Pieni breikki Lontoossa

Päädyin Lontooseen edullisen lennon vuoksi. Muuten tästä reissusta ei saanut halpaa, vaikka olisi yrittänyt. En taas itselleni lentoa joululahjaksi ostaessani muistanut, että asuminen on Lontoossa kallista. Kaikki tuonne mieleni tekee -hotellit maksoivat pitkälti yli 200 euroa yöltä. Ei kiitos. Oikeastaan ihan helmeksi osoittautui varaamani Fifty four boutique hotel (noin 150 euroa/yö/2hh huone yhdelle). Ei se kyllä boutique-hotelli ole, mutta kivalla paikalla vastapäätä Natural history -museota ja lähellä South Kensingtonin metroasemaa, jolle pääsee suoraan lentokentältä. Varauksen yhteydessä pyysin aikaista sisäänkirjoittautumista ja sainkin huoneen jo 10.30, ja vieläpä iloisesti yllätettiin upgradella deluxe-huoneeseen. Englantilainen hotellistandardi tuntien deluxe on aika perus, mutta huone on tilava ja siisti ja näkymä kiva.

Sen jälkeen, kun kerran saituuksissani otin Roomassa yhden hengen huoneen, jossa hädin tuskin mahtui kääntymään ja jonka lattialle ei matkalaukkua mahtunut avaamaan, en ole yhden hengen huoneisiin sortunut, vaikka esimerkiksi Lontoossa sellaisella olisi helposti säästänyt satasen (samantasoisissa noin neljän tähden hotelleissa). Kapeassa sängyssä nukkuminen tuo mieleen lapsuuden ja nuoruuden. Kyllä sentään aikuinen nukkuu parisängyssä (josta ei tarvitse pelätä putoavansa). Kuinka rentouttavalta yksin matkustaminen taas tuntuukaan! Tämän jälkeen alan ehkä julistaa, kuinka jokaisen pitäisi saada joskus vaellella suurkaupungissa ihan omineen. Toisaalta ennen lähtöä kehitin minulla on vain rumia ja vanhoja vaatteita, joilla ei voi Lontooseeen lähteä -kriisin, mutta onneksi siellä näki niin kaikenlaista kulkijaa, että tuskailuni osoittautui täysin turhaksi.

Jostain syystä olen vieroksunut Lontoota. Olen ajatellut, etten oikeastaan pidä siitä. Moneen kertaan olen varmaan jo kertonut olleeni siellä ensimmäisen kerran isän kanssa vuonna 1987. Niin juuri, se oli silloin, kun näin Dianan. Toiseen kertaan meni siitä yli 20 vuotta. Olin vain viikonlopun, kun mies oli kaupungissa työasioissa. Silloin liikuin jonkin verran yksin. Ehkä liikuin väärissä paikoissa? Ehkä olin epävarma yksin olemisesta enkä osannut nauttia? Luultavasti kyse oli siitä. Nyt mietin, koska tulisin seuraavaksi. Olen ihan kaupungin lumoissa.

Tammikuu on ehkä väärin mahdollinen aika. Aurinko paistoi, kun tulin kaupunkiin, ja se näyttäytyi sen jälkeenkin, mutta kun alkoi sataa, sade piiskasi pahimmillaan aivan hurjana, tuuli käänsi sateenvarjoja ympäri ja sai oman hätäpäissäni ostamaan joutumani halpisvarjon rautalankoja vääntymään. Kun tällainen yhdistetään muutamaan lämpöasteeseen, menee kylmyys ytimiin asti. Siksi istun aina välillä kaakaolla lämmittelemässä. Toisaalta pitää aika tarkkaan valita lämmittelypaikat, sillä vaikka sisään mennessä tuntuisi ulkoilmaan verrattuna lämpimältä, voi hetken kuluttua huomata, että joka paikasta vetää. Hotellissakin ikkunat ovat yksinkertaiset ja raot kohtuulliset. Viima vinkuu sisään – ja kadun äänet. Mutta itsepähän läksin, täysin tietoisena kaikesta tästä.

Parina ensimmäisenä päivänä kiertelin markkinoita ja Notting Hilliä, herkuttelin tacoilla, sushilla ja kasvishampurilaisella, ajelin rakastamillani kaksikerroksisilla busseilla ja niin paljon metrolla, että piti ladata Oyster cardiin (matkakortti) jo lisää rahaakin. Silti suurkaupunki tuntuu myös jaloissa: miksei jalkahierontapaikkoja ole kaikkialla, kuten Aasiassa?  

Olin käynyt kaikissa suunnittelemissani paikoissa jo toisena matkapäivänä. Oikeastaan en kyllä ollut ehtinyt suunnitella juuri mitään, joten aika paljon vain kuljeslkelin päämäärättä. Välillä olin Victorian aseman takana, välillä etsin Sohoa ja päädyin sateen alettua lounaalle China Towniin tyhjään ravintolaan, jossa olin pitkään yksin. Eksyilin Harrodsilla, nautin sen palvelusta, varasin musikaaliliput, kun kerran lippukauppa osui suoraan reitille. Tällaista on aikuisen harhailu Lontoossa. En kehtaa sanoakaan, kuinka aikaisin olin hotellilla iltaisin. Toisaalta puolustelen tätä sillä, että jouduin taas tekemään aika paljon töitä. Se olkoon hinta tästä vapaudesta. Mutta sentään tein töitä Lontoossa. Not bad.