St. John, Antigua – aitoa kaupunkielämää Karibialla

Ehkä saan vähintään virtuaalisesta nekkuun joltakulta, mutta sanon senkin uhalla, että rakastan tilannetta, jossa huomaan matkustavani sen verran paljon, etten ehdi kaikesta kirjoittaa. Blogi on pysynut aktiivisena, mutta edelleen on viime kesältä muistoja, joista en ole ehtinyt kirjoittaa.

Viime kesään mahtuivat risteily Karibialla ja jokunen päivä New Yorkissa, pari viikkoa Sisiliassa, safari Keniassa ja lepoloma Sanzibarilla sekä helteinen Uzbekistan. Kahden ensimmäisen matkan tunnelmiin palaan siis nyt. 

Suosikkimme tuolla Puerto Ricosta lähteneellä risteilyllä oli ehdottomasti Antigua (kuuluu siis Antiguaan ja Barbudaan). Nelson’s Dockyardista, yrjönaikaisesta telakasta, teinkin silloin postauksen, mutta kaikki muu jäi. Tuo Antiguan tunnetuin nähtävyys oli näkemisen arvoinen, mutta ehkä sittenkin parasta oli St. John, saaren pääkaupunki, johon laivakin rantautui. 

St. John on oikea karibialainen kaupunki, joka elää oikeaa karibialaista elämää turisteista huolimatta. Ainoa varsinainen turistimeininki on satamassa, onhan siinä se samanlainen ostari kuin kaikkialla muualla, mutta oikea kaupunkielämä alkaa välittömästi satama-alueen ulkopuolelta. 

Löysimme nopeasti linja-autoaseman ja sieltä paikallisbussilla Nelson’siin. Bussilla myös palasimme. Kymmenen kilometrin matka maksoi meiltä 1,50 dollaria (henkilöltä). Luultavasti paikallisille matka oli halvempi, mutta koska he maksoivat Itä-Karibian dollareilla, en erottanut, paljonko he maksoivat. Maisemat matkalla olivat rehevät, kuten näillä leveyksillä yleensä. Noin suunnilleen täysillä ajaneen bussin ikkunasta otetut kuvat ovat verrattain tärähtäneitä, siksi niitä ei täyskokoisina uskalla julkaista. Ehkä kollaasista saa jotain käsitystä. Varsinkaan paluumatkan kuski ei ollut safety first -miehiä. Ajotapa oli pelottava. Roikkui alle puolen metrin päässä edellä ajavasta ja ohitteli vailla pienintäkään näkyvyyttä. Paluumatkalla kysyin myös lupaa ottaa takanamme istuneista teinityöistä kuvan. Voi sitä somessa pyörimistä ja kikattelua, mitä tytöt pitivät.

St. Johnissa kiipesimme kirkonmäelle, mutta kirkkoon ei päässyt sisään. Käväisimme Antiguan ja Barbudan historiaa valottavassa museossa (ja olimme sen ainoat vieraat) sekä istuimme hetken terassilla seuraamassa, miten rastatukkainen kaveri myi turisteille rumpuja.

Kaupunki on niin pieni, että sen kiertämiseen ei mene tuntikausia. Epäilemättä näkemättömiäkin nurkkia jäi, mutta otimme silti vielä taksin ja piipahdimme rannalla. Olisihan rantakamojen mukana raahaaminen mennyt muuten hukkaan. Pyysimme kuskia ajamaan kivalle rannalle mahdollisimman lähelle, jotta ehdimme vielä laivaan. Saimme tingittyä hinnan 20 dollariin. Sillä saatiin noin kymmenen minuutin matkat mukavalle Coconut Groven rantaklubille ja puolen tunnin odottelu. Rantaravintolan veskiä saattoi käyttää vaatteiden vaihtoon, kun otti jotain baarista. Vaikka aina haaveilen rantalomasta, tiedän, että tällaiset piipahdukset ovat usein ihan riittäviä. En mitenkään olisi vaihtanut päivän muita elämyksiä rannalla makailuun.

Kuski oli hyvä tietolähde. Saimme selville ainakin sen, että kesäkuukausina Antigualla käy risteilylaivoja vain kolmesti kuukaudessa, mutta talvikuukausina päivittäin. Jos sama pätee muuhunkin turismiin, on vuoden tili tehtävä puolessa vuodessa. Nyt tiedän myös, että venematka Barbudalle vie tunnin. (Se on siis aika kaukana verrattuna vaikka matkaan Saint Kittsiltä Nevisille.) Lisäksi tiedän, että ajatus jäätyvästä merestä, johon tehdään reikä uimista varten, on taksimiehen mielestä suorastaan käsittämätön. Ymmärrettävää, eihän hänen maassaan lämpötila laske koskaan alle 20 asteen.