Stone Town – kaupunkielämää

Olimme niin tottuneita kaiken valmiina saamiseen, että Sansibarillakin laiskotti. Jos poistuimme Pajen kylästä, käytimme matkatoimiston palveluja. Vahingossa teimme aika hyvän valinnan: Oli alkamassa ramadanin viimeinen viikko, mikä tarkoittaa, että ympäri saaren ihmiset lähtevät pääkaupunkiin ostoksille. Pajesta pääsisi kyllä pikkubussilla Sansibarin kaupunkiin halvalla, mutta kun katsoimme ohittamiamme julkisia liikennevälineitä, ne olivat aivan täynnä. En tunne islamilaista kulttuuria, mutta ainakin Sansibarilla ramadanin päättyminen on kuin joulu Suomessa: paljon ruokaa, lahjoja, sukulaisvierailuja. Sansibarilla jokaiselle neljälle juhlapäivälle kuuluu olla uudet vaatteet kenkiä myöten, ja koska lapsia on paljon, on myös ostettavaa. Niinpä matka tuntui omalla ilmastoidulla taksilla enemmän lomalta.

Stone Town on Sansibarin kaupungin vanhinta osaa ja mukana Unescon maailmanperintölistalla. Se oli kiva paikka nähdä, mutta olin iloinen, että majoituimme rauhalliselle rannalle pois arabialaisesta tyrkytyskulttuurista. Kaupungissa näkyi kyllä viehättäviä hotelleja, mutta ulos lähteminen olisi ollut aika hengästyttävää muustakin kuin kuumuudesta johtuen. Markkinoilla sai kulkea enimmäkseen myyjiltä rauhassa, jos uskalsi vellovan ihmismassan mukaan, mutta hiljaisemmilla kaduilla jokaisen liikkeen pitäjä toivotti tervetulleeksi omaan kauppaansa ja muutama sitkeä katukauppias lyöttäytyi seuraan myymään kuljetus- tai retkipalveluja, musiikkia, paitoja, kuka mitäkin. Tällainen kaupanteon tapa on minulle edelleen niin vieras, että vaivaannun. Mukanamme ollut paikallisopas ei onneksi ollut mukana juonessa eikä vienyt meitä kavereidensa kauppoihin, kuten meille monesti on käynyt. Sen sijaan hän kertoi mm. Sansibarin menneisyydestä afrikkalaisen orjakaupan keskuksena. Hirvittäviä aikoja, hirvittäviä paikkoja ihan vain nähtäväksikin.

Islamin usko näkyi katukuvassa selvästi. Naisten pukeutuminen oli peittävämpää kuin olin etukäteen ajatellut. Ajattelin afrikkalaisia asuja ja huivia, mutta enimmäkseen oli abayyaa ja paljon koko kasvot peittävää huntua. Kahvilat ja ravintolat olivat tietysti päivällä ramadanin vuoksi suurin osa kiinni. Joitain lähinnä turisteille tarkoitettuja paikkoja oli auki, ja niissä olisi voinut syödäkin, mutta koska meillä tosiaan oli opas, pistäydyimme vain kaksi kertaa nopeasti juomassa. Olimme saaneet ohjeen, ettei kadulla, näkyvillä, ole toivottavaa juoda, ja mielellämme noudatamme soveliaisuussääntöjä. Hotellilla huolehdin omasta pukeutumisestani ja varmistin, etten vain ole loukkaava, vaikka mekosta näkyvät polvet. Jopa Lonely Planetissa tähdennettiin asianmukaista vaatetusta muualla kuin turistikohteissa. Aika monet kanssaturistit olivat jättäneet suositukset huomioimatta.