Aloitimme lauantain hotellin vierestä St. George’s Marketista. Viikonloppumarkkinoilla (perjantaista sunnuntaihin) on myynnissä ruokaa, käsityöläisten töitä ja vaatteita. Se vaikutti olevan suosittu ruokapaikka paikallistenkin keskuudessa: katuruokakojuista sai kaikenlaista krepeistä hampurilaisiin ja kaikenlaisiin etnisiin ruokiin.
Kaksikerroksisella pinkillä bussilla numero 1 pääsee Belfastin linnalle. Jos uskot mielipidettäni, sanon, ettei se oikeastaan ole kovin kiinnostava. Se on kovin pieni ja vaatimaton, eikä mainostettu näköala yli Belfastin ole kaksinen. Voi olla, että kiipeämällä korkeammalle Cave Hillille tilanne muuttuu. Linnan piha on ihan kiva, kellarissa on ravintola-baari ja yläkerran salissa aika usein häitä, kuten oli meidänkin käydessämme, joten linnaa jäi aika paljon näkemättä. Ainakin minulle bussimatka oli itse linnaa antoisampi. Britannian luokkajako ainakin tuli selväksi: mitä kauemmas kaupungista tulimme, sitä suuremmiksi kävivät talot ja puutarhat.
Sinisellä ykkösellä Lagansiden asemalta taas pääsee Ulster Folk and Transport Museumiin. (Juna Cultran asemalle on ehdottomasti nopeampi, mutta bussimatka maisemallisesti paljon kiinnostampi.) Ehkä arvaat, kummalle oli folk, kummalle transport. 9,50 punnan lipulla pääsee saman päivän aikana kiertämään molemmat. Folk museum on suurehkolle alueelle levittäytynyt vanha kylä, vähän kuin Käsityöläismuseo Turussa, mutta uudempi. Kiersimme siitä vain kaupungin keskustan kouluineen, poliisiasemineen ja posteineen. Se oli hauska pieni aikamatka menneisyyteen. Vähän jäi harmittamaan, ettei ollut aikaa kiertää maaseutumaisempaa aluetta, mutta liikennevälineet odottivat (ja museo menee kiinni jo viideltä).
Katsauksen Britannian koulutuspolitiikkaan saimme museon koulun oppaalta. Hän harmitteli, miten jokainen hallitus yrittää aina aloittaa kehittämisen ja uudistamisen alusta. Koulutuksellisesta tasa-arvosta voidaan vain haaveilla. Jos pääministeri ei halua lastaan valtion kouluun, voi kai vain ihmetellä, miksi kaksijakoista systeemiä ylipäätään ylläpidetään nykymuodossa.
En voi väittää, että autot, junat ja muut härvelit varsinaisesti minua kiinnostaisivat, mutta Ulsterissa näyttelyt on tehty aika kivasti. Niihin on vähän yritetty maisemoida aikansa muutakin elämää, matkustajia ja vaikkapa kissa palokunnan tikkaiden päähän. Kaikenlaisia menopelejä olen joutunut jo vastaavissa museoissa katsomaan, mutta hevosten vetämät kiskobussit olivat ihan uusi tuttavuus. Punaisissa kaksikerroksissa busseissa on oma nostalgiansa, onhan siitä kohta 30 vuotta, kun pääsin isän kanssa sellaisella ensimmäistä kertaa ajamaan. Ikivanhat T-Forditkin ovat aika tyylikkäitä.
Koska olimme ostaneet pinkkien bussien päivälipun ja koska kaksikerroksisen bussin yläkerran eturivistä vain kertakaikkiaan on mukava katsella ohikiitävää maisemaa, hyppäsimme vielä illalla sokkona ensimmäiseen City Hallin sivustalta lähteneeseen. Se oli numero 4, suunta täysin tuntematon. Ihan mielenkiintoinen retki tästäkin tuli. Jäimme pois, kun ikkunasta näkyi valtava portti ja kaukana sen takana linnamainen rakennus. Sellaisesta ei mikään matkaoppaamme maininnut. Se oli Stormont, Pohjois-Irlannin parlamentti. Valtava puisto sen ympärillä näytti olevan suosittu koiranulkoiluttajien keskuudessa. Pääportilta lähtevä Walesin prinssin katu on melko pömpöösi. Sivuportista päädyimme selvästi vauraalle omakotialueelle. Kivoja taloja, hoidettuja puutarhoja, syntymäpäiväjuhlia takapihalla, naisten illan päättyminen ja taksilla poistuvia ystävättäriä. Leppoisa ilta Belfastissa.
