Pastel de nata – Portugalin lahja herkkusuille

Portviinin moni tuntee portugalilaisena herkkuna, mutta sen varjoon on aivan suotta jäänyt pastel de nata, rapeakuorinen pieni leivonnainen. Jotkut sanovat niitä vanilijaleivonnaisiksi, toiset maitovanukasta sisältäviksi, mutta yhtä kaikki niitä saa Portossa kaikkialta. Jotenkin kävi niin, että pääsimme jonkinlaiseen nata-hurmokseen ja kiersimme vallan monissa Googlessa parhaimmiksi arvioiduissa paikoissa. 

Tavallisessa kahvilassa nautitut natat eivät yllä ollenkaan samalle tasolle kuin noille pikkuleivonnaisille pyhitetyt paikat, joissa voi lasin takaa seurata valmistusprosessia ja joihin moniin yltää jonot kadulle asti. Natat ovat ehdottomasti parhaimmillaan ihan tuoreina, ei kahvilan vitriinissä säilöttynä. 

Porton paikkoja kuuluisampi on Lissabonissa sijaitseva Pastéis de Belém, jonka sanotaan olevan ensimmäinen ja joka kertoo käyttävänsä samaa reseptiä vuodelta 1837. Tämä muinainen resepti olisi peräisin Jerónimosin luostarista. Heidän leivoksensa on nimeltään pastel de Belém. Tietenkin halusimme myös leivonnaisen juurille. 

Pastéis de Belém on aika kaukana Lissabonin keskustasta. Sinne pääsee helpolla kyllä bussilla ja junalla. Paikka on päässyt suorastaan kulttimaineeseen, ja menee sinne milloin vain, saa pöytää jonottaa. Olin nähnyt kauniita kuvia sinivalkoisilla kaakeleilla päällystetystä seinistä kauniiden leivosten ja kahvikuppien taustalla. Tuohon upeaan, pieneen kahvilaan minäkin olin valmis jonottamaan. Pettymys oli melkoinen, kun meidät saateltiin valtavaan koulun ruokasalia muistuttavaan halliin, jossa kiireiset tarjoilijat kantoivat pöytiin kaikenlaista muutakin syötävää kuin pikkubelemejä. Kauniita pöytiä oli vain pienessä tilassa ihan muutama. Onneksi Portossa osa paikoista oli myös kauniita ja viihtyisiä. 

En onnistunut selvittämään, mistä johtuu saman leivonnaisen kaksi eri nimeä. Minulle ne ovat kuitenkin alusta asti olleet natoja, joten natoina niistä puhun. 

Portossa ensimmäinen paikka oli ihastuttava Nata Sweet Nata. Olin hänelle syöttänyt sitä ennen vain kotona Lidlistä ostamiani, ja niin kävi, että mies hullaantui natoihin ihan täysin. Täällä opimme myös, että ripaus kanelia kruunaa herkun. Huomasimme myös, että vain amatöörit tilaavat itselleen vain yhden natan. Vaaleansininen kahvila oli kuin karkki. 

Oma suosikkini oli Castro. Kahvila on tyylikäs, ja natan kyytipojaksi voi ostaa vaikka lasin suosikkiani vaaleaa portviiniä. Henkilökunta on pukeutunut vanhanaikaisiin vaatteisiin. Naisilla on suloiset essut ja miehillä liivit ja rusetit. Kahvilan takaosassa lasiseinän takana on leipomo. Kuten kuvasta näet, otan natojen testaamisen ehdottomasti vakavissani. 

Manteigariaan oli ehdottomasti pisimmät jonot. Se luonnehtii itseään Fábrica de Pastéis de Nataksi. Manteigaria ei niinkään ole kahvila, vaan sieltä käydään ostamassa herkkuja mukaan. Paikanpäälläkin voi natansa myös nauttia mutta vain seinän vierustalla kapeaa tiskiä vasten. Paikan kuhinaa oli kiva seurata, mutta istumapaikkojen puutteesta miinusta Manteigarialle.

Viimeinen testipaikka oli Fábrica da Nata. Sen valtti muihin nähden on pari pöytää ulkona kävelykadulla. 35 asteen helteessä ulkona oli kyllä vallan kuuma, ja kadulla ilman paitaa muovisessa hulahulahameessa kitaraa soittanut katusoittaja vähintäänkin eksoottista seuraa, mutta kelponatoja täältäkin sai. 

Tämän natatestin perusteella leivonnaisissa on kyllä hiuksenhieno eroa. Joskus kuori on vielä vähän lehtevämpi kuin muualla tai täyte asteen verran maukkaampi, mutta sanoisin tärkeimmän eron olevan kahvilan atmosfäärissä. Eivät natat toki huonoja ole missään kahvilassa, mutta tavallisten kahviloiden leivonnaiset ovat silti valovuosien päässä vaikka näiden neljän paikan herkuista.