”Ei Pranburiin kannata mennä.” ”Pranburi on tylsä.” ”Pranburissa on tekemistä korkeintaan pariksi päiväksi.” ”Pranburi sopii pariskunnille, jotka haluavat vain olla muutaman päivän rauhassa.” Ihan sanatarkkoja lainaukset eivät ole, mutta jotakuinkin tämän suuntaista luin, kun etsin tietoa, mihin muualle voisin mennä kuin Hua Hiniin. Koska en muutenkaan tee ratkaisujani sen perusteella, mitä muut ajattelevat, päätin mennä tuonne rauhan ja ei minkään tyyssijaan. Matkaa Hua Hinista oli sellaiset ehkä 45 minuuttia taksilla. Ajattelin, että jos kuolen tylsyyteen, voin sitten vaikka ajella Hua Hiniin bilettämään. En minä siihen kyllä tosissani uskonut, mutta tiedäthän sen takaportin, joka on aina hyvä jättää auki.
Sain johonkin postaukseen kommentin, että joskus on hyvä mennä ihan vain lomalle, eli sellaiselle matkalle, jonka suhteen ei ole suuria odotuksia, vain oma viihtyminen, rentoutuminen, hyvä ruoka ja lepo. Erikseen ovat sitten matkat, joiden tarkoitus on avartaa omaa maailmaa, nähdä ja kokea uutta. Oli muuten näppärästi kiteytetty, ja siksipä koska olin lomalla, Pranburi oli enemmän kuin erinomainen.
Asuin Evasonissa, ihastuttavassa viiden tähden hotellissa. Kun tulin hotellille, olin aika järkyttynyt. Se tuntui oikeasti olevan keskellä ei mitään. Siis todellakaan ei mitään. Totuus oli onneksi osittain toinen. Portti oli kaukana itse hotellista, joka oikeasti sijaitsee vain tien toisella puolella merestä. Rannan puolella oli sentään jotain elämää: muutama ravintola ja baari, iltaisin katuruokakojuja ja pitkin rantakatua piknikiä pitäviä paikallisia. Tunnelma oli jotenkin suloisen kotoisa. Sadan metrin päässä oli kyltti perjantaisin pidettäville yömarkkinoille ja kuulin niistä jonkun puhuvankin, mutta joko vielä kello kymmeneltä ei ollut yö tai yö oli jo ohi, koska markkinoita en kyltin kohdalta löytänyt.
Ehkä ihan vain hotellilla hengailemalla voi aika käydä pitkäksi (paitsi jos on hyviä kirjoja tai todellinen tarve lepoon, tai osallistuu aktiviteetteihin, kuten joogaan, joita hotelli tarjosi), mutta vuokraamalla skootterin pääsee vähän haistelemaan uusia tuulia. Thaimaassahan pitäisi olla kansainvälinen ajokortti, ja Hua Hinissa kehotettiin olemaan vuokraamatta mitään härveliä ilman sitä. Pranburissa ei kuulemma ole poliiseja. Otin riskin. Hotellin kulmalla hampaaton isäntä vuokrasi skoottereita vitosella päiväksi. En alkanut tinkiä. Samaan hintaan sai vähän liian ison kypärän, joka aika pian aina valahti takaraivolle. Taas mietin, että seuraavalla kerralla minulla on oltava oma mukana.
Rantaa pääsi ajelemaan yhteensä suunnilleen kymmenen kilometriä, osan hotellilta oikealle, osan vasemmalle. Mistään päivien seikkailusta siis ei ole kysymys. Mutta matkalla oli enemmän palveluita, kivannäköisiä ravintoloita, uimaranta, jokin näköalapaikka, pieni satama, temppeli, ihan pieni paikallinen kylä. Kun poninhäntä heilui tuulessa, meri tuoksui nenässä ja reissutyttö hymyili, ei ollut epäilystäkään, etteikö Pranburikin olisi hyvä paikka pienen ihmisen olla.
