Type and press Enter.

Tappeto verde ja wanna be urheilullisuutta Genovan ulkopuolella

Kun vihdoin sain eilen raahauduttua kattoterassilta hyvän kirjan parista kaupungille syömään, oli selvästi jotain tapahtumassa: rantakatu oli suljettu, sille oli levitetty vihteä matto (tappeto verde) ja ravintolat olivat levittäytyneet ajoradalle. Rapallo valmistautui Green Carpetiin, vihreän maton iltaan. En tiedä, mikä illan tausta on, mutta ravintoloilla oli erityisiä menuja, tarjouksia, tavallista kauniimmin katetut pöydät.

Kesä-heinäkuu 2012 1489
Kesä-heinäkuu 2012 1492
Kesä-heinäkuu 2012 1495
Kesä-heinäkuu 2012 1497

Illalla mieheni tuli juhannuksen viettoon tänne, ja lähdimme kaupungille etsimään ruokaa. Olimme aika myöhään liikkeellä, ja osa ravintoloista oli jo alkanut siivota pöytiä. Se oli yllättävää – syödäänhän täällä usein kovin myöhään. Mies rohkeana otti illan menun, mustekala-annoksen, joka ei minusta mustekalalta näyttänyt, mutta enhän olekaan nähnyt kuin renkaita. Oma rohkeuteni siihen ei riittänyt.

Milloin milläkin vuorella tai kukkulalla, jolle useimmiten olen itse noussut autolla tai köysiradalla tai muulla moottoroidulla ajopelillä, olen ihaillut ja kadehtinutkin urheilullisia vuori-ihmisiä, jotka tervehenkisesti syövät eväitään, eivät hikoile kuin possut ja näyttävät ulkoilmaihmisen vaatteissaan pirun hyviltä. Koska minussa asuu wanne be ulkoilmavuori-ihminen, huijaan itseäni nykyään sillä, että vetelen vuorenrinteet ylös moottorivehkeellä ja tulen alas aamupalan ja pastan voimalla. Niin teimme tänäänkin.

Yritimme Rapallosta Genovaan ensin junalla, mutta eivät kulkeneet. Ehkä tunnin päästä, ehkä ei, sanoi kaveri lippuluukulla. Hyppäsimme sitten vuokra-autoon, jolla mies ajoi tänne eilen Milanosta. Ajelimme Genovaan P. Maninin asemalle, josta pääsee pienellä, historiallisella junalla ylös vuorelle. Koko matka olisi ollut yli 20 kilometriä, mutta aivan moista sankarillisuutta en itsestäni tänäänkään löytänyt. Jäimme pois ehkä kolmasosan matkasta noustuamme.

Kesä-heinäkuu 2012 1505
Kesä-heinäkuu 2012 1509

Alkumatka kävelystä meni upeasti. Maisemat olivat hienot. Harmillisesti alkoi pilvistyä ja tulla vähän usvaista (vai mikä luonnonilmiön nimi mahtaakaan olla?), joten näkymät eivät olleet niin kirkkaita kuin olisivat voineet olla. Jossain vaiheessa luultavasti eksyimme reitiltä, koska törmäsimme muuriin ja sen päällä epävireisesti säkkipilliä soittavaan heppuun. Kohta olimme koirankoulutuskentän kupeessa, ja heti perään paikallisten Wilhelm Tellien harjoitusradalla. Kokeilimme jotain alaspäin viettävää polkua, mutta päädyimme keskelle Tellien maastorataa.

Jotenkin rämmimme polun takaisin ylös, päädyimme autotielle ja baariin. Jostain vain tuli eteen sellainen. Mies tiskin takana lohduttavasti kertoi, että kilometrin päästä pääsee funiculalla keskustaan. Miten on mahdollista, että olemme kahden tunnin kävelemisen jälkeen vielä niin kaukana? Funicula ei olisi mennyt sinne päinkään, mihin olimme menossa, mutta sen kulmalta pääsi bussilla aivan oikeaan paikkaan. Minä siinä uhosin vielä, että minä millään bussilla, kävellään nyt vain.

Kesä-heinäkuu 2012 1514
Kesä-heinäkuu 2012 1515
Kesä-heinäkuu 2012 1522

Mies piti päänsä, odotimme bussia, kömmimme sisälle, tarjosin kymppiä kuskille, joka pudisti päätään. Ennakkolippu olisi pitänyt olla. Turistit kiltisti ulos bussista ja kohti kuskin osoittamaa suuntaa. Odotetaan sitten vielä seuraavatkin 20 – 25 minuuttia, ajattelin ja mielessäni edelleen uhosin käveleväni mieluummin kuin odottavani. Kunnes mies huomasi jotain merkillistä: bussi jäi odottamaan meitä. Pistimme juoksuksi, saimme liput, hyppäsimme bussiin, huutelimme grazieta ja lähimme kiemurtelemaan loputonta rinnettä alas autolle (Okei, okei, ei olisi kannattanut lähtä kävellen). Jotain meni suunnistuksessa pahasti pieleen, mutta siitäkin huolimatta hyvä retkihän tämä oli tällaiselle mukaretkeilijälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.