Type and press Enter.

Poznań – syö, juo ja nuku. Travelloverin testatut vinkit

Poznań, kuten Puola ylipäätään, on hyvinsyöntipaikka. Sitä ei ehkä Puolasta tule ajatelleeksi, jos ei siellä ole käynyt ja ruoasta päässyt nauttimaan, mutta kannattaa uskoa (ja katsoa kuvia, joista toki maku ei välity). Suomen hintoihin tottuneelle ravintolat ovat lisäksi erityisen kivoja siksi, että hinnat ovat edulliset, vaikka valitsisi millaisen paikan. Ravintoloita, kahviloita ja baareja on myös paljon. Hotellini – PURO nimeltään – kohdalla TripAdvisorissa sanottiin, että kilometrin säteellä on yli sata ravintolaa. Mistä niistä sitten tietää, mihin pitäisi mennä? Halusin syödä joka kerta jotain erityyppistä, joten otin TripAdvisorin erilaiset rankingit auki ja aloin valita. Kävi älytön tuuri: valintani olivat täydellisiä. Esittelen sinulle ruoka-, juoma- ja kaakaopaikkani, jotta voit halutessasi välttyä valinnan vaikeudelta. 

Ravintolasuosituksia Poznańiin

Figaro on tyylikäs italialainen 

Figaro on sisustukseltaan hurjan kaunis. Se on hillitty mutta vivahteella olohuonetta, kuin olisi jonkun hienon rouvan kotona. Kun astuin sisään, soi Biagio Antonaccin, yhden suosikkiartistisini, musiikki. Pisteet hyvästä musiikkimausta!

Figarossa on laadukkaan ravintolan tuntua: on pöytäliinat ja tärkätyt lautasliinat. Palvelu on vähän ujoa mutta suloista. Lista on suppeahko, mutta se tarjoaa kaikkea ihanaa italialaista. Pitsaa ei ole, mutta kuka nyt hienoon ravintolaan pitsalle muutenkaan.  Lista myös houkuttelee valitsemaan muuta kuin pastaa, italialaista kestosuosikkia. 

Carpaccio suli suuhun, niin kuin sen kuuluukin. Pääruokaa odotellessani sain raviolitervehdyksen keittiöstä. Ihana valtavan kokoinen käsin tehty ravioli oli samaa herkullisten ruokien sarjaa. Halusin pääruoaksi jotain kevyehköä, ja katkaravut ja kasvikset toimi täydellisesti. 

Kaksi ruokalajia maksoi reilut 20 euroa ja viinit päälle. Hinta-laatusuhde on erinomainen. 

Tripadvisor sijoitus kaupungin ravintoloista 14. Osoite ul. Ogrodova 17 

Figaro Poznań
Figaro Poznań

Ratuszova – viimeisen päälle palvelua vanhan kauppatorin laidalla 

Ratuszovan katutason ravintolasali on pieni ja skandinaavisesti sisustettu. Alakerta pääsi yllättämään. Portaiden alapäässä aukesi ihan erilainen maailma, mutta toki se tyyli sopii paremmin vanhan torin miljööseen. 

Palvelu on erinomaista, vanhanaikaisen tyylikästä ja huomioivaa. Ruokalista vaikuttaa puolalaiselta, perinteiseltä, mutta kuitenkin modernisoidulta. Marraskuun alussa on vietetty Saint Marcinin päivää, johon Poznańissa liittyvät tietyllä perinteisellä tavalla valmistetut croissantit, mutta myös hanhi. Juhlan kunniaksi vielä kuun lopullakin tarjoiltiin hanhimenu. Haluan tietenkin osaksi perinteitä, mutta hanhenverikeitto hanhenmaksalla, rusinoilla ja päärynöillä jäi seuraavaan elämään. Jalkaa päätin kokeilla. Lapsuudesta minulla on kammo kaikkiin koipiin. Broilerin koipi ja suuhun tuntuva niljakkuus on saanut välttelemään kaikkia kinttuja. Mutta kyllä ei ollut niljakasta tämä. Koko annos ylipäätään oli juuri sellainen, mitä ajattelisin modernin puolalaisen ruoan olevan hyvässä ravintolassa. 

Alkuruoan suhteen ei irronnut kokeilunhalua, vaan otin katkarapuja. Mietin kyllä paahdettua kurpitsaa, koska juuri nyt on kurpitsa-aika parhaimmillaan ja puolalaiset suosivat sitä vähän kaikessa. Onneksi päädyin katkarapuihin. Annoksen kastikkeen vuoksi voisi kuolla. Se oli niin järjettömän hyvää. Ihan omaksi parhaakseni taisi olla se, että oli muita ihmisiä viereisissä pöydissä, joten en nuollut lautasta. Tarve oli nimittäin vallan suuri. 

Ratuszovan ruokalista tarjoaa puolikasta ankkaa, metsäkaurista ja jänistä, jos haluaa kokeilla jotain vähän erilaista, mutta on myös soppaa ja salaatteja. Sanoisin, että Ratuszova on perinteitä uudistettuna. On paljon kasviksia ja juureksia. Kevyeksi ei voi pääruokaani sanoa, joten suosittelisin sitä illalliseksi. Lounaaksi voi tulla syömään kahdet katkaravut. 

Tripadvisor sijoitus kaupungin ravintoloista 5. Osoite Stary Rynek 55 (vanhan kauppatorin reunalla)

Ratuszova Poznań
Ratuszova Poznań
Ratuszova Poznań
Ratuszova Poznań

Matii sushi on itsessään syy matkustaa Poznańiin

Tämä ravintola on taivas. Ei mulla muuta. Voisin päättää arvioni tähän. 

Matii robata & sushi löytyy ostarilta. Miten voi koko kaupungin ykköseksi arvioitu ravintola olla ostarilla? Voi. Kuten sanoin, se on itsessään syy matkustaa koko kaupunkiin. 

Ruokalista on laaja. Siinä on paljon erilaista, ei siis pelkkää sushia. Ravintolan nimen robata tarkoittaa grillattua. Kalliisti syöjä voi ottaa wagyu-härkää, mutta muuten hinnat ovat laatuun nähden erittäin maltilliset. 

En osannut millään päättää, mitä ottaisin, vaikka olin lukenut ruokalistaa etukäteen jo kotona. Otin neuvoa-antavan drinksun. Silti kaksi ruoka- ja juomalistaa oli jotenkin liikaa. Wagyua olen syönyt kerran, ja se oli taivaallista, mutta en minä sitä. Vaikka sushit näyttivät järjestään kaikki ihan superihanilta, en minä pelkästään niitäkään, koska niin paljon on kaikkea muuta. Tällaista vatkaamista oli päätöksentekoni, olisinhan voinut syödä listalta kaiken. 

Päädyin kahteen palaan wagyu nigiriä, katkaraputempuroihin sekä syystryffelimenun lohi-tonnikalasushiin. 

Ainoa pettymys oli nigirit. Pettymyksekseni liha oli sitkeää. Heräsi kysymys, oliko wagyua ollenkaan. Mutta tempurat olivat parhaita ikinä. Ei Japanissakaan saanut mitään tällaista. En myös koskaan ollut ajatellut tryffeliä ja sushia pariksi, mutta tryffelihän toimii kaiken kanssa näköjään. Olin Matiissa ruokataivaassa. 

Tykkäsin palvelusta. Hovi oli juuri niin kohtelias kuin tämän tason paikassa pitää olla. Tilasin ruoan kanssa lasin viiniä. Ei tullut viiniä vaan sommelier. Hän halusi tarjota vaihtoehtoista viiniä, koska se nyt vaan on parempaa. No niin. Luoja, mikä viini! Aloin saman tien googlailla, saisiko sitä tilattua kotiin. Viinitila löytyi ja nettikauppa. Vielä selvitän, toimittavatko Suomeen. Että tällaiset jälkimainingit seurasivat vielä yhdestä ravintolakäynnistä. 

En muuten yhtään ihmettele sijoitusta TripAdvisorin ykkösenä.  Osoite Polwiejska 42, Stary Browar -ostoskeskus

Matii sushi Poznań
Matii sushi Poznań
Matii sushi Poznań

Poznańissa on vilkas kahvilakulttuuri 

Poznańissa on paljon kahviloita mutta hämmästyttävän vähän kansainvälisiä tai edes paikallisia ketjuja. Pakollinen Costa on torin laidalla, ja pari Starbucksia näin, mutta enemmän on yksityisiä, kodikkaita, omaleimaisia paikkoja, jotka myös vaikuttavat ketjupaikkoja suositummilta (perustuu vain omiin havaintoihini). Kahvilat ovat erityisen suosittuja viileään ja kylmään aikaan. Kesällä käydään kuulemma vähemmän. 

Kävin itse Cocao Republikassa (osoite: ul. Zamkowa 7) ja Da Vinci Caffe Barissa (osoite: pl. Wolnosci 10). Molemmissa on mittava määrä kakkuja, toinen toistaan herkullisemman näköisiä. Puolalaiset myös taitavat leivonnaisten teon vähän liiankin hyvin, ja kakut eivät ole ilmanohutta höttöä vaan kunnon tavaraa. 

Da Vincissa on kiehtova sisustus. Sisustaminen on omistajamiehen ilmeinen intohimo. Joulun lähestyessä tontut ovat alkaneet kaivautua esille, ja pikkuhiljaa niitä on ilmeisesti valtavahko määrä. Kahvilan myyntitiski on vain pieni aukko, koska sen reunat ovat koristeiden peitossa. Olen itse minimalismin vankkumaton kannattaja, mutta täytyy sanoa, että tämä kahvila on sisustettu tyylillä. Otin kaakaon (Puolassa hyvin usein hot chocolate, kuin sulatettua suklaata, mutta pyysin kevyempänä eli maidolla jatkettuna) ja maistoin kakkua, jonka täyte oli vähän hapanta kirsikkaa. Makean ja vähän happaman yhdistelmä on kuulemma suosittu. Kiva oli kokeilla paikallista. Se oli tosi hyvää mutta tuhtia. Palasta olisi riittänyt kaverin kanssa jaettavaksi. 

Da Vinci Poznań
Da Vinci Poznań

Cacao Republikan parasta antia oli palvelu. Ihana nuori mies puhui moitteetonta englantia ja oli niin oikealla alalla. Erityisesti pidin myös siitä, että kahvia ja teetä juomattomalle oli valtava valikoima kaakaoita. Tarjolla oli erilaisia komboja alkoholilla, ilman, marjoilla, kermalla, hedelmillä, rusinoilla. Menussa oli myös tällainen kohta: ”Spirits. Ask and you will not be disappointed.” Hyvä asenne! Ihan kevyesti en sitten tälläkään kertaa ajatellut kahvilasta selviytyä, vaan otin cointreaulla terästetyn kahvin (tietenkin kermalla, koska se näyttää kivalta kuvissa) ja juustokakkua.

Suomalainen jaksoi taas hämmästellä hintoja: terästetty kaakao 3,40 e, tavallinen 2,55 e, tuplaespresso 2,35 e, iso cappucino 3,20 e,  tuorepuristettu mehu 2,55 e, teet 2,10 e. Puolan złoty on heikentynyt paljon siitä, kun olin maassa viimeksi. Silloin eurolla sai noin 4 złotyä, nyt melkein 5. Hinnat on laskettu marraskuun 2021 kurssilla. 

Cacao Republika Poznań
Cacao Republika Poznań

Tuliko jano? Baariin? Pari vinkkiä drinkkipaikkoihin

Źródło (Stanisława Taczaka 15) on kellarissa maan tason alapuolella. Mietin, mihin luolaan astuin, mutta sen industrial-tyylinen sisustus on jonkun tunnetun puolalaisen arkkitehdin suunnittelema, ettei tosiaan mikään hämärä luola. Suosituin paikka on baaritiski, koska siinä voi jutustella mukavan henkilökunnan kanssa ja seurata heidän työskentelyään. Itse olin seuraavassa rivissä, oikein aitiopaikalla. Źródłossa on hyvä tunnelma, henkilökunta puhuu jonkin verran englantia, osa asiakkaista tilaa drinkkejä, osa juo olutta. Asiakaskunta on nuoria aikuisia, keski-ikä 30+, mutta hyvin sovin joukkoon. 

Kuvassa lasissani on vodka sour (jossa mainittiin erityisesti käytetyn vegaanista munaa, mitä se ikinä onkaan). Toinen, mitä vahvasti suositeltiin oli negroni. Vaikutti, että täällä halutaan tehdä juuri tällaisia klassikkodrinkkejä. Varsinkin keltaista vodka souria näytettiin tilattavan paljon. 

Źródło
Źródło

Hola hola Bar (Wrocławska 10) on paikkana hyvin erilainen. Se on paljon suurempi, ja sillä on suuret ikkunat ihan ytimen kävelykadulle. Hämmästyin, kuinka paljon porukkaa oli sunnuntaina, mutta saattoi johtua illalla pelatusta futikseen paikallisderbystä. Asiakasprofiili oli laaja, ja ikähaarukka myös leveä. Hola Hola on selvästi bilehenkisempi kuin Źródło. Myös cocktail-lista on laaja ja innovatiivinen. En osannut päättää, joten menin baaritiskille toiveeni kanssa: jotain sweet and sour, fruity maybe. Kun sain eteeni valtavan kokoisen säilykepurkillisen keltaista juomaa, kysyin, mikä listan drinkeistä tämä on. “I created it for you”, vastaa baarimikko. Niinpä vetäydyin rauhalliseen nurkkaan tölkkini kanssa seuraamaan baarin meininkiä. Naapuripöydässä juotiin olutta tuopista pillillä.

Hola Hola Bar
Hola Hola Bar

Hyvät unet ovat tärkeät – majoitusvinkkejä, ole hyvä

PURO Hotel – laatua hyvään hintaan hyvällä paikalla

PURO hotelleja on useissa puolalaisissa kaupungeissa, ja tällä kokemuksella tuntuu, että valitsen ketjun paikan mielellään uudelleenkin. Poznańin hotelli on vanhassa kaupungissa parin minuutin kävelymatkan päässä vanhalta torilta, ja sen ympärillä on todella paljon ravintoloita, kahviloita ja baareja. Taksi maksoi lentokentältä keskellä yötä noin 12 euroa. Ihan vierestä pääsee myös ratikalla esimerkiksi Jeźycen muodikkaaseen kaupunginosaan.

Minulla oli halvimman kategorian huone. Alimman asuinkerroksen huoneeseen kuului jonkin verran meteliä kadulta, joten melkeinpä suosittelisin pyytämään huonetta vähän ylempää. Tykkäsin sisustuksesta. Huone on riitävän tilava myös kahdelle. Aina huvitun nykyaikaisista lasikuutioista, joissa on wc ja suihku, koska en ole kiinnostunut en näkemään enkä näkymään vessahommissa. PUROn kuutiossa oli kuitenkin sen verran kuvioitua, huurrettua lasia, että erikseen täytyy mennä lähelle katsomaan, jos haluaa jotain nähdä.

Tykkäsin erityisesti PUROn aamiaisesta. Se oli monipuolinen, ja siitä oli rakennettavissa kokonaisuus monenlaisia ruokavalioita noudattavalle. PURO huolehtii korona-aikaan hyvin terveysturvallisuudesta: kaikilla pitää olla maski, käsidesejä on kaikkialla, ruokaa ottaessa pitäisi käyttää käsineitä, ja kaikki paikat eivät ole käytössä. Monet ruoat oli myös laitettu valmiiksi annoskippoihin, mikä vähentää samojen ottimien räpläämistä. Yksi ihana piirre oli vielä tuorepuristetut mehut, joita ei edes otettu tölkistä vaan puserrettiin asiakkaiden nähden.

PURO hotel Poznań
PURO hotel Poznań
PURO hotel Poznań
PURO hotel Poznań
PURO hotel Poznań

Ratuszova Apartments – tyyliä ja kylän paras näköala

Ratuszova Apartmentsissa en yöpynyt, mutta kävin katsomassa. Asunnoista puolet on vanhan torin puolella, joten niistä on kylän paras näkymä suoraan koko kaupungin sydämeen. Todella tyylikkäät asunnot ovat selvästi hiljattain saneerattuja. Alempien kerrosten asunnot ovat suurempia kuin ylempien mutta hinta nousee, mitä ylemmäs mennään. Asunnoissa on makuuhuone, olohuone, pikkuruinen keittonurkkaus ja erittäin tilava kylppäri. Ainakin osassa huoneita on myös vuodesohva, joten asunnoissa mahtuu majoittumaan neljäkin henkeä (pieninkin asunto on 45 neliötä). Huoneistojen hinnat ovat satasen molemmin puolin ajankohdasta riippuen.

Ratuszova Apartments
Ratuszova Apartments
Ratuszova Apartments

Lue lisää: Poznań – suoralla lennolla kivaksi viikonlopuksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

10 comments

  1. Heh, no näillä vinkeillä ei Poznanissa taatusti tule nälkä! 🙂 Vaikka yleensä suosin paikassa kuin paikassa mahdollisimman paikallista ruokaa, niin kyllä tuo italialainen ja japanilainen kuulostavat todella hyviltä! Taitaa olla niin, että jo palkkä ruoka olisi hyvä syy matkustaa Poznaniin.

    1. Olet niin oikeassa! Pelkästään mittava ravintolatarjonta, hyvä ruoka ja mukavat hinnat ovat syy matkustaa.

      Puolalainen ruoka on aika tuhtia, joten ihan jo kevennykseksi tahdoin syödä muutakin. Ratuszova on näistä paikoista se puolalainen. Oppaani sanoi sen olevan modernilla twistillä, koska jos puolalainen haluaa oikeasti perinteistä ruokaa, hän menee isoäidin luo syömään. 🙂

  2. No nyt sait vakuuttuneeksi! Herkullista ja huokeaa. Ja kun kerran päätyy lentoyhtiön sivulle klikkailemaan, niin eihän sieltä selviä pois ostamatta, varsinkaan kun menopaluu maksoi 16 euroa. Tammikuinen Poznań, täältä tullaan! Nälkä ei ainakaan jää, ja kaakaokin houkuttaa kovasti!

    Oliko noihin ravintoloihin syytä varata pöytä etukäteen?

    1. No hups, matkablogi loi tarpeen, jota et tiennyt vielä viikko sitten olevan. 🙂 Ihan et mun 9 euron lentoon päässyt, mutta on tuo 16 ihan älytön.

      Ratuszovaan ja Matiihin varaisin etukäteen (ainakin jos menet viikonloppuna). Olivat sunnuntaina sekä lounasaikaan että illalla jos eivät täynnä niin kyllä ihmisiä oli. Figarossa oli lauantaina lounasaikaan hyvin tilaa. Matii on ostarilla. Jos et muuten välitä ostareista, tuo on arkkitehtonisesti näkemisen arvoinen, eli ohikulkiessa voi pistäytyä. Samoin Ratuszova on sellaisella paikalla, että sen ohi väkisin kävelee. En halua ajatella Ratuszovaa juuri nyt, koska alan itkeä kaipauksesta katkarapujen kastiketta kohtaan. 😀

    2. Harmittaa. Ryanair perui lennot. Ainakin olivat rehellisiä, kun viestissä lukee, että peruutuksen syy on kaupallinen. Nyt mietin tässä, siirtäisinkö maaliskuulle vai ottaisinko vaan rahat takaisin. Maaliskuinen Poznan olisi varmaan tammikuista miellyttävämpi, mutta mahtaako ne silloinkaan sinne lentää…

    3. No voi kökkö! Reitti ei siis tammikuussa vedä tarpeeksi. Maaliskuu tosiaan voisi olla sään puolesta sellainen, että menijöitäkin olisi.

    4. Maaliskuu on taatusti säiden puolesta parempi kuin tuo alkuperäinen tammikuu, mutta kevään kunniaksi täällä on revitty jokainen katu auki, vanhankaupungin keskusaukiota myöten. Vähän harmi kyllä.

      Figaro ja Matii tuli tällä matkalla testattua. Varasin varmuuden vuoksi molemmista pöydät, ja hyvä niin. Figarokin oli la-iltana täynnä. Ruoka oli laadukasta ja edullista, mutta palvelu jätti ehkä vähän toivomisen varaa molemmissa paikoissa, mutta vain vähän. Kiire oli henkilökunnalla viikonloppuiltana. Kaakaollakin kävin, itse asiassa kolme kertaa… Syntisen hyvää!

      Hotellikin onnistui houkuttelemaan minut lounaalle, kun hississä ollut ruokalista kuulosti niin hyvältä. Tartarpihvi, vasikanposki ja mangomousse sekä vesipullo 21 euroa, ja oli muuten hyvät ja isot annokset. Olisi pitänyt jättää alkuruoka pois.

      Voisin sen verran mainostaa hotellivalintaani, että Hampton (Hiltonin edullisempi alaketju) vaikuttaa upouudelta, on supersiisti, pari korttelia keskusaukiolta ja maksoi 39e/yö sisältäen aivan kelvollisen aamiaisen. Tällä on virallisesti kolme tähteä, mutta minä myöntäisin kyllä neljännenkin. Kävelin Puron ohi, ja toki se vaikuttaa paljon tasokkaammalta.

    5. Tykkäsin noista molemmista ravintoloista tosi paljon. Matiin ruoan takia voisin mennä uudelleen, jos saisin halvat lennot.

      Hotellitarjonta oli minusta kautta linjan aika edullinen – kuten koko kaupunki. Itsensä hemmottelijan unelma.

  3. Kiitos Poznan-postauksistasi. Olen lueskellut niitä uteliaana siksi, että viimeksi Puolan läpi ajaessamme ajattelimme pysähtyä siellä, mutta emme löytäneet mieleistämme majoitusta ja niin päädyimme jonkin matkan päähän Gnieznoon. Ei harmita yhtään, se oli hieno paikka sekin, mutta Poznan jäi näkemättä. Ehkä vielä joskus. Aila

    1. Ainakin PURO-hotelli ja käymäni huoneistot ovat mainioita paikkoja ja suomalaisittain erittäin edulliset laatuunsa nähden. Yhtään en tiedä, millaisia majapaikkoja yleensä suositte, mutta omaan vaativahkoon makuuni nuo olivat hyvät.