Tel Avivista ajoimme vuokra-autolla Pohjois-Israeliin, Shavei Tsiyon -nimiseen pikkukaupunkiin lähelle Libanonin rajaa. Matkaa ei ollut kuin vähän toista sataa kilometriä, mutta aikaa tuhraantui kohtuuttomasti. Suomalaisiin navigaattoreihin ei pystynyt lataamaan Israelin karttaa, Europcarin navigaattoria ei ollut oletettavasti päivitetty tällä vuosituhannella, ja saamamme karttakaan ei vastannut todellisia tieolosuhteita. Joutopäiväksi sanoisin tällaista, kun aika menee liikenneruuhkiin ja eksymiseen. Perillä vielä flunssainen kuski nukahti.
Hotelli oli rannan tuntumassa, omakotialueella kylässä, jossa lukemani perusteella on noin 650 asukasta. Hiljaista. Vain silloin tällöin jossain haukkui koira. Kuulimme hotellilta, että kylässä on ravintola (yksi, kiinni, koska on sapatti), kauppa (yksi, kiinni, koska on sapatti), polkupyörävuokraamo (arvannet tilanteen) ja pubi, joka olisi sapatista huolimatta auki. Ruoaksi piti hakea pitsaa päätienvarren ostarista, mutta iltahuviksi suunnistimme pubiin.
Hotellille asti oli kantautunut musiikkia. Sen lähdekin löytyi. Astuimme sisään. Tyhjä sali. Lavalla täysi meno. Todella hyvältä kuulosti! Ehkäpä hepreankielistä rokkia soitti seitsenmiehinen bändi. Istuimme baaritiskille. Autiuteen oli luonnollinen selitys: baari ei ollut vielä auki. Tervetuloa kolmen vartin kuluttua uudelleen. Vaikea oli saada aikaa kulumaan, koska kylä oli aika nopeasti kierretty.
Illan absurdi tunnelma jatkui, kun huomasimme väkeä valuvan baarin luo vähän ennen sen avautumista. Ihmisiä tuli kulman takaa kävellen mutta myös päätien suunnasta autoilla. Keski-ikä oli ihan reilusti meitä vanhempi. Illan esiintyjä oli siis jonkinlainen tapaus näillä kulmilla.
Ja kyllä vain se olikin tapaus! Koko ilta oli! Reilun tunnin jälkeen bändi kapusi lauteille. Rumpalit ja pari muuta soittajaa olivat ehkä ikäisiäni, vähän nuorempiakin, yksi kitaristi piti taluttaa ja auttaa lavalle kuin Vesku Loiri konsanaan, mutta niin vain soitti ja hoiti taustalaulajan hommat tämäkin herra. Bändin selvästi suosituin jäsen soitti viulua suunnilleen 60-vuotisella elämänkokemuksella, ja laulaja, varsinainen rokkikukko, ei muuten ollut mikään broilerisarjalainen hänkään.
Sanaakaan en tietenkään ymmärtänyt, mutta oli hauska arvailla, mistä milloinkin laulettiin. Välillä tunne selvästi raastoi solistin rintaa, joten oletettavasti silloin rakas oli jättänyt mitä julmimmin. Toisinaan taas meno oli selvästi kepeämpää. Ehkä silloin rakkaus roihusi? Kysyimme tarjoilijalta, jos voisi kirjoittaa meille bändin nimen, mutta hän pyysi anteeksi ja sanoi, ettei osaa meidän aakkosiamme. Sen verran sain selville toiselta asiakkaalta, että covereilla ilta mentiin. Jos olisi ollut omaa musiikkia, olisin ehdottomasti selvittänyt nimen ja hakeutunut levykauppaan, mutta nyt en tiedä, mitä sieltä kysyisin.
Joutopäivä todella tuli pelastettua illalla! Musiikilla on todella voimaa. Koko paikassa oli myös omanlaisensa tunnelma. En ole ollut lännenelokuvien saluunassa, mutta voisin kuvitella samanlaiseksi: harvat lautaseinät, kaasulämmittimet, tupakointikielto, jota kukaan ei noudata. Ihan parhaita kokemuksia maailmalta!