Type and press Enter.

Pieni katsaus vuoteen 2018

Halusin jo katsoa vähän menneeseen reissuvuoteen, mutta koska sitä on vielä kuukausi jäljellä ja matkojakin kaksi, ei vielä ollut aika summata koko vuotta. Muuttolintu-blogissa oli kiva kuvahaaste, joten tartuin siihen Instagram-kuvillani, onhan tänään Instagram Travel Thursday. Samalla on aika kiittää kaikkia kampanjaan ikinä osallistuneita. Kaikella on aikansa. Nyt on aika kirjoittaa oma viimeinen IGTT-juttuni. 

1. Vuoden suosikkikuva

Tämä kuva saa minut aina hyvälle tuulelle. Oli ensimmäinen aurinkoinen päivä melkein viikon rankkojen sateiden jälkeen Kepissä, Kambodzassa. Hyppäsin veneeseen ja ajelin Rabbit Islandille. Saari oli tarkoitettu juuri tähän: chillailuun riippumatossa. Siinä oli hyvä olla. 

2. Arjen luksusta

Olin viime viikonloppuna työn takia Tampereella. Hinta-laatusuhteeltaan ehdottomasti paras oli Lapland Hotels Tampere. Työnantaja toki ei minulle sviittiä maksaisi, mutta sain upgraden. Huone oli ihana. Saatoin joutua ottamaan minibaarista pienen skumpan, kun pitkän päivän jälkeen tulin hotellille. Ja kun illalla tulin kaupungilta, lämmitin saunan. Jos tämä ei ole arjen luksusta niin mikä!

3. Kesäkuva

Kaikkein kesäisin fiilis minulle tuli tästä kuvasta. Se on samalta Rabbit Islandilta. Olin niin sinisen taivaan lumoissa, kun sen ensimmäistä kertaa vähään aikaan näin. Ja aina meren rannalla tulee tarve kastaa varpaat veteen ja kävellä rantavedessä. 

4. Ihana majapaikka

Olen tänäkin vuonna majoittunut vaikka missä, mutta parhaiten on jäänyt mieleen Floatation River Suite Phnom Penhissä. Vietin unohtumattoman illan ja yön yksin kelluvassa bungalowissa viiniä juoden, musiikkia kuunnellen ja – myönnän – vähän itsekseni tanssahdellen. Auringonlasku kaupungin silhuetin taakse oli maaginen.

5. Hauska muisto

Tälle muistolle on vaikea keksiä kilpailijaa. Kyllä, tuo tötteröhattu olen minä. Tuo historiallinen tausta ei suinkaan ole kulissi vaan Prahan vanha kaupunki. Oli noitien yö. Oli kaksi hullua ystävystä, yksi suomalainen ja yksi tsekki. Noitakaksoset valloittivat kaupungin, päätyivät kymmeniin kuviin ja satojen silmäparien tuijottamaksi. Koko tarinan voit lukea täältä

6. Herkullinen hetki

Tuossa hetkessä oli herkullista kaikki. Se on ehkä paras yksittäinen muisto koko kahden kuukauden kesäreissulta. Olin ajellut pitkän matkan minibussilla Hanoista Sapaan, majoittunut hotelliin, nähnyt parvekkeelta avautuvan maiseman ja linnoittautunut siihen. En halunnut hievahtaa moneen tuntiin. Tämä oli minun paratiisini. 

7. Se ei-niin-hohdokas muisto

Niin ihastuttava kuin Porto oli, minä en osannut nauttia siitä. Todella harvoin koen yksin matkalla olevani yksinäinen mutta jokin Portossa sai sen aikaan (lisää täällä). En tiedä, mistä tunne tuli, mutta jotenkin kokonaisvaltainen alakulo valtasi. Tämä kuva on jotenkin omiaan osoittamaan, miten koin kaikkien muiden nauttivan jonkun toisen seurasta. 

8. Rakkaassa seurassa

Talvinen ja aurinkoinen Hämeenlinna, rakas ystävä, skumppaa ja molempien lempimusiikkia. Nämä hetket ovat arvokkaita. Vaikka kuinka maailma polttelee pientä kulkijaa, tässä ollaan perusjuttujen äärellä. Puhun nyt ystävyydestä (en skumpan juomisesta, vaikka hyvä idea sekin on).

9. Suosikkikuva itsestä

Turkoosi meri, auringonsäteet sen pinnalla, lasi kylmää valkoviiniä. Pidän kuvan tunnelmasta. Voin tuntea saman fiiliksen vain katsomalla kuvaa. Loma oli juuri alkanut. Edessä oli melkein viikko Gozon ihanissa maisemissa.

10. Unohtumaton maisema

Maisemien puolesta tämän vuoden ykköspaikasta kilpailevat Sapa ja Ninh Binh, mutta päädyin Ninh Binhiin. Olin nähnyt kuvia sen kauneudesta, mutta vasta kiipeäminen Mua Caven sadat portaat avasi todellisuuden kaikessa upeudessaan. Nykyään, jos kuka erehtyy kysymään jotain Vietnamista, aloitan välittömän vuodatuksen syistä, miksi tänne kannattaa matkustaa. 

Tämä on siis viimeinen Instagram Travel Thursday, ja viimeisen kerran voit lisätä linkkisi Instagram ja matkailu -aiheiseen blogipostaukseesi, jossa olet käyttänyt vain Instagramissa julkaisemiasi kuvia. Samalla osallistuin Muttolintu-blogin kuvahaasteeseen. Tarkemmat ohjeet löydät linkistä, jos vaikka haluat itsekin osallistua. 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

14 comments

  1. Kaikki loppuu aikanaan, vaan konsanaan ei milloinkaan! 🙂 Ehdin sentään reilu 1,5v olla mukana näissä ja monta hienoa paikkaa nähty. Kiitos! Näiden sun kuvien perusteella Vietnam vahvisti paikkaansa meidän listalla – se oli maailmanympärysreissun päätösmaaksi yhtenä harkittavana, mutta Taiwan vei voiton.

    1. Taiwan on myös erinomainen vaihtoehto! Olen ollut Vietnamissa ehkä neljästi, ja joka kerralle on riittänyt aina jotain uutta.

  2. Kiitos itsellesi järjestämisestä! 🙂
    Minulle on käynyt aivan samanlailla Vietnamin kanssa, käytyäni siellä tänä vuonna olen alkanut toitottaa kaikille vähänkin kiinnostusta osoittaville siitä kuinka mahtava paikka se on, omasta mielestäni erityisesti juuri luontokohteiden takia!

    1. Viime kesänä Vietnam-kiintiöni tuli hetkellisesti täyteen. Saattaa kestää vähän aikaa, että palaan, mutta se johtui lähinnä vain Cat Ba Islandista ja siellä matkailevista vietnamilaisista, joilla ei ole mitään käytöstapoja. 😊

  3. Oltiin näköjään molemmat keksitty yhdistää Annan haaste ja IGTT 🙂 Tämän vuoden reissut kaipaavat todennäköisesti vielä tarkempaa tarkastelua, koska nyt kuvien joukkoon ei mahtunut esimerkiksi tämän vuoden yllättäjää Odessaa ollenkaan. Mutta kunhan minäkin saan vuoden viimeisen reissun tehtyä, niin sitten on tilinpäätöksen aika. Vietnamin kuvat ovat hienoja. Olen miettinyt tykkäisinkö Vietnamista. Halong Bayn haluaisin ehdottomasti nähdä, mutta muuten en ole ollut niin vakuuttunut. Näitä kuvia katsoessa luulen että sille maalle on annettava mahdollisuus.

    1. Vietnam on todella hieno. Siellä on vaikka mitä. Mulla on varmana reilut 20 juttua eri puolilta maata. Epäilemättä niistä voisi löytyä sinullekin ne paikat, joista tykkäisit. On luontoa, suurkaupunkeja, rantoja, Hoi Anin kaltaisia suloisuuksia.

  4. Kiva tuo muuttolintu blogin haaste. Itsellä on ollut joka vuosi tehdä vuoden erilaisista tähtihetkistä kuvareportaasi, joten haaste jää väliin vaikka näitä on kiva lukea. Vietnam on sinun muistoissa hyvin edustettu. Onneksi pääsemme sinne pikapuoliin.

    1. Vietin reilut kaksi viikkoa tänäkin vuonna Vietnamissa. Tein niin erilaisia juttuja kuin aikaisemmin, että syntyi väkisin uudenlaisia muistoja. Ja Pohjois-Vietnamissa on vaan niin superkauniita paikkoja.

  5. Olipa kiva haaste, suosikkikuvasi sai minutkin hyvälle tuulelle. Minulla on tähän mennessä ollut aika tylsä matkavuosi joten en taida osallistua, ainakaan viellä. Onneksi on viellä matka Buenos Airesiin jäljellä ennen vuodenvaihtoa.

    1. Pitääkin pysyä linjoilla ja seurailla matkaasi. Matkustan itse Buenos Airesiin helmikuussa. Se on ollut haaveissani varmaan jo kymmenen vuotta.

  6. Kiva kuulla mielipide siitä, mikä on Tampereen paras hotelli hinta/laatu – suhteessa. Itselle se on ollut Sokos Hotel Ilves Finnairin vouchereilla, enkä tosin muissa hotelleissa ole kotikaupungissani yöpynyt kymmeneen vuoteen. Lapland Hotellin ravintola yllätti positiivisesti Kaskis-menullaan, yleisesti ottaen se on hyvä ketju kyllä majoittautua.

    Suosikkikuvasta heijastuu mukava lomatunnelmaa, riippukeinussa on mukava rentoutua.

    Kiitokset vetäjille IGTT:stä, paljon mielenkiintoista luettavaa on vuosien saatossa osunut kohdalle!

    1. Joitain kertoja olen tosiaan Tampereella yöpynyt ja testaillut eri paikkoja. Ennen Laplandia suosikkini oli ehdottomasti Tammer, mutta en ole käynyt siellä sen jälkeen, kun siirtyi Radisson-ketjuun.

      Kiitoksia itsellesi aktiivisesta osallistumisesta (vaikka ällä kertaa postaus ei kyllä oikein edes sivunnut IGTT:n ideaa).

  7. Sinun kuvasi kyllä nostattivat matkakuumeen taas huippuunsa. Meillä on onneksi alkuvuodesta luvassa muutama viikko Vietnamissa, josta ollaan haaveiltu pitkään. On vain hankalaa suunnitella realistinen matkareitti, kun maassa olisi niin paljon kaikkea kiinnostavaa.

    1. Vietnamissa on ihan älyttömästi kaikkea. Mulla on nyt Vietnam-kiintiö vähäksi aikaa täynnä. Mutta takuulla minä sinnekin vielä menen.