Vaikutti mainiolta idealta laittaa Instagram Travel Thursdayn aiheeksi rakkaimmat Instagram-kuvat. Mutta kun piti alkaa valita omia, tehtävä muuttui vaikeaksi. Jokaisen kuvan julkaisemiseen on ollut syynsä. Jokaiseen liittyy tarina. Jokainen on täynnä muistoja. Yli 1400 kuvasta valitsin muutaman, joihin minulla on jotenkin erityinen suhde.
Kaukana kavala maailma
Viimesyksyinen matka Ngapali Beachille Myanmariin oli ristiriitojen sävyttämä. Ihmisoikeustilanne alueella on järkyttävä, mutta siellä on mahdollista olla turisti tajuamatta asiaa. Mutta kun näkee moskeijan ja sen ympärillä ei ole ketään, huomaa, että jotain on pielessä. Kun lukee lehtiä, tietää. Tämä todellisuus oli ulkona. Menemättä tälläkään kertaa syvemmälle siihen, onko alueelle matkustaminen eettistä vai ei, olin siellä. Ja tunnen vieläkin kielellä ja kurkussa sen pienen poltteen, joka tuli tästä chilillä maustetusta drinkistä. Ngapali Beach on ihania hetkiä suuren murheen varjossa.
Parasta Guggenheimia
Bilbaon Guggenheim on ulkoa päin paljon lupaava. Mutta sisällä se jätti minut kylmäksi. Olin todella pettynyt. Vuosia olin ajatellut, että Bilbaoon on mentävä, tuo kuuluisa museo on nähtävä. Tämä teos oli minusta parasta tuossa museossa. Kuva on tässä oikeastaan kuitenkin siksi, että luulin, etten mitenkään saisi siitä kaunista kuvaa, jossa tulppaanien värit hehkuisivat, kuten ne hehkuivat tuona iltana. Mutta onnistuin.
Auringonlasku Atlantilla
Auringonlaskut palmurannoilla ovat melkoinen tykkäysautomaatti Instagramissa. Ovathan ne kivoja. Mutta oma rakkain auringonlaskukuvani on tämä. Olin kokenut Porton vaikeaksi olla yksin. En oikeastaan halunnut katsomaan mitään auringonlaskuja, joita kuitenkin jengi katselee käsi kädessä. Mutta menin. Paljon olisin menettänyt, jos olisin jäänyt kämpille nyyhkimään.
Suloisia muistoja
Tämä kuva Hoi Anista kummitteli minua monena iltana. Se on Cyclo’s Road Cafen portailta. Kaikki nuo eksoottiset hedelmät, Hoi Anin hikisen musta ilta, värit ja tuoksut. Kyykin pitkään portaiden pielessä ja odotin, että asiakkaat, henkilökunta, lapset, koirat ja ketkä kaikki siitä kaiken aikaa kulkivatkaan, olisivat hetken kaikki poissa. Halusin tämän kuvan. Sain sen. Olin iloinen.
Ihmeellinen näytelmä
Inle laken kalastajat ovat turistihuijausten aatelia, paikalle soitettavia jänskästi pukeutuvia hemmoja, jotka aikansa tasapainoilevat kuin akrobaatit. Mutta vaikka hetkeäkään en voinut uskoa tyypin olevan oikea kalastaja, olihan siinä temppuilussa jotain tosi kiehtovaa. Kalastajat ovat syy, miksi jengi Inlelle matkustaa. Ja kun totuus on tämä, olo on kyllä pettynyt. Tässähän se sitten on, kiva kuva huijarikalastajasta – ja vieläpä piti maksaa hänen ”kalastamisestaan”.
Vaikuttava temppelikokemus
Mutta vaikka kalastaja oli huijausta, olin kokenut vähän aikaisemmin jotain, minkä vuoksi Inleen todellakin kannatti matkustaa. Veneretkellä pysähdyttiin temppelille. Laituriin ei näkynyt oikeastaan mitään. Katetussa käytävässä myytiin käsittämätöntä tavaraa, sellaista, mille ei parhaallakaan tahdolla löytyisi elämästäni paikkaa tai jonka käyttötarkoitusta saattoi vain arvailla. Mutta käytävän päässä oli tämä temppelikokonaisuus, kuin temppelimetsä. Kaikkien näkemieni temppelien joukossa tämä oli toisaalta jotain ihan erilaista, toisaalta jotain käsittämättömän vaikuttavaa. En olisi malttanut lähteä pois. Tunsin jotenkin hämmentävää liikutusta siellä.
Niin erilaisista kuvista voi tulla itselle rakkaita. Mitkä ovat sinun rakkaimpia kuviasi? Jos olet bloggaaja ja jaat Instagramissa matkailuaiheisia kuvia, mikset kirjoittaisi omista rakkaimmista kuvistasi ja osallistuisi Instagram Travel Thursdayhin? Kampanjapostausen voit lisätä alle. Muista mainita postauksessa, että se on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa ja linkittää siihen emoblogit Travellover ja Vagabonda.
14 comments
Bilbao on itsellenikin tullut vierailtavien listalle, mutta hyvä kuulla varoitus ettei kannata liikoja odottaa. NYCissä Guggenheim oli (varsinkin ilmaispäivää käyttäessä 😀 ) hyvä kokemus ja hintansa väärtti, mutta yleensä kivoja nykytaidekokemuksia löytyy silloin kun ne vain putkahtavat yllättäen vastaan.
Kiitos kuvista ja muistoista! Ja hyvää kesän jatkoa!
Kyllä Bilbaolta sopii odottaa paljon, mutta museolta ei välttämättä. Riippuu niin, mitä näyttelyitä siellä on. Minulle kävi huono tuuri.
Mielenkiintoisia tarinoita sinulla kuvien takana, etenkin nuo huijarikalastajat. Upean kuvan kyllä sait ja varmasti tilanne on jäänyt myös tuon huijauksen takia hyvin mieleen. Mitenkän moni turisteille luotu tilanne muutenkin on lavastettua, varmaan aika moni. Ja on sinulla ollut kuvia joista valita, omista reilusta 400 kuvastakin oli vakea valita lemppareitaan 🙂
Tuo lavastaminen on mielenkiintoinen juttu. Olen nyt Sapassa, Vietnamissa. Minulle suositeltiin yhtä kylää, että sinne kannattaa mennä. Kun kysyin pari tarkentavaa kysymystäö, totesin, että eipä tarvitse. Kyse ei ollut kylästä, jossa oikeasti asuttaisiin, vaan turisteille esitettävästä ikään kuin kyläelämänäytelmästä. Juu ei.
Hienoja tarinoita kuvien takana. Itsellenikin rakkaimpia kuvia ovat ne, joihin liittyy erityinen tarina. Tuo temppelikuva on upea ja sai kyllä haluamaan tuonne suuntaan maailmaa .
Tarinoiden koot vain vaihtelevat. Usein tarina ei aukea edes ulkopuoliselle. Kaikkea ei voi selittää. Esimerkiksi juuri tunnelma tuossa temppelissä. Ei omaa tunnetta voi mitenkään kuvailla muille.
Olipa kivoja tarinoita. Bilbaosta itsekin olen kuullut sen verran huonoa, etten sinne kaipaisikaan. Hyvä, että Portossa lähdit yksinkin katsomaan auringonlaskua. Kyllä kai yksinoloonkin tottuu vaikka kyllä itsellekin esim illalla yksin syömään meno on melkoisen hankalaa.
Olet kuullut huonoa Bilbaosta? Oikeasti? Kaupunkina minä kyllä pidin siitä. Museo on eri juttu. Sen näyttelyihin olin pettynyt. Yksin matkustamisessa on omat puolensa. Kyllä nälkä muijan ravintolaan ajaa. Olen huomannut, että Kaukoidässä yksin syömään meneminen ei ole mikään juttu. Euroopassa se on selvästi vaikeampaa, ja tässäkin jotkin maat toisia vaikeampia. Tutkimattomat obat soolomatkailijan ajatukset. 🙂
Hyvän kuvan olet saanut tulppaaneista! Mä olen käynyt Bilbaon Guggenheimissa kahdesti. Ekalla kerralla siellä oli tosi hieno näyttely ja arkkitehtuuri teki ison vaikutuksen, mutta toinen kerta oli vähän turha. Bilbaon seutu muuten on ihan älyttömän hieno, etenkin kun jättää kaupungin taakseen <3
Tykkäsin Baskimaasta paljon. Bilbaosta kyllä myös. Eli jos minulla ensimmäinen kerta oli turha, pitäisi ehkä antaa toinen mahdolisuus? en toki ihan juuri ole Bilbaoon palaamassa, mutta jos milloin tulee ajankohtaiseksi, ehkä otan riskin.
Onpas tylsä juttu nuo huijarikalastajat! Autenttiselta tuo touhu näin kuvan välityksellä näyttää, joten olipas silmiä avaavaa kuulla juttu kuvan takana. Tuo temppelikuva taas on aivan mieletön, joten huijarikalastajista huolimatta voisin mielelläni matkustaa Inleen.
Pointsit kärsivällisyydestä Hoi Anin kuvaa ottaessa! Minä en ikinä jaksa odottaa sitä täydellistä hetkeä, vaan jos kuvattava paikka ei ole just sillä hetkellä visiooni sopiva, jätän kuvan ottamatta 😀
Kalastajasta jäi kyllä outo fiilis, kun siinä sitten show’n jälkeen ojensi käden esiintymispalkkiota varten. Inle oli kyllä kaikkineen todella kiinnostava, koska kylät on rakennettu paalujen varaan veden päälle, tuo temppeli on ihan uskomaton, ja onhan siellä pitkäkaulaisia naisia, niitä joilla renkailla venytetään silleen tosi terveen näköisesti…
Saman ongelman huomasin – aihe oli teoriassa todella helppo, mutta lopulta sen ympärille piti keksiä joku aihepiiri, jolla helpottaa itselle tärkeiden kuvien valintaa. On jännää, miten ihmiset kokevat samat paikat niin eri tavalla. Mun oli helppoa olla Portossa yksin. Olin niin ihastunut kaupunkiin, etten olisi edes halunnut ketään häiritsemään onneani. Olin tosin iltaisin flunssan ja jet lagin takia niin naatti, etten päässyt yhtään kertaa ihmettelemään auringonlaskuja. Ensi kerralla sitten 🙂 Rakastan sekä majakoita että auringonlaskuja, niin pitää ottaa tuo paikkavinkki talteen!
Ehkä kyse ei olekaan niin paljon paikasta vaan omista fiiliksistä. Jonain toisena hetkenä olisin ehkä viihtynyt yksin paremmin. En tiedä. Pitäisikö tehdä testi, ihan vaan varmuuden vuoksi? Sen verran kiva kaupunki Porto on, että kyllä sinne uudelleen voi mennä.