Type and press Enter.

Perjantai Itä-Berliinissä

Aloitin aamuni, kuinkas muutenkaan, kävelemällä. Hotellilta oli reilu kilometri museolle, josta aioin päiväni aloittaa. Kuljin halki tavallisen asuinalueen. Berlinische Gallerie oli ihan kelpo modernin taiteen museo. Oma suosikkimaalaukseni oli Arthur Segalin The Artist’s life on earth. En löytänyt sitä googlaamalla. Maalaus oli kuin sarjakuva, joka esitti taiteilijan julman kohtalon: hänen työtään ei arvostettu elinaikana, hänet aina vain torjuttiin, mutta taiteilijan kuoleman jälkeen teoksen arvo nousi 100 000:een (en tiedä, mitä valuuttaa), ja maksu suoritettiin kai tuonpuoleiseen, enkelille.

Berliini 205
Aloitin aamuni, kuinkas muutenkaan, kävelemällä. Hotellilta on reilu kilometri museolle, josta aioin päiväni aloittaa. Kuljin halki tavallisen asuinalueen.
Berliini 207
Berlinische Galerie. Alte Jakobstrasse 124 – 128.

Museon kahvila oli mukava paikka aamupalalle ja vähän töillekin. Pöydissä oli aidot ruusut maljakoissa, mistä iso plussa. Kuittiin oli muuten kirjoitettu käsin “tips are not included”. Jos oikein olen ymmärtänyt, Saksassa ei juuri tippailla kuin hienoissa ravintoloissa pyöristämällä ylöspäin. Eihän siinä auttanut kuin kaivaa kukkarosta parit kolikot.

Hackesche Höfeä minulle oli suositellut useampikin tuttu. Paikka on noin satavuotias rakennusryhmän keskelle jäänyt sisäpihojen verkosto. Ihan hauska paikka se on, mutta vain yksi pihoista on todella kaunis – ja tietenkin se on aina kaikissa kuvissa mainoksena. Talojen alakerroissa on pieniä putiikkeja, joista varmasti tekisi löytöjä ainakin näin alennusmyyntiaikaan, jos olisi shoppailumatkalla. Oma ehdoton suosikkini oli Ampelmannin kauppa. Itäisen Berliinin liikennevaloheppu on sympaattinen. Kyllä hattupää onkin hyvin tuotteistettu: hahmon kuvalla varustettua tavaraa oli niin kaikenlaista. Sorruin kaulapantaan, siis koiralle, ja matkalaukkutunnisteeseen, vai mikä se osoitelätkä mahtaakaan olla nimeltään.

Berliini 212

perjantai

Berliini 226

Berliini 255
Sympaattinen Ampelmann

perjantai1

Museumsinsel on pieni museosaari Spreejoen kahden haaran välissä. En ollut erityisen kiinnostunut sen museotarjonnasta, mutta koska koko paikka on Unescon maailmanperintölistalla ja sijaintikin aivan Hackesche Höfen vieressä, kävin kävelyllä saaren poikki. Sen toisessa päässä on Berliinin tuomiokirkko, josta olen puhunut varmaan jo kyllästymiseen asti.

Berliini 243

perjantai2

Berliini 251

Jatkoin kulttuurilla ja Hamburger Bahnhof -museolla (nykytaidetta), jonka rakennus on vanha rautatieasema, kuten D’Orsayn museo Pariisissa. Pääsalissa on mm. Roy Lichtensteinia ja Andy Warholia. Suurin sali on keskellä museota, josta nuo muutama kuvakin on. Jouduin jättämään laukun säilytykseen enkä arvannut ottaa kameraa mukaan. Tämä museo oli harvinainen siitä, että valokuvaaminen oli sallittua.

Museon länsisiivessä koin olevani kuin ihmiskokeessa, jossa reaktioitani mitataan jotenkin etänä. Vanha Peugeot 205 lasikopissa, kertakäyttömuki rutistuneena renkaan alle. Kuin suuria kivenlohkareita olisi kuljetettu paikalle pumppukärryllä, ja kärry jätetty vielä paikalleen. Kuin ratakiskolla olisi eläimen pää ja se olisi syönyt sisäänsä ihmisen, tosi ohuen. Taiteilijan omakuva naisesta, jolla reilun korkealle vyötäröllä ulottuvat farkut, t-paita ja rintojen kohdalla paistetut kananmunat. Eläköön nykytaide!

Berliini 259
Hamburger Bahnhof

Berliini 260

Berliini 266

Niin vain oli tänäänkin ilta jo pimennyt, kun pääsin kaupungin länsipuolelle. Ajattelin kävellä Kurfürsterdammin alueella, onhan katu kai kaupungin tunnetuin. Luin matkaoppaasta myös Fasanenstraßesta, jolla piti olla hienoja liikkeitä ja punaisia mattoja, mutta taitavat olla muuttaneet muualle. Nyt tilalla on gallerioita, ravintoloita ja hotelleja. Ku’Damm (kuten katua yleisesti nimitetään) ei ollut minun paikkani, ainakaan tänään. Jos olisin ostosmatkalla, jaksaisin ehkä kierrellä kaupoissa, mutta ainakin se katuosuus, jonka kuljin, on vain kauppoja, hotelleja ja ravintoloita – persoonatonta, kuin missä tahansa muualla. Edelleen olen vailla unelmieni käsilaukkua, mutta ei se Ku’Dammillakaan vastaan tullut. Sitä paitsi edelleen laitan rahani mieluummin ex tempore Berliinin tai minkä vain matkaan kuin laukkuun. Mutta nyt eksyin aiheesta.

perjantai3
Fasanenstrassella

Yksin matkustaessani huomaan joskus olevani käsittämättömän avuton. Kun on nälkä, muutun ihan lapseksi: kuin en todellakaan tietäisi, mistä voi saada ruokaa. Kuljen ravintoloiden ohi, katselen ruokalistoja ja ikkunasta sisälle. Kaikki näyttää muka liian kalliilta tai liian hienolta tai liian pikaruoalta tai liian joltain. En käsitä. Lounasta saan kyllä hankittua, mutta illalla yksin syömiseen liittyy joitain pelkoja tai ehkä häpeää, jota en vielä ole tavoittanut. 

Ratkaisin ruokaongelmani tälläkin kertaa KaDeWe-tavaratalon kuudennen kerroksen ruokaosastolla, jossa voi myös syödä pienissä bistroissa, kojuissa, miksi niitä nyt sanoisi. Ympäriltä kuului iloisten ihmisen naurua ja puheensorinaa, mutta siellä saatoin naputella iPadiani ja olla ihan luontevasti yksin. Asiasta muuten ihan muuhun, en ole osunut vielä yhteenkään ravintolaan tai kahvilaan, jossa olisi wifi-yhteys, vaikka ovessa saattavat sitä mainostaakin. Jopa Israelissa pääsin verkkoon huomattavasti helpommalla kuin täällä, teollistuneessa, modernissa Saksassa.

perjantai4
KaDeWe-tavaratalon ruokaparatiisissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 comments

  1. Avatar

    Pakko hieman korjata – saksassa (kuten muuallakin keski-euroopassa) kuuluu tipata, erityisesti juuri jos on pöytiin tarjoilu. Tippi maksetaan tosiaan niin, että pyöristetään laskua ylöspäin, ei koskaan niin, että raha jätetään pöydälle (joko siis niin, että annetaan tasaraha tippeineen “stimmt so” tai sitten kerrotaan, mistä summasta haluaa takaisin: jos lasku on esim. 14e ja haluaa tipata euron ja maksaa 20e niin sanoo rahaa antaessa 15e niin saa 5e takaisin). Tämä on ehkä ulkomaalaisille ei niin tuttu käytäntö.

  2. Avatar

    Kiitos korjauksesta. Koska suomalaisena tippikulttuuri on aina vähän hankala, luen suunnilleen ensimmäisenä matkaoppaasta, miten kuuluu toimia, ja tosiaan omassani neuvottiin, kuten aiemmin kirjoitin. Onneksi jonkin kerran olen osannut tehdä vahingossa oikein. 🙂 Pidän neuvosi mielessäni, kun vielä syön viimeisen lounaani täällä tänään.

  3. Avatar

    Hei!
    Olen itsekin törmännyt tuohon väitteeseen joissain matkaoppaissa ja lehtijutuissa enkä oikein tiedä, mistä se tulee. Olen asunut sekä saksassa että sveitsissä ja kyllä tippaaminen oli ihan perusjuttu niin kahviloissa kuin ravintoloissakin.

    Olen ilolla lukenut näitä postauksiasi: olen käynyt berliinissä monta kertaa ja pidan kaupungista todella paljon (ehkä suosikkini saksan kaupungeista). On kiva lukea tutuista paikoista ja saada vinkkejä ruokapaikoista ym. Toivottavasti teet vielä monta postausta berliinistä 🙂

    1. Avatar

      Arvelinkin, että sinulla on asiasta ensikäden tietoa. En huomannut seurata, miten muut toimivat, koska oletin oppaan puhuvan totta. Tietysti haluan toimia, kuten maassa tapana on, mutta onneksi kieltä puhumaton ulkomaalainen saa anteeksi, vaikka ei aina oikein tekisikään.