Type and press Enter.

Segwayllä sympaattisessa Lissabonissa

Lissabonin kone oli ylibuukattu. Olimme ajoissa kentällä, koska lähdön piti olla 5.30 eikä parin tunnin nukkuminen sitä ennen tuntunut hyvältä idealta. Hereillä pysymiseksi oli ihan hyvä lähteä liikkeelle. Olimme ensimmäisten joukossa jättämässä matkatavaroita. Tarjouduimme vapaaehtoisiksi lentämään Geneven kautta 400 euron (yhdeltä) korvausta vastaan. Välillä koneessa sanottiin olevan jopa runsaasti tilaa, sitten se olikin täynnä, ja meidän ja toisen pariskunnan piti lähteä hakemaan matkatavaroita ja tekemään uudelleen reititystä. Kohta kuulutetaan kaikkia neljää palaamaan portille. Koska olimme paikalla ensin, meidät laitettiin koneessa sittenkin vielä olleille parille paikalle ja nuoripari palasi hakemaan tavaroitaan.

Ylibuukkauksia tuntuu olevan yhä useammin, ja kysyinkin lähtöselvityksessä, miksi näin on. Ihmiset kuulemma jäävät hämmästyttävänkin usein pois lennoilta. On lentoyhtiölle tuottoisampaa myydä koneeseen ylipaikkoja ja maksaa silloin tällöin muutamalle joidenkin satasten korvaus kuin myydä vain täsmälleen oikea määrä, kun kuitenkin aina on niitä, jotka eivät saavukaan. Mielenkiintoista!

En muistanutkaan, kuinka mukava kaupunki Lissabon on. Kävimme lounaalla ja ajelemassa historiallisella ratikalla kaukana keskustasta, vinho verdellä terassilla ja sitten, ihan parasta, parin tunnin Segway-retkellä. 

lissabon
Time Out Mercado da Ribeira on uusi kauppahalli-ravintolakeskittymä Lissabonissa. Siinä oli jotain samaa kuin Madridin Mercado San Miguelissa, mutta oli huomattavasti suurempi. Tilasimme molemmat kuvan simpukka-annoksen ja lasin vinho verdeä, mutta pöytään tuli lisäksi kinkkua, juustoa ja leipää, jotka oletimme italialaistyyppiseksi copertoksi, josta toki veloitetaan jotain. Yllätys oli suuri, kun näistä ylimääräisistä lasku oli noussut nelisenkymmentä prosenttia! Muutaman kinkkusiivun annos oli yli kympin. Mielenkiintoinen tapa rahastaa turisteja. Jäi aika huono fiilis, vaikka kaikki ruoat olivat erinomaisia.

Olen lumoutunut Lissabonin ratikoista. Istanbulissa jaksoin iloita siitä yhdestä Istiklal Caddesin raidepätkästä, jota sahaa kaksi vaunua edestakaisin, joten Lissabon on ratikkatytön paratiisi: pieniä punaisia ja keltaisia vaunuja seikkailee kaikkialla. Tavallaan ajelumme oli ajanhukkaa, jos ajattelee, missä osissa kaupunkia turistit yleensä liikkuvat, mutta oikeastaan oli aika hauska nähdä kaupunkia vähän muualtakin. Emme mitään erityistä nähneet, mutta ehkä jotain aitoa kuitenkin.

lissabon2

Laitakaupungilta piti kuitenkin palata keskustaan, Baixaan, Segway-retkeä varten.

lissabon3

Ryhmä paisui aika suureksi, ja koska ensikertalaisia oli paljon, harjoitteluun käytettiin aika paljon aikaa. Aloin jo turhautua, mutta aikaisempia kertoja huolellisemmalle treenaukselle oli syynsä: mehän pääsimme ajelemaan liikenteen sekaan, autojen ja jalankulkijoiden joukkoon. Siinä on osattava jarruttaa ja nousta jalkakäytävälle.

Untitled

Vielä  Praça do Comércio -aukiolla ajelin lähinnä ympyrää, kun opas keskittyi kertomaan historiasta. Minulla oli menemisen meininki. Olin kuin pahainen kakara, joka ei ole kiinnostunut. Siinä patsaan juurella oltiin aika kauan. Kun luento päättyi, ensikertalaisiltakin poistettiin nopeusrajoittimet – ja me miehen kanssa ajoimme kilpaa patsaan ympäri. Voitin taas. 50 prosenttia kevyempänä minulla on Segwey-etu. Hän kuulemma haluaa viritetyn mallin.

Aukion jälkeen alkoi ihan loistava osuus retkestä. Ajelimme Alfaman kaupunginosaan, joka on vanhinta Lissabonia. Sen mäkisiä kujia kurvailimme ylös ja alas. Välillä pysähdyimme hetkeksi kuulemaan vaikkapa varastetun tavaran torista tai kirkon rakentamisesta, mutta pian taas matka jatkui. Viimeisenä jätimme vielä pyörät hetkeksi parkkiin ja pistäydyimme yhdessä kirkossa.

Untitled

collage

Olin retkestä aivan fiiliksissäni! 35 eurolle ei paljon parempaa vastinetta voi saada. Ostimme tunnin retken, mutta harjoitteluineen siihen meni kaksi. Kun vielä huomioi, kuinka kalliita laitteita Segweyt ovat (tuhansia euroja), hinta on todella kohtuullinen.

Iltasella kävelimme vielä Alfamassa. Pistäydyimme parissa viinibaarissa, söimme kinkkua ja juustoja. Valvottu yö myös painoi sen verran, että mihinkään monimutkaiseen ei olisi ollut mitään eväitä. Koska aikaa oli vain yksi päivä, oli turha ahnehtia nähtävää. Toisaalta olimme olleet aikaisemmin, mikä sekin vähensi paineita nähdä nyt heti kerralla kaikki. Paluu Lissaboniin on varma.

lissabon1
Vasemmanpuoleiset kuvat ovat Graca Do Vinho -nimisestä viinibaarista Alfamasta ja oikealla alhaalla viinipullot Porto Wine Barista Alfamasta myös. Molemmat olivat erittäin viihtyisiä. Yläoikealla kuva on Baixasta, ihan läheltä segway-firmaa. Viinibaarilla on kiva terassi kävelykadulla, hyviä kinkkuja ja juustoja ja erittäin tyylikkäät sisätilat.
lissabon4
Alfamassa, kun ilta alkaa hämärtää

Ehkä seuraavalla kerralla kuitenkin odotamme edullisempia lentoja, ja hotellin varaamisen hoidan ajoissa. Muutamaa päivää ennen lähtöä hinnat olivat hurjia: helposti pyydettiin 300 euroa 3-4 tähden hotelleista. Turim-hotelli oli hyvien metroyhteyksien päässä sekä keskustasta että lentokentältä, mutta omiin aina joka paikkaan kävellen -tarkoituksiimme aika kaukana. Sen hinta oli kohtuullinen, ja paremmaksi muuttui, kun sain maksettua Hotels.comin pisteillä: maksoi vitosen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 comments

  1. Näyttää aika vängältä tuo meno Lissabonissa! Berliinissä meillä oli neljän tunnin retki (sis. harjoittelu), joka maksoi reilu 70 euroa, ja myöskin ajelimme kaduilla autojen seassa. Välillä vähän hirvitti, mutta lopuksi mies ehdotti, pitäisikö ostaa Segway työmatkoille. 😉

    Varmaan aika moni noista “jätti tulematta lennoille”-tapauksista johtuu pitkämatkalaisista, jotka missaavat vaihdon (kokemusta on monia monia kertoja tästä, ja pari kertaa siitä, että olen itse ollut standbylla ja jännännyt, kuinka monen connection ei toteudukaan), sekä bisnesmatkustajista, jotka saattavat hyvinkin lyhyellä varoitusajalla muuttaa suunnitelmiian. Täällä Jenkeissä jos on tarpeeksi hyvä lentopistetaso, voi hyvin pienellä summalla vaihtaa lippunsa lennolta toiselle saman päivän aikana, ja tätä monet työmatkalaiset näyttävät käyttävän hyväkseen.

    1. Neljän tunnin Segway-retki! Mieletöntä! Tahtoooo! Jalat olisivat kyllä aika kovilla tärinästä, mutta tahtoooo silti! 70 euroa kuulostaa varsin kohtuulliselta noin pitkästä retkestä.

      Varmaan juu ihan kelpo selityksiä, miksi lennoilta jäädään paljon pois. 5.30 lähtevän kohdalla luultavasti ei voi olla kyse vaihtolentojen viivästymisestä. 🙂

  2. […] yritin tytöille myydä myös ideaa kokeilla Segway-retkeä johonkin suuntaan Lissabonia Travelloverblogin kuvaamaan tapaan, mutta eivät tuntuneet innostuvan, joten voi jäädä meiltäkin kokeilematta – tämän […]

  3. […] -blogissa kehuttuun Carrafeira Alfaia -viinibaariin ja Milla ainakin haluaa vielä kokeilla Travellover -blogissa kehuttua Segway-ajelua. Eli seuraava reissu on to do-listalla, ajankohtaa emme tosin ole […]