Sighnaghi – rakkauden ja viinin kaupunki Georgiassa

Sighnaghi on suosittu viikonloppukohde georgialaisille. Turistitkin ovat sen löytäneet, mutta lokakuun puolivälissä keskellä viikkoa kylänraitilla oli aika uneliasta. Osa oli kuulemani mukaan myös perunut matkansa, koska oli sateen riski. Sighnaghin sanotaan olevan rakkauden kaupunki. Selitys oli aika käytännöllinen: siellä on helppo avioitua. Löysin jostain tiedon, että kaupungintalolla voisi avioitua kaikkina päivinä mihin tahansa kellonaikaan, mutta tämä on vahvistamatonta tietoa. Kakhetin alue on myös tärkeä viinialue, mikä oli minun syyni matkustaa. Olen viime aikoina päässyt Helsingissä georgialaisissa ravintoloissa erinomaisten viinien makuun, joten alkulähteille pääseminen kiinnosti kovasti. 

Tbilisistä pääsee Sighnaghiin bussilla, marshrutkalla (pikkubussi), jaetulla taksilla ja taksilla, jollei itse halua ajaa. Olin lukenut jaetun taksin olevan hinta-laatusuhteeltaan paras, joten suuntasin Isanin metroaseman kulmille kyytiä kyselemään. Kohta ympärilläni oli kymmenkunta georgiaa puhuvaa miestä, jotka kaikki olisivat halunneet lähteä minua kuljettamaan. Yritin kovasti selvittää, miten jaettu taksi toimii, kuinka kauan pitäisi odottaa muita matkustajia, koska lähtisimme, mutta pian tuli selväksi, että eihän siellä ketään muita ollut kyytiä vailla. Sain sen verran hyvän tarjouksen yksityiskyydistä, että unohdin odottelun ja lähdin matkaan. 

Iso Bemari oli varmaan nuoruutensa päivinä ihan luksusmenopeli, kuskikin asiallisen oloinen kaveri. Punaisella oleva bensamittari minua lähinnä huoletti. Ettei vaan tien päälle jäätäisi. Pyhällä hengelläkö tämä auto liikkuu, ajauduin miettimään, kunnes kurvasimme kaasuasemalle. 

Aika nopeasti Tbilisin ulkopuolella alkoi näkyä viiniköynnöksiä, ja kun lähdimme nousemaan kohti Sihgnaghia, peitti sumu kaiken näkyvyyden. Myöhemmin selvisi meidän ajaneen kauniissa maisemissa, mutta vielä niistä ei näkynyt mitään. 

Sighnaghi on pienten guesthousejen kylä. Varsinaisia hotelleja on vain muutama. Tein huolellista vertailua ja olin lopulta tyytyväinen valintaani. Lia’s guesthousessa koin oloni hyvin tervetulleeksi, omistaja puhui erinomaista englantia ja auttoi kaikessa, mitä tarvitsisin. Niinpä vartti tuloni jälkeen istuin taas autossa. Tällä kertaa olin menossa viinitilakierrokselle. Lisäksi huoneeni terassilta oli upea näköala. 

Viinitiloilla Sighnaghin liepeillä 

Viinikierros ei ollut ihan sitä, mitä odotin. Naapurin taksimies vissiin vie aina samoihin paikkoihin, ja tällä kertaa asiakkaan makuun ei oikein osunut. Ensimmäinen oli ilmeisen suosittu, ja maksamalla kuutisen euroa pääsi kävelemään oppaan johdolla kallioon louhittuun nätiksi laitettuun käytävään ja maistelemaan paria viiniä. Olin pienessä ryhmässä saksalaisen naisen ja belgialaisen pariskunnan kanssa. Ehkä asiaan kuului, että just for you maistatettiin enemmän kuin oli alunperin tarkoitus. Täällä valkoiset olivat lähinnä oransseja, amber, kuten itse sanovat. Valitettavasti minun makuuni amberit ovat ihan liian voimakkaita, ja koska en juo punaisia, jäi anti aika ohueksi. 

Toinen paikka oli kolkko huone ja kauppa, jossa minulle tarjoiltiin lähinnä lämpimiä valkoviinejä. Asiantuntevia kommenttejani näet kuvasta… Mutta koska olen kohtelias tyttö, molemmista ostin jotain. Ensimmäisestä tuliaiseksi kovin kehutun – ja kalliin – punaviinin, ja toisesta kuohuviinin. Vasta myöhemmin majapaikassa mietin, miten mahdoin ajatella viedä sen kotiin. Vaihtoehtona olisi toki ollut juoda pois, mutta pakkasin muovikassiin ja kiedoin vaatteisiin. Säilyi onneksi ehjänä kotiin. Punaviini on vielä korkkaamatta, mutta kuohuviini oli ihan sen arvoinen, että kannatti voimailla se kotiin asti.

Kolmas oli jotain, mitä kutsuttiin nimellä ”house winery”. Kuin olisi omakotitalon pihapiiriin astunut, mutta päätynyt pimeään ja vähän pelottavaan ravintolasaliin. Koko paikasta ei saanut valkoista, joten päädyin ensikosketukseni chachaan, joka täällä oli selvästi kotipolttoista. Paikan kellari oli kyllä niin aavemainen, että sopisi täydellisesti kaameisiin halloween-bileisiin.

Jotenkin jäi tunne, että tämä viiden tunnin kierros ei minulle ollut hintansa arvoinen oikeastaan ollenkaan, varsinkin kun tulin erinomaisten georgialaisten valkkarien perässä näille huudeille. Chachaan tutustuminen sai minut myöhemmin Tbilisissä kyllä poikkeamaan Chacha Corneriin, mikä oli vallan hyvä kokemus.

Lue lisää Chacha Cornerista ja Tbilisistä:  Tbilisi on ihan helmi kaupunkikohde

Pikkuruinen Sighnaghi 

Olin guesthousessa juuri tuolloin ainoa asiakas, joten minulle ei ollut aamiaista saatavilla (vähän huono logiikka, sanoisin), mutta vaikea sitä oli saada koko kylästä. Kahviloita ei oikein ole, ja ravintolat aukeavat vasta lounasaikaan. Mutta taas yhtä mäkeä noustessani (Sighnaghi on rinteessä) aukesi kivijalasta luukku ja tarjosi ohikulkijalle hatsapuria ja puristettua granaattiomenamehua. Melko tymäkkä aamupala, sanoisin. Muistelin siinä hatsapurin rasvat suupielissä lämmöllä lukioaikaista biologian opettajaani, jonka opetuksista on jäänyt erityisen hyvin mieleen, että ”rasvat ovat kyllä hyvänmakuisia”. Kylillä on ainakin kolme kauppaa kyllä, ja milloin löytää niistä suurimman, saa takuulla aamiaistarpeetkin, mutta mistä tällaistakaan olisi etukäteen tiennyt. 

Sighnaghi ei tarjoa nähtävää kovin moneksi päiväksi, mutta on siellä kunnostettuna vanhaa kaupunginmuuria, jota paikalliseksi great walliksi kutsutaan. Huolimattomasti infosivuja lukeneena kuvittelin voivani kävellä 5 kilometrin muurin ympäri, mutta kunnostettu osuus on ehkä 200 metriä. Mutta onhan muuri upea, kun sitä katsoo vasten lumihuippuisia vuoria. Näkymät korkealta kaupungista ovat ehkä kauneinta, mitä täällä on. 

Reilun puolen tunnin kävelymatkan päässä Sighnaghin keskustasta on Bodben luostari. Se on oikeastaan aika hieno. Päärakennus on sisältä todella kaunis, mutta upein paikka on vaatimattoman näköinen rakennus siinä vieressä. Olin kävellä ohi sen avoimesta ovesta. Se oli sisältä kertakaikkiaan vaikuttava. Harmi, että sisällä ei missään saanut kuvata, mutta se oli paikka, joka iskostui kyllä mieleen ilman kuviakin.

Matkalla Sighnaghista Bodbeen on muutama baari ja niillä upeat näkymät, jos vaikka tulee viinijano. Minun oli pakko pysähtyä upeisiin maisemiin lasilliselle. En kyllä vieläkään saanut erinomaista valkkaria vaan makeahkoa vähän aprikoosille maistuvaa juomaa, joka oli tuossa hetkessä oikeastaan ihan täydellistä. 

Paikoin Sighnaghi tuntui kuin elokuvan lavastekaupungilta, joka filmiryhmän lähdettyä on jäänyt tyhjilleen. Se on luultavasti erilainen kesällä, kun se kuhisee turisteja. Toisaalta pidin siitä juuri hiljaisuuden vuoksi. Ravintoloissa mietitytti ruoan tuoreus, eihän ruokailijoita ollut paljon, mutta erinomaista ruokaa sain. Joskus pitäisi ehkä ajatella vähän vähemmän ja vain nauttia. Nautinnollisin ravintola oli minusta Amo vähän keskustan ulkopuolella. Sinne oli melkoinen kiipeäminen jyrkkää rinnettä, mutta myös näkymät olivat upeat ja ruoka hyvää. 

Tbilisiin palasin marshrutkalla. Se olikin melkoinen paikallinen elämys. En tiedä, kuinka paljon voisit arvella mahtuvan ihmisiä pakun tavaratilaan niin, että kaikilla on oma istuin, mutta luultavasti tämä määrä ylitti villitkin arvauksesi.