Sri Lanka -päiväkirjat – Ahangama ympäristöineen 

Lokakuussa Ahangama voi olla niin sateinen, kuin pahimmissa skenaarioissa kerrottiin, mutta ei sade ole tauotonta eikö edes jokapäiväistä. Sri Lankassa on sadekausia eri puolilla maata, ja jostain luin etelän sateiden kestävän suunnilleen koko kesän ja syksyn. Jollain toisella sivustolla sanottiin, että ei etelässä ole varsinaista sadekautta ollenkaan. Taksikuski sanoi vain oikeastaan joulukuussa satavan, kun taas muiden mielestä silloin on paras aika matkustaa. Ilmeisen oikeassa on vain se, joka sanoo sadekauden ulottuvan ehkä marraskuulle. Mutta Ahangama on lämmin ja mukava sateesta huolimatta. 

Ahangama on kehittynyt viime vuosina valtavasti. Luin blogeja, joissa kerrottiin elämästä joitain vuosia sitten ja nyt. Joku totesi, että jos haluaa nähdä Sri Lankan rannikkoa ennen kuin se on uusi Bali, kannattaa mennä nyt. Alueeseen selvästi investoidaan, mikä on tuonut mukanaan niin läppärinomadit kuin surffaajat ja ylipäätään enemmän turisteja ja rahaa. Katukuvaan on tullut useimmiten eurooppalaisten omistamia trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita, jotka syövät autenttisuutta mutta lisäävät viihtyvyyttä ja turisteja. Trendikuppiloissa ei vain aina tiedä, missä päin maailmaa on. Ihmisten ystävällisyys ja uteliaisuus on kuitenkin vielä aidon tuntuista ja mukavaa. 

Hellyttävintä ja jotenkin täysin päinvastaista kaupungin kehitykselle on rautatieasema käsin kirjoitettuine tauluineen. Yritin selvittää, mihin aikaan päivästä menisi junia Galleen. Liitutaulu kertoi vain, mihin aikaan lähtee seuraava juna. Mutta niin asemalla kuin kaikkialla muuallakaan ei kauaa tarvitse yksin pyöriä, kun joku tarjoaa apua. Mieshenkilö kertoi ulkomuistista junien lähtöajat. Ehkä ei ihan oikein muistanut, koska seuraavien lähtöjen listassa olevaa aikaa hän ei kertonut. 

Ahangama vaikuttaa hyvältä paikalta myös shoppailijalle. Liikkeitä ei ole paljon, mutta osa myy laadukkaan tuntuisia vaatteita edulliseen hintaan. Kysyttäessä sanovat ainakin olevan paikallista tuotantoa. Esimerkiksi hyvännäköisiä bikineitä saa reilulla parilla kympillä Slow Daysista, mutta koot eivät valitettavasti vastaa oikein mitään standardeja. Muita hyviä olivat ainakin Tropical Essentials ja Living the dream. 

Ruokapaikkojen suhteen olen valikoiva. Ei sekään tietenkään estä vatsaongelmia, mutta toivon kuitenkin vähentävän riskiä. Uudet trendipaikat ovat täkäläisittäin hintavia mutta varsin kohtuuhintaisia. Turisteja vartenhan ne ovat. Eniten olin törmännyt nimenä Marshmellow-nimiseen, joka osoittautui kaikin puolin erinomaiseksi – ja pääsi täysin yllättämään gluteenittomalla leivällä, joka vieläpä oli todella hyvää. Cactus on toinen hehkutettu. Siellä kävin lasillisella. Ehdottomasti viihtyisä. Kai rooftopiin varasin pöydän, mutta mennessäni varaamani pöytää ei ollut. Meni fiilikset ja menin muualle. Ravintolatarjontaa on moneen makuun ja kaikille kukkaroille. Trendipaikat eivät suinkaan ole ainoa vaihtoehto.

Ahangama rakentuu päätien varteen, kuten kylillä Aasiassa hyvinkin usein on tapana. Kävelin jonkin verran myös sivuteillä, joilla näkee paikallisten elämää. Ahangama vaikuttaa vauraalta ainakin sen perusteella, kuinka suuria ja enimmäkseen hyvin hoidettuja talot ovat. Roskat toki edelleen poltetaan tien vieressä ja pyykit kuivuvat aidalla tai ratapenkalla. Kulkukoiria on paljon, mutta niistä ilmeisesti pidetään huolta. Rannalla saattavat makailla rantatuoleilla tai niiden alla, eikä kukaan hätistele pois. Mutta jos jotain pitää hätistellä niin tuk tuk -kuskeja. Niin paljon kuin Aasiaan aina kaipaan, ”hello madam tuk tuk?” -huutelua en ole kaivannut. Mutta tuk tukit ovat minusta niin söpöjä, että tokihan minä ajelinkin. Keskustasta hotellille noin 1,5 kilsan matka maksaa vähän yli euron. Niin paljon kuin tykkäänkin kävellä, päätien vartta taapertaessa on varsinkin pimeän tullen turvaton fiilis. Ajetaan aika kovaa, bussit tööttäilevät ja ohittelevat aggressiivisesti. 

Ahangama ei kuitenkaan ole varsinaisesti palmurantaparatiisi. Se on rannalla, mutta hiekkaranta on kapea ja nousuveden aikaan erityisen kapea. Minusta paras ranta oli hotellini kohdalla oleva Kabalana Beach, mutta ilmeisesti sitä ei lasketa enää Ahangamaan kuuluvaksi, mutta ei matkaa keskustasta ollut kuin 1,5 kilometriä. Oikeastaan hämmästyin rantaelämän vähäisyydestä, koska rannat olivat aika erilaiset kuin kuvista olin päätellyt.

Asemalla auliisti neuvoja jakanut kaveri oli oikeassa siinä, että noin kympiltä lähtee Colombo suuntaan juna, joka pysähtyy Gallessa. Junalla ajelu on jonkinlainen must Sri Lankassa. Jokainen matkailusomea ikinä selaillut on nähnyt kuvia junista, joihin influensserit pukeutuvat parhaimpiinsa ja poseeraavat roikkumalla ovesta. Tämä oman elämänsä influensseri lähti myös junalla Galleen, noin puolen tunnin matkan päähän. Toisen luokan junalippu maksoi noin 50 senttiä. Penkit olivat täynnä, mutta sain hyvän ovensuupaikan, jossa sitten puoliksi roikuin minäkin nähdäkseni, missä mennään, näkyykö merta, mitä jännää radan varressa puuhaillaan. Alkumatkasta oli ihanaa, kun lempeä tuuli tuntui kasvoilla, mutta kun kohta läimi kaatosade poskille, oli vetäydyttävä sisälle. 

Gallen linnoitus ympäristöineen on Unescon maailmanperintökohde. Perusteluina on hyvin säilynyt eurooppalaisen ja aasialaisen arkkitehtuurin yhdistelmä. Minulle Galle tuo tosi paljon mieleen Vietnamin niin arkkitehtuuriltaan kuin tunnelmaltaan. Missään muualla en muuten viikossa nähnyt viittä ihmistä saman motskarin kyydissä tai neljää länskäriä ahtautuneena kuskin kanssa samaan tuk tukiin. Niin Vietnam-vibat!

Gallessa on leppoisa tunnelma. Muutamassa tunnissa ehtii kiertää vanhan kaupungin kadut ja osan pariin kertaan. Nykyään se on kehittynyt paljolti turismin ehdoilla: kahviloita, ravintoloita, kauppoja, joissa srilankalaiset eivät käy, joka kulmalla päivystäviä tuk tukeja. Mutta siellä on kaunista, liikkeet myyvät enimmäkseen hyvää tavaraa (ei kiinalaista turistikrääsää juurikaan), kahvilat ja ravintolat ovat houkuttelevia, paikoista pidetään huolta – ja missä ei ole pidetty, luonto on vallannut tilansa. Silmämääräisesti näytti myös, että Gallessa on jos jonkinlaisia eri uskontokuntien pyhiä rakennuksia pienellä alueella. Rinnakkaiselosta tulee aina hyvä mieli (vaikka ei minulla ole tuon taivaallista käsitystä, mitä siellä oikeasti tapahtuu). 

Ahangama itsessään ei tarjonnut minulle kolmeksi päiväksi tarpeeksi viihdykettä, joten Gallen lisäksi yhtenä päivänä vuokrasin tuk tukin ja kuskin neljäksi tunniksi (alle 40 euroa – maksoin, mitä pyydettiin, en kehdannut tinkiä). Tarkoitukseni oli kierrellä lähiseudun rantoja, mutta lopulta päivästä tuli ihan erilainen – ja odotuksiani paljon parempi. 

Eipä tarvinnut lähteä kauas rannalta, kun olimme ihan toisessa maailmassa. Paikallinen asutus, kaikki se vihreys, koirat, kanat, lehmät. Luonto on kaunis. Asfalttitie vaihtui hiekkateiksi, joka kapeni vielä ennen kuin olimme ensimmäisessä kohteessa teeviljelmillä. Ajattelin voivani kävellä vähän samaan tapaan kuin Cameron Highlandsissä Malesiassa tai Nuwara Elyassa Sri Lankassa aikoinaan, mutta olin väärässä. Piti lähteä opastetulle (ja pari euroa maksavalle) kierrokselle sedän kanssa, joka suuttui, kun kerroin, etten juo lainkaan teetä. Olin kiinnostunut vain maisemista, jotka nekään eivät oikein tyydyttäneet. Pensaiden täytyy oikeasti olla jossain muualla. Niin harvassa niitä oli. Kun en kierroksen jälkeen halunnut ostaa mitään, hyvä ettei setä heittänyt minua ulos. 

Lue lisää: Cameron Highlands – yksi kauneimpia koskaan
Lue lisää: Nuwara Elyassa ensikosketus srilankalaiseen luontoon

Seuraava pysähdys olisi kuulemma temppeli, mutta teimmekin vähän pidemmän kierroksen ja kiersimme Koggalajärven. Järvi oli jännä: yhtä umpeenkasvanut reunoiltaan kuin suomalaiset järvet, mutta kasvillisuus palmuja ja muuta jännää. Villi luonto tuli myös lähelle, ja näin yhden suurimmista liskoista ikinä. Oli sen verran näyttävä, että kuskikin kiinnostui. Mielenkiintoista oli myös seurata paikallista elämää. Sunnuntai selvästi on pyykkipäivä. Jossain matkan varrella vanha pieni rouva vilkutteli meille. Totesin, että otetaan rouva kyytiin. Niinpä me ajelimme ehkä kilometrin tai pari kimpassa. 

Vielä ennen temppeleitä pysähdyimme kilpikonnarannalle, josta tuli lähinnä paha mieli. Vedessä ui muutama iso konna ja moninkertainen määrä ihmisiä, joiden tavoite oli päästä mahdollisimman lähelle ja mielellään myös koskea. Katsoin meininkiä hetken rantabaarin terassilta ja toivoin itseni ja konnien olevan jossain ihan toisaalla. 

Onneksi kohta olin. Pääsin aivan huikeisiin paikkoihin. Japanilainen pagodi on kaiketi tunnettu, koska siellä oli myös jonkin verran muita turisteja. Rakennuksessa munkki soitti rumpua. Kertoi paikan olevan perustettu rauhan vuoksi. Tällaisia rauhan pagodeja on maailmassa 80. Ne välittävät maailmanrauhan sanomaa. Munkki puhui hyvää englantia ja jakoi purkista pienellä lusikalla pieniä karamelleja. Itse pagodi on suuri ja valkoinen, ja sen ympäriltä avautuu upea merimaisema. 

Mutta jos jatkaa pagodilta eteenpäin, siellä on temppelialue, jossa ilmeisesti ei käy turisteja. En löytänyt paikkaa edes kartasta. Siellä oli hyvin seesteinen tunnelma vilkkuvista värivaloista huolimatta. Kaikkein pyhimpiin paikkoihin minun ei kuskin mukaan ollut sopiva edes mennä. Jos ikinä eksyt näille kulmille, muista asianmukainen pukeutuminen: kengät jätetään portille, ja polvet ja hartiat peitetään. 

Japanilaiselta pagodilta voi jatkaa kävellen tai ehkä skootterilla mutta ei edes tuk tukilla alas Jungle beachille. Jo ennen kuin rantaa edes vielä näkyi, kuului musiikkia ja varsin epävireistä karaokelaulua. Siellä parikymmenpäinen miesseurue oli hyvin juovuksissa ja hyvin bilemeiningissä. Vuorollaan joku lauloi karaokea, katsoi kännykästä sanat, ja musa raikasi ämyristä. Ranta oli muutenkin mielenkiintoinen, koska siellä oli lähinnä paikallisia. Seuraava päivä oli vapaapäivä, joten jengi biletti rannalla. Miehiä lukuun ottamatta biletys ei tarkoittanut alkoholia. Aika monilla muillakin oli musavehkeitä, mutta he eivät laulaneet, sen sijaan tanssivat vedessä kyllä. Melkoinen meininki. 

Miten pääsee?

Ahangamaan pääsee Colombon lentokentältä taksilla noin 70 eurolla. Paljon halvemmalla pääsee junalla, mutta ensin on hakeuduttava Colombo Fort -asemalle, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä lentokentältä. Junamatka kestää noin 3,5 tuntia Ahangamaan. Olin itse vahvasti aikeissa tulla junalla – en niinkään hinnan vaan kokemuksen vuoksi -, mutta valvotun yölennon jälkeen minusta ei ollut siihen. Oli otettava taksi. Matka kesti reilut pari tuntia. Maksullinen moottoritie oli varsin rauhallinen ja hyvässä kunnossa. 

Missä yöpyä?

Coast 67 Boutique Hotel oli minusta ihan hyvä valinta. Toki se voisi olla lähempänä keskustaa, mutta sijainti rannalla ja tarpeeksi keskeisellä paikalla on hyvä. Merinäköalallisesta tilavasta ja tyylikkäästi sisustetusta huoneesta maksoin reilun satasen yöltä. Hinta sisälsi aamupalan. Mutta siellä pitää olla hyvä nukkuja saadakseen nukuttua hyvin. Liikenteen meteli on melkoinen.