Sapa valikoitui kohteekseni kahdesta syystä: täällä vaikutti olevan viileämpää kuin muualla Vietnamissa, ja maisemat ovat kuvien perusteella aivan huikeita. Mitäpä sitä muuta tarvitsisi! Näin itseni käyskentelemässä riisipellon laitaa, hengailemassa riisiterassien välissä ehkä sellainen vänkä vietnamistyyppinen kartiohattu päässä, ihan vain tunnelmaa luomaan. Tietenkin ajattelin lähteväni sinne pellon pientareelle noin suunnilleen majapaikkani ovelta, olihan sieltä kuvien perusteella komeat näköalat vuoristoon ja rinteille pengerretyille pelloille. Tokikaan kukaan asioista selvää ottava ei ajattelisi näin. Hän tietäisi, että Sapa on turistien tarpeille rakennettu kylä, josta ei noin vain käyskennellä yhtään mihinkään. Jos haluaa tuntumaa enemmän kuin sen, mitä rinteen suuntaan olevien hotellien ja baarien ikkunoista näkee, on luontoon vartavasten hakeuduttava. Vaihtoehtoja on omatoimisesta privaattiretkeen. Itse osallistuin 15 dollarin hintaiselle ryhmäretkelle.
Varasin retken hotellilta. Sen verran siitä kerrottiin, että noin 12 kilometriä on matkaa, enimmäkseen alarinteeseen, ja että kolmen kylän välit siinä kuljetaan. Kukaan ei muistanut kertoa, että jälkimmäinen kylänväli on mutainen polku, joka välillä on bambumetsässä leveydeltään hädin tuskin länsimaisen pyllyn mentävä, ja että osallistujan maasto-ominaisuuksien soisi olevan mallia vuohi. Kyllä reitin peruskuntoinen selvittää, ei se mikään Annapurna ole, mutta jos asennoituu leppoisaan sunnuntaikävelyyn, huomaa aika nopeasti, että hommassa tulee hiki ja saattaa olla reidet hapoilla. Mutta maisemat! Kyllä ne ovat ponnistelun arvoiset. Sapa nyt vaan on kaunis!
Aika paljon nämäkin kylät näyttävät turismista elävän. On homestay-paikkoja ja selvästi turistien rahoja varten tehtyjä baareja. Mutta selvästi kylissä eletään myös ihan tavallista elämää. Sen seuraaminen oli kiinnostavaa. Toisaalta se on myös ahdistavaa, koska eläinten kohtelu ei näillä leveyksillä ole sitä mitä meillä (kun ei ole kunnossa aina meilläkään). En minä sitäkään tiedä, onko ihan vielä kymmenvuotiaiden poikien homma olla puhvelipaimenessa. Toisaalta onpahan nyt tullut nähtyä puhvelilla ratsastava pikkuihminen. Jos puhvelit ovat aitauksessa, siinä hädin tuskin voi kääntyä. Kanat ovat hyvä etteivät kerroksittain.
Jos perinteiseksi kerrottu talo todella oli sellainen, missä edelleen asutaan, toivon, etten tulisesti rakastu vietnamilaiseen kylänmieheen ja päädy moiseen. Kyllä tämä kaikki taas ajatuksia herätti. Toisaalta moni asia, joita aidoksi sanottiin, oli niin feikkiä, ettei siinä kaiken keskellä oikein tiennyt, mitä ajatella. Toisaalla oli kamalan köyhää, mutta sitten saatiin loikkia pientareelle, kun vastaan tuli uutuuttaan kiiltävää maasturia, joka hädin tuskin mahtui noille kyläteille. Kylistä muuten pääsee luontoon kätevämmin kuin kaupungista, jos homestaymajoitus tuntuu omalta.
Mutta ne maisemat. Ah! Sapa ei ole kuin postikorteissa tai googlaamalla löydetyissä överisti käsitellyistä kuvissa. Eivät riisipellot – kas kummaa – ole neonvihreitä. Mutta todellisuus on aina ihmeellisempää kuin kuvat. Riisipellot todella on pengerretty rinteisiin. Kaikkialla on vihreää, kunnes elo-syyskuussa kaikkialla on keltaista juuri ennen sadonkorjuuta. Sapassa saadaan vain yksi sato vuodessa, joten sadonkorjuun jälkeen maisema ei ole niin kaunis. Toisaalta silloin täällä on niin kylmä, että ei kovasti turisteja houkuttele. Sapan kylässä, joka on 1300 metrissä, voi olla talvella lunta.
Retki kaikkineen oli varsin mielenkiintoinen ja hyvinkin 15 dollarin arvoinen. Opas puhui englantia, lounas oli hyvä, maisemat hurmaavat. Mutta kun mistään ei oikein voinut tietää, puhutaanko totta. Oppaan mukaan kylissä miehet tekevät raskaat työt ja naiset ovat hyvin kiireisiä, koska pitää laittaa ruokaa, hoitaa lapsia ja mitä nyt noita kotitöitä onkaan. Mietin siinä, että meillä tehdään täysi duunipäivä ja tuo siihen päälle. Ja näillä kiireisillä naisilla oli kuitenkin koko päivä aikaa kulkea meidän mukanamme, rynniä polulla, kysyä toinen toistaan henkilökohtaisempia kysymyksiä – ja viimeisessä kylässä aloittaa vimmattu myyminen. Olivat kulkeneet vajaat kymmenen kilometriä mukanamme ja kantaneet selässä koreja, joista nyt alkoi löytyä sitä ihan samaa tehdasvalmisteista kamaa kuin markkinoilta. Kunpa tämä osuus olisi jäänyt retkestä pois.
Seuraavan kerran lähdin tutustumaan maisemiin moottoripyörän kyydissä. Ne muuttuivat vielä vain kauniimmiksi. Voit katsoa jutun täältä.
16 comments
On kyllä kiva, että kerrot rehellisesti vaikutelmista, etkä vaan hyvistä jutuista, kuten ihanista maisemista. Jos pohdiskelee samaan paikkaan menemistä, pystyy paremmin arvioimaan, kannattaako. Ja jos menee, ei pety, kun on osannut varautua myös pikku vastoinkäymisiin.
Myyjien touhu tuolla kuulostaa kyllä aika sinnikkäältä jopa Vietnamin mittakaavassa. Koko päivä ryhmän mukana, apua. Vietnamissa ei tosiaan jätetä bisnestilaisuuksia väliin. Tuli mieleen Halongilla veneellä kulkevat myyjät, jotka ilmestyivät hytin parvekkeen alle tarjoamaan laivaa halvempaa olutta, ja Hue, jossa kaatosateen iskiessä noin minuutissa viereen kurvasi mopo, josta hyppäsi tyyppi myymään sadetakkeja.
Kyllä minä kerron aina kokonaisuudesta. Eivät nuo myyjät retkeä pilanneet, mutta olivat vähän ärsyttäviä. Maisemat voittivat tuollaisen tietenkin ihan mennen tullen. Tiedän kyllä, että osa kirjoittaa vain kaikesta ihanasta, mutta ehkä olen vain turhan suorapuheinen siihen. 🙂
Ole vaan suorapuheinen jatkossakin! Joka tahtoo lukea vain vaaleanpunaisia päiväunelmia, löytää kyllä riittävästi lukemista muualta.
Varmaan on näin. Olen aina ajatellut, että matkailuun kuuluu monenlaisia puolia, joten niistä voi kaikista kertoa.
Hienot on maisemat. Harmittaa se, että meidän joulureissulle ei taida sapa mahtua. Ei ihan kiva nuomyyjät, jos ne kulkivat mukana. Olisivat heti alkuun myyneet tavaransa 🙂
Minä taas ajattelin, miksi ovat ylipäätään lähteneet kylästään kaikkine kantamuksineen, kun sinne kuitenkin kaikki tämän reitin kulkevat lopulta päätyvät. 🙂
Kiitän nöyrimmästi tästä rehellisestä kuvauksesta.
Nytpä tiedän että eläinten huonosta kohtelusta aina syvästi mieleni pahoittava kireänutturainen pääni ei tuolla viihtyisi. Vaikka kuinka kauniita nuo riisiterassit olisivatkaan. Kun haluan rentouttaa koko kroppani, myös sen tiukaksi nutturoidun kupolini, menen jatkossakin onnellisten lehmien maille Sveitsiin.
Ei kohtelu mitenkään erityisen huonoa ollut, mutta kyllähän niihin ahtaisiin karsinoihin ja kanojen kuljetukseen huomiota kiinnitti. Melko herkkis olen minäkin ja siksi kiinnitin huomiota. Ahdistusta ei tullut, mutta herkemmälle ehkä voi tulla.
Onpa kauniit kuvat ja maisemat todella kohdallaan! Melkein tuntui kuin olisi kulkenut mukana tässä rehellisessä kuvauksessa. Itse olen paljon harrastanut kaikenlaisia ohjattuja retkiä ja kyllä aina tulee tavalla tai toisella se fiilis, että kaikki ohjattu ja maksettu on maalattu tietynnäköiseksi “todellisuudeksi”. Osa räikeämmin kuin toiset. Sitä pitää sitten vain luovia siellä seassa miettien miten asia todellisuudessa on.
Mutta kyllä minä noiden maisemien takia olisin valmis saman reitin kulkemaan ja hikipisarat ja jalkahapot kestämään. Kaunista!
Onhan toisaalta ymmärrettävää, että retkiporukoita ei viedä ihmisten koteihin, mutta sitten voisi sanoa, että tämä on samanlainen, mutta ei enää asuttu. Mutta siis maisemat olivat aivan ihania. Patikkamatka oli lopulta varsin rankka, ja sen kyllä tiesivät toisaalta retkensä ostaneet. Mutta ehkä oli hyvä, etten tiennyt. Ettei olisi jäänyt menemättä.
Sapa on oma suosikki Vietnamista tai oikeastaan se, mikä sieltä alkaa eli tuo trekkaus ja maisemat. Meidän aikaan ei ollut noin vehreää, sato oli juuri poimittu.
Joo ei kyllä kävelyt tuolla mee ihan sunnuntaikävelystä vaikka peruskunnolla pärjääkin. Mulla oli kyllä toisena päivänä jalat aivan hapoilla, koska laskeuduttiin niin ison vuoren päältä alas ja jotenkin jännitin laskeutuessa jalkoja liikaa. Viimeiset kilometrit homestayhin oli aivan tuskaa. :’D
Sen verran mitä postauksiasi lueskelin, ymmärsin, että sinä kuljit luonnossa paljon enemmän. Minä olin vain tuolla yhdellä päivätrekillä. Pidempi aika kiinnostaisi kyllä, mutta jotenkin en lämpeä sellaiselle kamat selässä luontoon lähtemiselle. Niin kovaa paloa ei ole. Mutta jos kamat siirtyisivät seuraavaan majapaikkaan, voisin minä sitten siirtyä ihan vain päivärepun kanssa.
Itse en ole tainnut koskaan osallistua ryhmäpatikointiretkelle, joten olisi varmaan joskus aika kokeilla sellaistakin. Tietysti opas osaisi kertoa sellaisia asioita, mitkä omatoimisesti retkeiltyä jäisi kokematta. Maisemat ovat kyllä upeita ja olisi mukava omin silmin nähdä tuollaisia pengertöityjä riisipeltoja. Kuvauksesi perusteella kävi kyllä jo retki urheilusta.
Näihinkin maisemiin olisi toki voinut lähteä omatoimisesti, mutta jo pelkistä kuljetuksista alku- ja päätepisteeseen pitäisi tietenkin maksaa ja syödä lounasta jossakin, eli kaikenkaikkiaan helppouden vuoksi porukka oli tosi hyvä. Ja koska olin reissussa yksin, oli kiva saada tälläkin tavalla seuraa.
Sapa oli kyllä upea paikka! Siellä oli viileämpi kuin Hanoissa, mutta itse paloin siellä..
Viileämpi sää oli oikeastaan yksi syy, miksi minäkin Sapaan menin. Mutta toki minua kiinnosti myös maisemat. Ja kyllä todella kannatti.