä löysimme Turun saaristosta ihanan paikan ja tietysti vuorilta löytyy aina pieniä kyliä, joissa aika on pysähtynyt. Mies korjailisi pyöriä ja koneita, minä lukisin, kirjoittaisin ja tutustuisin paikalliseen elämänmenoon. Tuskin näin tulee koskaan tapahtumaan, mutta haaveilu on ilmaista!

    • Avatar
      Annika Author at 14:57

      Ymmärrän tuon haaveen aivan täydellisesti! Färsaarilla siihen sopivia paikkoja olisi kyllä, mutta siellä vuoden kiertoa ei samalla tavalla huomaa kuin paikoissa, joissa on selvästi vuodenajat.

    • Avatar
      Annika Author at 14:57

      Färsaaret on juuri tällainen. 🙂

    • Avatar
      Annika Author at 23:21

      Ole hyvä! Färsaaret lumosi minut täysin. Kiva, jos olen osannut välittää tunnelmia.

  6. Avatar
    Heidi at 14:50

    Jos Färsaaret lumosi sinut, niin minut taas lumosi tekstisi ja kuvasi saarista. Ihana tarina ja ihana pappa. Etkö siis tullut huonovointiseksi lainkaan mrenkäynnistä huolimatta?

    • Avatar
      Annika Author at 15:20

      Kiitos kauniista sanoistasi. Olin minä paluumatkalla vähän kalpea, mutta yllättävän vähänllä selvisin. Varmaan auttoi, että oli ulkona ja katsoin tiukasti johonkin kiintopisteeseen (ja yritin pysyä kyydissä keinutuksesta huomilatta). 🙂

  7. Avatar
    Terhi / Muru Mou at 16:03

    Koko paikka näyttää jotenkin epätodelliselta! Mukavan oloinen merikarhu 🙂 Ja joo, oli ihan ok valehdella että kestät aallokkoa. Muuten mekään ei oltais nähty näitä upeita kuvia! 🙂

    • Avatar
      Annika Author at 16:58

      Matkabloggaajahan on yleisön palvelija! Merenkäyntiä ja matkapahoinvoinnin jumalaa uhmaten on päästävä juttua tekemään. 🙂

  8. Avatar
    Stacy Siivonen at 19:40

    Oikea asenne, ettei kerrota tuollaisesta pikkuasiasta! Itse olen kiertänyt lintukalliota pienessä kipossa Tyynellä Valtamerellä ja vaikka tuuli olikin vaivaiset viisi metriä sekunnissa, aallokko keikutti melkoisesti! Se on se kun on kuitenkin valtameri. Teki mieli kiertää moinen kallio kahdesti, mutta aika ei antanut periksi.

    • Avatar
      Annika Author at 20:14

      Tyynellä valtamerellä olen ollut vain vähän isommalla kipolla, risteilylaivalla. 🙂

  9. Avatar
    Mia / Elämää ja Matkoja at 12:35

    Karunkaunista, kalliot samettitakkeineen ja merensini eri sävyineen.

    Meri voi yllättää, pienehköiltä vaikuttavat aallot osoittautuvatkin yllättävän voimakkaiksi ja paikalliset vedenalaiset virtaukset tuovat omat haasteensa.
    Ihanan huolehtivainen merikarhu, onneksi pääsit kuitenkin matkaan näkemään kaiken tämän!

    • Avatar
      Annika Author at 14:01

      Huomasin itsekin, että kuvissa ei merenkäynti ja silmille roiskivat aallot näy. Merikarhu oli ihana. <3 Hänen kyydissään tuntui turvalliselta.

    • Avatar
      Annika Author at 22:08

      Eipä siellä voinut kuin kulkea ympäriinsä ja hokea tuota samaa: siis ertä wau. Maisemat ovat Färsaarilla aivan huikeat!

    • Avatar
      Annika Author at 11:58

      Kiitos, Minna.

  10. Avatar
    Anna / Tämä matka-blogi at 08:39

    En oikein osaaa muodostaa kuvaa siitä haluaisinko tuonne vai en. Maisemat ovat tietenkin kauniit ja jylhät, mutta tykkäisinkö tuolla olla montaa päivää. Noh, onneksi kaikkialle ei tarvitse lähteä, vaan voi tutkailla paikkoja myös blogeista ; – )

    • Avatar
      Annika Author at 11:59

      Joitain vuosia sitten en olisi ollut otsekään lainkaan kiinnostunut. Nyt olisin jäänyt vaikka toiseksi viikoksi. Ihastuin täysin. Mutta kuten sanoit, onneksi mihinkään ei ole pakko mennä, jollei itse tahdo.

  11. Avatar
    Virpi/ Täynnä tie on tarinoita at 10:02

    Onneksi et kertonut suhteestasi mereen kapteenille. Emme olisi muuten päässeet tälläiselle kuvamatkalle. 😉 Aika makeeta!

    • Avatar
      Annika Author at 12:00

      Pauhaavassa meressä on oma lumonsa, mutta on se minusta vähän kammottavakin. Ja paikka oli kerta kaikkiaan upea.

    • Avatar
      Annika Author at 18:32

      Kiitos! Onnistuin siis välittämään tunnelmaa merellä. 🙂 Kyllä sielä vähän (okei, aika paljon) keinutti, mutta maisemat saivat unohtamaan kaiken epämukavuuden.

  12. Avatar
    AnnKat at 21:34

    Tuo kylä näyttää hurjan söpöltä ja maisemat aivan mielettömiltä. Jonkun vastaavan paikan voisin lisätä omallekin matkatoivelistalle.

    • Avatar
      Annika Author at 11:35

      Färsaarilla on hurjasti kaikkea söpöä!

  13. Avatar
    Kohteena maailma / Rami at 00:01

    Huikeita maismia. Edelleen tulee mieleen paljon Irlannin länsirannikko, mutta tämä on vielä astetta karumpaa. Tietysti kun koostuu Färsaaret vielä useasta saaresta, niin liikkuminen paikasta toiseen tuo omat haasteensa. Sellaisia paikkoja jokatapauksesssa, jonne on mentävä jossain vaiheessa!

    • Avatar
      Annika Author at 11:37

      Koostuu 18 saaresta, joista 17 asuttuja. Liikkumista voisi kuvitella haasteeksi, mutta julksillakin pääsee kaikkialle, eli ei oikeastaan haaste lainkaan. Kirjoittelin liikkumisesta oman jutunkin. Kannattaa klikata siihen, jos Färsaarten matkailu kiinnostaa.

  14. Avatar
    Lotta Watia | Unagidon at 16:18

    Niin ihania kuvia Färsaarilta taas! Vähän samanoloista kuin Islanissa, mutta ehkä kuitenkin vehreämpää. Vuoret näyttävät todella jylhiltä pienten kylien rinnalla, eivätkä putouksetkaan yhtään hullummilta vaikuta. 🙂

    • Avatar
      Annika Author at 17:14

      Kylät ovat niin pikkuruisia. Joissain vain kymmeniä asukkaita, aina ei sitäkään.

  15. Avatar
    Jenna / Journey Diary -matkablogi at 17:20

    Tuolla tosiaan silmä lepäisi, jo näiden kuvien perusteella näyttää niin huikeelta!

    • Avatar
      Annika Author at 19:01

      Mietipä sitten, millaiselta näyttää oikesti, kun kuvissakin on huikeaa. Mieletön voisi olla paras sana kuvaamaan.

  16. Avatar
    Hanna at 23:36

    Upeat kuvat ja ihanaa kertomusta! 🙂 Kiitos! Viiden päivän päästä olen tuolla…Färsaarilla 😀 Näyttää juuri siltä, mitä haluan kokea.

    • Avatar
      Annika Author at 23:58

      Kiitos. Ja aivan huippumahtavaa ja ihanaa matkaa. Olen vähän kade. Färsaaret oli niin ihana!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.