Star Clippers -purjehdus on tällä hetkellä parasta, mitä matkailun saralla tiedän. Olin vuodenvaihteessa Karibialla, ja nyt heinä-elokuun vaihteessa kiersimme puolisoni kanssa Italian Roomasta (Civitavecchia) Venetsiaan. Jos rahaa olisi, purjehtisin vastedeskin vähintään kerran vuodessa, mutta valitettavasti ei ole. Star Clippers on niin eri juttu kuin jättiristeilijät. Koska laivat ovat pieniä, omamme nyt 111-metrinen, niillä pääsee satamiin, joihin jättiristeilijät eivät pääse. Tälläkin risteilyllä näin paikkoja, joita en ennestään tiennyt Italiassa olevankaan, vaikka olen maassa ollut kymmeniä kertoja. Tämänkertainen risteily kesti 11 yötä, eli aikaa nauttia merestä ja kohteista oli tavallista viikon risteilyä reilusti enemmän.
Aloitetaan risteily Italian länsirannikolta.
Ponza – italialaisten oma pikku paratiisi
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ponza? Jos olet käynyt Madeiralla, olet epäilemättä maistanut ponzaa (kirjoitetaan toki poncha), paikallista sokeriruokopohjaista alkoholijuomaa. Tutustuin siihen itse viime kesänä, ja se oli rakkautta ensipisarasta. Tuoreista hedelmistä tehty poncha paikallisessa pikkubaarissa paikallisten isäntien kanssa oli elämys. Ymmärtänet, että kun luin risteilyn ensimmäisen sataman olevan Ponza, olin vähän huvittunut.
Ponza on pieni saari Napolin edustalla. Se ei ole (vielä) kovin tunnettu Italian ulkopuolella, mutta Napolista tulee lauttaa toisensa perään. Ei silti voi sanoa, että se olisi ollut erityisen ruuhkainen. Ja minä rakastin Ponzaa. Tietenkään en nähnyt siitä kuin pienen osan, koska aikaa maissa oli vain viisi tuntia, mutta saari oli ensivilkaisulla kerta kaikkiaan ihana.
Koska Ponzalle pääsee vain vesitse ja olettaisin kaikkien tulevan samaan satamaan, puhun siitä näkökulmasta. Vedestä katsottuna vasemmalla on kylän keskus. Kun lähtee vasemmalle, ranta on vierivieressä täynnä kalastusaluksia. Rantakatu on kapea, liikenne kulkee yhteen suuntaan kerrallaan. Mantereen puolella on kalapuotia, leipomoa, minimarketia – ei mitään turistista. Jos tien päässä nousee portaat ylös ja palaa takaisin, on ikään kuin toisessa kerroksessa, missä on ravintoloita ja jotain puoteja. Selvästi suosituimmasta ravintolasta (Oresteria nimeltään) sai erinomaista ruokaa.
Jos sen sijaan lähteekin seuraamaan tietä pidemmälle eikä käänny takaisinpäin, päätyy kirkolle. Jos jatkaa vielä helteessä päättymättömältä näyttävää tietä ylämäkeen, päätyy yhdelle kauneimmista näkemistäni hautausmaista. Sukuhaudat ovat kuin pieniä kappeleita, ja niiden välistä siintää meri. Kuolleiden viimeinen leposija on mitä kauneimmassa ympäristössä.
Yläkerroksessa eli vähän merenpinnan yläpuolella on myös kivoja kauppoja. Näyttää, että täällä ei myydä niinkään turrekrääsää vaan laadukkaita ja kivoja vaatteita, kenkiä ja erilaista tavaraa. Kopio-Vuittoneita myyvät kaverit puuttuvat kokonaan. Olin itse ihan lähellä ostaa budjetin ihan ylärajoilta aivan hurjan kauniin mekon, mutta 35 asteeseen heti loman alussa tottumaton turre ei ollut ihan tuore sovittamaan mitään, ja 170 euron mekkoa ei vain voi ostaa kokeilematta, vaikka myyjä miten sanoisi olevan oikeaa kokoa. Tuohon hintaan on istuttava kuin hanska.
Jos jatkaa satamasta oikealle, siellä on pieni ranta. Jos jatkaa tarmokkaasti eteenpäin ja tunnelin läpi, ei tarvitse kävellä kuin muutama minuutti ja päätyy seuraavaan pikkukylään, jossa ei enää ole turrelaumoista tietoakaan. Siellä pelastusliiviin puettu cockerspanieli käy itsekseen ulkoilemassa ja nuoret kokoontuvat Bar Zanzibarin terassille.
Ponza on ehdottomasti jatkoon -paikkoja. 35 asteessa ei määräänsä enempää jaksanut kävellä, mutta jos vuokraisi skootterin tai auton, voisi muutamassa päivässä ottaa haltuun koko saaren. Vaikutti, että ainakin skoottereita olisi ollut saatavilla ilman ennakkovarausta. Ehkä kolmea päivää enempää ei Ponzalla ole tekemistä, mutta yhdistäminen Napolin-matkaan voisi olla hyvä idea – jos et satu risteilemään Star Clippersillä ja päädy saarelle vain iltapäiväksi.
Lue lisää Ponzasta Kukkulalta-blogista: Ponza – Tyrrhenanmeren pieni helmi
Amalfin rannikon kauneus ja kauheus
Amalfin rannikko on kaunis mereltä ja vallan nätti myös maista. Olen joskus ajanut rannikkoa pitkin mutten aikaisemmin pysähtynyt kylissä. Purjelaivamme ankkuroitui Amalfin edustalle, mutta koska olin lukenut Positanon olevan kauniimpi, hyppäsimme seuraavaan lauttaan ja ajelimme sinne. Sataman härdelli oli peri-italialainen: lauttaa, johon oli lippu, ei koskaan tullut, ja vartin mittaiseksi sanottu matka vei puoli tuntia (paluumatkalla 40 minuuttia). Kovin tiukkaa aikataulua ei kannata näille kulmille siis laatia.
Koska emme olleet ottaneet kaupungista selvää, ensimmäinen suunta lähes päättymättömältä tuntuvia portaita ylös rinteeseen reilun 30 asteen lämpötilassa ei ollut mikään briljantein idea. Mutta me vain seurasimme turistimassaa mitään ajattelematta. Portaikossa oli kaikkineen vain hyvin vähän mitään nättiä nähtävää edes. Päätie takaisin alas sen sijaan tarjosi kivoja putiikkeja ja näköaloja merelle.
Positano on pieni ja kasvanut melkein kuin pystysuoralle kalliolle. Liikuntarajoitteisille ei ole kuin rantakatu. Positano elää turismista – ja meitähän sinne riittää. Mutta kuten somemaailma keskimäärin muutenkin myös sen välittämä kuva Positanosta on ihan erilainen kuin luulin. Se ei ole yhtä värikäs. Siellä ei ole kaikkialla keltasinivalkoisia sitruunaruukkuja ja kaakeleita. Värit ovat enimmäkseen turistikaupoissa. Tunnetuin näköalapaikka on maksullinen, mutta sen edustalla otetaan valtavasti kuvia ilmaiseksi. Some on tehnyt Positanon suosituksi, mutta kuvien kaupunki on vain pieni osatotuus.
Positano oli pikkukiva, mutta en usko, että minun pitäisi enää palata. Siitä saa muutaman kivan kuvan, mutta kovin paljon muuta tarjottavaa sillä ei lopulta ollut. Mutta otantani on pieni. Olen valmis kääntämään takkini heti, jos tiedät Positanon viehätyksestä kertoa lisää!
Somen vaikutuksille olin minäkin altis, ja minulle oli tullut pakkomielle sitruunankuoreen rakennetusta sitruunasorbettiannoksesta. Sanoin, etten tule takaisin laivaan, jos en saa sellaista. Olin nähnyt kuvia positanolaisesta paikasta, mutta ikinä mukana ei ollut paikan nimeä. Mutta Amalfista onnistuin pakkomielteeni saamaan. Il Planeta Del Gelato tarjosi juuri sitä, mitä halusin. Paikalla on vain muutama pöytä, mutta jos et onnistu saamaan pöytää, näitä ihanuuksia sai myös mukaan.
Amalfi oli jos mahdollista vielä ruuhkaisempi kuin Positano. Siitäkään ei jäänyt tunnetta, että haluaisin takaisin, mutta syy on epäilemättä enemmän ruuhkissa kuin paikassa itsessään. Mutta olen ehdottomasti iloinen, että olen Positanon ja Amalfin edes ylimalkaisesti nähnyt.
Liparin ympäri Vespalla
Lipari on suloinen pikkusaari (9 kilometriä pitkä ja 8 leveä), jolla olisin viettänyt helposti muutaman leppoisan päivän. Koska aikaa oli taas vain vajaan työpäivän verran, päätimme käyttää sen tehokkaasti ja kiertää Vespalla koko saaren. Noleggio Foti -niminen vuokraamo oli hyvän oloinen. Olimme varanneet etukäteen sähköpostilla.
Vaikka kuinka paljon pysähtelisi, kierrokseen ei saa menemään montaa tuntia. Mutta jos ajelee pikkutiet ja tutkii rannat (joita lähinnä lännessä ja ihan eteläkärjessä) ja viinitilat, ei päivä tietenkään riittäisi mihinkään. Näkymät merelle ovat hienot: välillä purjeveneitä turkoosissa vedessä, välillä Salinan saari, joka on kuuluisa erityisistä vulkaanisista viineistään. Salinalle on helppo mennä lautalla Liparilta, mutta sellaisia lauttoja, joille voi ottaa mukaan skootterin, ei ole kuin muutama päivässä, ja olisi ollut liikaa säätöä mennä yli ja vuokrata Salinan kiertämiseen toinen. Salinan viinejä sai ostettua Liparilta supermarketista. Viinejä ja muita paikallisia tuotteita myydään myös saarta kiertävän päätien varresta erilaisista kojuista.
Liparin kylä on myös kiva. Se on pieni, kuten pikkuruisen 13 tuhannen asukkaan saaren saaren keskukselta voi odottaa. Siellä on kävelykatuja terasseineen ja pikkukauppoineen. Toki kaupoissa on turistikamaa mutta myös laatuvaatteita. Lipari henkii hyvää mieltä. Ihmiset ovat ystävällisiä. Supermarketin kassamies saattoi pistää lauluksi kesken asiakkaan palvelemisen.
Seuraavaksi matka jatkui Sisiliaan…
Linkkejä
Omista Star Clippers -risteilyistäni voit lukea lisää täältä.
Jos taas innostut lähtemään purjehtimaan, löydät oman Star Clippers -risteilysi täältä.
16 comments
Ponza, Lipari, aivan tuntemattomia nimiä. Mutta kumpaankin olisin kuvien ja kuvailun perusteella valmis lähtemään vaikka saman tien! Tuollainen pienempi laiva taitaa olla kätevin tapa tällaisissa paikoissa käydä, kun ei tarvitse koko ajan olla pakkaamassa, majoittumassa ja matkustamassa. Mutta voi kun se jäisi aina pariksi yöksi yhteen paikkaan, niin ehtisi tutustua kohteisiin rauhassa.
En minäkään tuntenut ennestään. Mutta ihastuin! Risteilyllä ehtii tosiaan vain nähdä pinnan, mutta toisaalta jos ihastuu, voi palata. Risteilyt ovat minusta ihania juuri siksi, että matkan tekeminen on helppoa ja näkee monenlaista.
Tällaisella pikkuristeilijällä olisi mukava mennä. Itseä ei jättiristeiljät innosta, en tarvitse megalomaanisia buffet pöytiä tai täyttä kattausta viihdettä. Olisi oikeasti kiva tutustua rennosti muihin kanssamatkustajiin.
Minä olen tykännyt isoistakin risteilijöistä, eikä ole poissuljettua, ettenkö joskus vielä menisi. Mutta pienissä on se hyvä puoli, että niillä pääsee pienempii satamiin ja paikkoihin, joihin isot eivät koskaan päädy.
Isolla purjelaivalla risteilyssä näyttää selkeästi olevan puolensa ja upeita Italian kohteita olette bonganneet. Meillä puuttuu alueita juurikin tuolta eteläpuolelta, joten ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto poimia niitä purjehtien 🙂
Ei me lähdetty purjehtimaan bongataksemme mitään. En osaa ajatella, että minulta puuttuisi mitään, vaikka en jollakin alueella olisi käynyt. Tykkäsin tosi paljon nähdä paikkoja, joissa ei niinkään ole turisteja vaan ihan tavallista italialaista elämää. Saarilla ja Amalfilla toki oli turisteja (välillä paljonkin).
Kammoksun jättiristeilijöitä, joten tällainen miniversio voisi olla monella tapaa itselleni enemmän sopiva vaihtoehto 🙂 Olisi kiva päästä nimenomaan noihin pienempiin satamiin. Kiva reitti ja mielenkiintoisia kohteita, joista monesta en ollut aiemmin kuullutkaan! 🙂
Moni yllättyy, kuinka monella tavalla voi risteillä. Jättiristeilijät ovat oma maailmansa, ja milloin sellainen pelmahtaa satamaan, on myös väkeä ihan hulluna.
Ihanaa, mäkin haluan! Tykkään jättiristeilijöistäkin, mutta haluaisin kokeilla myös jotain tällaista pienempää paattia, jolla pääsisi ihan erilaisiin kohteisiin kuin isommilla laivoilla.
Ruuhkat vievät kyllä upeimmastakin paikasta viehätyksen. Amalfi ja Positano näyttäytyivät meille suloisina syyskuussa, jolloin pahimmat ruuhkat lienivät jo ohi. Positanossa oli meidän kokemuksen mukaan enemmän porukkaa, mutta se voi johtua siitä, että vietimme tukikohdassamme Amalfissa enimmäkseen iltoja ja aamuja, jolloin oli väljempää ilman päiväturisteja. Ehkä sielläkin oli kadut tukossa päivällä.
Amalfi oli päivällä vielä enemmän tukossa kuin Positano ainakin heinäkuun lopussa. Väkimäärä oli ihan järjetön. Syyskuun puolivälin jälkeen luultavasti alkaa rauhoittua. Uskon Amalfin olevan silloin parhaimmillaan, kun on vielä lämmintä mutta hiljaisempaa.
Minäkään en voi sanoa, etten tykkäisi jättiristeilijöistä ja epäilemättä joskus vielä menen, mutta olen niin rakastunut purjelaivaristeilyihin, että yritän saada sittenkin rahat riittämään niihin vastedeskin. Mutta jos tulee pakotava tarve risteillä edullisemmin, sitten jättiläisen kyytiin.
Tämä näyttää kokonaisuudessaan todella kauniilta palalta Italiaa, toinen toistaan viehättävämpiä paikkoja, upeita rakennuksia, kyliä ja maisemia! Tuo kuumuus ei kyllä kiinnosta, eli tuonne pitäisi mennä syksyllä/talvella/keväällä. 🙂
Heinäkuun loppu oli (ja on ollut viime vuosina) tosi lämmin Välimerellä. Kuumuus vaikuttaa jaksamiseen. Niin paljon olisi nähtävää ja käveltävää.
Pienet laivat ovat kyllä monella tapaa hyviä, niin siinä mielessä, että ne pääsevät satamiin, jonne isommat eivät pääse, mutta myös tietysti siinä mielessä, että risteilyvieraat eivät jo yksistään tuki paikkaa. No, Amalfin rannikko tietysti on jo valmiiksi tukossa 🙂
Nimeomaan. Jos kaupunkiin rantautuu pienen kylän kokoinen alus ja tuhansia ihmisiä, se todella tuntuu. Alkukesästä Splitissä oli kaksi jättiristeilijää kerralla. Se todella tuntui!
Ah, Italia… Aina hienostunutta, vaikka olisi kulahtanutta. Mutta vieroksun risteilyaluksia pahasti. Purjehtimisesta en tiedä mitään, eikä elimistö siedä kelluntaa enää ollenkaan.
Sadan matkustajan purjelaiva on aivan muuta kuin tuhansien ihmisten risteilyalus. Molemmilla risteillään, joten toki yhtäläisyyksiä on, mutta ovat ihan eri maailma.