Kun kysyin tuloiltana hotellilta, mihin suuntaan kannattaa lähteä, jos haluan syömään, sain ohjeen, jota en noudattanut. En ymmärtänyt, miksi lähteä kaduille hotellin taakse eikä rantaan. Menin itse rannan suuntaan, ja sitä aneemisuutta pilkkasin viimeksi kirjoittaessani. Toinen suunta näytti ehdottomasti vilkkaammalta, mutta samaa hieromalaitosta sekin tarjoaa. Ravintolavaihtoehtoja on kuitenkin huomattavasti enemmän. Näin tämän vasta eilen aamupäivällä, kun lähdin etsimään bussia.
Tiesinhän minä, että yksi iltapäivä altaalla oli kylliksi. Toista, ainakaan perättäistä, ei tulisi. Lähdin kaupunkiin. Puolen tunnin välein kulkevat songtaew-bussit mahdollistavat kohtuuhintaisen liikkumisen. Kun luin netistä paikallisliikenteestä, kävi ilmi, että tuk tuk -bisnes käy hiljaisella, koska hinnat ovat nykyään kiinteät – ja aivan järjettömän kovat. Useammasta paikasta luin, että hinnat ovat maailman kalleimmat, kalusto maailman huonointa. Tosi kiva yhdistelmä. Kirjoitettiin tuk tuk mafiasta. Songtaewit ovat siis lähinnä avolavarekkoja, joissa ainakin tuuletus pelaa. Muita mukavuuksia ei olekaan, mutta ei alle euron matkasta kovin paljon muuta voi toivoa. Kyllä sillä 45 minuuttia suuntaansa rynkytti menemään.
Enhän minä mitään ollut kaupungista selvää ottanut. Tiesin vanhan kaupungin olemassaolosta, satamasta ja ostosmahdollisuuksista (mutta jos Billabongin [väärennettyjä] t-paitoja saa dollarilla, en niille markkinoille edes halua). Käteviä oppaita ovat kyytiä tarjoavat taksikuskit. Mihin olet menossa? En tiedä vielä. Minä voin viedä. Tuolla päin on vanha kaupunki, tuolla shopping. Kiitos tiedoista.
Bussi pysähtyi lähelle vanhaa kaupunkia. Ihan viehättäviä katuja ja jokunen kujakin, mutta aika äkkiä se oli nähty. Taas olisi kahvilassa istuskelijoille ollut kivojakin paikkoja, mutta itse vain olen siinä niin huono. Ilma myös alkoi olla niin kuuma ja hiostava, että tuntui, kuin olisin kävellyt 7-Elevenien ja Family Martien väliä ja hakenut vain aina uuden pullon juotavaa.
Karttani oli vain hotellilta saatu koko Phuketin kartta, jossa vain pieni ja epämääräinen ruutu kaupungista. En tiennyt, mitä satamassa on, mutta jotenkin ne aina kiehtovat. Katsoin suunnan ja lähdin kävelemään. Matka kesti ja kesti, kaupungin hälinä alkoi loppua, kadut muuttua leveämmiksi, mutta mitään ei tapahtunut. Katuruokakeskittymän kohdalla ajattelin olevan toivoa, mutta päädyinkin jollekin festarialueelle, jossa testailtiin äänentoistoa ja seuraavaksi laajaan puutarhamyymälään tai ehkä messujen tapaiselle. Kun meri vihdoin näkyi, ei ollut satamaa vaan vain pieni kaistale hiekkarantaa. Ei auttanut kuin palata takaisin. Valitsin reitin pusikosta.
Kuvittelin palaavani samaa reittiä takaisin, mutta pieleen meni. Päädyin rakennustyömaalle. Olin niin kuumissani ja hikinen, että olisin ollut aika kiitollinen vaikka moottoripyörätaksista, joita keskustassa sai olla hymyillen hätistelemässä aika usein, mutta ei yhtäkään missään. Kun sitten näin yhden loikoilemassa varjossa ja olin jo hänelle alkanut huudellakin, kohdalleni pysähtyi nuoren miehen kuljettama auto. Sitten tapahtui jotain, mitä en olisi arvannut koskaan tekeväni: hyppäsin ventovieraan kyytiin. Kaveri kysyi, mihin olen menossa. Keskustaan. Hän voi viedä. Oletko itse menossa sinne? En ole, mutta et ole vain vähän eksysksissä vaan aika paljon. Matka kesti ja kesti. En minä näin kaukana voinut olla? Eihän tämä näytä keskustalta vieläkään! Liikennevaloja on edelleen, voin siis hypätä valoissa pois. Tokihan aloin jo epäillä, ettei todellakaan pysähtynyt ystvällisyyttään. Kysyinkin, että eihän tämä nyt keskusta ole. Seuraavasta risteyksestä käännytään, sanoi kaveri. Ja siellä, seuraavan risteyksen takana, oli Central Festival, suuri ostari. Sinne oli kaveri minua viemässä. Ajatteli muijan todella olleen hukassa. En raaskinut sanoa, etten ollut tänne tulossa. Kiitin vuolaasti (aivan aiheesta!) ja annoin vähän bensarahaa. En tiedä, oliko liian vähän vai sopivasti, mutta olin jo niin nolo, että olin alkanut epäillä ja vieläpä sanonut sen ääneen, että halusin nopeasti pois autosta.
Ostari on suuri, täyttää varmasti kaikki shoppailutarpeet. Alennusmyyntikin näkyi olevan. Minulle riitti siisti veski ja Zen-ravintolan erinomainen japanilainen ruoka. Kaikesta muuten huomaa, että täällä juuri kukaan ei kulje jalkaisin. Central Festivalin edessä oleva liikennehässäkkä on hirvittävä. Suojateitä ei ole (ja missä ylipäätään on, kukaan ei niitä kunnioita), ja aika suojaton on, kun puikkelehtii autojen seassa, mutta sekaan oli mentävä, että pääsin bussin reitille. Ei muuta kuin käsi pystyyn ja kyytiin. Kanssamatkustajia tarkkailemalla pääsin myös jyvälle, miten härvelin saa pysähtymään, kun on aika jäädä pois (Painetaan nappia, kun paikka alkaa olla kohdilla. Härveli pysähtyy heti tai kohta, riippuen vauhdista ja pysähtymismahdollisuudesta.)
Näin siis vähän kaupunkia, en satamaa, en ostospaikkoja, vain venäläisten ja kiinalaisten kansoittaman ostarin. Ei ollut enää voimia palata keskustaan. Illalla laiskotti niin, etten jaksanut huoneesta poistua. Eläköön huonepalvelu ja kohtuulliset hinnat.
Tänään on sadepäivä. Kaatosateen alettua jymähdin huoneeseeni katsomaan huojuvia puita ja myrskyävää merta. Johonkin kai tästä pitäisi ryhtyä. Eilen illalla muuten testasin melatoniinia, kun huomasin, ettei illan tullenkaan ala väsyttää. Reilun tunnin pillerin ottamisen jälkeen alkoi unettaa, mutta tunne meni ohi. Neljän tunnin jälkeen nukahdin, ja aamulla nukuin pitkään. Vähän väärin meni: halusin nukahtaa ja herätä kohtuulliseen aikaan. Seuraavina aamuina on oltava sen verran ajoissa hereillä, että taisi jäädä kokeiluksi. Olen kuullut joillekuille melatoniinista aiheutuvan pahoja painajaisia tai muuten äärettömän vilkasta unielämää. Mitään tällaisia sivuvaikutuksia en huomannut.
2 comments
Tuo ostari taisi tosiaan olla vähän matkan päässä, iso kyllä oli. Kivaa lukea kokemuksistasi, itse kun olin tuolla jo joitakin vuosia sitten. Olisi ihan mielenkiintoista mennä takaisin jossain vaiheessa ja katsoa onko mielipide paikasta muuttunut 🙂
Älä tule! Minulle tämä on ensimmäinen kerta Phuketissa ja viimeiseksi jää. Ehkä kiinalaiset ja venäläiset ovat kansoittaneet muutkin paikat tai ehkä muut rannat ovat kivempia, mutta minulle tämä on kylliksi Karonia. Liikkuminen tehty hankalaksi (tai tarpeettoman kalliiksi). Halusin tulla relaamaan muutamaksi päiväksi loman alkuun, mutta olisin voinut valita toisinkin. Bilettäjälle varmaan Patong on loistava, mutta kun siitä elämästä en enää niin välitä. Harmaahapsien sylissä keikuttelevia typyjä näkee täälläkin. Argh.