Skördefesten – Ahvenanmaan hyväntuulinen sadonkorjuujuhla

Skördefesten, Ahvenanmaan sadonkorjuujuhla, on hyvän mielen, iloisten ihmisten ja lähiruoan vuotuinen viikonloppu Ahvenanmaalla. Sen idea on yksinkertainen: tiloilla ympäri saarta on erilaista ohjelmaa, näytteilleasettajia ja myyntiä. Olin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, ja silloin olin ennen lähtöä vähän skeptinen, mutta täysin turhaan. Nyt kun tarjoutui tilaisuus lähteä uudelleen, vastaus oli välitön kyllä. Seuraavasta kerrasta voin jo sanoa, että olen vakiokävijä. 

Pressimatka TallinkSilja ja Visit Åland

Skördefesten saa liikkeelle koko saaren ja paljon myös turisteja Manner-Suomesta ja  Ruotsista. Viimeksi olin vuokra-autolla, nyt bussilla, ja jos vain bussiretken kohteet osuvat yksiin oman maun kanssa, ei omaa autoa tarvita. Ainakin TallinkSilja järjesti Skördefesten-erikoisristeilyn (Helsinki – Tallinna – Maarianhamina – Helsinki), joka oli maissa lauantaina hyvissä ajoin ennen tapahtuman avautumista ja lähti paluumatkalle tilojen sulkeuduttua. 

Bolstaholms gårdin tapahtuma taitaa olla suurin. Sen vetonaula oli tänä vuonna auringonkukkalabyrintti, joka valitettavasti oli niin mutainen, että oli pakko tyytyä ihailemaan auringonkukkamerta vain sen reunalta. Auringossa kylpenyt pihapiiri oli lasten puuhamaa polkutraktoriratoineen ja heinäpaaleineen, joilla lapset saivat kiipeillä. Yksi pieni mies seisoi ylhäällä äitinsä pään yläpuolella ja ojensi tälle jostain saamaansa auringonkukkaa. Hellyttävä näky. 

Muistilistalle ensi vuodeksi: kumisaappaat. 

Tiesitkö sinä, että Ahvenanmaalla on melkein puolet Suomen omenahehtaareista? Minä en. Tiesitkö, että ammattimaisessa omenanviljelyssä puut kasvavat riveissä kuin viiniköynnökset ja ne leikataankin samanoloisesti kapeiksi lähinnä pensaiksi? Kotiomenapuihin tottuneelle kaikki tämä oli ihan uutta. Tällainen leikkaaminen kasvattaa satoa. Grannasin omenatilalla oli olo vähän kuin viinitilalla, mutta marjat olivat pari astetta kookkaampia ja punaisempia. Kun Grannas Bistrossa oli ensin syönyt herkullisen lounaan ja päivän mittaan maistellut omenamehuja, iski minuunkin ostohulluus: lähdin kohti bussia kaksi kolmen litran mehuboksia käsissäni. 

Muistilistalle ensi vuodeksi: isompi matkalaukku.

 Saftstuganissa jokainen voi puristuttaa mehua omista omenista. Muistan tuollaisen itsetehdyn omenamehun maun lapsuudesta. Meillä oli monta valtavaa omenapuuta, ja joinain vuosina niitä vietiin puristamoon. Lapselle tuollainen mehu ei maistunut, koska se oli selvästi voimakkaamman makuista kuin kaupan mehu. Kummasti maku muuttuu, siis ihmisen, ei mehun. Saftstugan myy omat mehunsa lasipulloissa, jotka on aseteltu myyntiin kuin viinipullot ikään. Täällä suloisinta oli kuitenkin kahden pikkutytön pitämä hodarikoju. Vuosisadan ahvenamaalaiseksi ruokalajiksi on muuten valittu Rökkan (kiska Maarianhaminan laitamilla) nakkisämpylä, jota tytöt varioivat omassa kojussaan. 

Muistilistalle ensi vuodeksi: pienessä nälässä Saftstuganiin ja käteistä mukaan 

Solkullagårdissa on aika pysähtynyt. Kahvila on kuin isoäidin olohuone. Tungoksesta päätellen sen pullien ilosanoma on levinnyt laajalle. Eipä tästä kai muuta osaa sanoa, kuin että ehdottomasti kannattaa pysähtyä, luulet vatsassa olevan tilaa pullalle tai ei. Vastustaminen mahdotonta. 

Mickelsgårdissa alkoi sataa. Konsepti näytti kuitenkin samalta kuin pari vuotta sitten, eikä se silloinkaan oikein ollut suosikkini. Toisaalta nyt sen pihapiiriin oli tullut uutena lasinen viherhuone, tai miksi tuollaisia mahdetaan kutsua. Oikeastaan oli ihan kiva istua keinutuolissa tyylikkäästi vanhalla sisustetussa pikkumökissä ja maistella Ålands distilleryn mansikka-limelonkeroa. Oikeastaan sade ei edes haitannut. 

Kerroin aiemmin vuosisadan ahvenanmaalainen ruokalajiäänestyksen kolmosesta. Oletko utelias voittajasta? Tattadaa, voittaja on… Ahvenanmaan pannukakku. Kutsuvat sitä vaatimattomasti kansallisaarteeksi. Sitä saa saarelta melkeinpä kaikkialta paikallisista kahviloista ja ravintoloista, mutta toivon, ettei kukaan joudu kokemaan samaa pettymystä kuin minä ja joudu katsomaan muiden herkuttelua sivusta. Niin vain kävi, että Maarianhaminan keskustassa Cafe Viktorissa ei saanut laktoositonta pannukakkua. Eivätkö ahvenanmaalaiset kärsi laktoosi-intoleranssista? Ei siis auta kuin ryhtyä Marttojen opein (keittokirjasta Ät med hela mun) tekemään oma. 

Ahvenanmaan pannukakku

1 litra maitoa
1,5 dl mannasuurinoita (tai 1 dl riisisuurimoita)
1 dl vehnäjauhoja
3 munaa
½ – 1 dl sokeria
½ tl suolaa
2 tl rouhittua kardemummaa
50 g voita 

Keitä suurimoista ja maidosta notkea puuro ja anna sen hieman jäähtyä. Vatkaa kananmunat ja sokeri ja lisää puuroon. Lisää jauhot, suola ja kardemumma (jos taikina liian jäykkä, lisää maitoa). Kaada voideltuun uunivuokaan tai pyöreään paistinpannuun. Lisää päälle voinokareita. Paista 200-asteisessa uunissa noin 40-60 minuuttia. 

Siitä ei ole epäilystä, etteikö Ahvenanmaan pannukakkua valmistettaisi puuroon, mutta taistelua käydään, kumpia suurimoita siihen käytetään. Vähemmän kiistelyä aiheuttavat lisukkeet, jotka siis oikeaoppisesti ovat kanelilla maustettu luumukiisseli ja lumimuusi eli kermavaahto. Luumukiisselin ohjetta Martat eivät kertoneet. 

Minusta on hienoa, miten suuret varustamot muuttuivat varsin notkeiksi korona-aikaan ja alkoivat järjestää monenlaisia erikoisristeilyjä. Hyvin markkinoituna uskoisin niille olevan kysyntää. Milloin on risteilty Riiaan, milloin Visbyhyn ja nyt Ahvenanmaalle Skördefesten-risteilyllä. Omat lähimerten laivamatkani ovat olleet viime vuosikymmenet vain Tallinnaan ja takaisin. Olen istunut matkan ajan ehkä kahvilassa ja tappanut aikaa. Mutta nyt kun laivassa oli molempiin suuntiin aikaa varsin paljon, ehdin jopa muodostaa jonkinlaisen mielipiteen purtilosta, jolla seilasin.

Baltic Queen on oikeastaan vallan mainio kippo. Deluxe-hytti parisänkyineen, isoine ikkunoineen ja hintaan kuuluvine minibaareineen on sellaista, mitä en tiennyt olevan olemassakaan. Laivan erikoisuus on slaavilainen Alexandra-ravintola (suosittelen!), eikä Grill House -ravintolan buffan kalapöytä  tai aamiainen pettänyt. 20-litraisesta humppalootasta tarjottu viini ei omaan makuuni oikein osunut, mutta laivan oma valkkari erikseen tilattuna oli oiva valinta. Aamiaisella saa muuten skumppaa, jos illan rientojen jälkeen vielä maistuu. Piano Barin American size cocktaileja meinaan jos ottaa monta, ei ehkä aamulla maistu. Minä onneksi otin vain yhden.

Lähdin matkaan pienellä lentolaukulla ja naureskelin parin muun isoille laukuille. Nuo prosadonkorjuujuhlijat vain myhäilivät, että annas olla, kun tullaan takaisin. Tiesivät peijoonit, että olisi monenlaista muutakin ostettavaa kuin omenamehua. Et arvaa, mutta minulla oli suurempi matkalaukku, kun palasin kotiin. Se oli syönyt sisäänsä pikkulaukkuni ja omenamehuni sekä jostain syystä hamstraamani ahvenanmaalaisten tislaamojen monenlaiset lonkerot (ihan vain yksi jokaista, että saa maistaa). Pilaan hyvän tarinan nyt kertomalla, että olin pitkään jo halunnut ostaa välikoon laukun, joka olisi passeli viikon matkoille, joille ihan pieni ei riitä mutta iso on liioittelua, ja kun laivasta osui kohdalle hyvä, nappasin sen mukaan. 

Suklaa- ja limutehtaasta ja muista edellisen Skördefesten-kerran suosikeistani voit lukea täältä.