Rakkaudesta tähän maahan – saarikierros São Tomélla

Hotellilla respan henkilökunta tuntee kaikki Walterin. Yksi kertoi Walterin olevan hänen kaverinsa, mutta taitaa olla niin, että Walter on vain hyvä tekemään kauppaa. Hänen kerrottiin olevan opas, mutta hän taitaakin olla välittäjä. Koska kun halusimme auton ja oppaan, paikalle tulivat auto, opas ja Walter, joka junailee kaiken (ja ottaa rahat). Kun samalla kävi ilmi, että haluaisimme seuraavaksi päiväksi vuokra-auton ilman kuljettajaa, Walter järjesti senkin. Ehdotti hinnaksi 50 euroa, mutta koska tiesimme Avisin hinnaksi 40, se oli tietysti sopiva myös Walterille.

Halusimme nähdä kaakaoplantaasin, vesiputouksen, kasvitieteellisen puutarhan ja kahviviljelmän. Koska tiet ovat huonossa kunnossa ja kohteet sisämaassa, tuntui paremmalta, että joku sellainen ajaa, joka tuntee paikat. Kommunikaatiota hieman vaikeutti, että kuski puhui vain portugalia ja ranskaa. Ensimmäistä en osaa lainkaan, jälkimmäistä ymmärrän jonkin verran. Mies hoiti kommunikaation. Onneksi laitoin tyypin neljä vuotta sitten viikoksi Pariisiin kielikouluun! Eipä mennyt hukkaan. Kuskin ottaminen osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska São Tomélla on verrattain huonosti merkitty mitään teitä tai reittejä. Oli ihan rentouttavaa vain istua ja katsella, olla huolehtimatta suunnistuksesta tai ajamisesta, vaikka pelkkään autonvuokraan verrattuna retki maksoi 2,5-kertaisesti. 

Kaakaoplantaasi harmillisesti kutistui tien varren muutamaksi pensaaksi. Niillä seuduilla, joilla ajelimme, ei kuulemma ole suuria viljelyksiä. Enpä ollut tiennyt, miltä kaakaokasvin sisällä näyttää, saati tiennyt, että sisällä on myös syötävää (kivien ympärillä oleva hedelmämäinen, vähän limainen aines). Ihan hyvää se oli. Joltakulta ostimme yhden hedelmän (vai mikä se mahtaa olla?) noin 20 sentillä. Vasta jälkeenpäin mietin, että eivät tainneet omiaan myydä, sattuivat vain paikalle. 

Kahvinviljelystä emme niinkään olleet kiinnostuneet, mutta pisimmän ajan vietimme Monte Cafén viljelmillä. Saimme kaksinkertaisen opastuksen kahvin jalostukseen: ensin plantaasilla, sitten sen museossa. Kiinnostavinta oli minusta tutkailla ympäristöä: yksi plantaasi on kuin pieni kylä kouluineen ja sairaaloineen. Tuntui hyvältä huomata, että kaikesta päätellen työntekijöistä pidetään huolta: lääkärikin on paikalla neljänä päivänä viikossa (kahtena päivänä länsimaisen, kahtena kiinalaisen lääketieteen edustaja).

Autolla saavutettavat vesiputoukset eivät ole suuria. Näyttävämpiä ilmeisesti olisi, jos lähtisi patikoimaan. São Toméllakin järjestetään vaikka minkälaista luontomatkailua, ja jonkin verran olimme kuvitelleet liikkuvamme luonnossa tällä saarikierroksella, mutta toisin kävi. Opas oli pukeutunut siistimmin kuin me eikä ilmeisesti ollut kiinnostuut lähtemään nahkakengissä luontoon. São Nicolãun ja Bombaimin putoukset näyttävät tältä:

Botanic Gardensiin halusin erityisesti, koska siellä sanotaan olevan 140 erilaista orkideaa. Olemme yrittäneet nähdä orkideoja vaikka missä, mutta aina on ollut väärä sesonki ja kukat juuri lakastuneet tai ehkä joskus myöhemmin kukkimassa. Mielikuvani orkideasta on myös sellainen voimakkaan aniliininpunainen tai valkoinen, suunnilleen kämmenen kokoinen. Ihan ei osunut kohdalleen: Jardim Botanico Bom Sucessossa ei toki ollut orkidea-aika oikein sielläkään, mutta ne, jotka kukkivat, olivat kamalan pieniä, hädin tuskin sormenpään kokoisia.

Saimme henkilökunnalta opastuksen, mutta ranskaksi. Kaikenlaisia hyöty- ja lääkekasveja täälläkin kasvaa, ja monelaisiin vaivoihin niistä on perimätiedon mukaan apua. Puutarha on saanut jonkin verran vuosien varrella EU-tukea, mutta toimii nyt omillaan, lähinnä lahjoitusvaroilla.

Pyörähdimme retken alkuvaiheessa Trindadessa, saaren toiseksi suurimmassa kaupungissa. Minulta kesti hetken oivaltaa, miksi se vaikutti niin erilaiselta kuin São Tomé, kunnes tajusin sen olevan silmiinpistävän siisti: missään ei lojunut läjäpäin roskia. Pysähdyimme kirkon kulmalla, mutta jatkoimme saman tien matkaa. Vähän jäi harmittamaan, ettemme jalkautuneet enempää.

Trindadessa asuu oppaan mukaan myös pääministeri, kukkulalla kaupungin yläpuolella. Entinen pääministeri kuulemma asuu rannalla. Hänen talonsa oli näkynyt merelle, kun mieheni oli sukeltamassa. Sukellusopas kertoi pihassa olevan olympiakokoinen uima-allas, jossa entinen ministeri ajaa vesiskootterilla, koska ei uskalla ajaa merellä. Kaikenlaisia juoruja.

Jossakin Bombaimin putoksen jälkeen, missä tie oli vielä mutaisempi ja päättyvä, oli vanha plantaasi, jonka päärakennuksessa toimii muutaman huoneen majatalo. Jostain syystä kuski vei meidät sinne. Päärakennus sinänsä ei ollut kiinnostava, mutta pahasti rapistumaan päässyt, mutta aikanaan todella kaunis, ympäristö sai meidät taas haaveilemaan: jos tämä kaiken ostaisi, kunnostaisi, rakennuttaisi kunnolliset uima-allasalueet ja alkaisi hotelliyrittäjäksi. Jostain haave omasta b&b:stä aina nostaa päätään. Tämä idea toki oli aika paljon suurellisempi.

Ystäväni kysyi meidän täällä ollessamme, onko São Tomé ja Príncipe kehitysmaa. On se. Pääkaupungissakin maan tila on nähtävissä, mutta parhaiten sen näkee, kun lähtee vähän kauemmas. Pienissä joissa on naisia pyykillä. Suuremmissa taajamissa saattaa olla vesipisteitä, vähän kuin meillä Suomessa matonpesupaikat, joissa käydään pyykillä. Vastaavissa käydään myös pesemässä astioita. Kylissä näki myös yleisiä vesihanoja, joista ilmeisesti haetaan kantovesi taloihin. Täällä ei suinkaan kaikilla ole juoksevaa vettä kotona.

Talot ovat enimmäkseen pieniä, lautarakenteisia. Hökkeleiksi en suurinta osaa sanoisi, mutta ikkunoissa ei ole laseja. Joskus on suurisilmäinen metalliverkko, useimmiten vain luukut. Savimajatyyppisiä ratkaisuja emme ainakaan tänään nähneet.

Ilahduttavaa oli nähdä, kuinka paljon matkalla näkyi eri ikäisten kouluja ja niiden ympäristössä paljon lapsia. Lounasaikaan on tunnin tauko, ja ainakin São Toméssa vähän isompien lasten koulu päättyi vasta viiden jälkeen.