Matka jatkui Hydrasta buffetlounaalla kohti Póros-nimistä saarta. Ilma oli lämmennyt niin, että yläkannella oli mukava istuskella lounaan jälkeen katsomassa karun kaunista Kreikan saaristoa.
Aika petetyksi tunsin itseni Pórosin satamassa: aikaa saarella oleiluun annettiin 40 minuuttia. 2,5-tuntiset kutistuvat tätä menoa olemattomiin. Eniten aikaa on siis varattu viimeiselle, jossa sanottiin kaiken olevan kiinni siestan takia ja jolle retkiäkin myivät. Annoin palautetta, että matkatoimisto valehtelee myydäkseen näitä risteilyjä. Suurin osa lähti kapuamaan kellotornille, joka vaikuttaisi olevan Pórosin tunnusmerkki. En siis mennyt sinne.






Näin lyhyessä ajassa ei voi oikein relata, kun on pakko vahtia kelloa: ehdinkö, jos kiipeän vielä tuonne tai käännyn tänne. Mondon Ateena ja Kreikan saaret -oppaan mukaan Pórosilla on sen verran vakituista asutusta, että kujia kulkemalla tapaa paikallista elämää poliisista teurastamoon. Valitettavasti ilman jäin.
Lyhyessäkin ajassa huomasin, että vaikka Póros äkkivilkaisulla on samanlainen kuin Hydra rantakatuineen, valkoisine taloineen, värikkäine ikkunaluukkuineen, se on luonteeltaan aivan erilainen. Siinä missä Hydra on huoliteltu, Póros on enemmän luonnontilainen. Osa taloista on tietenkin viimeisen päälle hoidettuja, mutta aika moni ei ole, ja minä pyörin vain sataman ihan lähikujilla.



Póros koostuu käsittääkseni kahdesta saaresta, tästä pienestä, johon rantauduimme, ja suuremmasta, jossa on suurin osa hotelleista. Hotellisaaren sanottiin Mondossa olevan selvästi vähemmän hoidettu kuin pikkusaaren. No niin, en aio chartermatkalle Pórosille. Kyllä minä epäilemättä päivän saisin pikkusaarella kulumaan, mutta paloa takaisin ei jäänyt.
Viimeinen saari oli Egina. En tiedä, oliko siellä bussiretkelle lähteminen ihan paras ratkaisu, mutta näin ainakin Unescon maailmanperintölistalla olevan Afaian temppelin (Kreikan parhaiten säilyneen doorilaisen temppelin) ja Agios Nectáriosin luostarin, joka on jonkinlainen pyhiinvaelluskohde, koska siellä uskotaan sairauksien ja vaivojen parantuvan. Paitsi että ei temppeli ole Unescon listalla, vaikka opas niin kirkkain silmin väitti. Italian- ja englanninkieliset pantiin samaan bussiin, mikä tarkoitti joukkoa italialaisia mummoja ja muutamaa englanninkielistä nuorempaa. Mummut villiintyivät niin pistaasipähkinöiden ostamisesta, etteivät tahtoneet joutaa palata bussiin.
Eginalla maisemat ovat kauniit, rinteissä näkyy valkoisia kirkkoja ja vanhoja raunioita, tiet ovat hiljaiset, ainakin näin turistikauden ulkopuolella. Sinne jos palaisin, vuokraisin ehdottomasti skootterin. Voisin kuvitella, että saaresta saisi paljon paremman vaikutelman pikkuhiljaa etenemällä kuin bussista katsomalla.




Päivä merellä ja saaristossa oli mukava, vaikkakin erilainen, kuin matkatoimistossa luvattiin. Jatkuva kellon katsominen söi iloa, mutta kolmen tiukan Ateena-päivän jälkeen tämä oli sopivaa vaihtelua. Edelleen olisin mennyt mieluummin päiväksi Hydralle, mutta ei tämä huono vaihtoehto ollut.
Jossain Kreikan saaristossa, lähellä Ateenaa 2.4.2014
One comment
Kiitos kuvista ja kertomuksesta 🙂