Kun on perillä kymmeneltä ja hotellilla vajaata tuntia myöhemmin, melkein tekee mieli vain käydä nukkumaan, mutta toisaalta polttelee, että pitää vähän päästä kulmille katsomaan. Kompromissini oli pieni iltakävely lähellä kulkevalla Istiklal caddesilla, alueen pääkadulla. Hiukan arkana kyselin hotelllilla, onko paikkoja, joihin minun ei ole hyvä yksin mennä. Kaikkialla on turvallista. Paitsi että hotellilta oikealle ei kannata lähteä. Tähän luotin. Ainakin tiistai-ilta, tai lähinnä kai oli jo yö, oli rauhallinen, mutta ihmisiä kuitenkin vielä aika paljon ulkona. Yllättävän lämminkin oli vielä.
Lentokentällä päädyin nostamaan rahaa automaatista, mutta vaihtopisteiden kurssit näyttivät kyllä sen verran hyviltä, että olisin hyvin voinut niissä vaihtaakin. Olin jo päättänyt, että illalla en jaksa busseja tai metroja, ja henkinen varautuminen taksin kanssa neuvotteluun oli alkanut jo hyvissä ajoin. Hukkaan meni. Mittarilla ajettiin, ja hinta oli lopulta varsin kohtuullinen: reilusti alle pari kymppiä 20 kilometrin matkasta.
Hotelli vaikuttaa kivalta, vastaanoton kaveri ystävälliseltä, vilkkaan kadun äänet eivät häiritse 5. kerroksessa. Pintapuolisesti maattuna sänkykään ei vaikuta hullummalta. Nyt tuntuu, että tästä tulee hyvä miniloma! Lähin minareetti on alle sadan metrin päässä, joten aamuherätys lienee taattu. Mutta se muessinin ääni vain kuuluu tähän maahan ja tähän kaupunkiin.
Vähän taidan käydä ylikierroksilla, kun ei tee mieli käydä nukkumaan. Parasta kyllä olisi. To do -lista jo pelkästään huomiselle on pitkä.
