”Matkustatko kerran vuodessa?” kysyi vieruskaverini lennolla Bangkokiin. Hän oli aussi, palaamassa pitkältä Euroopan-turneelta siskonsa ja äitinsä kanssa. Tytär asuu Lontoossa ja toinen jossain toisaalla, en muista missä, ehkä Latviassa. Juu ei, matkustan noin kymmenen kertaa vuodessa. Ja taas olin tilanteessa, jossa aloin selittää: no kun minulla ei ole lapsia eikä asuntolainaa. Miksi tällaista elämäntapaa pitää selittää? Vieruskaverini kyllä ymmärsi. Hänen mielestään tämä on juuri hyvä näin. Niin minustakin.
Miksi matkailu on harrastus, jota joutuu selittämään ja perustelemaan? Kuka selittää, miksi on ostanut mökin ja viettää mökillään paljon aikaa ja käyttää rahaa sen ylläpitoon? Kuka selittää veneilyään, johon uppoaa nopeasti tonni jos toinenkin? Mutta paljon matkustava jotenkin kokee, että pitää selittää. Miksi? Kaikenlaista sitä olikin aikaa miettiä ikuisuuslennoilla Bangkokin kautta Balille.
Onneksi olin saanut pisteillä korotettua matkustusluokkaa ja vähän edes nukuttua. Kun aamuyöstä räväytettiin valot päälle ja leikittiin aamua, olin nukkunut muutaman tunnin. Niillä silmillä piti lähteä etsimään Don Mueangin lentokenttää. Shuttlebussi löytyi helposti ovelta numero 3. Täydessä bussissa istahdin portaille. Olin kirjaimellisesti palannut maan pinnalle. Lattian tasolle. Aamuruuhkassa matkaan meni 1,5 tuntia. Ihan pienellä marginaalilla en lähtisi Bangkokissa kenttää siis vaihtamaan. Oma reilu nelituntiseni riitti hyvin.
Kauas todella on pitkä matka. Kun vihdoin lähes vuorokauden kotoa lähdön jälkeen pääsin Balille, voin sanoa, että tunsin matkustaneeni. Minua oli vastassa kuski, Odon. Reipas kaveri oli tietenkin virkeä ja halusi jutella. Minä halusin vajota penkin pimeyteen ja päästä äkkiä kesäkotini rauhaan. Mutta meillä oli tehtäviä suoritettavana: rahanvaihto, kaupassakäynti ja nettiliittymän hankinta. Joudun ensimmäisen viikon tekemään töitä. Siksi netti oli saatava heti.
Minulla oli mukana monisivuinen lista talon käytännön asioista, mutta katsoin vain vierestä, kun Odon kiersi kaikki tarvittavat: vesi päällä, naps, sähkömittari ok, tästä päälle tuuletin, jääkaappi ja pari valoa. Onko kaikki kunnossa? Kyllä kiitos. Ja sitten olin omillani. Taistelin perinteisesti tekniikan kanssa, mutta sain apua lähikioskin nuorilta miehiltä. Aarteita tuollaiset. Havaitsin verkon surkeaksi, itseni väsyneeksi. 12 tunnin yöunien jälkeen vasta oikeastaan tajusin olevani Balilla.
Parin päivän jälkeen reiviirini on edelleen tosi pieni: olen kävellyt rantaan yhtä ja samaa katua, syönyt parit nasi gorengit ja kironnut hitaita yhteyksiä. Ei nyt taas, eihän se verkko taas hävinnyt? Toimi nyt! Näillä mennään. Siksipä postaukset taitavat olla harvassa ja kuvat vähissä (ja kovasti pienennettyjä), mutta näillä mennään. Teen töitä perjantaihin, sitten suljen toimisto-ohjelmat ja alan lomailla!
12 comments
Balilla on paljon erilaisia paikkoja, ja jos ei silti sytytä, sieltä pääsee nopeasti poiskin. Tsekkaa esim meidän blogista Nusa Lembonganin ja Gilien postauksia maaliskuulta. Balista ei niin välitetä mutta saariin ollaan tykästytty. Sanurin ranta ei taida olla saaren parasta antia, mutta skootterilla kun vähän lähtee muualle niin jo löytyy.
Ps. Lapsi on ja asuntolainaa, ja vuoden matkalla ollaan. Ei ole rajoittavia tekijöitä, ellei niin halua ajatella. 🙂
Joo, toki muualle kuin pelkkää Sanuria, mutta toistaiseksi olen vähän jumissa. Koska asunto on vuokrattu kuukaudeksi, ei kamalasti haluja maksaa tuplamajoitusta. Kunhan reviirini tästä kasvaa, uskon viihtyväni paljon paremmin.
En minä ajattele, että lapsi tai asuntolaina olisi este matkustaa. Ei oma elämäntapani välttämättä kovin erilainen olisi, jos olisi lapsi. Kyseenalaistin ylipäätään sen, miksi matkaajan pitäisi valintojaan selittää. Ei pidä, mutta silti jostain syystä taas niin tein.
Toi selittelemään joutuminen on kyllä niin tuttua… Vaikken matkusta läheskään yhtä paljon kuin sinä. Ja vaikka joka solullani oon tota ajattelutapaa vastaan, saan silti itteni välillä kiinni ajattelemasta, että kehtaisko sitä lähteä sinne ja sinne vaikka oon jo menossa tuonne ja tänne. Argh! Jotenkin vaan se, kun lähipiiri ei matkustele paljon, pistää välillä kyseenalaistamaan tätä omaa tapaa tallata tätä palloa. Vaikka oikeasti kyse on vaan valinnoista.
Niinpä! Onhan tämä kamalan itsekästä. Selittelyyn sorrun, mutta sitten välillä myös karvat pystyssä puolustan valintojani tyyliin omillani matkustan, eikö ole oma asiani, mihin rahani käytän. 🙂
Mä matkustan 150-200 päivää vuodessa ja en ole kyllä ”joutunut” selittämään harrastustani juuri koskaan. Lähinnä vastapuolelta saa ”ihailua” osakseen, että on siistiä varmaan elää noin? Lisäksi löytyy lapsi, mutta ei tosin asuntolainaa. Kuten itse kirjoitit, niin miksi selittää harrastusta? Selitän kyllä, jos joku kysyy 😉
Niin ja mitä Baliin tulee, niin nokka kohti Ubudia tai Seminiyakia, niin johon alkaa olla mukavaa 😀
Juu, kunhan kerkeän. 🙂
Toista sataa päivä minäkin olen tainnut viime vuosina reissussa olla. Ehkä vain kateus-Suomessa kaikkea kivaa pitää selittää. Kirjoitin taannoin postauksen otsikolla Väärin matkustettu. Sen verran on harrastuksesta tullut turpaan, että olen alkanut vähän varovaiseksi.
Same same, mutta olen sen jo todennut monta kertaa että miksi vaivautua selityksiin..viime viikolla yhdelle juuri sanoin että toiset käy kuntosalilla mä käyn maailmalla. Hyvin usein ihan räkäbudjetilla matkustan, nyt juhannuksen nurkilla Lontooseen airbnb:n kautta huusholli. Kommentit on aika usein luokkaa: sulla täytyy olla rikas mies , miten se aina päästää jne.jne. ei, ihan itse maksan kun käyn töissä ja välillä mennään yhdessä, se on vaan viisas mies 🙂 se on tiennyt vaimonsa ”harrastuksesta” jo kun tapasimme. Oma valintani taas oli mennä hänen kanssaan naimisiin, tietoisuus siitä ettei hän muuta Suomesta, täällä tuskin asuisin nyt jos ei hän olisi tullut vastaan. Lapsi on jo omillaan, sitä ennen hän oli aina mukana ja voitte vain kuvitella kuinka paljon kysymyksiä oli kun olin useamman vuoden vielä yksinhuoltaja. Voisin melkein kirjoittaa pienen kirjan siitä miten se on mahdollista, sen voisi sitten kyselijöille antaa kouraan 🙂 se on vain elämäntapa kysymys ja mihin ja miten laittaa rahansa mihinkin.
Elämä on tässä ja se on yksi joten antaa kysyjien vaan kysyä ja mennään me ja nautitaan ja koetaan kun siltä tuntuu ja se on mahdollista!
Me oltiin molemmat matkustettu jonkin verran, kun tavattiin. Sitten vähitellen matkustusvuorokaudet vuodessa akoivat lisääntyä salakavalasti, ja viime vuonna olin päälle sadassa. Meni vuosia, ennen kuin molemmat alkoivat käydä myös yksin, minä vähän enemmän. Olen varmaan tyytyväisempi muija, kun tulen retkiltä. Siksi on paras laskea menemään. 🙂
Samaa mieltä Mimmun kanssa, hyvin sanottu!
Kateudesta se selittely varmaan lähtee, on multaki kysytty, miten sä opiskelijana reissaat noin paljon?
Mun kaverit kaikki töissä eikä niillä oo varaa
Valintakysymyksiä elämä täynnä. Vaikka juuri se, mihin rahansa käyttää. 🙂