Blogi oli tahdonvastaisella tauolla koko Kiinan-matkan ajan. Kirjoittelin kyllä päivittäin, mutta sensuuri yllätti, kun yritin nettiin: ei pääsyä Facebookiin, ei blogeihin. Omani ei ollut ainoana pannassa, vaan mikään yrittämäni ei avautunut. Ehkä blogit ovat liian helppo kanava väärin ja toisin ajatteleville välittää ajatuksia ulkomaailmaan. Ei sillä, että minulla juuri olisi pahaa sanottavaa. Enemminkin ajatukseni olisivat matkailumainosta Kiinalle, vaikka toki epäkohtiakin on.
Liikenne ja liikkuminen
Tuskin olen eläissäni ajanut taksilla niin paljon kuin viimeisen viikon aikana. Lähtömaksu on euron, ja sillä saa ajaa kaksi kilometriä. Lisämatkasta ja odotusajasta kertyy muutama euro lisää ajaa oikeastaan mihin tahansa. Yli puolen tunnin matkatkin ovat olleet 5 – 8 euroa ruuhkista riippuen. Suurin osa kuskeista laittaa mittarin päälle eikä yritäkään alkaa neuvotella parempaa hintaa vain siksi, että olemme ulkomaalaisia. Autojen määrä ja ruuhkat ovat järjettömät. Kaukana menneisyydessä on se aika, jolloin miljardi kiinalaista ajoi fillarilla.
Hullunkurista on se, että kaasuautot ovat varsin hiljaisia, sähkömopot jokseenkin äänettömiä, mutta liikenteen melu järjetön. Kiinalaisen auto on ehkä ainoa maailmassa, jossa äänimerkki hajoaa liiasta käytöstä. Torvea soitetaan varoitukseksi, haistatteluksi, pois alta -merkiksi ja ilmeisesti ihan vain huvikseen. Liikenne on kaoottista.
Liikennesäännöistä en päässyt selvyyteen. Ilmeisesti oikealle saa kääntyä aina, vasemmallekin suoraan ajavien eteen. Mopolla saa ajaa jalkakäytävävällä ja suojatiellä, ja jalankulkija on alhaisin kaikista. Hän väistää aina.
Junat ja pitkän matkan bussit kulkevat aikataulun mukaan ja ovat enimmäkseen täynnä. Lipun ostamista en jättäisi lähtöhetkeen, mikäli on tärkeää päästä jollekin tietylle vuorolle. Metroverkko oli sekä Chongqingissa että Chengdussa kattava, mutta junat hämmästyttävän väljiä suurimmalla osalla kerroista. Suomalaisittain kahden yuanin (20 sentin) liput olivat ilmaisia, mutta jos taksimatkaan meni useimmiten noin kymmenen, ymmärrän kyllä, että kiinalainen valitsee mieluummin taksin. Taksin saaminen ei tästä syystä ollut useinkaan kovin yksinkertaista. Hävisimme kisan kiinalaiselle aina, jos tavoittelimme samoja autoja. Heillä oli kyky istua sisällä jo ennen kuin edellinen matkustaja oli selvinnyt ulos asti.
Ruoka
Suomalaiselle noutokiinalaisessa käyneelle ruoka on kohtuullisen eksoottinen elämys. En tiedä, onko Suomessa tarjottava joltain muulta Kiinan alueelta, kuin missä olen itse vieraillut, vai laimennetaanko ruoka suomalaiseen suuhun sopivaksi. Kertaakaan en ole nähnyt friteerattuja possupalloja hapanimeläkastikkeessa tai muitakaan oman noutokiinalaisemme ruokia Kiinassa ravintolan ruokalistalla. Sen sijaan tarjolla on kaikenlaista, mille minulla ei ole edes nimeä. Useimmissa paikoissa listat ovat vain kiinaksi. Myönnän meidän helposti valinneen paikkoja, joiden listoissa on myös kuvat annoksista.
Ruokailussa eksoottisten ruoka-aineiden lisäksi haastetta toi yhteisen kielen puuttuminen henkilökunnan kanssa. Erittäin harvassa ravintolassa kukaan puhui englantia yhtään enempää kuin me kiinaa, eli kommunikoimme täysin kaksikielisesti: me englantia, tarjoilijat kiinaa, eikä kumpikaan ymmärtänyt sanaakaan, mutta me saimme ruokaa. Erinomainen apu oli Akateemisesta kahdeksalla eurolla ostamani kuvasanakirja ja miehen puhelimessa oleva englanti-kiina-sanakirja. Ensimmäisen avulla selvitimme eläinten kuvia osoittamalla, millaista lihaa ottaisimme, ja jälkimmäisellä sai selvitettyä oluen ja mehun tarpeen. Joskus olin tarjoilijan mukana keittiössä osoittamassa sormella, mitä ottaisimme, joskus piti osoitella naapuripöytiin, jos siellä syötiin jotain herkullisen näköistä.
Aamupala ei sisältynyt kummassakaan hotellissamme hintaan, ja 20 euroa tuntui liian kalliilta aamupalasta (yhdeltä), varsinkin kun tarjoomukset olivat keskimääräistä kiinalaisempia. Kiinassa on paljon konditoriatyyppisiä leipä- ja leivonnaismyymälöitä, samanlaisia kuin Japanissa ja Koreassa. Näissä paikoissa asiakas ottaa pihdit ja tarjottimen, jolle kerää tahtomansa. Pari päivää jaksoin olla näistä taas innostunut, mutta leipomuksissa on yksi ongelma: niistä ei useinkaan erota, onko ottanut pullaa vai sämpylän. Kun on kolmena aamuna syönyt pullaa nakilla tai kinkulla, alkaa tehdä mieli oikeaa suolaista leipää. Vaihtoehdot ovat silloin vähissä: Starbucks. Kun haluaa oikeasti makeaa, näiden puotien kakkuhyllyt ovat turmiollisia. Kiinalaiset suklaakakut ja muut leipomoherkut ovat hyvin samanlaisia kuin suomalaiset – ja tietenkin huomattavasti halvempia.
Syöminen oli muutenkin varsin edullista. Ateriaan kahdelta meni 10 – 30 euroa paikasta riippuen. Puolen litran olut tai limu maksoi kioskilla alle 50 senttiä.
Ostokset
Yleisesti Kiinaa pidetään shoppailijan unelmana: käsittämättömät valikoimat ja olemattomat hinnat. Puoliksi totta (valikoimat), mutta puoliksi puppua (hinta). Epäilemättä tällaisiakin paikkoja voi olla, mutta eivät ainakaan Chongqing ja Chengdu. Molemmissa kauppoja oli enemmän kuin epäilemättä Pohjoismaissa yhteensä, tavaraa aivan ähkyksi asti, mutta ainakaan vaatteet, laukut, kengät ja kosmetiikka eivät olleet halpoja.
Kansainväliset merkkituotteet olivat kautta linjan 30 – 100 prosenttia kalliimpia kuin Euroopassa. Tämä selittää, miksi kiinalaiset ostavat Suomessakin ihan villinä. Hassua sinänsä, sillä suuri osa näistäkin tuotteista on valmistettu Kiinassa.
Kävimme keskustojen ostareissa myös vain kiinalaisia tuotteita myyvissä liikkeissä, mutta kyllä niissäkin mekoista sai maksaa satasen, takeista useamman. Adidakset ja muut tunnetut urheiluvaatteet olivat ehkä Suomen hinnoissa, vähän halvempia. Pikavisiitti noin 30-asteisessa kivijalkakaupassa Chongqingin hotellimme lähellä, kymmenen kilometriä keskustasta, edelleen vahvisti käsitystäni hintatasosta: paidat ja housut H&M-hinnoissa, laatu vastaavaa.
Siihen nähden, kuinka hiljaista Louis Vuittonin ja muiden kuuluisien käsilaukkubrändien myymälöissä oli, merkkilaukkuja näkyi valtavia määriä. Piraattituotteita olikin saatavilla paljon ja avoimesti. Japanissa olen huomannut, kuinka tärkeää naisille merkkilaukku on, vaikka muuten pukeutuisi edullisesti (suomalainen muotibloggari-ilmiö), mutta siellä laukut ovat aitoja. Kiinassa näyttäisi enimmäkseen olevan toisin. Vuittonin kuoseilla näkyi muuten päällystetyn mm. erään sivukadun parturin tuolit ja busseissa kuskien penkit. Ihan aitoa. Varmasti.
Kiinalaiset
En ala tehdä viiltävää analyysia kiinalaisesta kansanluonteesta, mutta ehdin minä viikossa joitain havaintoja tehdä.
Pääsääntöisesti ihmiset palveluammateissa olivat ystävällisiä myös silloin, kun yhteistä kieltä ei ollut. Kaupoissa kiertely vain katselumielessä oli jopa raskasta, koska jonkin tuotteen pelkkä lähestyminen aiheutti vuolaan kiinankielisen myyntipuheen.
Katukuvassa näkyy paljon lapsia, jotka kai otetaan mukaan pienestä alkaen. Vaikuttaisi siltä, että isovanhemmat hoitavat paljon lapsenlapsiaan. En tainnut nähdä kuin yhden perheen, jossa oli enemmän kuin yksi lapsi. Koska tytöt oli puettu täsmälleen samanlaisiin vaatteisiin, rohkenen epäillä, ettei mukana ollut naapurintyttöä eikä ainakaan serkkua, koska niitä kiinalaisilla ei ole.
Naisten pukeutuminen kiinnitti myös huomiota, ja se lienee tarkoituskin, sillä eläissäni en ole nähnyt tällaista määrää sukkahousujen haarakiiloja. Tämä siis kertonee, minkä mittaisissa hameissa ja shortseissa kiinattaret kulkevat. Erikoinen yksityiskohta naisten pukeutumisessa olivat raskaana olevien naisten asut. Monet kulkivat pyjamissa. Ainakin suomalainen käyttäisi vaaleanpunaista, kaksiosaista, nallekuvioitua housut ja napitettava pusero -yhdistelmää yöasuna. Toinen versio mamma-asusta olivat yksiosaiset haalarit, joissa moni näytti suurelta lapselta.
Edelleen kiinalaiset ovat pieniä, mutta enää en koe olevani sirkusnorsun kokoinen kiinattarien joukossa. Suomalaisen keskimittaa pidempi ja vaaleatukkainen mieheni sen sijaan erottuu joukosta kaikkialla. Useimmiten olimme ainoat länsimaalaiset, missä ikinä liikuimme. Jotkut tuijottivat ihan avoimesti.
Tapa, johon en viikossa tottunut, oli kaikkialle sylkeminen ja rään kirnuaminen (en osaa paremminkaan kuvata) kurkussa. Tätä limanrykimärituaalia suoritetaan kaikkialla, eikä se ole omiaan lisäämään esimerkiksi ruokahalua.
Koska kiinalaiset ovat tottuneet ruuhkiin ja tungokseen, heillä on myös selviytymiskeinonsa, esimerkiksi kiilaaminen ja rynniminen. Koska suomalainen on tottunut laajaan omaan reviiriin ja jonottamiseen, puolien pitäminen ei ollut ollenkaan helppoa. Vasta kun ojensin esimerkiksi kättä kohti lippuautomaattia, kiinalaisen seteli jo sujahti sisälle.
Ehkä monet kirjoittamani asiat ovat olleet negatiivisia, mutta kaikesta huolimatta Kiinassa on paljon kaikkea lumoavaakin – tai ainakin erilaisuudessaan kiehtovaa. Viikossa kerrallaan on kuitenkin kylliksi. Nyt tarvitsen hetken vain hiljaisuutta, jota jo pelkästään kotikulmat voivat tarjota. Kun suljen kotona ikkunat ja ovet, olen kuin tyhjiössä, jossa kukaan ei edes töni.
6 comments
Kiva kirjoitus, tykkäsin kovasti. Itse en ole käynyt kuin Shanghaissa, mutta aika samanlaisilla fiiliksillä siellä liikuskelin. Tosin Shangai taitaa olla aika paljon länsimaalaisempi kuin Chongqinq! Mukavaa syksynjatkoa, ja hyviä reissuja!
Kiitos! Seuraavien viikkojen aikana paljon lisää juttuja Chongqingista ja Chengdusta, josta olimme suurimman osan ajasta. Olen myös ymmärtänyt, että Shanghai olisi erilainen. Olen itse ollut Pekingissä lähes 15 vuotta sitten ja muutama vuosi sitten Guangzhoussa, joka oli lähinnä ankea.
Mielenkiintoinen teksti ja kivat kuvat! Tuonne itsekin joskus vielä menen :). Jään odottelemaan lisää tekstejä!
Kunpa Kiinaa saisikin jotenkin haltuun, mutta on laajuudessaan niin mieletön, ettei oikein käsitäkään. Chongqingia en varsinaisesti suosittelisi kohteeksi, mutta suorien lentojen ja Kiinan sisäisen liikenteen sujuvuuden vuoksi on kyllä hyvä portti Kiinaan.
Kiitos vinkistä tänne Kiina-kategoriaan, tämä oli ihan erinomainen kirjoitus! Ja tykkään kovasti sun tavasta kirjoittaa, sillä huomaan aina välillä hymähteleväni ja tyrskähteleväni ääneen sun jutuille. Hauskoja pikkuisia nyansseja ja anekdootteja tilanteista, jotka ovat minulle vasta edessä.
Tästä oli paljon hyötyä, kiitos!
Olipa hauska lukaista itsekin tuo vähän vanhempi juttu. Se todela avaa kiinalaisuutta – ainakin sellaisena kuin minä sen koin. Kiina on kyllä ihme paikka. Mahtavia seikkailuja sinulle!