Rennon letkeä Isla Holbox 

Isla Holbox on muuttunut paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Olin muodostanut siitä mielessäni kuvan vähän autenttisempana kohteena, sellaisena kuin muistan siitä aiemmin kerrotus, mutta tyhmähän minun ajatukseni oli: eihän mikään kohde säily ikuisena paratiisina. Holboxille on käynyt sama kuin vaikkapa Gili-saarille Indonesiassa: enemmän turisteja, lisää hotelleja, lisää turisteja – ja rauha on poissa. Mutta vaikka se oli kovin turistinen, me viihdyimme todella hyvin. Ehkä hotellin rauhallinen sijainti vaikutti siihen, ettei ihmisiä oikeastaan tuntunut olevan niin kovin paljon. Neljä yötä ja kolme päivää oli omaan makuuni liian lyhyt aika, mutta Holboxilla on helppo päästää irti arjesta ja rentoutua lyhyessäkin ajassa.

Majoitus on Holboxilla tavattoman kallista verrattuna vaikkapa Thaimaahan. Neljä yötä rantahotellissa oli reilun tonnin, vaikka kuinka yritti etsiä edullisempia. (Ei kukaan käske asua rannalla, mutta joskus ihmisellä on mielitekoja.) Kalleimmat olivat samalle ajalle useita tuhansia. Vaikka en omaamme (Casa Takywara) ollut kaikilta osin tyytyväinen, on sanottava, että se oli ihan ehdottomasti saaren parhaalla paikalla ainakin meille, jotka arvostamme rauhaa, auringonlaskuja ja kuitenkin lyhyttä kävelymatkaa kylille.

Pikkuhotellissa on vain seitsemän huonetta, joista kolmesta on merinäköala. Muut ovat pimeitä koppeja arvostelujen mukaan. Me asuimme ylimmässä kerroksessa penthouseksi kutsutussa huoneessa, jonka parvekkeella oli ehkä maailman ihaninta syödä aamupalaa. Muutamassa muussa saman hintaluokan rantahotellissa oli baari, kovaäänistä musiikkia, rantatuolit toinen toisissaan kiinni, kun meillä oli riippumattoja ja rauhaa – ja muutaman minuutin kävelymatka baariin margaritalle tai saaren yhteen suosituimmista auringonlaskupaikoista Café del mariin.  

Rehellisyyden nimissä rannalla makailijalle ja oikeastaan uimarillekaan Isla Holbox ei ole paras vaihtoehto. Meriruohoa on aina älyttömästi. Osalla rannoista sitä haravoidaan, mutta ilmeisesti homma on yhtä hyödyllistä kuin hölmöläisten valon kuljettaminen säkissä. Se on harmi, koska upeaa valkohikkaista rantaa riittää saarella vaikka kuinka. Kaupustelijoita rannoilla ei juuri ole, jollei kottikärryissä mangoja ja muita hedelmiä työntäviä myyjiä lasketa – ja minusta ei todellakaan lasketa. Eihän niistä voinut tulla kuin hyvälle tuulelle.    

Rantakävelylle oma rantamme oli myös mainio. Siitä saattoi jatkaa pitkästi molempiin suuntiin. Toiseen suuntaan matka jatkui hetken rantavedessä, mutta jos haluaa tutustua alkuasukkaisiin, kannattaa nimenomaan jatkaa polvia myöten vedessä parisataa metriä. Louhikossa asustelee ja päivää paistattelee nimittäin melkoinen iguaanipopulaatio. Iguaanit louhikossa tuntui kuitenkin ihan normaalilta meksikolaisella saarella, mutta iltaisin kylillä kulkeva pesukarhujoukko sen sijaan oli minusta varsin hämmentävä. Ensimmäisen kerran ajattelin nähneeni kissoja ja kuvitelleeni ne jotenkin eksoottisemmiksi, mutta toisella kerralla ei enää voinut erehtyä: mustat silmänympärykset ja raitahännät todella kuuluvat pesukarhuille.

Isla Holbox on lähes autoton saari. Tietenkin siellä on satunnaisia pakettiautoja ja muita työautoja, mutta kaikki muu nelipyöräliikenne hoidetaan golfkärryillä. Taksit ovat golfkärryjä, perheautot myös. Jos turisti haluaa vuokrata menopelin, ei muuta kuin ajelemaan golfkärryllä, jonka ääni muistuttaa ruohonleikkuria ja ohjattavuus on kuin suppilaudalla aallokossa. Tiestö on huonossa tai järjettömän huonossa kunnossa, ja jos aikoihin ei ole satanut, hiekkapölyn määrällä ei ole mitään rajaa. Silti golfkärryllä ajelu oli minusta parasta (ja valitettavasti ehkä äänekkäintä), mitä saarella saattoi tehdä. Olisin voinut ajella toisenkin päivän, mutta ajatus ei saanut varauksetonta suosiota matkakumppanissa.

Kärryissä on kaksi vaihdetta: eteen ja taakse. Avaimia ei ole. Vuokraamon heppu kehotti vain muistamaan oman kärryn numeron, jotta osaa ottaa parkista aina omansa. Tuntui ihan tosi oudolta jättää ruohonleikkuri parkkiin, kun mentiin itse syömään tai rannalle, mutta ajatukseen tottui. Ilman kärryä emme ehkä olisi tulleet kävelleeksi Punta Mosquitoon asti, jonne olisi ollut kämpiltä noin tunnin matka. Se oli kyllä kokemisen arvoinen.

Ihmettelimme kaukaa vähän kuin vetten päällä käveleviä ihmisiä. Punta Mosquitossa on silmäkantamattomiin ulottuva hiekkasärkkä, joka on kokonaan pinnalla tai jonkin verran veden alla vuoroveden tilasta riippuen. Siellä sitten käyskennellään, istuksitaan vedessä, otetaan satoja selfieitä, ulkoilutetaan koiria, leikitään lasten kanssa. Särkän ja rannan välissä on vettä helposti vyötäröön asti, mutta uimahommiksi ei mennyt. Suuri osa Holboxin pinta-alasta on muuten matalakasvuista metsää, paikallisittain viidakoksi kutsuttua, ja mangrovea myös. Tästä syystä saarella on usein aivan järjettömästi erittäin äkäisiä hyttysiä. Jostain syystä me säästyimme niiden kiusalta. Parina ensimmäisenä päivänä niitä ei ollut lainkaan, ja myöhemmin iltaisin maltillisesti, mutta ilman kunnon suojaa en olisi enää pärjännyt.

Jos on Isla Holbox lähestulkoon täydellinen hengailuun, on se ihan taivas, jos tykkää meksikolaisesta ruoasta. En osaa sanoa, minkä Meksikon osan ruokaa Holbox tarjoaa, mutta aivan järjettömän hyvää se oli. Hintataso oli sanotaanko kohtuullinen. Jos tässäkin vertaan Thaimaahan, ruoka maksaa selvästi enemmän, mutta jos taas vaikka Curacaoon, selviää ehkä puolella kustannuksista. Söimme viidessä eri paikassa, ja kaikkia voin vahvasti suositella.

Isla Holbox – pieni ravintolaopas

Mojito Beach Club on tyylikäs mutta rento rantaravintola, jossa voi syödä varjon alla varpaat hiekassa.

Barba Negra on aina täynnä, mutta odottamalla saa kyllä pöydän. Paikka ei ole fiini alkuunkaan, mutta palvelu ja meininki ovat mutkattomat.

Holbox Basico on hyvä vaihtoehto, jos haluaa vähän panostaa. Se on hurjan tyylikäs, mutta hintavahko. Ruoka ja palvelu ovat puitteiden ja hinnan tasolla ehdotomasti.

Maiztro on myös suosittu, ja sitä meille suositeltiin myös hotellilla. Siellä on leppoisa meininki ja mainiot tacot. Omistajan bulldoggi hengailee ravintolalla.  

Casa Alebtijen löytää ihan pääaukion laidalta. Se vaikuttaa ulospäin meksikolaisilla kliseillä täytetyltä turistiravintolalta, mutta asiakaskunnasta oli laaja ja värikäs paikka sopii saaren meininkiin erinomaisesti.

Baareja kylällä ja rannoilla on vaikka kuinka, mutta Hotel y Bar Arena keskusaukion laidalla jäi erityisesti mieleen. Sillä on kattoterassi ehkä noin kolmannessa kerroksessa, eli ei mikään sky bar, mutta oli ensimmäinen ilta saarella, karnevaalit menossa, musiikki kuului ylös, matalien rakennusten saarella saattoi vähän zoomailla maisemia ja maistella koko loman ensimmäistä margaritaa. Tähän Arena oli ihan täydellinen.  

Tätä on ehkä hassua sanoa, mutta minusta tuntuu, että Isla Holbox on Instagram-ajan tuote. Se löydetään somen myötä yhä helpommin. Se ei ole mikään hidden gem enää. En tiedä, millaista siellä oli ennen, mutta esimerkiksi useista mereen rakennetuista keinuista tulee fiilis, että ne on rakennettu juuri siksi, että niistä saa jaettavaksi kivoja kuvia. Toisaalta turistien näkee tekevän tekoja, joita ei ehkä tehtäisi, jos niitä ei voisi jakaa somessa. Holboxilla on löytöeläintalo, jonka koiria turistitkin voivat käydä ulkoiluttamassa. Mitä luulet, kuinka moni kävisi, jos ei olisi somea, johon jakaa söpöjä kuvia ja videoita? On meistä ihmisistä tullut vähän hassuja – minustakin keinukuvineni.     

Pieni Isla Holbox opas

Holboxille menee lauttoja Chiquilasta puolen tunnin välein. Lippuja ei kehoteta missään ostamaan etukäteen. Sen kun vain menee satamassa lippuluukulle. Jos pystyy ajoittamaan, ei ollenkaan ole huono vaihtoehto liikkua auringonnousun tai -laskun aikaan. Me onnistuimme näkemään molemmat. Jos tulee satamaan omalla autolla, on edullisia, vartioituja parkkipaikkoja lukuisia. Kannattaa ajaa satamaan asti. Saimme paikan jopa edullisemmin kuin vähän pidemmän kävelymatkan päästä.  

Suositus on varata tarpeeksi pesoja mukaan, koska automaatteja ei oikein ole ja korttimaksun hyväksyvien paikkojen määrä on rajallinen, mutta uhmasimme ohjetta (no ei, kun rahat loppuivat) ja saimme sekä rahaa automaatista että maksoimme muutamassa paikassa kortilla.

Etätöitä ei kannata haaveilla Holboxilla tekevänsä, koska nettiyhteydet ovat heikot ja välillä kokonaan poikki.

Vahvasti suosittelen hyviä kenkiä ja esimerkiksi korkojen jättämistä kotiin, koska tiet ovat heikossa kunnossa ja jalkakäytäviä ei juuri ole.
Taskulamppu on hyvä idea, jos majapaikka ei ole kylässä. Vaikka meille oli vain noin vartin kävelymatka, olimme valottoman taipaleen päässä.

Aika samanlaisia olivat Muuttolintu-blogin Annan ajatukset saaresta. Niistä voit lukea täältä. Lisää Meksiko-lukemista kaipaava voi tarttua näihin juttuihin:

Postikortti Valladolidista
Chichen Itza- raunioita, krääsää ja kusetusta
Cenote Ik Kil on maaginen illan pimeydessä
Pisté sai minut ihastumaan Meksikoon