Pulassa

Pulan Arena on vaikuttava, ja kaupungista saa parasta koskaan syömääni kalaa. Nämä kaksi hyvinkin riittävät syyksi matkustaa Pulaan. Lisäksi sieltä pääsee lautalla Venetsiaan, suureen rakkauteeni, joten sekin lisää kaupungin vetovoimaa. Suorat lennot Helsingistä aiheuttanevat sen, että Pulassa kuulin enemmän suomea pelkästään omassa hotellissani kuin kuukauden reissulla Turkissa ja muualla Kroatiassa siihen mennessä yhteensä. Minulle yksi päivä Pulan keskustaa oli kylliksi, ja se toinen aamupäivä, jonka istuin itsepalvelupesulassa.

Tapasin oppaani Nadan Arenan edessä. Nadalta ei tietoa eikä huumorintajua puuttunut. Arena on aika hyvin säilynyt, ja kuudenneksi suurin roomalainen amfiteatteri maailmassa. Sitä vuokrataan myös yksityistilaisuuksiin. Ei 5000 euroa nyt ihan mahdoton hinta olisi, jos päättäisi pitää astetta komeammat juhlat. Vaikea nykyihmisen on kuvitella turnajaisia, puisia parvekkeita ja kattoja, kun tallella ovat vain massiiviset kivirakennelmat. Yksi osa arenan seinää on pesty. Aika jännä oli nähdä, millainen alkuperäinen väri oli. Amfiteatterithan on totuttu näkemään pakokaasujen ja muiden ilmansaasteiden mustuttamina.

Vanha Pula on aika pieni. Oikeastaan nautin jopa enemmän, kun oppaani vei minut torille ja kauppahalliin. Hän oli luvannut äidilleen kanakeittoa. Siellä sitten shoppailtiin porkkanoita, kalkkunan kaula (!), syötiin aprikooseja. Pulan tori on auki joka aamupäivä. Voi miten rakastan torien värejä! Jotain niin viehättävää olisi jokapäiväisten ostosten tekemisessä torilla ja hallissa, kaukana kliinisistä supermarketeista, mutta ei auta, elämäntavat ovat erilaiset. Pulalaisilla on myös aikaa istua pitkillä kahveilla keskellä päivää terasseilla puiden varjossa, vaikka sesonkina työttömyysaste on nolla, talvellakin vain muutaman prosentin, koska Pula suinkaan ei elä pelkästä turismista.

Ilman opasta en olisi arvannut mennä katsomaan maanalaisia tunneleita, pommisuojaksi rakennettuja. Mikä jännittävä maanalainen maailma, johon kuulemma on helppo eksyä. Siltä vältyin, kun aika pian käännyimme omia jälkiä takaisin vain vilkaistuamme, mitä maan alla on.

Keskusaukio on aika pieni, mutta sen reunoilla on muutama hyvin kaunis rakennus. Aukio on mainio paikka lasilliselle tai kahville, ihmisten tarkkailuun, ei ruokailuun. Luotin tässä paikallisen, koko ikänsä, opiskeluja lukuunottamatta, Pulassa asuneen sanaan: ruoka on ylihinnoiteltua eikä hyvää. Mekin nautimme vain drinksut ja puhuimme maailmaa paremmaksi (myös juoruilu on ok).

Mutta kun haluat maailman parasta kalaa, menet hotelli Amfiteatarin ravintolaan muutaman kymmenen askelen päähän Pulan arenasta. Siellä chef Deniz Zembo taikoo kahden kalan vähän savustettua carpacciota, joka sulaa suussa ja jonka et toivoisi loppuvan koskaan. Koska olin tilannut myös meriahventa, en kehdannut ottaa toista alkuruokaa, vaikka se ihan todella oli parasta ikinä syömääni.

Yllättävää Pulassa oli ihmisten ynseys. Hotellilla vastaanottovirkailija mieluummin kääntää päätä pois kuin haluaa auttaa tai sanoo mieluummin, että tule uudelleen illalla, kuin soittaa ja varaa minulle taksin seuraavaksi aamuksi. Sama meininki jatkui vaatekaupoissa. Sitten kun löytyi hyvä myyjä, tein myös ostoksia. Mutta hän olikin provisiopalkalla.

Asuin muutaman kilometrin päässä Pulan keskustasta Park Plaza Histriassa (****). En tajunnut hotellin olevan osa lomakylää, joka koostuu kahdesta suuresta hotellista ja loma-asunnoista. En tajunnut, että sen rannat ovat betonia ja niljakkaan liukkaita kiviä. Kuulin hotellilalueella aika paljon suomea. Puhujat olivat lapsiperheitä. Toivottavasti he olivat oikeaa kohderyhmää. Minä en ollut.

En voi sanoa minkään olleen erityisen huonosti, mutta mikään ei myös tehnyt minua erityisen tyytyväiseksi. Osasta voin syyttää suoraan hotellia ja sen palvelua, osasta muita vieraita, jotka sitten ehkä enemmän kohderyhmää. Palveluja on suunniteltu asiakkaille, jotka viihtyvät koko lomansa niillä sijoillaan. Arvostin, että hinnat olivat todella kohtuulliset, alueella on myös kauppa, jossa ihan tavallisen kaupan hinnat. On vaatekauppaa, kahvilaa, autonvuokrausta, retkimyyntiä. Alueella pomppulinnaa ja tramppaa, urheilumahdollisuuksia ja kokkikursseja. Minä vain en tarvitse noita palveluja. Olisin kaivannut vähän rauhallisempaa paikkaa syödä aamiaista, rantaa, josta huonon uimarinkin olisi kiva mennä veteen, vähän uikkaria enemmän vaatetta päälle pool baariin, jossa suurin osa kuitenkin söi lounasta, ja ne uikkarit päälle ylipäätään, kun ollaan hotellin alueella.

Mutta auringonlaskut Verduelassa, hotellikylässä, olivat kyllä kauniita.