Palermo, Buenos Aires – minun kaupunginosani

Osallistuttuani ilmaiselle kävelykierrokselle keskustassa tajusin jotain paljon tärkeämpää kuin sen, mikä oli tuon kävelyn anti: koska olin edelleen vähän varuillani Buenos Airesin suhteen, kävely porukalla on turvallista, ja samalla voin zoomailla ympärilleni, olisivatko kulmat sellaisia, että haluaisin yksin tutustua niihin lisää. Niinpä osallistuin katutaidekävelylle Palermossa.

Oppaan jutut olivat osittain samat kuin edellisen kierroksen hepun, mutta kyllä tyttö paljon tiesi myös katutaiteesta – ja mikä parasta minä pääsin tutustumaan tuohon kaupunginosaan. Fiilis oli ihan toisenlainen kuin keskustassa. Alkoi kaduttaa, että ylipäätään asuin siellä. Palermossa oli enemmän pikkukaupungin tuntua. Se oli kuin eteläamerikkalainen SoHo tai Greenwich Village, jos edes jotenkin etäisesti voisi verrata New Yorkin Uptownia ja Downtownia Buenos Airesin keskustaan ja Palermoon. Jäin kierroksen jälkeen kulmille ja asetuin sinne asumaan viimeisiksi päiviksi Uruguaysta palattuani.

Palermon viehätys on sen rosoisuudessa, kuten toki koko Buenos Airesin. Siellä myös tuntui turvalliselta. Kaikkialla on ravintoloita ja baareja, kahviloita, kauppoja. Kaupunginosaa leimaa katutaide. Buenos Airesissa ei ole sääntöjä. Jos talon omistaja antaa maalata seiniinsä, se on siinä sitten. Toisaalta sama säännöttömyys näkyy arkkitehtuurissa. Ei ole kahta samanlaista taloa. Paikoin on rakennettu jotain todella modernia, ja aikalailla vieressä rauniot kasvavat horsmaa. Mutta juuri tässä onkin kaupungin viehätys.

Palermossa törmäsin jännään ilmiöön. Nuoret naiset poseerasivat usein katutaiteen edessä. Siis ei mitään perus Instagram-meininkiä. Ehkä. Heidän ympärillään hääräsi parhaimmillaan parikin kuvaajaa, ja tavara-arsenaalia oli roudaamassa luultavasti äiti. Selvästi kyseessä ei ollut ammattilaismallikuvaus, mutta tekivätkö sitten mallikansiota vai mitä. Hassulta se näytti kuitenkin.  Vaikka Palermossa pyörii paljon nuoria, se oli ihastuttava kaupunginosa myös siksi, että siellä näki koko elämän kirjon – oltiinhan asuinalueella: koiranulkoiluttajat, supermarketissa kävijät, salilta tulijat, vanhat, nuoret, perheet – ja turistit.

Huomasin kuvieni keskittyvän lähinnä vain värikkäisiin katutaideteoksiin. Ne, joissa olin yrittänyt ikuistaa muuta maisemaa, olivat aika rumia. Nyt jäin miettimään, oliko Palermo sittenkin ruma. Omalla tavallaan oli. Oikeastaan suurin osa rakennuksista oli varsin harmaita. Mutta ei tämä vähentänyt Palermon tunnelmaa. Paljon nimenomaan maalauksilla väritettiin myös esimerkiksi liiketilojen seiniä. Viehätys ei siis ollutkaan kauneudessa vaan tunnelmassa, vohvelikahvilassa, donitsipuodissa (pysyin lujana enkä mennyt), ihanassa viinikaupassa, yhdessä parhaista burgereista ikinä, viihtyisissä terasseissa, kivoissa ihmisissä, sisäpihan puutarhamyymälä-kahvilassa, jonka löysin pimeän käytävän päästä, monenlaisissa kaupoissa, käveltävyydessä, aina uusissa yllätyksissä kulman takana, vihreydessäkin.