Rayong on kaupunki, mutta samalla nimellä kutsutaan verrattain laaja aluetta Thaimaan rannikolla Pattayasta etelään. Luin joitain blogijuttuja ennen tänne tuloa, ja kaikki sanoivat, että vaikka pitävät rauhallisuudesta, oli Rayong ehkä liiankin rauhallinen. Kaikki riippuu tietenkin siitä, mitä matkalta hakee. Sen kyllä sanon, että jos olisin paikallani pysynyt, olisi takuulla ollut vähän tylsää. Mutta kun vuokrasin skootterin, pakkasin mukaan kirjan, olin erinomaisen tyytyväinen.
Minulla oli suunnitelma: Ensimmäisenä päivänä lähtisin hotellilta vasemmalle, toisena oikealle. Ajelisin pitkin rantaa, pysähtyisin aina, kun siltä tuntuisi, menisin niin pitkälle, että ehtisin kuitenkin ennen pimeää takaisin. Aurinko laskee kuudelta, ja hotellini edustalla oli mitä mainion paikka auringonlaskuille. Ensimmäinen päivä oli mitä mainioin. En lopulta päätynyt kuin vajaan 30 kilometrin päähän, mutta toisaalta seisoin myös aika pitkiä aikoja ruuhkissa. Oli nuoren kuninkaan syntymäpäivä, kansallinen vapaa, eli rannat olivat kansoitettuja, tien varret täynnä pysäköityjä autoja. Mutta kun jatkoin matkaa, löysin rantoja, joilla ei ollut ketään, tai oli rantaravintola henkilökuntineen mutta ei ketään muuta.
Thaimaan ei voi sanoa olevan kaunis. Rakennuskanta on lähes poikkeuksetta rumaa ja kämäistä, mistään ei oikein pidetä huolta, sähköjohtoviritelmät ovat lähes samalla tasolla kuin Vietnamissa. Viehätys on näilläkin seuduilla meressä, miellyttävässä ilmastossa ja ruoassa, hymyilevissä ihmisissä.
Jossain katetussa markkinapaikassa pysähdyin, mutta muuten ei matkalla ollut oikeastaan mitään mainittavaa. Jokin akvaario täällä on, mutta en halua nähdä vangittuja vesieläimiä. Mutta nautin elämänmenon ihmettelystä, ihmisistä touhuissaan – ja meren kohinasta kirjan lukemisen taustalla. Ikävä kyllä, rannat ovat aika roskaisia ansaitakseen paratiisirannan arvonimen.
Toisena päivänä kävi vähän huonommin. Olin tainnut tullessa nukkua siihen asti, ennen kuin päätieltä käännyttiin kohti merta, koska en tiennyt rannan loppuvan niin pian. Ajattelin seurata kylttiä, jonka mukaan jollekin rannalle olisi 23 kilometriä, mutta päätie ei ollut minun ja moponi paikka. Oli pakko tulla takaisin. Mutta johonkin sitten panin skootterin parkkiin, laskeuduin vähän kämäiselle rannalle, löysin palmun ja sen alta tuolin. Siinä sitten luin kirjaa palmun alla. Täällä ei siis todella voi suorittaa lomaa. On vain oltava hetkessä ja nautittava siitä.
Rantatuoleista tuli mieleeni, että koko Rayongin alue vaikuttaa pitkälti olevan paikallisten makuun tehty. Vain suurilla rantahotelleilla on aurinkopetejä. Muuten yleisillä rannoilla on kansituoleja mahdollisimman varjossa, usein pöydän ympärille ryhmiteltynä. Niihin paikalliset tulevat porukalla syömään ja hengailemaan. Mukana on omat eväät tai ruokaa ostetaan tien varren katukeittiöistä, kiinteistä tai pyörillä kulkevista. Tällaisen vuokra oli 30 bahtia (noin euron). (Bahtin kurssi on muuten vahvistunut viime vuosina todella paljon. Ei ole monta vuotta, kun eurolla sai 40, nyt vain vähän yli 30 bahtia.)
Liikenne on varsin rauhallista, eli sen puoleen kaksipyöräisen vuokraaminen ei ole erityisen kauhistuttavaa. Vasemmanpuoleinen liikenne tuntui minusta ihan luontevalta. Kertaakaan en hortoillut vastaantulevien kaistalla. Omasta skootteristani maksoin 8 euroa päivä. En tiedä, olisiko jostain saanut halvemmalla, mutta tuohon hintaan sain hotellilta.
Vaikka olen ollut vasta kolme yötä ja olen iltaisin tehnyt töitäkin, voin sanoa rentoutuneeni todella. Ei siihen ole tarvittu mitään ihmeellistä. Mopo, meri, kirja, sateettomat päivät (ja sateiset illat), käynti hierojalla, joka aterialla samaa ruokaa (kyllä, olen omituinen), vähän viiniä auringonlaskussa. Joskus on tällaisten lomien aika.
