Type and press Enter.

Pavilion Hotel – keidas Phnom Penhin parhaalla paikalla

Mikä siinä onkin, että yhä useammin hotellin valinta tuntuu vaikealta? Jos matkustan jonkun kanssa, valinta on aina helpompi. Jos menee pieleen, voi mutista toisen kanssa, että eihän tämä nyt häävi ole, mutta yksin en halua pettymyksiä. Phnom Penhistä silmiini osui vain yksi hotelli. Tämä se on. Tänne minä haluan. Pavilion Hotel näytti kaikissa kuvissa suloiselta ja tyylikkäältä, uudelta ja perinteiseltä, laadukkaalta ja mukavalta, kaikelta samaan aikaan. Arvosteluissa toistui usein yksi tietty sana: oasis. Ja keidashan tuo oli. Juuri odotusteni mukainen. 

Laskeuduin kaupunkin vielä valoisaan aikaan, mutta taksimatka kesti ruuhkassa pienen ikuisuuden. Pimeni. Inhoan uuden kaupungin lähestymistä pimeällä. Haluaisin hahmottaa, missä olen, mihin voisin turvallisin mielin lähteä kävelylle, syömään, ottamaan tuntumaa uusiin nurkkiin. Tuntui, että käännyimme vain pimeiltä kaduilta toisille. Mutta kun aloin hahmottaa sijaintia kartalta ja kun aamulla näin kaiken valossa, tajusin, ettei hotelli voisi paremmalla paikalla olla. Royal Palacelle ja Mekongin rantaan on muutaman minuutin kävelymatka. Saman verran on toiseen suuntaan, jos tekee mieli katsomaan modernimpaa Phnom Penhiä. Tuktukilla pääsee parilla eurolla minne tahansa. Mutta oma katu on rauhallinen, ja muuri sulkee ulkopuolelle kaiken metelin, kaiken ruman. Sen sisäpuolella on seesteistä kauneutta. Kuulostaa kliseisiltä ylisanoilla, mutta minulle tuli hotellista kokonaisuutena mieleen luksus-spa. Sen värit ja sisustus olivat kaikkineen kuin siitä kauneimmasta spasta, jossa taustalla soi vaimea musiikki, hierontapöydän renkaan läpi näkee vain kukkia ja jokainen haluaa pitää minusta parasta mahdollista huolta. 

Hotelli koostuu muutamasta rakennuksesta, joista osa on ilmeisesti ollut paikalla aiemmin jossain muussa käytössä ja osa hotellikäyttöön erikseen rakennettuja. Parhaissa huoneissa on oma uima-allas, mutta jos ei halua sellaiseen investoida, kyllä hotellin kahdesta altaasta epäilemättä jompikumpi on mieluinen. Minun suosikkini oli etupihan varjoisa allas (The Lush Pool), mutta jos kaipaa aurinkoa, sitä on kauniina päivinä esteettömästi takapihan toisella altaalla (The Sun Pool). Huoneet ovat kaikki vähän erilaisia, mutta tunnelmaltaan samanlaisia: vähän itämaisuutta, paljon rauhallista kodikkuutta, tummaa puuta, kirkkaan värisiä yksityiskohtia. 

Pavilion Hotel Phnom Penh

Pavilion Hotel Phnom Penh

Pavilion Hotel Phnom Penh

Pavilion Hotel Phnom Penh

Pavilion Hotel Phnom Penh

Vaikka Pavilion Hotel on puitteiltaan ihana, sen sittenkin kaikkein paras puoli on henkilökunta ja palvelu. Minulla oli tunne, että olin yksilönä arvokas. Kukaan ei kumarrellut samoin kuin Rosewoodin aulassa, kun menin baariin. Kukaan ei vaikuttanut ulkoaopetellun muodolliselta vaan pelkästään sydämelliseltä. Kaikki järjestyi. Kaikesta muistettiin jälkeenpäin kysyä, onko kaikki nyt hyvin. 

Koska ravintola on ulkona, ei buffet-aamiainen oikein onnistu. Mutta kuinka virkistävä olikaan pitkästä aikaa a la carte -aamiainen moninaisine vaihtoehtoineen. Ravintola tuli muutenkin aika tutuksi. Oli aika sateista, ja helposti jäin hotellin hellään huomaan syömään lounasta. Ihan nurkilla on kyllä myös ravintoloita, joista ainakin khmer-paikka oli minusta hyvä. 

Pavilion Hotel on adults only -paikka, ja koska seksiturismi on Kambodžassakin jonkinlainen ongelma, arvostan, että osa hotelleista pitää kiinni siitä, ettei huoneisiin ole lupa tuoda ulkopuolisia vieraita. Kadulla on portin vieressä ihan kyltti, että ei seksiturismille. Tämä ulkopuolisten tuomisen kielto näkyy selvästi myös hotellin verkkosivuilla. Eihän se kyseistä ilmiötä poista, mutta ainakin osoittaa, ettei sitä pidetä kaikkialla ollenkaan sopivana. 

Pavilion Hotel Phnom Penh

Pavilion Hotel Phnom Penh

Pavilion Hotel Phnom Penh

Pavilion Hotel Phnom Penh

Pavilion Hotel Phnom Penh

Oliko Pavilion Hotel oikeasti niin ihana kuin väitän? Kaipaatko todisteita? Oli se niin ihana, että tulin takaisin. Tarvitsin viikon muualla olemisen jälkeen yhden yön ennen lentoa Hanoihin. Respassa toivotettiin tervetulleeksi takaisin ja kysyttiin, miten oli sujunut bussimatkani, jonka olivat minulle viimeksi varanneet ja perään soitelleet, kun bussiyhtiö muutti lähtöaikaa. Se tuntui hyvältä. En ollut osa liukuhihnaa, osa menevien ja tulevien asiakkaiden virtaa vaan minä. Tuntui, kuin olisin tullut kotiin kaukana kotoa. 

Oli juhannusaatto. Seuraavana aamuna olisi järjettömän aikainen lähtö kentälle. Kevätrullat maistuivat hyvältä sängyllä maaten. Eläköön huonepalvelu. 

Pavilion Hotel on ollut halvimmillaan näin off seasonina varauspalveluissa noin 50 euroa yö, keskihinta noin 70 euroa. Talvikaudella hinta nousee jonkin verran. Vähän toista sataa on huone omalla uima-altaalla. Sen tahtoisin vielä kokea. 

Yhteistyössä Maads

Pavilion Hotel Phnom Penh

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

26 comments

  1. Toi on kyllä ihana, ja kiva kuulla, että tykkäsit niin paljon. Olen ennenkin hyvällä menestyksellä sun laiva- ja hotellipoimintoja kokeillut. Jos saan sen reissukaverini ensi talvena piipahtamaan Saigonista Phnom Penhiin, tuonne ehdottomasti.

    1. Tiedän, että kovin usein ajatellaan yhteistyöhotelleja kehuttavan, vaikka ei niin syytä olisikaan. Minulla on käynyt tuuri, että olen tehnyt yhteistyötä vain sellainen paikkojen kanssa, joista olen oikeasti pitänyt. Pavilion oli juuri niin ihana kuin kuvissa. Siellä oli hyvä olla. Nyt vain taivuttelemaan kaveri Phnom Penhiin. Se on mielenkiintoinen kaupunki.

  2. Sun hotellikuvista on ollut apua taivuttelussa: ” arvaa mistä kaupungista nää kuvat on…?” Toimii 😂

    1. Ihan mahtavaa! Ja kun ei voi edes siihen vedota, että kun se on niin kallis. Ei ole!

  3. Ihana!!! Aivan ihana ❤ just tuollaisen keitaan haluaisin minäkin jos Phnom Penhissä viettäisin yöni 🙂 pitää laittaa muistiin tämä, jos jostain syystä kaupunkiin vielä eksyn.

    1. Phnom Penhissä on aika paljon tällaisia pieniä boutiquehotelleja, mutta mikään ei kuvissa näyttänyt yhtä ihanalta. Parastahan on, kun odotukset vielä täyttyvät!

  4. Oi mikä keidas todellakin! Tämä jää muistiin ja haaveisiin. On vain yksi Aasian matka takana (Thaimaa) ja siellä niin surkea hotellikokemus, että tarvitsisin tällaisen terapiamatkan/hotellin jotta paranisin!

    1. Ah, niin tiedän tunteen! Olen nyt ollut muutamia öitä vähän vaatimattomammissa paikoissa oikeastaan siksi, että alueilla ei ole oikein muuta ollut tarjolla tai hinnat ihan sikamaisia yksin matkustavalle. Olen niin päättänyt, että kun tältä saarelta poistun, menee seuraava viikko pelkästään jossain superkivoissa. Mutta kyllä voin luvata, että Pavilion olisi sinulle täydellinen terapiahotelli.

  5. Ai että! Parhaillaan syksyn 5 viikon aasian reissua suunnitelessa Phnom Penh onkin yhtäkkiä mukana käytävissä kohteissa. Sellainen oman uima-altaan huone näyttäisi olevan alle 50 euroa yö, yhdeltä henkilöltä. Ja kun on kaksin reissussa, niin hinta ei todellakaan päätä huimaa. Kiitos hei tästä postauksesta!

    1. Kuulostaa ihanalta lomasuunnitelmalta. Olen itse kanssa nyt vähän pidemmällä Aasian-reissulla, ja Phnom Penh oli kyllä kiva käydä katsomassa uudelleen. En tiedä, millaisella budjetilla reissaatte, mutta tämä hotelli istuu monenlaiseen budjettiin, myös hemmotteluksi vaikka muuten vetäisi vähän tiukemmalla.

  6. Ihana lukea onnistuneesta hotellikokemuksesta! Kertakaikkisen kaunis tuo näkymä altaalta hotellille. Ei pahan hintainenkaan! Tämä täytyy laittaa korvan taakse, jos joskus tulee noille suunnille. Mulla on välilehdet täynnä muiden suosituksia hotelleista ympäri maailmaa, siellä ne odottavat että pääsen oikeasti varaamaan huoneen joku kaunis päivä 😀

    1. On ihana löytää tällaisia oikeasti helmiä, joihin voi melkeinpä kuka vain hinnan puolesta pariksi päiväksi mennä. Satojen eurojen keitaat on ihan toinen juttu.

  7. Tämä hotelli täytyy ehdottomasti laittaa talteen. Tuo uima-allas ja alue sen ympärillä näyttää todella kutsuvalta.

    1. Varsinkin tuo lush pool oli varsinainen keidas!

  8. Tämä hotelli näyttää kyllä kertakaikkiaan ihanalta! Ja kun jo viime jutussa sait mut taivulteltua harkitsemaan Phnom Penhiä uudestaan matkakohteeksi, niin kun se tulee ajankohtaiseksi, niin pidän kyllä tämän hotellin mielessä!

    1. Matkablogien ihmeellinen maailma. Näistä vain yhä uudelleen löytyy uusia tarpeita. Kaupunkeja, maita, hotelleja, ravintoloita. Tervemenoa Phnom Penhiin! Ainakin Pavilion pitää sinusta hyvää huolta.

  9. Vaikuttaa kertakaikkiaan ihanalta ja rauhalliselta. Samoin kuvailusi perusteella tunnelma on sellainen, mitä laatuhotellilta toivoisikin, ja hienoa, että teidät huomioitiin yksilöinä. Pidän paikan mielessä!

    1. Minut. Olin yksin. 🙂 Pavilionissa tuli todella sellainen olo, että minun tarpeillani on merkitystä. Se ei ole tavallista.

  10. No nyt on tunnelmallinen hotelli, kelpaisi mulle kanssa! Pisteet tuosta vain aikuisille -konseptista ja että he sanoo ei seksiturismille. Mulla oli kanssa täällä sellainen hotelli, mutta valitettavasti silti nähtiin seksiturismia ja nimenomaan joka kohdistui nuoriin tyttöihin. Lähti hotelli vaihtoon.

    1. Seksiturismia on näillä kulmilla. Siitä ei mihinkään pääse. Mutta sen näkeminen ällöttää. Ja nuoret tytöt on sitten vielä toinen juttu. Kunpa asialle voisi jotain tehdä. Mutta ei me naiset oikein pystytä. Tarjontaa on, kun on kysyntää.

  11. Näyttää ja kuulostaa tosi tosi mainiolta hotellilta! Josko tässä pian olisi vähän pidempi loma tiedossa, niin voisi olla potentiaalinen hotelli ohjaamaan matkavalintaa. Maa kyllä kiinnostaa, mutten ole koskaan tutkaillut tarkemmin vielä hotellivaihtoehtoja täältä. Ps. Meitsikään ei liiemmin digaa tuosta hotelliin/kohteeseen menosta yöllä, koska haluan myös hahmottaa missä olen ja mihin suuntaan!

    1. Pitäisi aina saapua valoisaan aikaan, mutta ihan mahdotonta. Seuraava uuden paikan lähestyminen on minulla suorastaan keskellä yötä. Onneksi silloin saa mennä suoraan nukkumaan ja herätä aamulla ihmettelemään, missä olen. Mutta siis tästä hotellista. Se nyt vaan oli helmi!

  12. Yritin. Mutta sähköpostiini ei koskaan vastattu. Sitten luin Tripadvisorista arvosteluja ja tulin siihen tulokseen, että ehkä ei kuitenkaan ole minun paikkani, vaikka tuo uima-allas näyttää upealta.

    Asuin sitten Palace Gate -nimisessä hotellissa mielestäni tasoon nähden huippuedullisesti eli 70€/yö. Upea 22-metrinen allas vehreässä puutarhassa ja suuri huone. Ystävällinen henkilökuntakin. Suosittelen lämpimästi.

    1. Mikäköhän siellä on muuttunut? Vilkaisin itsekin arvosteluja enkä nähnyt niissä negatiivisia juurikaan. Hmm. Mutta silloin, kun itse olin, se oli todellinen helmi.

    2. Voihan olla, että korona on kohdellut tätä(kin) hotellia erityisen kaltoin. Kaakkois-Aasiassa alkaa nyt vasta olla normaali meno, ja vieläkään ei kiinalaisia näy kovin paljon. (En kyllä heitä kaipaakaan, mutta heidän tuomat rahat varmaan tulisivat tarpeeseen aika monelle…)

      Mulla on tapana katsoa ensin Tripadvisorista jakauma, ja Pavilion on kyllä saanut tosi paljon viittä palloa, jonkin verran neljää ja tosi vähän muuta. Mutta sitten klikkaan aina näkyviin kolmen pallon arvostelut ja rupean lukemaan niitä ja katsomaan, mitkä ovat ne asiat, joihin ei olla tyytyväisiä. Jos ne ovat luokkaa jenkkituristi valittaa ynseästä palvelusta Pariisissa, niin ohitan olankohautuksella – kyllä ne mulle on ihan ystävällisiä, vaikkeivät sille jenkille olisikaan. Tai jos lapsiperhe valittaa, ettei saa vauvansänkyä, niin sekään ei koske mua. Mutta tuolla kävi niin, että ne valituksen aiheet olisivat häirinneet muakin, jos olisivat käyneet toteen. (Yhden pallon juttuja en viitsi lukea, ne on lähestulkoon aina sellaisia, että joku yksittäinen asia on mennyt pahasti pieleen, ja sitten haukutaan koko paikka maanrakoon eikä osata nähdä enää mitään hyvää.)

      Tästä oikeastaan tuli mieleen aihe, joka voisi olla ihan oman postauksen arvoinen – kerro meille, millä perusteella valitset hotellisi, kun lähdet matkalle! Mitä huoneessa ja hotellissa pitää ehdottomasti olla, miten tärkeää on sijainti tai vaikkapa se, että hotellissa on kelvollinen ravintola, uima-allas jne. ja mitä kautta haet tietoa siitä, millainen se hotelli oikeasti on.

    3. Aika sama tapa minulla on katsoa arvosteluja. Nimenomaan sellaiset arviot ovat kiinnostavia, joissa nähdään molemmat puolet eikä nillitetä älyttömiä. Muistan kerran yhden, joka valitti siitä, että oli joutunut itse kantamaan matkalaukkua neljä porrasta. Toki viiden tähden paikassa pitäisi olla piccolo, mutta luksuspaikasta ei ollut kyse. Omat kriteerini ovat niin vaihtelevat, että niistä ei postausta taida irrota. 🙂