Päädyimme taas autonvuokraan, koska halusimme nähdä, eroavatko saaren etelä- ja pohjoisosat toisistaan, kuuluvathan ne eri valtioille. Alusmaistako nykyään puhutaan? Kuitenkin eteläpuoli on osa Alankomaita, pohjoinen Ranskaa. Ranskan puolella saattoi maksaa euroissa, mikä tuntui verrattain hassulta täällä päin maailmaa. Pikkubusseillakin olisi pääkaupunkien väliä voinut ajaa, mutta koska halusimme myös rannalle, tuntui auto kätevimmältä. Romu Yaris, jossa ei esimerkiksi nopeusmittari värähtänytkään, palveli hajoamatta enempää saarikierroksen, johon kuulemma yhtäjaksoisesti ajaen menisi tunti ja 40 minuuttia. Antaa jotain perspektiiviä, kuinka pieni St. Maarten / Martin on.
Saaren molemmilla puolilla on oma lentokenttä. Alankomaiden puolella kenttä on kuuluisa siitä, että kiitorata päättyy lähes suoraan mereen. Välissä on vain aita, tie ja muutaman metrin levyinen hiekkaranta. Rannalla seisova voi melkeinpä koskettaa nousevia ja laskevia koneita. Mies sanoi nähneensä Youtube-videon pöljäkkeistä, jotka nousevat tuolle aidalle, ja kun lentokone avaa hanat lähteäkseen nousukiitoon, moottoreiden ilmanpaine pudottaa heidät aidalta. Että sellainen harrastus.
Mitään rajaa maiden välillä ei ole. Tervetuloa Ranskan puolelle -kyltin näimme, mutta emme vastaavaa, kun toisella puolella saarta palasimme taas Alankomaihin. Eroa maiden välillä ei noin maantietä ajellessa huomannut, mutta suurimpien kaupunkien välillä ero oli ihan huomattava. Kaupungeista juttua joskus myöhemmin.
Vietimme hetkisen myös täyden palvelun uimarannalla: baarista sai vuokrata aurinkotuolit ja -varjon, rannalle tuotiin ruokaa ja juomaa ihan kohtuulliseen hintaan. Pienihän ranta oli, ei mahdollisuutta kunnon rantakävelyyn, mutta kylläpä nautin aalloissa kellumisesta. Vesi on lämmintä, mutta ei liian, ollakseen kuitenkin virkistävää.
Jonkin verran rannalla kiersi kaupustelijoita, mutta eivät olleet lainkaan tungettelevia. Pään pudistus ja kohtelias “ei kiitos” riitti. “Massage, pretty lady?” tarjosi yksi. Melkein tästä hyvästä olisi pitänyt. Kun huomasin rouvan sanovan saman kaikille naisille ikään ja kokoon katsomatta, olin tyytyväinen, etten antanut imartelun vaikuttaa.
Tiet ovat pääosin kunnossa, mutta skootterilla olisin jyrkän mäkisessä maastossa kokenut olevani aika turvaton. Rannalta lähdön jälkeen päädyimme reitille, jota välttämättä ei olisi kannattanut valita. Päädyimme ensin hotellin pihaan. Ystävällinen turvallisuusnainen olisi mieluusti tarjonnut meille yösijaa, mutta tajusi pian, että tarvetta ei ole. Neuvoi reitin takaisin päätielle. Näytti myös hotellin kulmalta jyrkkänä kohoavaa, kuoppaista tietä: “This is an adventure.” Koska vuokraamon autoa ei tarvinnut säästellä, lähdimme seikkailureitille. Kuoppia, vielä suurempia kuoppia, korvat lukkoon nousun jyrkkyydestä, lisää luultavasti rankkasateiden aiheuttamia kuoppia, ja yhtäkkiä täydellinen asfalttitie. Terveisiä vain Timo Soinille, ehkä juuri tämä tie oli kunnostettu EU-varoin. 😉
