InterRailin yksi ihan parhaita puolia on vapaus vaihtaa suunnitelmaa melkeinpä lennosta. Itäinen Eurooppa Tšekkeineen, Unkareineen ja muine mahdollisuuksineen vaihtui länteen. Jostain aika tuntemattomaksi jääneestä syystä päädyimme Ranskaan. Minulla ei ollut maasta mitenkään erityisen positiivisia ennakkokäsityksiä. Olen Pariisissa ollut kaksi kertaa, viikon molemmilla. Ensin teininä kouluryhmän kanssa, sitten paljon myöhemmin uudelleen ihan muuten vain. Pariisi on legenda, se on kaupunkilomien vakiokäytävä jokseenkin jokaisella, mutta mitään paloa kolmanteen kertaan ei ole. Toinen Ranskan kokemukseni ennen tätä uusinta oli Nizza. Jotkut palaavat sinne kerta toisen jälkeen, rakastavat sitä, kokevat sen parhaaksi kaikista. Minulle se oli tyly ja töykeä, vaikeasti lähestyttävä. En saanut otetta. Odotukset eivät siis olleet erityiset, mutta eihän koko maata voi leimata vain kahden kaupungin perusteella.
Tulimme Espanjan suunnasta, ja koska yhdellä kertaa ei huvita istua määräänsä enempää junassa, jäimme Perpignaniin, vajaat 40 kilometriä pohjoiseen Espanjan rajalta. Reiliraveri oli lukenut sen olevan jotenkin historiallisesti kiinnostava, ja minä löysin mielenkiintoiselta vaikuttavan luontokohteen läheltä. Siinä oli riittävästi syytä jäädä kaupunkiin.
Perpignanin vanha keskusta on aika pieni. Sillä on omat kauniit kulmansa ja satunnaiset tunnelmalliset kujansa, mutta esimerkiksi aukioissa ei ole charmia, kuten on vaikka melkeinpä millä tahansa italialaisella piazzalla. Turisteja ei juuri näkynyt tai muita kieliä kuin ranskaa kuulunut, joten paikalliseen elämänmenoon tutustumiseen Perpignan oli mainio paikka.
Vanhan kaupungin ulkopuolella saattoi arkkitehtuurista huomata olevansa Ranskassa, mutta ei Perpignania erityisen viehättäväksi voi sanoa. Rautatieasemalta johtaa keskustaan suoraan katu, jota kävellessä tuli jopa välillä olo, että täytyy pitää käsilaukusta vähän enemmän kiinni kuin tavallisesti. Kaupungin kebabkeskittymä oli myös siellä. Kuppiloita toistensa vieressä, ja tarjolla ei todella ollut ranskalaisen keittiön helmiä.
Kotona olen symbioosissa autoni kanssa ja matkallakin mielelläni vuokraan auton liikkumisen helpottamiseksi, mutta koska reililippu oli taskussa, pyrimme mahdollisimman paljon liikkumaan julkisilla. Oli loistava suunnitelma ottaa bussi Arles-sur-Techiin, siellä turistitoimiston järjestämä shuttlebussi Foun rotkolle (Les Gorges de la Fou), paluumatkalla junalla Argelès-sur-Meriin, sieltä Argelès Plage -rannalle ja takaisin Perpignaniin. Suunnitelmaan tuli liikaa muuttujia: sunnuntaina bussivuorot onnettoman harvat, bussipysäkki ei löytynytkään, seuraavalla ei enää olisi ehtinyt shuttleen, seuraavalla shutlella meneminen taas ei takaisi mahdollisuutta päästä takaisin Perpignaniin enää viimeiselläkään bussilla – ja sitten vielä sääennusteet lupasivat surkeaa säätä. Ja koska oli sunnuntai, keskustan autonvuokraamot eivät olleet auki. Lähimmältä lentokentältä saisi auton aivan järjettömällä päivähinnalla. Oma moka, miksei löydetty bussia. Siis taksi kentälle ja autoilemaan.
Sään suhteen kävi alkumatkasta tuuri. Kävimme lähikylässä lounaalla, ostamassa vaelluskeksit ja puolittain kiroamassa, että vaellussampanjan olisi saanut jääkaappikylmänä 28 eurolla, mutta mepä ollaan autolla. Perillä pääsi autolla melkeinpä siihen rotkon reunalle, ja kun on maksanut sisäänpääsyn (10 euroa) ja vetänyt kypärän päähän, voi lähteä tallustelemaan rotkossa. Useinhan vastaavia paikkoja katsotaan yläpuolelta ja podetaan korkeanpaikankammoa siinä alas kuikuillessa, mutta täällä rotkon sisälle on rakennettu ritilät, joita pitkin kuljetaan milloin tasaisella, milloin vähän mäkeä tai portaita. Reitti on vajaat kaksi kilometriä pitkä, ja paluumatkaa on saman verran, samaa reittiä.
Olin nähnyt kuvia kulkureiteistä mutta ajatellut siltoja rakennetun vain paikka paikoin ja muuten reitin olevan polkuja, mutta erehdyin. Ajattelin voivani istua auringossa kivellä mutustelemassa keksejä, mutta eihän sinne parin sadan metrin syvyyteen aurinko paista kuin satunnaisesti. Sampanjataukojakin olisi ollut vähän hankala pitää. Matkalla oli vain muutama penkki. Mutta vaikka rotko ei ollut odotuksenmukainen, se oli mielenkiintoinen käydä. Onhan kallio jylhää ja alla kohiseva vesi osoitus luonnon voimasta. Sitä en osaa sanoa, olisiko rotkoa varten kannattanut kovin monta sataa autonvuokrasta maksaa, mutta en menemättäkään jättäisi, jos kulmilla liikkuisin. Viimeisillä kymmenillä metreillä alkoi sataa, mutta ei se mitään, mehän oltiin seuraavaksi menossa rannalle.
Sade yltyi kaatosateeksi. Auton lämpömittari laski hyvän matkaa alle 20:n. Argelès Plagessa istuttiin autossa vähän hämmentyneinä, että mitäs nyt. Siihen hätään paras vaihtoehto oli päiväunet. Pikkuinen Renault Clio taipui ihan hyvin päivänokosten tarpeisiin. Mutta sää ei enää taipunut rantahommiin. Kun kietoi pyyhkeen ympärille, se suojasi pahimmalta viimalta ja lämmitti. Pitihän ranta nähdä, kun sinne asti oli tultu. Kilometrien mittainen hiekkaranta vaikutti todella asianmukaiselta, mutta siinä sunnuntain ankeassa harmaudessa oli vaikea kuvitella sitä kylpemään auringonpaisteessa. Vaikka taivaan sineä saattoi nähdä hetken, kohta satoi taas. Lähikadut ovat kuppiloita ja kauppoja kuin missä tahansa rantakohteessa missä päin maailmaa tahansa. Se on jotenkin kotoista, tuttua, mutta jotenkin niin surullista. Entä se rantakamaa myyvä koju, samanlainen kuin kaikkialla, myykö se väärennettyä Lacostea merkin omilla mailla?
Perpignanin osuutta ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa reissukesän parhaaksi kokemukseksi, mutta ei se huonokaan ollut missään nimessä. Paremmalla säällä sen arvo olisi noussut kummasti. Ruokapuolella sen sijaan liputan Perpignanin ja ranskalaisen keittiön puolesta iloisesti.
6 comments
Perpignan on mun to go-listalla, muutama tuttu on siellä käynyt ja jotenkin kaikessa tuntemattomuudessaan se kiehtoo. Hauska lukea tunnelmia sieltä, ja etenkin ruoasta.
Mulla on muuten vähän samat fiilikset Nizzasta, onhan se hieno paikka, mutta jotenkin mielummin reissaa Ranskassa muualla. Mietin, olisiko mulle tullut ns. päinvastainen reaktio eli kun sitä hehkutetaan niin paljon ja siellä käydään tosi paljon myös niin alkaa tulla “korvista ulos”, jos ymmärrät mitä tarkoitan? Kävin siellä joitain kertoja perhelomilla 10-15 vuoden iässä ja ne olivat upeita reissuja, mutta nyt mietin etten ehkä halua “pilata” niitä muistoja. Valintani on ehdottomasti Biarritz tai tuollaiset pienet rannat jossa kävit. Ranskassa on niiin paljon nähtävää!
Sinä siis olit kaupungista kuullut? Minulle oli aivan uusi tuttavuus. Fiilikset olisivat varmasti paremmat, jos sää olisi ollut suotuisampi. Aivan erilainen tunnelma kuin Nizzassa. On muuten varmaan niin, että kun Nizzaa niin paljon kehutaan, siltä myös odottaa siten tosi paljon. Ja ne odotukset on vaikea täyttää. Ainakaan minulla ne eivät täyttyneet ja kaupunki jätti tosi kylmäksi.
Olin kuullut Perpignanista, itseasiassa ihan viime aikoina. Tein Rantapallolle blogikoostetta Ranskasta ja paikka nousi esille siinä yhteydssä. Aloin tutkimaan googlen avulla kaupunkia ja vaikutti sellaiselta, jossa haluaisin vierailla. Vähän erilaiinen, eikä massaturismin kohde.
Todellakaan ei massaturismikohde! Vaikutti ranskalaiselta kohteelta, kuten rantapaikkakin siinä lähellä. Siksi tykkäsinkin, kun ei ollut turistilaumoja kaikkialla. Toisaalta rannalla ehkä olisi ollut, jollei olisi satanut…
Perpignanin vanha keskusta on itseasiassa aivan valtava ollakseen 100 000 ihmisen kaupunki, vertaapa Suomeen. Vähän hassua pitää neljää pizzeria/kebabberia/intialaista keskittymänä ja Av. G. C. de Gaullea pelottavana. Se on kaupungin entinen paraatikatu, nyttemmin keskusta on siirtynyt Lafayettellepäin.
No, se oli minun kokemukseni silloin, kun siellä olin. Ei sitä oikein voi toinen mitätöidäkään.